Pastanjauhantaa-blogia pitävän oululaispariskunnan mukaan yritykset osaavat lähestyä markkinointimielessä varsin asiallisesti. Tämä kävi ilmi, kun he (bloginimiltään Rosmariini ja Pippurimylly) kertoilivat tänään Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman SRE:n toimittajille järjestämässä tilaisuudessa omasta blogistaan.

Tosin he totesivat myös sen, että ruokablogien lukijoita häiritsee hieman, kun sama ruoka-aines pompsahtaa esiin useissa blogeissa samaan aikaan markkinointitempausten myötä.

Eli siis viestinä ruokafirmoihin voisi olla se, että kannattaisi vielä tarkemmin kohdistaa markkinointia sen sijaan, että tuotenäytteitä lähetellään laajalle joukolle.

Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti?

Pastanjauhantaa-blogi on minullekin tuttu vuosien takaa, sillä se on perustettu 2005 ja silloinhan sentään vielä pystyi seuraamaan järjellisesti uusia blogeja. Sittemmin blogista on tullut hyvin suosittu, ja suunnitelmissa on kuulemma viedä toimintaa kaupallisempaan suuntaan mm. tuomalla mainostajat mukaan.

Tämä lienee yleistyvä suuntaus suomalaisissa blogeissa. Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti kuin joskus aiemmin. Lukijamäärien kasvun myötä toiminnalla voisi tienata enemmän kuin karkkirahoja, ja käytännössäkin lienee havaittu, etteivät kaupallisuus ja kriittisyys sulje toisiaan pois.

Tänään todettiin jälleen myös se, että blogikommentointi on pääasiallisesti asiallista ja kannustavaa: Pastanjauhajat eivät ole montaa kommenttia joutuneet poistamaan.

Tämähän on myös yksi lempipaasausaiheitani: se, että nettikeskustelua tunnutaan edelleen usein leimattavan anonyymien törkeäksi huuteluksi, ei todellakaan ole koko totuus.

Nettietiketissä lähteet tuodaan esiin

Yksi paikalla olleista toimittajista kiitteli Pastanjauhajia siitä, että he kertovat ruokaohjeiden lähteet, jos heillä ne ovat tiedossa. Mitään varsinaista pakkoahan tähän ei ole, sillä ruokaohjeilla ei ole tekijänoikeutta. Hyvään nettietikettiin se toki kuuluu.

Minä en tietysti malttanut olla kommentoimatta, että edelleen (meillä) toimittajilla olisi opittavaa lähteiden kertomisen suhteen. Yhtä lailla varmasti myös painettuihin julkaisuihin päätyy ohjeita tai muita juttuja, joihin vähintäänkin innoitus on saatu verkosta. Eli siis sinällään toimittajat voisivat toimia esimerkillisesti ja kertoa taustoja vielä nykyistä useammin.

SRE:n tilaisuudessa esiteltiin myös M-Brainin kartoittamaa suomalaista, ruokaa käsittelevää nettikeskustelua. Mitenkään yllättävää ei liene se, että ruuasta kirjoitetaan paljon ja terve elämä hallitsee ruokakeskustelujen arvoa. Hinta tai eettisyys ei sen sijaan noussut esiin merkittävästi.

“Me tiedostavat” vs. tavikset?

Itse olin päivän tilaisuudessa läsnä etenkin sen vuoksi, että Kulutusjuhla-blogimme sai viime vuonna SRE:n Kuukauden blogi -tunnustuksen. Kuten jo silloin kirjoitin, niin SRE:ltä tämä palkitseminen on hyvä tapa saada näkyvyyttä ruuasta kiinnostuneiden netinkäyttäjien silmissä ja ruualla on erityinen merkitys kuluttajan elämässä, siis Kaj Ilmosen (2007) sanoin: “Ruoka on keskeinen biologisten, psykologisten ja sosiaalisten prosessien välittäjä elämässämme”.

