Pahan päivän varalle tarvitaan ruokaa, laumaa ja hyvinvointia

Tänään 9. tammikuuta ilmestyi uusin kirjani, Pahan päivän varalle (Tammi)

Kun kriisi, pieni tai suuri, iskee, tarvitsemme ruokaa ja vettä. Tarvitsemme myös muita ihmisiä, sillä harva meistä selviytyy yksin. Siksi varautumisessa ja huoltovarmuudessa pitäisi ajatella varmuusvarastoja, säilykkeitä ja vessapapereita pidemmälle: esimerkiksi vähäinen eriarvoisuus ja luottamus toisiin ovat tärkeitä yhteiskunnan selviytymiselle kriiseistä.

Mitä paremmassa kunnossa yhteiskunta ja yksilöt ovat, sitä paremmin kriiseistä selvitään. Yksilön kohdalla tärkeitä ovat esimerkiksi suhteet muihin ihmisiin ja terveys. Naapureiden ja muiden lähipiirin jäsenten apu on havaittu monissa tilanteissa hyvin tärkeäksi. Vaikka katastrofielokuvista voi saada kuvan, että kriisin hetkellä ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan ja ryhtyvät taistelemaan ruuasta ja eloonjäämisestä, niin todellisuudessa esimerkiksi suuronnettomuuksissa ihmiset auttavat ja tukevat toisiaan. Samoin teemme pienemmissäkin arjen notkahduksissa: naapurilta kysytään, onko hänellä kaikki hyvin pitkän sähkökatkon aikana. 

Myös omasta hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta varautumismielessä, sillä hyvä fyysinen ja henkinen terveys auttaa paitsi arjessa, myös kriiseissä. Kun tietää, että jaksaa pyöräillä vaikkapa 70 kilometriä päivässä, ei ole riippuvainen muista kulkuneuvoista ja oma mieli on levollisempi. Samalla me, jotka pystymme liikkumaan hyvin, voimme auttaa heikommassa asemassa (lapset, vanhukset, pitkäaikaissairaat jne.) olevia eli heitä, joihin monet kriisit yleensä vaikuttavat eniten. 

Tarvitsemme hyvinvointia tukevaa ja ympäristön huomioivaa politiikkaa

Yhteiskunnan kannalta on tärkeää huolehtia vähäisestä eriarvoisuudesta ja yhteiskuntarauhasta. Hallitusohjelmassa huoltovarmuus mainitaan yli 60 kertaa ja varautumisen merkityksestä puhutaan muutenkin paljon, mutta todella tärkeää olisi panostaa kaikkien hyvinvointia tukevaan politiikkaan. Esimerkiksi tuloerojen kasvu todennäköisesti lisää kuiluja ihmisten välille. Kun päätöksenteko ajaa heikompia vielä heikompaan asemaan, näkyvät seuraukset ikävinä vaikutuksina paitsi normaalissa arjessa, myös kriisin hetkellä. Esimerkiksi luottamus viranomaisiin ja toisiin kansalaisiin voi olla vähäistä, mikä pahentaa kriisin vaikutuksia.

Tämä pätee toki myös globaalisti eli heikommista huolehtiminen on oleellinen osa varautumista. Ilmastokriisi on tätä päivää ja luontokato pahenee, ja samalla kasvaa monien muiden kriisien riski. Siksi myös ympäristön vahvasti huomioiva politiikka ja jokaisen toiminta on tärkeää. 

Pahoja päiviä kohtaamme väistämättä. Mutta kriisien välillä ei ole syytä uppoutua liikaa pohtimaan uhkakuvia, vaan kannattaa panostaa lempeyteen, yhdessä tekemiseen, iloon ja muuhun hyvään. Se luo pohjaa, joka kantaa kriiseissä.

Pahan päivän varalle -kirja kertoo varautumisesta, kriiseistä ja ihmisten merkityksestä

Kirjoittaessani Pahan päivän varalle -kirjaa uppouduin yllätyksekseni varsin syvälle ihmisten väliseen toimintaan ja katastrofimyytteihin. Miten ihmiset ovat oikeasti toimineet suurissa onnettomuuksissa? Mitä on eliittipaniikki? Millaiset tekijät auttavat vanhuksia selviytymään helleaallossa? Millainen merkitys on naapuriavulla tai vapaaehtoisella pelastuspalvelulla, kun myrsky riepottelee suomalaisen paikkakunnan tai onnettomuus rikkoo vesijärjestelmän?

Näiden lisäksi sukeltin lyhyesti suomalaisen huoltovarmuuden historiaan. Ja tietysti koostin yhteen myös ajatuksia tämän päivän huoltovarmuuden eri osa-alueista: miten vaikkapa ruoka, kuljetukset tai lääkkeet varmistetaan kriiseissä? Lisäksi kirjasin ylös tärkeimmät varautumisvinkit.

Veikkaan, että kirjassani puhutaan enemmän esimerkiksi polkupyörien merkityksestä kuin aiemmissa aihetta käsittelevissä suomalaiskirjoissa on tehty. Loppusanoihin olen upottanut jopa rakkauden, joka lienee myös varsin poikkeuksellista.

Hyvä paha jalostus -kirja kertoo ruuantuotannon taustalla olevasta jalostuksesta

Muutama vuosi sitten totesin, että haluaisin tietää enemmän kasvin- ja eläinjalostuksesta. Broilereiden jalostaminen sairaaksi oli ollut paljon esillä, samoin geenimuuntelu, mutta mitä kaikkea jalostukseen liittyy? Millainen on kasvin- ja eläinjalostuksen historia ja merkitys? Miten jalostusta tehdään? Kuka tekee? Millä periaatteilla? Miten jalostus vaikuttaa ruuantuotantoon?

En löytänyt aiheesta suomalaista yleistietokirjaa, joten ajattelin, että kenties voisin tehdä kirjan itse.

Nyt Hyvä paha jalostus on ilmestynyt Vastapainon kustantamana. Opin projektin aikana valtavasti, mutta en tietysti vieläkään ole jalostuksen asiantuntija. Halusin käsitellä kasvin- ja eläinjalostusta samassa kirjassa, sillä molemmat ovat osa ruokaamme ja lisäksi peltokasvintuotantomme on erittäin vahvasti yhteydessä eläintuotantoon. Niinpä kirjasta tuli sisällöltään varsin laaja, mutta jouduin myös tekemään paljon rajauksia.

Hyvä paha jalostus yksi katsaus aiheeseen, jossa sekoittuvat esimerkiksi biologia, raha, eettisyys ja ekologisuus sekä tieto ja tunteet. Kyse on ruuasta, meistä ihmisistä ja muunlajisista sekä ympäristöstämme. Jalostuksessa on paljon hyvää, mutta on se aiheuttanut myös paljon pahaa erityisesti tuotantoeläimille.

Kirjan sisällys:

Alkusanat

1 Viljelyn ja jalostuksen perusjuurilla

Lajeista lajikkeisiin ja roduista hybrideihin

Käytämme ruuaksi vain pientä osaa kasveista

Jalostuksessa yhdistetään valittuja hyviä geenejä
Kasvien kasvusta ja lisääntymisestä
Erikoisempaa pölytystä: vanilja ja viikuna
Valinta- ja risteytysjalostus sekä mutaatio
Kaksoishablodien käytöstä genominmuokkaukseen
Keinosiemennys, alkionsiirto ja eläinten kloonaaminen

2 Jalostuksen historiaa ja nykypäivää

1800-luku loi perustan nykyjalostukselle

1900-luvun alussa uudet opit käyttöön

Geeniteknologia mullistaa jalostusta
Kritiikissä kyse paljon muustakin kuin geeniteknologiasta
Geenisakset kiistakapulana
Oranssin petunian tarina

Suomen kasvinjalostuksen historiaa

Laukkahevoset kirittivät eläinjalostusta

Metrilehmistä kymppitonnareihin

3 Määrää, laatua ja riskejä

Vihreä vallankumous vehnällä ja riisillä

Maatalous, ilmastokriisi ja ruokaturva: onnistuuko uusi vihreä vallankumous?

Yleistä peltokasvien jalostuksesta
Lisävitamiineja ja muita jalostusesimerkkejä

4 Parempia viljoja, papuja, perunoita ja marjoja

Elintarvikkeeksi vai rehuksi?

