Mari Koo

Roundup-blogitekstini ilmoitettiin FB:lle herjaavana

maanantai 17. elokuuta 2015 klo 10.11

Perjantaina kirjoitin töissä Hunajalla höystettyä -blogiin siitä, miten Helsingissä huoltoyhtiöden sekä puistoalueiden hoidon toimesta käytetään glyfosaattia sisältäviä rikkaruohojen torjunta-aineita. Näihin aineisiin kuuluu mm. Roundup.

Tänä aamuna yritin jakaa suoraa linkkiä tekstiini Facebookissa. Yllättäen se ei onnistunut:

”Warning: This Message Contains Blocked Content.
Your message couldn’t be sent because it includes content that other people on Facebook have reported as abusive.”

Eli tekstini oli ilmoitettu sellaiseksi, että se sisältää loukkaavaa tai herjaavaa sisältöä.

Jännää. Koskaan aiemmin tekstejäni ei ole tällä tavalla ilmoitettu, vaikka olen kirjoittanut mielestäni kriittisempiäkin tekstejä.

Eikä teksti mielestäni sisällä mitään sellaista, jota voisi pitää herjaavana. Yritysten kunniaa ei voi edes loukata. Tekstini raportoi mielestäni asiallisesti sekä glyfosaatin käyttöä että huoltoyhtiöiden toimintaa. Yhden yrityksen kerron nimeltä, koska he eivät vastanneet kyselyyni ja yhteydenottopyyntöihini, vaan vain löivät luuria korvaan.

En tiedä, miten voisin ilmaista Facebookille, että teksti ei sisällä herjauksia. Joukkovoimalla tuon ilmoituksen kumoaminen varmaan onnistuisi.

Mutta itse asian kannalta moinen herjausväite ei toki haittaa. Nyt tämä aihe leviää varmasti vielä laajemmin.

Kiinnostavaa olisi silti tietää, miksi Facebook totesi tekstini herjaavaksi, kun moni kokee, että paljon pahempia sisältöjä saa levittää Facebookissa vapaasti.

Päivitys klo 10.18:

Nyt suoran linkin jakaminen Facebookissa onnistuu. Jossain tapahtui siis jokin liikahdus!

Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko

tiistai 11. elokuuta 2015 klo 14.32

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa.
Kaikesta viilauksesta hkansiuolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia.

Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen.

Kirja on eri asia. Sen virheitä ei noin vain kätevästi oikaista. Se jää hyllyihin ja sitä mahdollisesti käytetään lähteenä muualla.

Kun kyseessä on tietokirja, niin tietysti lukijalla on oikeus olettaa, että faktat on oikein eivätkä edes typerät kirjoitusvirheet häiritse lukemista.

Tosin kustannustoimittaja on tehnyt tekstin parissa hyvää työtä. Arvostan todella paljon sitä, että pitkästä aikaa joku kävi huolella läpi tekstini ja viilasi kömpelöitä lauseita ja outoja virkkeitä paremmiksi.

Eräs kaveri lohdutti, että kirjasta ei levitetä kymmenientuhansien painosta, joten virhe ei päädy niin monien silmien alle kuin vaikka Hesarin juttu. Ei lohduttanut, sillä kirja jää esimerkiksi kirjastoihin, joten ajan myötä sitä voi silmäillä iso joukko.

Toinen totesi, että aina on niitä, jotka tuntevat suurta riemua löytäessään muiden virheitä. Nyt minulla on mahdollisuus ilahduttaa heitä. Se ajatus hieman lämmittää.

Niitä kirjani mahdollisia virheitä pääsee etsimään elokuun viimeisellä viikolla, mikäli kirjan painossa ja jakelussa ei synny ongelmia.

Pistäkäähän siis viestejä, kun löydätte virheitä. Palkitsen teidät kiitoksin.

 

Kansi ja kannen kuva: Anna Autio
Annan ottamat kuvat ovat todella hienoja. Siksi voin luvata, että vaikka kirjasta löytyy virheitä, niin kuvat ovat upeita. 

Kuvaaja, taittaja, graafikko, toimittaja: opettele erottamaan mehiläinen, kimalainen ja ampiainen

maanantai 15. kesäkuuta 2015 klo 15.21

Tänään työkaverini esitteli Kodin Kuvalehden Puutarhassa-julkaisun juttua hunajantuotannosta. Kiva juttu, paljon asiaa ja monta hyvää kuvaa.