Pöydässämme oli ylipäätään hyvää keskustelua Pastanjauhjien ja muiden pöytäseuralaisteni kanssa mm. ruuan hiilijalanjälkien mittauksesta, ruokaharrastuneisuudesta, maataloustukijärjestelmistä, luomusta, raaka-aineiden saatavuudesta ja kaltaistemme “ruokatiedostavien” kenties vääristyneestä mielikuvasta siitä, miten ihmiset ajattelevat ruokaansa.

Ruoka puhuttaa, mutta meneekö keskustelu välillä sitten liian “elitistiseksi” ja karkaa arjen ulottumattomiin?

Että hyvähän se on täältä Hakaniemen hallin ja runsaiden erikoiskauppojen nurkilta kertoilla, miten kiva on kokeilla kaikenlaista, vaikka sitten eettis-ekologista sapuskaa, kun on mahdollisuus ostaa monenlaisia raaka-aineita.

Ja kun minunkaan ei tarvitse kokata kuin itselleni (ja välillä vapaaehtoisesti ystäville), niin onhan se toista kuin huolehtia esimerkiksi lapsiperheen arjen ruokapyörityksestä.

Lisäys seuraavana päivänä:

SRE:n tiedote Ruokapuhe elää netissä – ihmiset hakevat reseptejä ja vertaistukea

Pastanjauhajien blogikirjoitus päivän kokemuksista: Nettiruokaa

Viime viikolla seurailin YLEn webinaaria (videotallenne Areenassa, raporttia Qaikussa), jossa käsiteltiin mm. eettis-ekologisuuteen keskittyvää Uusi musta -konseptia.

Tarinatalon ja YLEn yhteisprojekti Uusi Musta käynnistyi jokin aika sitten blogivetoisella nettisivulla ja kevään mittaan ohjelmaa kuullaan radiossa. Taustalla on Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail, joka on kerännyt sankan kävijäjoukon ja vilkasta keskustelua viimeisen parin vuoden aikana.

Lauantaina Kemikaalikimaran Anja Nystén nosti kyseiset nettisivustot esiin journalistisesta näkökulmasta, ja siellä kommenttiosastolla käydään vilkasta keskustelua (tosin yleläisiä ei käsittääkseni vielä ole näkynyt mukana keskustelussa):

“Kemikaalicocktail-blogi on tuottaja/toimittaja Noora Shinglerin henkilökohtainen – tai ainakin oli Uuden Mustan syntymiseen asti.  Toisaalta Shingler on blogissaan alusta asti tuonut selkeästi esille yleläisyytensä sekä asiatoimittajuutensa. Onko blogi nykyisin YLE:n, koska sen juttuja on Uuden Mustan sivustolla? Vastaako YLE blogin sisällöstä, koska Uuden Mustan alareunassa on YLE:n tiedot? Kuka ylipäänsä vastaa, kun toimittaja tekee mediataloon asiajuttuja ja käsittelee samaa aiheetta omassa blogissaan? Mikä on asiajuttua, mikä mielipidettä? Onko YLE Olotilassa, Uudessa Mustassa ja Kemikaalicocktalissa samat pelisäännöt?”

Blogit kiinnostavat näkökulmien vuoksi

Itse seuraan lukuisia blogeja, joita pidän kiinnostavina, mutta joiden tulkitsen viestivän nimenomaan omasta näkökulmastaan. Samaan tapaan voi tehdä johonkin asiaan omistautunut lehti tai tv-ohjelma.

Ne antavat osaltaan ajattelemisen aihetta, tiedonjyviä tai viestivät teemoista, jotka ovat nousemassa laajemminkin pinnalle esim. kulutuskeskusteluista. Yksiselitteisiä “totuuden torvia” ne eivät tietenkään ole, ja saatan suhtautua joihinkin esiinnostettuihin aiheisiin tai väitteisiin hyvinkin kyseenalaistaen, mutta silti blogi voi olla mielestäni kiinnostava.

Tällaiseksi “näkökulmablogiksi” olen mieltänyt myös Kemikaalicocktailin. Sen myötä myös Uusi Musta on asemoitunut samaan kategoriaan. Noora on vauhdikas persoona ja tuo sanottavansa äänekkäästi esiin. Tietysti osa siitä tykkää, osa ei.