Peruskauraa vai jotain muuta?
Homeita, ruostetta ja tuhohyönteisiä vastaan
Vaatimattomasta kaurasta huipputuotteiksi

Palko- ja öljykasvit kiinnostavat
Härkäpapu ja herne ovat kehittyneet monin tavoin
Öljykasveissa tuholaishaasteita

Perusruoka peruna ja vanha tuttu nauris

Hedelmäosastolla ulkonäöllä on merkitystä
Granny Smith -omenasta ja kitkeristä vesimeloneista
Karviaisesta mesimarjaan ja päärynään
Oman maan mansikat

5 Enemmän lihaa, maitoa ja munia sekä terveysongelmia

Maitotuotto on oleellinen osa lehmien jalostusta
Genomisen tiedon jalostusarvoindeksit
Keinosiemennystä, sukupuolitoiveita ja alkionsiirtoja

Stressinkestäviä, nopeasti kasvavia sikoja
Halotaanitestauksesta kestäviin emakoihin
Vapaata porsintaa, luonnetta ja fosforipäästöjä

Suorituskykyiset broilerit ja tehomunijakanat
Broileri saapui toisen maailmansodan jälkeen
Kanat munivat luonnottoman paljon

Suomenlammas on tärkein lammasrotumme

Mehiläisiäkin keinosiemennetään

Kirjolohelle tehokkaampaa kasvua ja vähemmän pilkkuja
Kasvua, terveyttä ja syötäviä naaraita
Emokalat tarkkailussa

6 Jalostus, yhteiskunta ja yritykset

Siemenet ovat poliittisia
Neljä suurta globaalia kasvinjalostusyritystä
Myös eläinjalostus on kansainvälist
ä

Geenivaroja suojellaan tulevaisuutta ajatellen
Huippuvuorten Holvin huippusäilytys
Alkuperäisrodut halutaan säilyttää geenivaraohjelmalla

Loppusanat

Kiitokset

Lähteet

Kirjan ulkoasu: Mirkka Hietanen

Lautasmatka-kirjani sukeltaa ruokaan liittyviin tarinoihin

Pidän ruuasta, kirjoittamisesta ja tarinoista. Joten miten mahtavaa olikaan tehdä Lautasmatka-kirja, jota varten sain penkoa esimerkiksi tomaattia, kahvia, suolaa, sokeria, muskottia, 1960-luvun margariiniskandaalia, hampurilaisravintoloita, lemmenruokia, 1990-luvun rasvattomuusintoilua, maidon roolia Suomessa, kasvissyönnin ja purukumin historiaa, vitamiinien keksimistä, kultaista riisiä ja broilereiden maailmanvalloitusta.

Moni näistä aiheista oli minulle tullut jollain lailla tutuksi vuosien aikana, mutta nyt sain uppoutua tarinoihin aiempaa paremmin. Niinpä opin esimerkiksi “kultaisesta naudasta” eli Huomenesta, tomaattien yhteydestä ihmissusiin, keinomakeuttajien kehittelystä ikään kuin vahingossa, “rasvattomasta rasvasta” eli Olestrasta ja Chicken of Tomorrow -kilpailusta. Tai miten suomalainen voi ja jäänmurtajat liittyvät toisiinsa.

Tyylillisesti kirja on joka tapauksessa varsin rennolla otteella naputeltu ja sisältää myös omia ajatuksiani ja kokemuksiani. Vaikka olen pyrkinyt kaivelemaan faktoja, niin tietysti esimerkiksi monista historian tapahtumista ja valinnoista voi olla enää vaikea sanoa, miten asiat todella menivät. Itse huomasin etsiessäni tietoa tätä kirjaa varten, että tomaattien historiasta minulla oli väärää luuloa yleisesti totena esitettyjen tarinoiden vuoksi.

Kirjoittamisen kannalta tämä oli kiinnostava myös siksi, että ensimmäistä kertaa minun piti miettiä äänikirjaa eli kirjoittaa tekstiä, jonka toivon toimivan myös kuunneltuna. Teknisesti jouduin pohtimaan esimerkiksi sitä, miten lähteet tuodaan esiin, ja sen suhteen olen noudattanut aika journalistista tyyliä. Kirjan lopussa on lukukohtainen lähdeluettelo.

Toivottavasti Lautasmatka on sekä viihdyttävää että tietoa lisäävää luettavaa!

Kirjan kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Lautasmatka-kirja.
Kirjan herkullisen kannen on suunnitellut Tuomo Parikka

Kirjan sisällys

1 Tappava, terveellinen ja vieläkin terveellisempi tomaatti
2 Hankalasta mukulasta menestyneeksi maahanmuuttajaksi
3 Keripukista ylivitaminoituihin elintarvikkeisiin
4 Muskotti maustoi ruttoa ja Manhattanin syntyä
5 Me kahvittelevat lurjukset
6 Jauha ja puhalla: massojen purukumi
7 Sokeria, hunajaa ja muuta makeaa
8 Suolaa ihmiskunnan rattaissa
9 Broileri vaappui lautasille
10 Voita, maitoa ja propagandaa
11 “Mirrit pannaan Suvikultaan” eli sipaisu suomalaista rasvavääntöä
12 Hevosta hampurilaiseen laittomasti ja laillisesti
13 Kun vauvanruoka tappaa: Nestlé, Kiina ja skandaalit
14 Lihaa vai kasvista?
15 Rasvakammo synnytti rasvattoman rasvan
16 Kultaista riisiä ja vasikkaa yhdistää geeniteknologia
17 Lemmenruoka vie keittiöstä vuoteeseen
18 Pikaruoka valtasi maailman

Jos todellinen ruokakriisi iskisi, voisimme syödä myös rehuviljaa

Vuosien aikana olen usein päätynyt keskustelemaan viljasta, sen viljelystä, käytöstä ja laadusta. Nyt, Venäjän hyökättyä Ukrainaan, aihe on taas vahvasti esillä. 

Viljan tuotantoon ja laatuun liittyy usein muutamia usein esitettyjä kommentteja, jotka eivät aina pidä paikkaansa. Käyn nyt läpi niitä. Viljelyyn ja viljaan liittyy silti paljon muutakin, joten tämä on tietysti vain kapea osa kaikesta viljakeskustelusta, koko maatalouden muutoksista puhumattakaan. Siksi suosittelen lukemaan Ville Lähteen BIOS-blogin tekstin Ruokakriisi ja omavaraisuuden illuusio.  

Vain pieni osa viljasta kelpuutetaan elintarvikekäyttöön. 

Totta, sillä elintarviketeollisuus määrittää ostamalleen viljalle kriteerit. Teollisuus esimerkiksi leipoo leipää tietynlaisesta viljasta jauhetusta jauhosta tai mallastukseen vaaditaan tietyt kriteerit täyttävää ohraa. 

Jos vilja ei täytä elintarvikekäyttöön soveltuvan viljan kriteerejä, ei sitä ihminen voi syödä. 

Ei pidä paikkaansa. Jos kunnon ruokakriisi iskisi, söisimme rehuviljaakin. Suomalainen rehuvilja ei siis yleensä sisällä mitään sellaista, jonka vuoksi se ei soveltuisi ihmiselle. Elintarviketeollisuus on asettanut viljoille tietyt kriteerit, kuten myös rehuviljoille on omat kriteerinsä. Esimerkiksi leipävehnältä ja rukiilta vaaditaan tietty sakoluku, jotta viljasta saadaan leivottua halutunlaista leipää.

Kriteerejä myös muutetaan satovuosien mukaan, jotta elintarvikekäyttöön saadaan riittävästi viljaa. Leipää ei voida leipoa kuin tietyt kriteerit täyttävästä viljasta, mutta se ei tarkoita, etteikö rehuvilja voisi sopia johonkin muuhun elintarvikekäyttöön. Nyt kriteerit on voitu pitää korkealla, ja sehän on tavallaan hienoa. Mutta samalla syötämme eläimille paljon viljaa, jonka voisivat syödä ihmiset.