Mutta jutun aloittavassa pääkuvassa oli valitettavan tutuksi tullut virhe. Kukassa pörräsi selvästi kimalainen eikä mehiläinen.

Ymmärrän, että teistä monista asia on mitätön. Pörriäinen kuin pörriäinen.

Mutta meille ötökkäihmisille ja tarhamehiläisten kanssa tavalla tai toisella toimiville tämä on merkittävä virhe. Sama kuin se, että porotaloudesta kertovassa jutussa olisi kuva hirvestä.

Erityisesti tällaisessa jutussa, jossa on erikseen kuvattu mehiläistarhaajaa ja mehiläisiä, on erityisen outoa, että pääkuvaan on valittu kimalainen. Kai siellä kuvauskeikalla pyöri mehiläisiä sen verran, että olisi saanut myös tarvittaessa mehiläislähikuvan?

 

kimalainenvaimehi

 

Usein pörriäisten kuvituskuvat menevät lehdissä väärin ilmeisesti siksi, että kuvat on tallennettu arkistoon väärillä nimillä. Kun juttuun haetaan järjestelmästä mehiläiskuvaa, niin eteen tulee monta kimalaista tai ampiaista. Niistä sitten joku napataan lehteen tai nettiin.

Siis kuvien kanssa toimiva: opettele tunnistamaan pörriäiset edes jollain tavalla. Silloin osaat sekä nimetä kuvat oikein että valita oikeat kuvat oikeaan paikkaan.

Esimerkiksi kesän loppupuolella oletettavasti tehdään taas juttuja siitä, miten ampiaiset tunkevat juomalaiseihin, ruokalautasille ja ovat kenties ärhäköitä. Eli olkaa tarkkoina ja laittakaa juttuihinne tällöin ampiaiskuva, kiitos!

HS:n toimittaja teki virheen, jota ei halunnut korjata

torstai 21. toukokuuta 2015 klo 17.28

Tekstin loppuun on tehty päivitys 22.5. 

Tiedättehän Journalistin ohjeet? Kuten
”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”,
”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu” ja
”Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.”

Minä havaitsin reilu viikko sitten Hesarin jutussa virheen.
Otsikko väitti, että  ”Tutkimus: Jogurtti, sitruuna ja hunaja auttavat heinänuhaan”. Kiinnostuin välittömästi, sillä työskentelenhän hunajan parissa. En vain löytänyt jutun sisällölle vahvistusta eli tutkimusta, jossa olisi todettu niin kuin otsikko väitti.

Tekstin väitteille ei löytynyt pohjaa

Jutussa lähteenä puhuttiin Vanderbiltin yliopiston tutkimuksesta, mutta mihinkään muuhun lähteeseen ei linkitetty eikä tutkimuksen nimeä kerrottu. Ryhdyin kaivelemaan asiaa netistä. En löytänyt tietoa vastaavasta tutkimuksesta.

Löysin kuitenkin Telegraphin jutun, joka varsin pitkälle vastasi Hesarin juttua. Lisäksi löysin tekstin, jossa kerrottiin Vanderbiltin yliopiston probiootteihin, kuten jogurtti ja kefir, liittyvästä tutkimuksesta. Kyseinen tutkimus mainittiin myös Telegraphin jutussa jogurtin kohdalla. Muiden elintarvikkeiden kohdalla Telegraph ei kertonut mitään tutkimuslähteitä.

Palautteeseen ei  kuulu vastausta keneltäkään tai mistään

Lähetin toimittajalle sähköpostin, jossa kerroin yllämainitut asiat ja kysyin lähteestä. Kun vastausta ei kuulunut, lähetin HS Torstain sähköpostiin saman viestin. Koska parin päivän päästä vastauksia ei ollut tullut, pistin viestin HS:n nettisivujen palautelomaketta käyttäen ja ruksasin kohdan siitä, että haluan vastauksen.
Viikonlopun jälkeen laitoin toimittajalle uuden sähköpostin. Seuraavana päivänä pistin Twitter-viestin (koska olin havainnut, että hän päivitti kuitenkin HS:n blogia, joten oletin, että hän ei ole esimerkiksi lomalla).

Ei vastauksia mistään. Sitten etsin toimittajan puhelinnumeron (Lisäys: kyseessä oli siis julkinen työnumero eli liittymän omistajana Sanoma Finland, käyttäjänä kyseinen toimittaja. En soittanut toimittajan henkilökohtaiseen numeroon).