Mutta ymmärrän Nysténin esiintuomat kysymykset journalismin rajasta tässä tapauksessa vallan mainiosti. Myös suhtautuminen kommentoijiin on yksi alue, joka näyttää Nysténin blogitekstin ja sen kommenttien perusteella kummeksuttavan osaa Kemikaalicocktailin ja Uuden Mustan seuraajista.

En itse tohdi väittää olevani merkittävä kulutuksen asiantuntija, saati tuovani blogeissani julki suuria totuuksia: katson maailmaa tietystä näkökulmasta ja se näkyy blogiteksteissäni. Kuten se ajatus, että me  yksinkertaisesti käytämme liikaa luonnonvaroja, eikä se parane vain sillä, että ostamme kirpputoreilta tai käytämme luonnonkosmetiikkaa.

Tärkeintä siis olisi muuttaa suhdetta tavaraan ja omistamiseen: pärjäämme paljon vähemmällä ja sen myötä esimerkiksi kemikaalien määrä vähentyisi.

Muokkaus 25.2.: Kirjoitusvirheiden korjailua, kiitos Maria

Lisäys 25.2.
Noora Shingler kommentoi aihetta Kemikaalicocktailissa todeten mm. seuraavaa:

“Siinä missä Uutta Mustaa ylläpitää useampi henkilö, on Kemikaalicocktail yhä vain minun ääneni ja asenteeni, ärhäkkyyteni ja hippeilyni blogin muodossa, aivan kuten tähänkin saakka. Ja minä olen aivan yhtä kriittinen ja äkkipikainen kuten aikaisemminkin. YLEssä tilaaja on tiennyt millainen tyylini on eikä ole sen linjan suhteen esittänyt muutostoiveita.

Kemikaalicocktailissa toimin bloggaajana, Uudessa Mustassa työskentelen tuottajana ja toimittajana. [- - -]

Mutta siinä missä vaikka tv-toimittaja haastattelee yhteen juttuun eri tahoja ja mielipiteitä, voi blogissa edetä vähitellen ja julkaista samasta asiasta eri mieltä olevien tahojen kommentit omissa postauksissaan, tavallaan pitkittää jutun eloa verkossa, ja kehittää keskustelua vähitellen (esim. asetaldehydikeskustelu).

Siinä missä vaikka uutisjuttu on tehty valmiiksi ja esitetään valmiina tv:ssä, blogijuttu vasta aloittaa elämäänsä kun eka postaus on saatu ilmoille.”

Lisäys 27.2.

YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tuija Aalto nostaa esiin tämän kirjoittelun ja kommentoi osaltaan:

“Journalistin roolia verkossa tässäkin blogissa paljon pohtineena olen sitä mieltä, että toimittajalla on aina erityinen vastuu yleisölleen välittämänsä tiedon oikeellisuudesta, esiintyipä hän toimittajaroolissaan sitten yle.fi-sivustolla tai muissa yhteyksissä. Sosiaaliseen mediaan laajentuvan verkkoläsnäolon kautta toimittajuus ei rajaudu mediatalon omiin välineisiin.

Se, miten vahvalla asenteella tieto tarjoillaan, on eri asia ja siinä vapauksia voi ottaa vaikka kuinka paljon.”

Viime maanantaina julkaistiin S-ryhmän Vastuullisen kuluttamisen opas, johon minä laadin tekstit.

Opas on verkossa minun näkemykseni mukaan hieman hankalina digipaper- ja pdf-versioina eli ei siis esim. kätevästi yksittäisille sivuille linkattavassa muodossa. Tekijän näkökulmasta sitä ei myöskään siis voi päivittää, kuten vaikkapa blogitekstejäni voisin.

Eihän oppaan laatiminen tietysti ollut täysin ongelmatonta. Ennen kaikkea huomasin vaikeudeksi sen, millä tasolla näistä aiheista kirjoittaisi. Tilaa on rajallisesti ja asiaa riittäisi, joten karsintaa joutui tekemään jo laatiessaan oppaan runkoa (sitä varten minulle asettiin toiveeksi käydä läpi eri kaupan osastoja).