Yksi elintarvikekäytön kriteereistä on riittävän suuri jyväkoko. Käytännössä myllyjen on hankala käsitellä pienijyväistä kauraa ja ohraa, eikä myöskään mallastukseen haluta pienijyväistä viljaa. Jos siis pienijyväisiä viljoja ryhdyttäisiin käyttämään, tulisi myllyprosessien ja sen myötä tuotteiden hinta entistä kalliimmaksi. Suomalaisen kauran ja ohran jyväkokoa on jalostettu suuremmaksi, mikä on merkittävä etu myös esimerkiksi kauran viennissä.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, ettemme voisi hyödyntää suurempaa osaa suomalaisesta rehukaurasta tai -ohrasta suoraan elintarvikkeiksi jollain muulla tavalla, jos olisi tarve (ja tämä taas ei tarkoita sitä, etteikö osaa viljasta kannata käyttää rehuksi).

Viljassa voi kuitenkin joskus olla sellaisia tekijöitä, joiden vuoksi se ei sovellu ravinnnoksi eikä välttämättä rehuksikaan. Märkinä vuosina esimerkiksi kauralla ongelmana voivat olla hometoksiinit. Toksiinien raja-arvot elintarvikekäyttöön ovat tiukemmat kuin rehuksi ja kriteerit ovat erityisen tiukat lastenruokiin.


Kuva: Pikwizard

Suomessa rehuviljaksi käytetään vain viljaa, joka oli viljelty mallas- tai leipäviljaksi, mutta koska se ei täyttänyt kriteerejä, siitä tuli rehua. 


Ei pidä paikkaansa. Iso osa suomalaisesta rehuviljasta viljellään tarkoituksella rehuksi, koska se on viljelijälle kannattavaa.
Toki esimerkiksi osa ohrasta pyritään viljelemään mallastusta varten. Kaikki mallasohraksi aiottu vilja ei täytä kriteerejä ja päätyy näin rehuksi. Samaa tietysti voi tapahtua myös kauran tai vehnän kohdalla eli elintarvikkeeksi suunniteltu päätyy laadun vuoksi rehuksi. Viljan viljelyn onnistumiseen vaikuttaa moni tekijä, eikä viljelijä tietysti voi vaikuttaa esimerkiksi kesän säihin.
Toisaalta rehuksi voi joskus päätyä viljaa, joka täyttää elintarvikeviljan kriteerit (kts. seuraava kohta).

Kuivatun viljan, jota tämä teksti käsittelee, lisäksi viljasta voidaan tehdä tuoresäilönnän avulla rehua eläimille. En tiedä, miten yleistä tämä nykyisin on ja mikä sen merkitys on kokonaisuuden kannalta, mutta toisaalta ylipäätään eläinrehupuoleen liittyy paljon asioita, joista en tiedä ja joista on maallikkona vaikea löytää selkeää tietoa (mitä eri tuotantoeläimet todella kaiken kaikkiaan syövät, mitkä ovat rehujen tarkat alkuperät, miten paljon käytetään erilaisia rasvoja ja tuontivitamiineja jne.) Viimeisin laajempi taustoitus, jonka olen löytänyt, on rehustrategiaryhmän raportti vuodelta 2010.  

Täytyyhän viljelijälle olla kannattavampaa viljellä leipäviljaa kuin rehuviljaa

Ei välttämättä ole. Jos viljelijä esimerkiksi tarvitsee rehun omalla tilallaan, hän saa sen myytyä helposti naapuriin (viljan rahdin maksaa viljelijä, joten jos elintarvikeviljan joutuu kuljettamaan kauemmas, kannattavuus putoaa, kts. Ylen juttu, eli kuljetus on oleellinen osa kannattavuuden arviointia) tai rehuvilja on muuten fiksumpi valinta, niin viljelijän voi olla järkevää viljellä viljaa rehuksi, ei elintarvikkeeksi. Viljelijä miettii tätä jo esimerkiksi silloin, kun hän päättää, mitä lajia ja lajiketta kylvää ja millaiselle pellolle ja miten hän panostaa viljan viljelyyn. Esimerkiksi jotkut lajikkeet on jalostettu erityisesti rehukäyttöä ajatellen, toiset taas elintarvikkeeksi.

Asiat eivät tosin ole kovin yksinkertaisia. Nyt, kun rehujen hinnat ovat nousevat ja uhkaavat nousta edelleen, ostorehu nostaa merkittävästi eläintiloilla tuotannon kustannuksia. Lisäksi viimeisen puolen vuoden aikana on nähty, että rehukaurasta voidaan maksaa enemmän kuin suurimokaurasta. Näin ollen rehuksi voi päätyä myös viljaa, jota täyttää elintarvikelaadun kriteerit, koska viljelijän kannattaa myydä vilja ennemmin rehuksi. Poikkeuksellista on myös se, että nyt luomukaura ja -vehnä ovat jopa halvempia kuin tavanomaisesti tuotettu.
On hyvä muistaa, että lähes 80 prosenttia peltojemme pinta-alasta käytetään eläinrehun tuottamiseen. Kasvintuotanto on siis kiinteä osa eläintuotantoa ja rehulle on usein hyvä kysyntä.

Mutta nyt puhutaan kaurabuumista, pitäähän sen näkyä viljelyn kannattavuudessa. 

Vaikka kauran elintarvikekäyttö on kasvanut, ei se välttämättä näy tuottajien taloudessa. Jopa kauran polttaminen puuhakkeen tilalla on voinut olla kannattava ratkaisu viljelijälle.
Kauran ohella myös Suomen eniten viljellyintä viljaa, ohraa, kannattaisi ja voisi hyödyntää enemmän elintarvikkeisiin. Nyt ohrasta melkein 70 prosenttia käytetään rehuksi, kaurasta ja vehnästä lähes puolet. Ohrasta ei voi leipoa sellaista leipää, kuin olemme tottuneet, mutta paljon muuta siitä voi tehdä. Kuten kaura, myös ohra sisältää esimerkiksi hyvää kuitua, beetaglukaania ja monia suoja- ja hivenaineita.

Lisäksi peltoviljelyyn olisi hyvä saada lisää esimerkiksi palkokasveja, joilla olisi merkitystä monella tasolla koko ketjussa. Tämä vaatii lisää viljelyn ja jalostuksen tukea ja tutkimusta.
 

Onhan se hyvä, että meillä on nämä tuotantoeläimet, jotka syövät elintarvikkeeksi kelpaamattoman viljan.

On tietysti hyvä, että viljalle, joka ei kelpaa elintarvikekäyttöön, on käyttökohde rehuna. Mutta se ei voi olla perustelu sille, että meidän olisi syytä ylläpitää nykyistä eläintuotantomäärää ja että rehuksi käytetään melkein neljä kertaa enemmän viljaa kuin ruokaan. Suurin osa rehuviljasadosta käytetään nautojen ruokintaan (Syken Itämerilaskurin taustatiedot), selvästi pienemmän osan syövät siat ja siipikarja.

Uskon, että elintarviketeollisuus kykenee tarvittaessa prosessoimaan monin tavoin viljaa, joka ei täytä tämänhetkisiä elintarvikekriteerejä. Tulevaisuudessa mahdollisuuksia on varmasti vielä enemmän. 

Painotan nyt vielä loppuun, että en ole vaatimassa viljelyn muuttamista yhdessä yössä tai vuodessa tai syyllistämässä viljelijöitä nykymaatalouden rakenteista. Tavoitteeni oli antaa vastauksia näihin tiettyihin viljaan liittyviin kysymyksiin ja pohdintoihin. 

Minä ja viljasäkki vuonna 2014 eli kun isä käski, niin tytär tussaili.


Viljojen laatuun liittyviä faktoja varten olen haastatellut eläkkeellä olevaa viljateknologian tohtoria Tuula Sontag-Strohmia, iso kiitos hänelle! 

Erilaisia viljaan ja viljelyyn liittyviä tilastoja ja hintatietoja on esimerkiksi Vilja-alan yhteistyöryhmän sivuilla.

Kiitos myös viljanviljelijävanhemmilleni vuosien varrella käydyistä keskusteluista.

Mielipiteet ovat täysin omiani. Kannan vastuun myös mahdollisista virheistä. Jos sellaisia tekstistä löydät, niin laita kommentti tai sähköposti etunimi.sukunimi@gmail.com. Myös viljelijöiden näkemykset ovat erittäin tervetulleita.