Toimittaja ei koe, että jutussa olisi korjausta vaativa virhe

Sain puhelinyhteyden ja kerroin asiaani. Toimittaja totesi tyyliin ”Jaa, no voihan heinänuhasta tehdä toisen jutun”. Sanoin, että kyllä pitäisi korjata tuo viime viikon juttu ja sen asiavirheet. Jouduin lopettamaan puhelun, koska kadulla oli niin kova mökä. Sanoin soittavani heti takaisin.

(Lisäys myöhemmin: toimittaja mainitsi puhelinkeskustelussa lähteekseen Telegraphin eli sen jutun, jota olin epäillyt.)

Yritin iltapäivän aikana soittaa toimittajalle noin seitsemän kertaa. Joko hän oli varattu tai hän ei vastannut. Lopulta laitoin tekstiviestin ja ilmoitin laittavani sähköpostia ja pyysin, että hän ilmoittaisi, jos ei saa sähköpostiani. Toivoin vastausta seuraavana päivänä.

Mitään ei kuulunut seuraavana päivänä. Yritin soittaa. Ei vastausta. Lähetän viestin ja pyydän kommenttia. Saan vastauksen:

”Olen lomalla ja asiahan tuli puhuttua. Palataan heinäallergiaan kauden alettua.”

Vastasin, että jutussa on korjausta vaativa asiavirhe.

Ei vastausta.

Omien kontaktien kautta nettijuttuun korjausta

Tämän jälkeen muutin Facebookissani ketjun, jossa olin aihetta käsitellyt, julkiseksi. Otin yhteyttä tuttuihin HS-toimittajiin sekä osaston esimieheen.

Tämän jälkeen juttua korjattiin (ei tosin silti heti vastaamaan oikeita tietoja, vaan vähän sinne päin) ja siihen lisättiin lähteeksi Telegprah.

Mitä tähän nyt sitten lopuksi sanoisi? Olen itsekin tehnyt toimittajana virheitä. Olen yrittänyt niistä ottaa opikseni ja ennen kaikkea olen niitä korjaillut. Ja jos minulle joku lähettää palautteen tekstistäni, niin olen pyrkinyt vastaamaan varsin nopeasti ja kertomaan pyydettyjä lisätietoja.

En tiedä, miksi tällä kertaa korjauksen tekeminen meni näin vaikeaksi. Jutussa tehty virhe oli mielestäni sen verran selvä, ettei sen korjaamisen olisi pitänyt olla mikään ongelma.

Mutta myös jatkossa siis yritän olla tarkkana erityisesti terveysuutisointeja lukiessani: hunajajuttuja pyörii netissä laidasta laitaan, ja monelle niistä ei ole minkäänlaista tutkittua pohjaa (myönnän toki, että en pysty lähellekään kaikkia tieteellisiä tutkimuksia arvioimaan riittävän hyvin, koska en ole opiskellut esimerkiksi biokemiaa tai ravitsemustiedettä). Edelleen myös toivon, että kaikki toimittajat opettelisivat laittamaan lähteet esiin. Netissä linkki on vaivaton ja tuo lukijalle luottamusta.

Lisäksi isot peukut kaikille niille lukuisille toimittajille, jotka tekevät Hesarissa ja muualla hyvää työtä, laadukasta journalismia ja hoitavat oikaisut kunnolla silloin, kun se on tarpeen.

Lisäys seuraavana päivänä eli 22.5.

Hesarin juttu on nyt korjattu vastaamaan minun tulkintaani. Jutun lopussa on asialliset korjausmerkinnät:

Korjaus 21.5. klo 15.45: Jutusta puuttui alun perin lähde. Juttu perustuu The Telegraphin artikkeliin, ei Vanderbildtin yliopiston tutkimukseen. Korjaus 22.5. klo 8.45: Vanderbildtin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että jogurtilla saattaa olla myönteisiä vaikutuksia heinäallergian oireisiin. Hunajan, sitruunan ja ananaksen vaikutuksia ei tutkimuksessa kartoitettu.”

Lisäksi toimituksesta on oltu minuun yhteydessä ja tapahtunutta on pahoiteltu suuresti. Tämä yksittäistapaus ei siis todellakaan vastaa sitä, mitä HS:n toimituksessa linjataan toimintatavoiksi silloin, jos lukija huomauttaa toimittajaa mahdollisesta virheestä.