Itselleni monet eettis-ekologisen kuluttamisen teemat tuntuvat loppuunkulutetuilta itsestäänselvyyksiltä. Tietoa näyttää minun silmiini olevan tarjolla runsaasti. Mutta moni muu kuluttaja ilmeisesti kaipaa vielä perustietoja.

Mutta oli kivaa tehdä laajempaa kokonaisuutta, kun sai keskittyä yhteen aihekokonaisuuteen rauhassa (että vinkvink vaan, jos tätä sattuu lukemaan joku taho, joka kaipailisi johonkin vastaavanlaiseen tekijää!).

Hyvää kritiikkiä Vihreässä Langassa

Kerroin itse oppaasta Kulutusjuhlassa (jonka tekstissä toivoin, että näissä vastuullisuusasioissa otettaisiin laajemmat näkökulmat eikä kaikkea aina sysättäisi kuluttajan harteille toteamalla tyyliin “anna palautetta, osta luomua”), Twitterissä ja Facebookissa.

Näissä vastaanotto oli myönteinen: oppaan ulkoasua kehuttiin ja sisältökin ilmeisesti koettiin “taviskuluttajalle” sopivana. Sivuille kohdistuvaa linkitysmahdollisuutta kommenteissakin kaivattiin. Samalla esitettiin havaintoja siitä, miksei omassa Prismassa saa hyviä luomukasviksia ja kyseltiin, miten tähän voisi vaikuttaa.

Onneksi Vihreän Langan (19.2.2010, s. 24) Lasse Leipola esittää aiheellista kritiikkiä:

“Kuinka moni on kuullut S-ryhmän tällä viikolla julkaisemasta Vastuullisen kuluttajan oppaasta? S-ryhmässä on nähtävästi päädytty siihen että paras tapa valistaa kuluttajia on tehdä se salaa.
Netistä löytyvä opas on ihan asiallinen, ja siitä löytyy eettisen kuluttamisen perusasiat, kuten kotimaisten kasvisten suosiminen ja reilu kauppa.
Tosin oppaan perusteella voisi kuvitella, että S-ryhmän kaupat ovat kuin maatilatoreja, joissa myydään pääasiassa raaka-aineita. Säilykkeistä ja pakasteista kirjoitetaan vähän, eineksistä ja puolivalmisteista ei juuri lainkaan.
Palmuöljyn haitallisuus mainitaan kosmetiikkaa käsittelevällä sivulla, mutta se jää kertomatta, että valtaosa palmuöljystä päätyy eineksiin, kekseihin, sipseihin ja muuhun ruokaan.”

Mitäpä tässä voisi oppaan kirjoittajana muuta kuin myöntää kyseiset puutteet? Vaikka oppaan tekstit luki tietysti lisäkseni useampi muukin, niin näihin ei kiinnitetty huomiota.

Esimerkiksi mainitusta palmuöljystä olen laatinut tekstin Yhteishyvä.fi -sivuille ja siinä käsitellään nimenomaan elintarvikkeiden palmuöljyä ja sen korvaamista muilla öljyillä mm. Rainbow-tuotteissa. Siis periaatteessa aiheesta olisi ollut todella helppoa mainita muutama rivi myös oppaassa, mutta niinpä se sitten oli kuitenkin jäänyt tekemättä.

Siksi olisi mainiota, jos pääsisin opasta muokkaamaan. Ehkä tulevaisuudessa sellaisen luominen onnistuu.

Mitä oppaasta viestimiseen tulee, niin käsittääkseni siitä kerrotaan vielä esimerkiksi Yhteishyvän printtiversiossa.

Vaikuttaako maineeseen – minun tai yrityksen?

Olen noin 2,5 vuotta tehnyt Yhteishyvä.fi -sivuille vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä tekstejä, kuten Ekomatseja, yhtenä osana freekirjoitteluani. Yhteistyö S-ryhmän viestintään on sujunut hyvin, eikä esimerkiksi muuhun verkkokirjoitteluuni ole pyritty vaikuttamaan.