Hävikkipuhe johtaa kuluttajia ja päättäjiä harhaan

Tekstiä päivitetty lisäämällä graafit sekä kommentteja ja linkki Hesarissa julkaistuun mielipidekirjoitukseemme.

Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että on tärkeää puhua kuluttajille ja päättäjille ruokahävikistä. Enää en ajattele niin. Sen sijaan koen, että hävikistä puhutaan liikaa ja siitä kerrotaan tietoja, jotka johtavat meitä harhaan.

Kuluttajahävikkitoimilla ei ole juuri merkitystä ympäristövaikutusten vähentämiseen

“Ruokavalion ilmastovaikutukset ja rehevöittävä potentiaali ovat kokonaisuutenaan niin suuret, että kuluttajahävikin osuus vaikutuksesta jää niin pieneksi, ettei siihen kohdistuvilla toimilla ole juurikaan merkitystä ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämisessä.”

Näin kertoo vuonna 2019 julkaistu Ruokaminimi-hankkeen loppuraportti (s. 56). Sen mukaan hävikin osuus suomalaisten ruokavalion ilmastovaikutuksista on keskimäärin vain neljä prosenttia.

Ruokaminimin graafi ruokavalion ilmastovaikutuksista. Nykyisessä ruokavaliossa hävikin osuus on noin neljä prosenttia ilmastovaikutuksesta. Ruokavaliota  muuttamalla myös hävikin osuus hieman pienenisi, mutta merkityksellisintä on se, mitä syödään.

Kerrataan siis tuo viesti: kuluttajien ruokahävikkiin kohdistuvat toimet eivät erityisemmin vaikuta ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämiseen. Mutta eihän hävikistä näin viestitä. Edes ruokahävikkiä käsittelevät lehtijutut eivät tuo tätä esiin. Sen sijaan meille viestitään niin, että kuvittelemme olevamme suuria maailmanpelastajia, kun emme heitä kuivahtanutta leipää roskiin, vaan teemme siitä krutonkeja.

Viime vuonna olin WWF:llä töissä, ja siellä teetetyssä ruokaan liittyvässä kyselyssä moni vastaaja uskoi, että merkittävin teko ruokavalion ympäristövaikutusten kannalta on hävikin vähentäminen. Hävikkikampanjoiden viesti oli siis omaksuttu. Selvästi harvempi tiesi, että oikeasti merkityksellisintä on vähentää lihansyöntiä, kuten Ruokaminimin raporttikin osoitti. Tuoteryhmittäisessä vertailussa lihan osuus suomalaisten keskivertoruokavalion ilmastovaikutuksesta on 45 prosenttia, maitotuotteiden 20 prosenttia, eli nämä kaksi ovat yhteensä peräti 65 prosenttia.

Jo pelkästään yhden liha-aterian vaihtaminen esimerkiksi lähikalaan kerran viikossa pienentäisi keskivertosuomalaisen ruokavaliossa ilmastovaikutusta viisi prosenttia. Siis paljon enemmän kuin kuluttajahävikin puolittaminen. Hankkeen oleellinen lopputulos oli se, että ruokavalion ilmastovaikutusta voidaan vähentää 30–40 prosenttia ruokavaliota muuttamalla (eli etenkin vähentämällä liha- ja maitotuotteita) ja pitämällä huolta peltojen hiilivarastosta.

Hävikki on paljon kivempi aihe kuin lihan vähentäminen

Silti yritykset, järjestöt ja erilaiset kampanjat esittelevät jatkuvasti hävikkiviestejä sen sijaan, että lihan vähentämiseen puututtaisiin yhtä näkyvästi.

Tämä tietysti johtuu monista syistä. Tällaisia olen toistaiseksi keksinyt.

Ensinnäkin hävikkipuhe on helppoa. Se ei ärsytä ketään. Kaikki nyökyttelevät, että kyllä, tämä on tärkeää ja onhan se hyvä, että minimoidaan hävikki. Toista on silloin, kun yrität kertoa, että lihaa pitäisi vähentää. Aina joku ärsyyntyy. Hävikkikampanjoinnilla sen sijaan saa kivan sädekehän ja hävikin ympärille voi rakentaa hienoja mainoskampanjoita.

Toiseksi hävikkitoiminta on helppoa. Ei tarvitse puuttua suurempiin asioihin tai rakenteiden muuttamiseen, kuten ruuantuotanto- ja hintakysymyksiin, koulujen tarjoamaan ruokaan tai vähittäiskaupan valikoimaan. Sen kun vain surauttaa nahistuneen porkkanan sosekeittoon tai kaupassa punalaputetaan tuotteita. Selvästi vaivalloisempaa on yrittää muuttaa maailmaa sellaiseksi, että lihaa tuotettaisiin ja kulutettaisiin vähemmän.

Kolmanneksi hävikkipuolella liikkuu rahaa. EU:n tavoitteena on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä, ja kaikenlaiset hävikkihankkeet ja -tutkimukset saavat mukavasti rahoitusta. Ja tämän myötä sitten eri kohderyhmille viestitään eri paikoissa, alakoululaisista vanhuksiin, että nyt hävikki kuriin ja maailma pelastuu. Yrityksetkin mieluusti laittavat mainoseurojaan hävikkitoimiensa mainostamiseen, saahan sillä mainetta vastuullisena toimijana.

Ruokajärjestelmämme on rikki, ja hävikki on sen yksi ilmentymä

Hävikki osoittaa , että ruokajärjestelmämme ei toimi. Meillä on varaa tuottaa ja valmistaa paljon ruokaa, joka jää syömättä. Se on hullua.

Ei meillä pitäisi olla hävikkikauppoja eikä kaupoista pitäisi jäädä elintarvikkeita poisheitettäväksi tai leipäjonoihin annettavaksi. Hävikin määrä kertoo siitä, että ruokaa ei tarvitse arvostaa. Hävikkikampanjoilla tämä tuskin muuttuu, eikä siitä pitäisi vierittää syytä kuluttajien niskoille, kun vika on systeemissä.

Minulle on sanottu, että hävikkiin huomion kiinnittämällä ihmiset ottavat ensimmäisen askeleen ja sitten kiinnostuvat ruuan ympäristövaikutuksista muutenkin. Epäilen tätä vahvasti. Kun ihminen luulee, että hän on tehnyt hävikkiä vähentämällä ison teon, niin miksi hän sitten viitsisi muuta enää tehdä? Eihän kierrätysintoilukaan ole johtanut siihen, että kulutus olisi vähentynyt, päinvastoin.

Hävikkiviestintä vakuuttaa isoilla luvuilla: pitäisikö lihankulutuksesta viestiä samalla tavalla?

Hävikkiviestinnässä käytetään tyypillisesti isoja lukuja. Yksi pitkään mediassa nähty, ja myös hävikkikampanjointiin keskittyvältä Saa syödä -sivuilta edelleen löytyvä, tieto on tämä:

“Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin yli sata miljoonaa kiloa ruokaa. Tämän määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa.”

Viime keväänä heitin Twitteriin pohdinnan, että millaista henkilöautomäärää mahtaisi vastata suomalaisten lihansyönti. Syken Seppo Knuuttila totesi, että koko kotieläintalouden (liha ja maito) kasvihuonepäästöt ovat noin kaksinkertaiset verrattuna henkilöautoliikenteen n. 6 milj. CO2-ekv. tonnin päästöihin. Tästä päästiin laskelmaan, että lihan- ja maidontuotanto vastaisi yli 5,4 miljoonaa liikennekäytössä olevaa autoa. Eli lihan- ja maidontuotannon päästöt olisivat noin 54-kertaiset verrattuna kotitalouksien hävikkiin. Ja jälleen se lopputulos, että hyvin pienellä eläintuotannon vähennyksellä päästäisiin paljon isompiin päästövähennyksiin kuin hävikin puolittamisella.

(Pari huomiota: kyllä, autojen päästöt muuttuvat ja laskelma on ylipäätään hyvin karkea. Toinen huomio: Luken Juha-Matti Katajajuuri totesi Twitter-ketjussa tuon kyseisen henkilöautot ja hävikki -luvun olevan vanha arvio, joka pitäisi päivittää. Älkää siis käyttäkö sitä.)

