Mari Koo

Onneksi tietokirja ei vaadi mielikuvitusta

torstai 26. tammikuuta 2017 klo 16.05

Lapsena haaveilin kirjailijan ammatista. Haaveilin myös kirjastonhoitajan työstä. Vähän vanhempana hautasin molemmat haaveet: totesin, ettei mielikuvitukseni riitä kirjojen kirjoittamiseen, eikä kirjastopestikään enää tuntunut niin hienolta.

Nyt olen kuitenkin julkaissut toisen tietokirjan. Tämän viimeisemmän, Ruokamysteerit, tein yhdessä ystäväni Leena Putkosen kanssa.

Tietokirja on mielestäni monin tavoin helpompi tuotos kuin kaunokirja: tarvitaan vain hyvä idea, mielikuvitusta ei tarvitse olla, voit kirjoittaa faktoja ja kustannussopimuksenkin voi neuvotella pelkästään näytetekstin avulla. Sitä paitsi tietokirjat on paljon helpompi saada kustannusputkeen kuin romaanit, ja jonkun apurahankin voi saada (mutta epätodennäköistä on, että saa niin hyvän apurahan, että se vastaisi keskituloisen palkkatuloa).otavankirjat17

Ruokamysteereiden tekeminen haukkasi viime vuonna aikaa ja aivotyötä. Kun kirja joulukuussa oli käsissäni, tiesin, etten kykene sitä itse vielä hetkeen lukemaan: itse havaitsisin siitä ennen kaikkea puutteet ja ne kohdat, joihin olisin vielä halunnut panostaa.

Tällaisia kirjoja ei tietenkään tehdä siksi, että niillä tienaisi. Motivaattorit ovat muita, kuten uskoa siihen, että tästä aiheesta kannattaa valistaa muitakin. Ja oman egon pönkitys on tietysti yksi tärkeä tekijä, kirjan julkaisemalla voi kuvitella olevansa jonkinlainen asiantuntija.

Kirjan tekstien koostaminen oli todella mielenkiintoista, ja koska ravitsemus ei ole minulle tuttua, opin paljon myös Putkosen kirjoituksista. Nyt sitten jännätään, mitä lukijat ovat kirjasta mieltä. Onhan kirja melkoinen soppa, ja ehkä yritimme haukata liian ison palan, kun tungimme kirjaan aiheita laidasta laitaan, laihdutuksesta geenimuunteluun ja sokerista elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin, luomutuotannosta lisäaineisiin. Mutta kai se tavallaan kuvastaa ruokakeskustelun monipuolisuutta ja sen monipuolisuuden mukaan tuomaa vaikeutta.  

Saa nähdä, milloin kumpuaa seuraavaa kirjaidea ja johtaako se uuteen teokseen. Vaikka kirjan tekeminen ei olekaan silkkaa iloa, niin totta kai lopputuloksen saaminen käsiin on palkitsevaa.  

 

Knausgård: ”Tietämyksemme tavaramerkeistä on valtavaa”

maanantai 30. toukokuuta 2016 klo 15.22

Viime vuosien yksi kohutuimmista kirjailijoista on ollut Karl Ove Knausgård, jonka Taisteluni-romaanit ovat koukuttaneet myös minut. Viimeisin eli kuudes osa on yli tuhatsivuinen järkäle, ja välillä kerronta on kieltämättä puuduttanut, mutta välillä on niin herkullista pohdintaa.