 

hs-heinänuha2015 copy

Kuvakaappaus HS:n alkuperäisestä jutusta. Otsikko ja teksti antoivat mielikuvan, että Vanderbiltin yliopistossa olisi tehty tutkimus jogurtin, hunajan, sitruunan, ananaksen ja kurkuman vaikutuksista heinänuhaan. Todellisuudessa kyseinen tutkimus koski vain jogurttia.

”Kyllä kyytiä tarjottaisiin!” ja muu epäasiallinen, seksistinen meininki

tiistai 19. toukokuuta 2015 klo 17.36

Kokemuksia viidentoista työelämävuoden varrelta:

Olin mukana eräässä seminaarissa, josta en ennestään oikeastaan tuntenut ihmisiä. Seminaarin vetäjä kysyi tilaisuuden päätteeksi:
”Voisikohan joku antaa Marille kyydin asemalle?”
Takarivistä kuului heitto: ”No kukapa ei tuolle kyytiä antaisi!”

Olin aikoinaan töissä paikassa, jossa oli kahvihuone. Kurottelin varpaillani kaapista jotain, kun työkaverini tarttui vyötäröstäni. ”Minä voin auttaa nostamalla”, hän letkautti.

Istuin töihin liittyvällä illallisella. Vieressäni oli minulle ennestään tuntematon huumorimies. Hän kommentoi naureskellen vastapäätä istuville: ”Huomaattehan, että käteni ovat pysyneet koko ajan pöydällä eivätkä ole vaellelleet tuolla jossain”. Hän siis viittasi siihen, ettei ole lääppinyt minua pöydän takana.

Kaverini oli, ainoana nuorena naisena, yön yli kestävässä työtilaisuudessa. ”Kukakohan pääsee sinne viereesi huoneeseesi” ja muut heitot olivat lennelleet.

Tässä muutama esimerkki siitä, millaista ”vitsailua” saattaa joutua kuulemaan periaatteessa ihan fiksuina pitämiltään ihmisiltä. Ei vain ole naurattanut yhtään. Kevyempiä, ulkonäköön liittyviä kommentteja voisin kertoa enemmänkin.

Vielä vähemmän naurattaa se, että osa suhtautuu tällaiseen väheksyvästi. On kuulemma huumorintajuton ja yliherkkä, kun moisesta ottaa nokkiinsa. Yllättävän moni nainenkin on tätä mieltä.

Käytöstavat tuntuvat olevan joiltakin hukassa, ja huumorin varjolla voidaan muka sanoa mitä tahansa. Sama koskee myös viestintää netissä. Saan ällötysreaktiota hauskoiksi tarkoitetuista kuvista ja letkautuksista, jotka mielestäni ovat lähinnä loukkaavia.

Yksi viime aikojen pahimmista oli kuva, jossa oli teksti:
”Lisää tämä statukseesi, jos olet muodokas, etkä ole mikään tuulen nussima vinkuheinä, pakkasen raiskaama pulkannaru tai lautatarhasta varastettu kakkosnelonen…” [sic]

Kun kommentoin kuvan jakajalle (mies), että kyseessä on asiaton, mauton ”vitsi”, niin ”vitsin” puolustajaksi ilmaantui joku minulle tuntematon nainen: kun kuulemma pulskia naisia huudellaan läskeiksi, niin laihoja saa solvata.

Samaan aikaan nämä ihmiset ovat varmasti sitä mieltä, että esimerkiksi koulukiusaaminen on niin väärin. Huoh.

Nuorempana en osannut puuttua tilanteisiin, joissa jotakuta toista häirittiin epäasiallisella tai seksistisellä kommentilla. Tai että olisin sanonut, että homofobisten vitsien kertominen työpaikan kahvipöydässä ei ole yhtään hauskaa.

Toivottavasti nykyisin osaan paremmin puuttua typerään käytökseen. Kuten Vesa Linja-aho taannoin blogasi:

”Seuraavan kerran kun joku kommentoi kahvilatytön persettä, kommentoi (jos se tuntuu turvalliselta) esimerkiksi ”aika oksettavaa että joutuu kuuntelemaan tuollaista työpaikallaan”. Jos joku muu tekee näin, asetu äänekkäästi komppaamaan puolustajaa. On tärkeää saada murrettua vaikutelma, että enemmistö hyväksyy sikailun.”