Lisäys 12.9.
Katajajuuri huomautti nyt Twitterissä myös sen, että tässä vertailussa on mittakaavavirhe:
“Vertailujen CO2-ekv-määrittämisen taustalla eri pohjat, voi olla monia eroja mutta suurin tämä: toisessa taustalla elinkaarilaskenta, jossa maaperän hiilivarastojen muutokset ei mukana koska siihen ei tiedepohjaa vielä. Toisessa ne mukana (turvepellot suurin lähde).

Joten siis: älkää käyttäkö tätä autoesimerkkiä minkäänlaisena varmana tietona, odotellaan, josko joskus saadaan paremmat, vertailukelpoiset laskelmat.

Kuluttajahävikin vähentäminen on vaikeaa

Hävikkikampanjoinnin yksi ongelma on myös se, että kuluttajahävikin puolittaminenkin on vaikeaa. Suomalaiset kotitaloudet eivät heitä mitenkään valtavia määriä käyttökelpoista ruokaa roskiin, vaan lopulta varsin vähän.

Eniten kotitalouksissa ruokahävikkiä syntyy vihanneksista ja juureksista ja perunoista (23 %), toiseksi eniten hedelmistä ja marjoista (17 %) ja kolmanneksi eniten kahvista (14 %). Kasviperäiset tuotteet ovat hiilijalanjäljeltään yleensä alhaisia, joten myös hävikkiin päätyessään niiden vaikutus ilmastolle on pienempi kuin eläinperäisillä. Eli mitä kasviperäisempi ruokavalio, niin todennäköisesti sitä pienempi on myös hävikin ilmastovaikutus. Kahvilla on toki merkittävä vaikutus mm. luonnon monimuotoisuuteen, joten sen kaatamisesta viemäriin olisi syytä päästä eroon. Mutta edelleen: hyvinkin pienellä päivittäisellä kahvin juomisen vähentämisellä päästäisiin suurempiin vaikutuksiin kuin kuluttajien kahvihävikin poistamisella (kahvihävikin määrä 2,5 litraa vuodessa ja suomalainen juo neljä-viisi desiä kahvia päivässä).

Hävikkipuhetta sotkee myös se, että tilanne on Suomessa varsin toisenlainen kuin monessa muussa maassa. Monissa maissa hävikillä on selvästi tärkeämpi rooli, oli sitten kyseessä kuluttajien, kaupan tai ravintoloiden toiminta tai alkutuotannossa tapahtuva hävikki. Maailman hävikkiongelmat ovat siis laaja kysymys, mutta se pitäisi osata erottaa suomalaisesta kuluttajahävikistä.

Ajaako hävikkipuhe jotkut jopa syömään liikaa?

Yhdeksi hävikin osa-alueeksi on todettu metabolinen hävikki. Sanapari on monelle vieras, mutta se tarkoittaa sitä, että syömme enemmän kuin tarvitsemme (metabolisen hävikin on maininnut MMM:n blogissa Jaana Husu-Kallio). Ja kuten tiedetään, monet meistä syövät liikaa. Mutta aihe on vaikea ja arka. Ei ole missään mielessä mielekästä lisätä ylipainoisten ihmisten taakaksi sitä, että syömäsi ruokamäärä aiheuttaa ympäristölle ongelmia. Ylipainossakin on kyse tästä yhteiskunnastamme ja sen rakenteista. Myös metabolisen hävikin vähentämiseksi olisi muokattava esimerkiksi joukkoruokailua sen sijaan, että takerrutaan yksilövalintoihin.

Mutta olen miettinyt, että hävikkipuhe voi osaltaan nyt saada joitakin syömään yli tarpeen. Kun häpeä hävikistä kolkuttaa mielessä, niin ennemmin saatetaan mättää leivät tai pullat suuhun, vaikka ei olisi edes nälkä. Roskiin ei kehtaa heittää, koska kaikkialta on kerrottu, miten hävikki pitää minimoida. “Syö lautanen tyhjäksi” -ajattelu voi osaltaan edistää vääränlaisen ruokasuhteen syntymistä, koska emme silloin syö oman kylläisyytemme tunteen mukaisesti.

Hävikkikampanjat eivät kuitenkaan nosta tätä puolta esiin.

Hävikki vähemmälle, kasvipainotteinen ruokavalio vahvemmin esiin

Kun olen esittänyt kritiikkiä hävikkikampanjointiin, niin en tietenkään ole saanut silkkaa kiitosta. Moni ruokapuolella toimiva on enemmän tai vähemmän linkittynyt hävikinvähentämistoimiin (se edellä mainittu rahoituspuoli), joten luonnollisesti he pitävät kampanjoita tärkeänä. He myös korostavat, että kampanjoilla pyritään saamaan ihmiset arvostamaan ruokaa.

Mutta mielestäni nyt on iso vaara siitä, että kuluttajat ja päättäjät kuvittelevat hävikkitoimien merkityksen paljon suuremmaksi kuin se on. Esimerkiksi Marita Kettunen totesi pro gradussaan, että joissakin kunnissa kouluruokailun kehittämisessä hävikin vähentäminen voi olla paljon tärkeämpää kuin kasvisruuan edistäminen.

Kun kuluttajille ja päättäjille valkenee, että hävikin merkitys onkin vähäinen, voi olla edessä pettymys. Samalla saattaa heikentyä luottamus kaikkeen tietoon, jota ruuan ympäristövaikutuksista kerrotaan.

Lisäksi mieluusti näkisin, että etenkin yhteiskunnan resursseja ohjattaisiin toimiin, joilla on tutkitusti mahdollisuus vähentää ruokavalion ympäristövaikutuksia. Kun kerran Ruokaminimi selvästi toteaa, että kuluttajahävikkitoimilla ei juurikaan voida vaikuttaa ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämiseen, niin miksi meille sitten koko ajan toitotetaan siitä hävikistä?

Eikö meille ennemmin pitäisi toitottaa kasvipainotteisesta, terveyshyötyjä tuottavasta ruokavaliosta? Siis sellaisesta, jossa lihan ja myös maitotuotteiden, erityisesti juuston, määrää olisi vähennetty (muistetaan, että myös juusto on ilmastolle suunnilleen yhtä haitallista kuin liha ja se sisältää niitä pahoja kovia rasvoja. Juustonsyöntikin on nimittäin kasvanut hurjasti 20 vuodessa).

Siksi en kaipaa enää lisää hävikkikampanjoita. Kaipaan sitä, että ruuan ympäristövaikutuksista kerättyä, tutkittua tietoa viestitään avoimesti ja niin, että kuluttajille syntyy oikea kuva vaikuttavista toimista.

Lisäksi tietysti kaipaan isoa muutosta koko ruokajärjestelmään. Se vaatii paljon enemmän kuin kuluttajakampanjointia.

Lisäyksiä somessa saamien kommenttieni (kiitos niistä!) jatkoksi 8. syyskuuta:

– Tarkennettakoon, etten vastusta kuluttajahävikistä puhumista, saati hävikin minimoimista. Se on kaikin tavoin järkevää. Mutta nyt ihmisillä on väärä luulo siitä, miten paljon kuluttajahävikki vaikuttaa ympäristöön.
– Metaboliseen hävikkiin voi ajatella kuuluvan myös sen, että monet suomalaiset syövät liikaa proteiinia. Ylimääräinen proteiini muuttuu typeksi, joka poistuu virtsan mukana. Osa typestä päätyy rehevöittämään vesistöjä. Hiilihydraatteja monet taas syövät liian vähän.
– Tämä teksti käsittelee kuluttajahävikkiä eli kotitalouksissa tapahtuvaa hävikkiä. Hävikkiä syntyy tietysti muuallakin eli ravintoloissa, kaupoissa, elintarviketeollisuudessa ja maataloudessa.
– Twitterissä eräs henkilö kommentoi, että hän on jättänyt kasviksia ostamatta, kun pelkää niistä jäävän hävikkiä. On nurinkurista, että häpeä hävikistä saa vähentämään kasvisten ja hedelmien syömistä.

Lisäys 2. (9.9.)