Kulutuksen kannalta pitää nyt kirjata muistiin Knausgårdin tavaramerkkeihin liittynyttä ajatusvirtaa:

”Tiesin millaisia signaaleja erilaiset sohvat lähettivät, samoin teenkeittimet ja leivänpaahtimet, lenkkitossut ja reput. Osasin arvioida suhteellisen tarkkaan jopa telttoja sen perusteella millaisen signaalin ne lähettivät. Tätä tietämystä ei ollut kirjoitettu minnekään, tuskinpa sitä edes tunnustettiin tietämykseksi, se oli enemmänkin asioiden tilasta hankittua tietoa ja vaihteli sosiaalisissa kerrostumissa, niin että se joka kuului yläluokkaan paheksuisi sohvamieltymyksiäni ja sohvatietouttani, samoin kuin minä voisin paheksua niiden ihmisten sohvamakua jotka kuuluivat alempaan statusryhmään kuin omani, ei niin että väheksyisin heitä henkilöinä, se ei tullut mieleenikään, vaan heidän sohviaan. Ehkä en edes sanoisi sitä, koska en halunnut vaikuttaa ennakkoluuloiselta, mutta ajattelisin niin, voi luoja miten hirveä sohva. Ajattelin joskus että tämä lähes kaikkia tavaramerkkejä ja niiden käytännöllistä ja sosiaalista merkitystä koskeva tietämys oli valtava, eikä se olennaisesti eronnut luonnonkansojen tietämyksestä, niiden jäsenethän tiesivät jokaisen lähistöllä kasvavan kasvin, puun ja pensaan nimen, ja lisäksi he tiesivät millaisia ominaisuuksia niillä oli ja mihin niitä voitiin käyttää.”

[- – -]

”Ajatelkaamme vaikkapa mitä eroa huoltoasemalla on väkevällä ja miedolla sinapilla, grillatulla ja paistetulla makkaralla, raa’alla ja paahdetulla sipulilla, tai mita eroa ruokakaupassa on ranskalaisella Dijon-sinapilla, englantilaisella Colman’s mustardilla ja skånelaisella sinapilla, puhumattakaan viineistä, jotka ovat kulttuurisesti ilmaisuvoimaisia ja sosiaaliselta merkitykseltään äärimmäisen painokkaita. Mekään emme ajattele mitä kaikkea tietoa joudumme käsittelemään joka päivä, emme näe sitä, se on osa meitä itseämme, sitä mitä me olemme. Tätä on meidän maailmamme: Blaupunkt, ei sinivuokko, Rammstein, ei sormustinkukka, Fiat, ei fiba.”

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni. Kuudes kirja. 2016. Like Kustannus Oy. 322 – 323

 

Ruokamysteerit-projektimme starttasi netissä

perjantai 27. toukokuuta 2016 klo 11.06

Olen suunnilleen koko 2000-luvun ajan seurannut ruokaan liittyvää keskustelua, sen vellomista ja muutoksia. Kun vuosituhannen tuotteessa vähärasvaisuus oli iso asia, niin nyt hehkutetaan proteiinipitoisuuksia. Vuosien aikana on nähty mm. lähiruoan nousu, keskustelua ruoan hiilijalanjälkimerkkinnästä, ja hortoilun into. Keskustelu eläintuotannon eettisyydestä on ollut voimakasta, samoin on pohdittu hupenevia kalakantoja ja mietitty, saadaanko hyönteisistä tulevaisuuden proteiinilähde.

Tästä kaikesta ja monesta muusta aiheesta työstän parhaillaan kirjaa  ystäväni, fiksun ja hauskan Leena Putkosen kanssa. Hän tuo kirjaan näkökulmia erityisesti laillistetun ravitsemusterapeutin asiantuntemuksellaan, mutta kyllä hän tietää paljon myös ruoan ympäristövaikutuksista. Mitä mieltä pitäisi olla margariinista, entä voista, sokerista tai suolasta? Veganismista, paleosta, karppauksesta, lisäaineista?

Tavoitteemme on yhdistää eettis-ekologinen ruokapuhe ravitsemuskeskusteluun. Julkisen kirjoittelun olemme jo aloittaneet Ruokamysteerit-nettisivulla ja Facebookissa. Kirjan julkaisee ensi vuonna Otava. Projektia varten olen nyt hetken palkattomalla vapaalla parin pienen apurahan turvin.

Iik, kemikaaleja! Mitään en ymmärrä, mutta pahalta kuulostaa!

torstai 7. huhtikuuta 2016 klo 11.49

Silicon ja silicone, mitä ne tarkoittavat ja onko niillä jotain eroa?