Mitä hävikkiviestintä kuluttajille sitten voisi olla ympäristövaikutusten kannalta? Ehkä jotakin tällaista:

Hävikkikampanjoiden pitäisi selvästi näkyvämmin tuoda esiin, että
a) kasvipohjaisella ruualla on eläinperäistä paljon pienempi ympäristövaikutus
b) joka tarkoittaa myös sitä, että jos kasviperäistä jää hävikkiin, niin silloinkin vaikutus on pienempi
c) monet kasviperäiset tuotteet säilyvät paljon paremmin kuin eläinperäiset (maito vs. kaurajuoma, lihasuikale vs. tofu jne)
d) suomalaiset saavat liikaa proteiinia ja syövät liikaa mm. lihaa, joka osaltaan on ns. metabolista hävikkiä eli ruoka kuormittaa paitsi ympäristöä, myös terveyttämme.

Lisäys 3. (17.9.)

Minä ja ravitsemusterepautti, tietokirjailijaystäväni Leena Putkonen kirjoitimme aiheesta lyhyesti myös Helsingin Sanomien mielipidepalstalle.

Kuva Filmbetrachter Pixabaystä

Antibioottiresistenssinkin taustalla on halvan lihan runsas tuotanto

Antibioottiresistenssi (bakteeri kykenee vastustamaan antibioottia eli tulee sille resistentiksi, jolloin kyseistä antibioottia ei voi enää käyttää tämän bakteerin aiheuttamien infektioiden hoidossa) on viime vuosina aina välillä saanut näkyvyyttä. Silti tuntuu, ettei sen taustoja ja merkitystä vielä silti oikein ymmärretä. Niinpä tartuin innolla infektiosairauksien dosentin ja apulaisylilääkäri Reetta Huttusen ja toimittajan ja tietokirjailijan Salla Nazarenkon kirjaan Miten käy ihmisen ilman antibiootteja (Into 2021).

Kirja olikin oikein hyvä perusteos. Se kertoo, miksi ja miten antibiootteja on kehitetty, mihin niitä käytetään, mitkä ovat antibioottiresistenssin vaikutukset, mikä on esimerkiksi MRSA ja mitä tarvittaisiin siihen, etteivät antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit lisääntyisi.

“Antibioottiresistenssin syntyyn vaikuttavat tekijät eivät ole yksinkertaisia eikä niihin löydy yksinkertaista ratkaisua. Kyse on ihmislääkinnan lisäksi eläinten kasvattamisesta, maatalouden tarpeista, kalataloudesta ja maanviljelyksestä yhdistettynä pienen ja keskisuuren tulotason maiden väestönkasvuun ja lopulta maailmantalouteen. Ongelman ratkaisutkaan eivät ole yksinkertaisia.”

Maailman antibioottimyynnistä yli 70 prosenttia suuntautuu edelleen eläinten kasvatukseen (toki antibioottien käytön tilastointikin on monissa maissa vielä heikkoa). Koska lihan- ja kalantuotanto kasvaa, kasvaa valitettavasti myös antibioottien käyttö. Kirjoittajat toteavatkin, että “Ruoantarpeeseen liittyviin ilmiöihin vaikuttaminen tulee olemaan tärkein ja vaikein osuus mailmanlaajuisessa antibioottiresistenssin ehkäisyssä”.

Myös vesissä tapahtuvaan eläintuotantoon pitää kiinnittää huomiota

Usein eläintuotannon antibioottien käytöstä puhuttaessa keskitytään nautoihin, sikoihin ja siipikarjaan, mutta kirja nosta erinomaisesti esiin vedessä tapahtuvan tuotannon riskit. Kun vedet lämpenevät ilmastokriisin myötä, ennakoidaan kalojen tartuntatautien kasvavan. Teollisemman kalantuotannon kasvu lisää myös antibioottien käyttöä. “Lisäksi vesistöjen roolia antibiooteille vastustuskykyisten bakteereiden hautomoina lisäävät myös sairaaloiden, maatilojen ja muiden laitosten jätevesipäästöt”, kirjassa todetaan.

Kasvatetun kalan syömisen lisääminen voisi siis aiheuttaa merkittäviä ongelmia, vaikka kalankasvatuksella voitaisiinkin ehkä tuottaa joillain mittareilla tehokkaasti eläinproteiinia.

On siis selvää, että kasvipainotteinen ruokavalio on järkiteko myös antibioottiresistenssin kannalta. Kirja kertoo tutut jutut siitä, miten Suomessa eläintuotannossa antibioottien käyttö ei ole samanlaista kuin monessa muussa maassa, mutta samalla tuodaan esiin, että eläintuotanto on erittäin ratkaiseva tekijä antibioottiresistenssissa. Globaalisti esimerkiksi sikojen ja kanojen antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat huomattavasssa kasvussa. Lisäksi uhkaavista tartuntataudeista valtaosa on lähtöisin eläimistä. Kirjassa todetaan, ettei Suomi ole umpiosaareke, vaan esimerkiksi resistenssia kantavat, uudentyyppiset bakteerit voivat levitä tänne yllättäviäkin reittejä pitkin.

Eläintuotannon antibioottien käytöstä olisin kaivannut lisää tietoa

Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän siitä, miten antibiootteja käytetään eläimille ja kuinka paljon. Esimerkiksi Twitterissä Matti Saarni on useampaan kertaan kysellyt ja tuonut esiin tietoja suhteellisen runsaasta lääkityksen käytöstä, mutta hän ei ole saanut vastauksia tai ne ovat olleet ympäripyöreitä. Tuntuu siis siltä, ettei Suomessakaan antibioottien käyttö eläintuotannossa ole ihan niin selkeää ja ongelmatonta kuin yleensä kerrotaan, ja antibioottien käyttö on osalle eläimille yleistä (esim. “välikasvattamojen vasikoista 66 % lääkittiin vähintään kerran”, kertoo Tiina Kauppinen Helsingin yliopiston tutkimuksesta). Aiheesta on kuitenkin vaikea saada tietoa, joten olisi ollut hienoa, jos tätä puolta olisi kaiveltu kirjassa enemmän.

Kirjan pääpaino on kuitenkin ihmisten antibioottikäytössä, ja paljon sivuja saa esimerkiksi MRSA, jota tekstin myötä ymmärrän ihan uudella tavalla. Minulle täysin uusi juttu olivat fraagit, viruksia tappavat bakteerit, joista toivotaan yhtä apukeinoa selättämään taistelua antibioottiresistenssiä vastaan.

Kasvipohjainen ruokavalio vähentää antibioottiresistenssin riskiä

Kirjan lopussa on luku Mitä jokainen voi tehdä? “Antibioottiresistenssin torjunta tarkentuu mikrotasolla ihmiseen ja hänen valintoihinsa”, kirjoittajat aloittavat luvun. Ajattelin, että kohta tulee selkeä kehotus lihansyönnin vähentämiseen. Tätä ei kuitenkaan ollut, vaan lyhyt luku keskittyi mm. antibioottien käyttöön lääkärin ohjeiden mukaan, käyttämättömien lääkkeiden oikeoppiseen hävittämiseen, hygieniaan ja tippurin ehkäisyyn kondomeilla.

Mielestäni olisi ollut paikallaan nostaa teoissa esiin ruokavalinnat. Vai oliko oletuksena, että lukija hoksaa sen vaikutukset joka tapauksessa? Samalla tavalla kirja kertoi matkailun tuomia ongelmia antibioottiresistenssiin, mutta suoraa kehotusta matkailun vähentämiseen erityisesti riskialueille en muistaakseni kirjasta löytänyt. Minulle tämä viesti oli toki selvä ja vahvistaa käsitykstäni siitä, miten tärkeää globaalin eläintuotannon vähentäminen on sekä ympäristölle että ihmisterveydelle. Eikä kirja myöskään todellakaan lisää intoa lähteä matkailemaan kovin kauas Suomesta.

Huttunen & Nazarenko: Miten käy ihmisen ilman antibiootteja? (Into 2021)

WWF-työt päättyvät, tietokirjahommat alkavat

Kesä ja uudet tuulet: työni WWF:llä ruoka-teemojen parissa päättyy. WWF-aika oli innostavaa ja opettavaa, ja sain paljon uutta näkemystä niin ruokaan kuin projektihommiin.

Nyt siirryn tekemään seuraavaa tietokirjaani. Olen saanut kirjaa varten apurahaa sekä Suomen tietokirjailijoilta että Taikelta (kirjastoapuraha), ja näiden turvin voin keskittyä pääsääntöisesti kirjoittamiseen puolen vuoden ajan.

Kirjan aiheena on kasvin- ja eläinjalostus ruuantuotannon näkökulmasta. En juurikaan tiedä jalostuksesta, joten pääsen oppimaan paljon uutta ja tutustumaan tämän alan tutkijoihin ja asiantuntijoihin. Kirja ilmestyy ensi keväänä.

Kirjan lisäksi teen hieman kirjoitus- ja puhumishommia. Olen siis käytettävissä erityisesti ruokaan ja vastuullisuuteen liittyvissä aiheissa esimerkiksi asiantuntijana, ideoijana tai sisällöntuottajana.

Takana on tietysti koronan sävyttämä etätyövuosi. Samalla se on ollut vuosi, jona olen käynyt stand up- ja chick lit -kurssit (sopivatpa ne sanoinakin hienosti yhteen!). Kurssit ovat olleet hyvää vapaa-ajan vastapainoa asiakirjoittamiselle ja maailman murheille. Vuoden aikana olen ensimmäistä kertaa naputellut romaanikäsikirjoitusta ja harjoitellut stand up -läppien tekemistä. Ehkä niistäkin vielä jotain kivaa kehittyy, saa nähdä.

Työarjen muutos on innostavaa, mutta toki myös aina vähän pelottavaa. Minullahan ei ole tietoa siitä, mitä ensi vuonna teen, joten epävarmuuden kanssa on osattava elää ja toivottava, että jotain kiinnostavaa versoaa.

Mutta ennen ensi vuotta on kesä, syksy ja kirjoittaminen. Toivottavasti elämään kuuluu myös paljon naurua. Ja vähemmän koronaa ja sen tuomia vaikutuksia.

”Pitäisikö julkisin varoin tuetun ruokailun olla nykyistä terveellisempää ja ympäristöystävällisempää?”

Helmikuussa Yle oli tehnyt kyselyn, jossa yksi kysymys oli ”Pitäisikö julkisin varoin tuetussa ruokailussa (esimerkiksi koulut ja sairaalat) painottaa kasvisruokaa nykyistä enemmän?”

Suunnilleen yhtä moni oli ajatusta vastaan ja sen puolella. Nuorimmasta vastaajajoukosta, 18–24-vuotiaista, kuitenkin suuri osa eli 67 prosenttia koki, että näin pitäisi tehdä.

Mutta entä jos kysymys olisi:
”Pitäisikö julkisin varoin tuetun ruokailun olla nykyistä terveellisempää ja ympäristöystävällisempää?”

Kuinka monen mielestä tämä olisi huono ajatus?

Kun kunnallisvaalit lähestyvät, tämä on hyvä kysymys esitettäväksi myös puolueille ja ehdokkaille. Kasvipainotteisuutta kasvattamalla voitaisiin parantaa ravitsemuksen laatua ja samalla pienentää ruokavalion vaikutuksia ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Liha ei myöskään ole tae maukkaalle tai edulliselle ruualle.

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kommentoi Hesarin jutussa 2. helmikuuta, ettei lasten ja nuorten kehitykselle olisi millään tavalla huono asia, vaikka koulun ateriat olisivat joka päivä nykyisen kaltaista kasvisruokaa. Päinvastoin.

“Se parantaisi lasten ravitsemusta ottaen huomioon, että kouluruoan päälle tulevat kotona syötävät ateriat. Syömällä koulussa kasvisruokaa lapset saisivat nykyistä enemmän esimerkiksi kuitua, jota moni suomalainen saa liian vähän”, hän sanoo.
Yksittäisten kasvis- ja liharuokien välinen energiamäärän ero ei ole Fogelholmin mielestä olennaista kokonaisuuden kannalta. Tärkeämpää on pitkän aikavälin keskiarvon ero.

Silti kasvipainotteisuuden lisäämistä vastustetaan tiettyjen tahojen ja henkilöiden puolelta. Lihansyönnin vähentämistarve nähdään Ylen jutun mukaan ”ideologisena tuputuksena”. Twitterissä SYKEn Seppo Knuuttila totesikin (siis ironisesti), että “Lihansyönnistä kiinnipitäminen sen sijaan on täysin ideologiavapaata”.

Kieltämättä on kiinnostavaa, että kasvipainotteisuuden edistäminen on monien mielestä “ideologista”. Vaatimus lihasta osana jokapäiväistä syömistä sen sijaan ei ole. Tieteellisiä, sekä ravitsemukseen että ympäristöön, liittyviä perusteita lihansyönnin vähentämiseen ei jostain syystä haluta kaikkialla uskoa.

Mitä halusin sanoa ruuasta Riku Rantalan ilmasto-ohjelmassa?

Tänään 30. marraskuuta Neloselta lähetetään Riku Rantala & Sata kysymystä ilmastosta -ohjelman ruokajakso. Olin siinä mukana fiksujen ja mukavien Saara Kankaanrinnan (Baltic Sea Action Group) ja Juha-Matti Katajajuuren (Luke) kanssa.

Mutta koska viestintä on tunnetusti vaikeaa, niin varmasti osittain höpöttelin tarpeettomia ja samalla unohdin sanoa jotain oleellista. Siksi siis blogimuodossa tiivistys siitä, mitä haluan ruokavalinnoista viestiä.