Tämä kysymys heitettiin yleisölle eilen Journalistiliiton, Suomalaisten Kemistien Seuran ja Helsingin yliopiston kemian laitoksen järjestämässä koulutuksessa. Paikalla oli joukko toimittajia, ja täytyy myöntää, että minä kuuluin niihin, joka ei olisi osannut eroa kertoa noin vaan.

Tavallaan lohdullista, mutta osittain toimittajien ammattikunnan kannalta myös kiusallista, oli kuulla, että molemmat sanat suomennetaan usein silikoniksi. Silicon tarkoittaa kuitenkin aivan jotain muuta: se on alkuaine pii.

Ylipäätään ei käy kateeksi kemistejä ja vastaavia luonnontieteen ammattilaisia. Perustoimittajan tuntemus näihin aihealueisiin ei ole kovin hyvä, joten virheitä löytyy jutuista usein (ja nettikeskusteluissa niitä on varmasti vielä enemmän). Kemian laitoksen väki kehotti rohkeasti olemaan yhteydessä ja varmistamaan esimerkiksi termistön ennen juttujen julkaisua.

Yhdellä kalvolla näytettiin muutama perustermi ja se, miten niitä käytetään harhaanjohtavasti. ”Kemikaalivapaa” on esimerkiksi kuluttajaviestinnässä hyvin yleisesti käytetty sana, vaikka sille ei ole mitään pohjaa.

Tällainen perustiedon jakaminen toimittajille on mielestäni erittäin tervetullutta. Juttuja tehdessä pitäisi osata arvioida edes se, ymmärtääkö itse aiheesta ja onko mahdollista, että jotain menee pieleen siksi, että ei ymmärrä tarpeeksi. Eikä kaikki ole tieteellistä tietoa, vaikka väitteet olisi puettu luotettavan oloisten sanojen muotoon.

 

Kemikaalitermistö

 

 

 

Nuoruuden fanitus, hunaja ja Heikki Salo

tiistai 2. helmikuuta 2016 klo 14.40

Nuoruudessani, parikymmentä vuotta sitten, kuuntelin illat pitkät Miljoonasadetta, toki muutaman muun bändin ohella. Osasin monista lauluista sanoja ulkoa ja hoilotin mukana:
HeikkiSalo2016
”Sä oot made in taivas beibi, sä oot pullo hunajaa
Huomenna on päivä uus ja tänään juhlitaan”

Enpä osannut arvata, että joskus paljon myöhemmin pyytäisin Miljoonasateen Heikki Saloa puhumaan mehiläishoitajien tilaisuuteen. Viime syksynä huomasin Salon some-päivityksiä omasta hunajasta ja mehiläishoidosta, ja siksi otin häneen yhteyttä työni puolesta.

Viime sunnuntaina koitti seminaaripäivä. Sain kuunnella Salon ajatuksia sekä lyriikoiden kirjoittamisesta että mehiläishoitoharrastuksesta ja ihailla leppoisaa puhujaa.

Sisäinen teinityttöni tietysti kainosti kiherteli, vaikka yritin käyttäytyä aikuisen asiallisesti ja jutella järkeviä (joka on tietysti vaikeaa, jos tosissaan ja typerästi yrittää olla aikuisen asiallinen).

Nimmaria en pyytänyt, sillä luulen, että tein sen jo parikymmentä vuotta sitten Liperin yläasteella, jossa Miljoonasade jostain syytä veti meille oppilaille päiväkeikan.

Mutta hei, Heikki Salo mehiläistarhaajana! Mahtavaa! Se on mahtavaa myös koko alalle, sillä onhan julkkisharrastaja viestinnällisesti plussaa.

Ja koska elämä voi edelleen yllättää, niin ehkä joskus innostun lyriikoiden kirjoittamisesta ja päädyn opettelemaan taitoa Salon vetämälle kurssille?