  1. Oleellisinta ilmaston ja myös luonnon monimuotoisuuden kannalta on, että keskivertosuomalainen vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Tämä tarkoittaa erityisesti lihaa, sillä lihatuotteet muodostavat 45 prosenttia ilmastopäästöistä (Ruokamimini 2019). Suurimman ilmastovaikutuksen aiheuttaa naudanliha, mutta myös muusta lihankulutuksesta suomalaisten on syytä vähentää: possua ja broileria käytetään enemmän kuin nautaa. Moni syö liikaa etenkin punaista lihaa myös terveytensä kannalta.
  2. Myös maitotuotteilla on merkittävä rooli, sillä niiden osuus ruokavalion ilmastopäästöistä on 20 prosenttia. Erityisesti ns. kovilla juustoilla on korkea hiilijalanjälki. Suomalaiset syövät juustoa (sis rahkan) tällä hetkellä noin 25 kiloa vuodessa ja kasvu on ollut selvää parin viimeisen vuosikymmenen aikana: vuonna 2000 juustoa kulutettiin 16,5 kiloa. Lihaa ei siis pidä vaihtaa juustoon, vaan kasvipohjaisiin tuotteisiin tai vastuulliseen kalaan (villit lähikalat, kuten silakat ja särkikalat, tosi jees!).
  3. Ruokavalioratkaisuissa kyse on siis ennen kaikkea proteiinista. Finravinto-tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista sai proteiinia yli tarpeen. Proteiinin puutetta saattaa olla lähinnä vanhuksilla. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi lihan ja maitotuotteet minimoineen kannattaisi uhrata ajatuksia sille, miten koostaa ruokavalionsa proteiinit, mutta se kyllä onnistuu. Sen sijaan hiilihydraatteja ja kuitua saa liian vähän 70 prosenttia.
  4. Toisin kuin usein ajatellaan, myös vilja on suomalaisille yksi proteiinilähde. Palkokasvien ja viljojen lisääminen ruokavalioon paitsi lisäisi ympäristöystävällisyyttä, myös parantaisi keskivertosuomalaisen ravitsemuksen laatua.
  5. Ylipäätään ratkaisevaa on kokonaisruokavalio. Kun puhutaan yksittäisten tuotteiden vertailusta, tyyliin pasta vs. peruna tai tuontitomaatti vs. kotimainen tomaatti, pitäisi mielestäni aina muistuttaa kasvipainotteisuuden merkityksestä kokonaisuuden kannalta. Sillä on paljon enemmän väliä, mitä tomaatin, perunan tai pastan ohella syö: lihapihvin vai soijanakin?
  6. Pakkauksilla ja kuljetuksilla on kotien ruokavalinnoissa suhteellisen pieni merkitys. Pakkauksen merkitys elintarvikkeen ilmastopäästöihin on yleensä noin 0,5 – 2 prosenttia (poikkeuksena juomat). Kuljetusten osuus on noin viisi prosenttia. Alkutuotanto aiheuttaa ilmastopäästöistä noin 60 prosenttia. Säilytys, prosessit ja kauppa muodostavat yhdessä loput noin 30 prosenttia.
  7. Hävikistä puhutaan paljon. Kotitalouksien hävikin osuus ruokavalion ilmastopäästöistä on kuitenkin vain neljä prosenttia (Ruokaminimi 2019). Eli vaikka kotitaloudet puolittaisivat ruokahävikin, ilmastovaikutus olisi vain kaksi prosenttia. Suurempaan vaikutukseen päästään jo esimerkiksi vaihtamalla yksi liha-ateria viikossa silakkaan, särkeen tai palkokasveihin. Hävikillä toki on silti merkitystä ja se kannattaa minimoida, mutta sen merkitystä ei pitäisi liioitella. Paljon tärkeämpää on ruokavalion kasvipainotteisuus. Globaalilla tasolla hävikki on kuitenkin erilainen kysymys. (Kahvihävikistä tosin olen paasannut, sillä kahvi on yksi suomalaisen kulutuksen ongelmatuotteista viljelyn monimuotoisuusvaikutusten vuoksi.)
  8. Ilmastovaikutus on tietysti vain yksi osa ruokavalion vastuullisuudessa. Usein se kuitenkin kulkee käsikädessä myös monimuotoisuusvaikutusten kanssa. Ympäristönäkökulmia ovat myös veden käyttö tai rehevöitymisvaikutukset.
  9. Tietysti myös esimerkiksi eettiset kysymykset, kuten työntekijöiden asema ruokaketjussa ja eläinten hyvinvointi, tuovat omaa lisävaikutustaan. Tässä ohjelmassa näkökulma oli kuitenkin ilmastovaikutuksissa. Eettisissä kysymyksissä olisi paljon pohdittavaa.
  10. Suomalaisesta eläintuotannosta keskusteltaessa päädytään yleensä puhumaan naudoista. Onhan nurmi yleisin pellonkäyttötapa (noin kolmannen viljelypinta-alasta, ja huom, nurmi on eria asia kuin laidun). Karjatalous puhuukin mielellään nurmen viljelyn eduista, mutta yleensä ei mainitse, että lypsylehmiemme ravinnosta iso osa on myös viljaa. Lehmät syövät selvästi enemmän viljakiloja kuin muut tuotantoeläimet (tai me ihmiset, elintarvikekäyttöön menee noin 12 % viljasadosta, päälle tulee toki ohran mallaskäyttö). Lehmien ravitsemukseen käytetään myös mm. runsaasti tuontirapsia, ja perustuotannossa käytetään vasikkarehuissa myös kookos- ja palmurasvoja. Naudoilla voisi kuitenkin olla suurempi rooli monimuotoisuuden ylläpitäjinä luonnonlaitumilla. Tähän tarvittaisiin kuitenkin vain pieni osa nykyisestä nautakarjasta. Broilereista ja sioista ei ole laidunnushyötyä.
    (Lisää nautanäkemyksiä WWF:n sivuilla olevista teksteistäni: väitteitä nautakarjatuonnosta sekä näkökulmateksti laidunnukseen.)
  11. Nurmea käytetään toistaiseksi vain naudanrehuksi. Sen käyttöä yksimahaisten eli esimerkiksi sikojen rehuksi on kuitenkin jo tutkittu Suomessa. Jos nurmea voidaan hyödyntää sioille, niin kyllä siitä ihmisillekin voitaisiin tuottaa ravintoa.
  12. Ja taas: toki oleellista on lihantuotannon vähentäminen, jotta lihantuotannosta vapautuu peltopinta-alaa ja voidaan tuottaa ruokaa globaalisti kasvavalle väestölle muuttuvien viljelyolosuhteiden maailmassa (globaali ruokaturva!). Eläintuotantoon käytetään valtaosa maailman viljelypinta-alasta: tutkimuksen mukaan liha, maitotuotteet, kananmunat ja vesiviljely käyttävät 83 prosenttia maapinta-alasta, mutta ne tuottavat vain 37 prosenttia proteiinista ja 18 prosenttia kaloreista. Myös Suomessa eläintuotannon vähennys vapauttaisi peltopinta-alaa, jonka ansiosta voitaisiin mm. ehkä paremmin miettiä, mitä tehdä maataloutemme yhdelle merkittävälle ilmasto-ongelmalle, turvepelloille. Niiden osuus on vain kymmenisen prosenttia peltopinta-alasta, mutta niiden osuus kaikista maatalouden päästöistä on 50 prosenttia. Tämä tarkoittaisi myös suomalaisen kulutuksen ympäristövaikutusten vähenemistä globaalisti: eläintuotantoketjuumme tulee erilaisia raaka-aineita eri puolilta maailmaa.
  13. Tällä hetkellä on tietysti hyvä muistaa se, että globaalilla tasolla nykyinen lihantuotanto on merkittävä tekijä pandemioiden lisääjänä.
  14. Myös hintakysymys on yksi tekijä. Liha, maito ja juusto ovat liian halpoja suhteessa siihen, millaisia ekologisia ja eettisiä vaikutuksia niiden tuotannolla on. Poliittisen päätöksenteon pitäisi vaikuttaa tähän hinnanmuodostukseen, ja tämä taas kytkeytyy maataloustukiin, verotukseen jne.

Siinä nyt muutama näkökulma. Keskustelu jatkuu ja tieto kasvaa, mutta omalla lautasellaan muutoksen voi aloittaa heti. Lihasta tai juustosta ei tarvitse luopua kokonaan, eikä edes punaviinistä, mutta valitaan arkeen enemmän palkokasveja ja viljatuotteita sekä erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Koronakriisi lisää myös elintarvikepetosten riskiä

Kaikki ovat varmasti kuulleet siitä, miten villejä suojamaskimarkkinat ovat tällä hetkellä, ja ostajan on vaikea tietää, saako hän sitä, mitä luvattiin. Europol on varoittanut myös monista muista, pandemian vuoksi lisääntyvistä tuoteväärennöksistä.

Kaikenlaiset kriisit lisäävät elintarvikepetosten riskiä. Korona on vaikuttanut esimerkiksi tiettyjen tuotteiden kysyntään, ja jos kysyntä kasvaa yhtäkkisesti, kasvaa myös väärennösriski.

Näin on käynyt nyt esimerkiksi tietyille mausteille. Inkivääristä, valkosipulista ja kurkumasta on monessa maassa levinnyt huhu (joita esim. WHO on joutunut suitsimaan), että ne voisivat auttaa koronaa vastaan. Hollantilaissivustolla kerrotaan, että teollisuuden lähteiden mukaan näiden tuotteiden kysyntä olisi koronan vuoksi kasvanut 300 prosenttia.

Venäjältä on uutisoitu, että valkosipulin ja inkiväärin kysyntä on nyt ollut yli kaksinkertaista verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Kysyntää ei ole hillinnyt edes tuotteiden kohonnut hinta.

Kurkuma on jo koronaa ennen kuulunut mausteisiin, jota on väärennetty. Voisi olettaa, että kurkumajauheväärennökset eivät siis ainakaan vähene, kun kysyntä raaka-aineelle on nyt niin suurta.

Myös silloin, jos jonkun tuotteen tuotanto tai jakelu häiriintyy, avautuu mahdollisuuksia huijauksiin. Intiassa kalastus on pysähtynyt koronan vuoksi, ja tämän myötä markkinoille on tullut vanhentunutta tonnikalaa ja katkarapuja.

Vaikka koronatilanne ei vielä ole merkittävästi vaikeuttanut tuotteiden saatavuutta Suomessa, voi olla, että jos kriisi pitkittyy, pitkien elintarvikeketjujen lenkit hajoilevat ja muuttuvat. Jos jotain raaka-ainetta joudutaan ostamaan uuden kanavan kautta ja pikaisesti, kasvaa riski huijauksesta.

Globaalin ruokaturvan kannalta nyt tietysti on syytä kiinnittää huomiota siihen, että akuutista ruokapulasta kärsivien määrä voi koronaviruksen takia lähes kaksinkertaistua 265 miljoonaan. Näissä maissa myös elintarvikepetokset aiheuttavat merkittäviä ongelmia: hädässä ostetaan sitä, mitä saadaan, ja tällöin ala-arvoisista tuotteista voidaan maksaa kovakin hinta.

*Kiinnostuitko ruokaväärennöksistä? Tutustu kirjaani ja tilaa se esimerkiksi Innon nettikaupasta!*