Itse olen yrittänyt olla tarkkana siitä, etten kehu esim. Kulutusjuhlassa S-ryhmää ilman mainintaa siitä, että myös teen heille jonkin verran töitä. Toisaalta olen tainnut pidättäytyä kehumisesta silloinkin, kun aihetta olisi voinut olla. Näin tietysti pyrin olemaan herättämättä turhia epäilyjä siitä, että kirjoitteluuni vaikuttaisi merkittävästi yhteyteni kaupparyhmään (jollain tasolla se varmaan vaikuttaa vähintään tiedostamatta: seuraan S-ryhmään liittyvää uutisointia varmasti tarkemmin juuri yhteyden vuoksi).

Käsittääkseni S-ryhmän viestinnässä siis koetaan, että minun nettitoimintani ja kulutuskriittisyyteni on hyväksi myös heille.

Mutta enpä ihmettele, jos herää kysymyksiä: ovatko nämä tekstit kunnon journalismia, kun ne tehdään yhtiölle, jonka tehtävä on myydä kaikenlaista ja saada ihmiset kuluttamaan, ja siinä sivussa esimerkiksi olla mukana ydinvoimahankkeissa?

Tai väheneekö tämän toimeksiantajan vuoksi uskottavuuteni netti- ja kuluttaja-aktiivina eli onko kaksinaismoralistista toisaalla kritisoida vähittäiskauppajärjestelmiä, mutta silti sitten tehdä vapaana kirjoittajana töitä heille? Olenko vain pelinappulana kuuluisassa firmojen harrastamassa viherpesussa?

Ongelmia siis riittää, niin kirjoituksissa kuin omantunnonkysymyksissä. Yhtä lailla kuin niissä arjen ostosvalinnoissa.

Vaikka fanitus Facebookin terminä minua hieman ärsyttää, niin ovathan nuo fanisivut käteviä. Siksi viime aikoina on tullut perustettua jälleen kaksi uutta fanisivua, joiden kohteena ovat tuntemani ja arvostamani henkilöt.

Ensimmäisen sivusto syntyi Kalle Haataselle: hänen ajatuksesta tulivat aikoinaan tutuksi, kun luin Pitkäveteisyyden filosofiaa -kirjan. Sittemmin tutustuin Kalleen ns. IRL (päädyin Kallen kanssa radioon keskustelemaan kulutuksesta). Hänen uuden nimikkoradio-ohjelmansa myötä totesin, että Kalle ansaitsee oman Fb-fanisivun, joten laitoin sen pystyyn. Nyt Kalle tuntuu mukavasti hoitavan fanisivuaan ohjelmaansa liittyvien tekemisten kertomisessa.

Toisen fanisivun sai taiteilija Sami Lukkarinen, joka viime aikoina on tullut minulle tärkeäksi ihmiseksi. Sami on kymmenisen vuotta käyttänyt mm. IRC-Gallerian ja City.fi:n käyttäjien omakuvia taiteessaan, mutta ei ole ollut itse kovin aktiivinen netinkäyttäjä eikä ollut ajatellut, että voisi hyödyntää fanisivua.

Kuvia teoksista ja tietoa näyttelyistä

Mielestäni Facebook on mainio keino luovan työn tekijöille kertoa tekemisistään, kuten näyttelyistä ja muusta toimintaan liittyvästä. Kun Sami vielä hyödyntää nettiä taiteessaan, niin mikäs sen loogisempaa kuin sosiaalisen median käyttöönotto.

Juttelimme etukäteen jonkin verran siitä, mitä fanisivuille laitettaisiin esiin. Päädyimme mm.  tekemään kuvakansion “Top 10“, jossa on Samin itsensä valitsemia suosikkiteoksia omasta tuotannostaan vuosien varrella. Toinen kuvakansio kasvaa vähitellen, sillä sinne lisätään kuvia uusimmista teoksista.

Googlaus kannattaa

Lisäksi koostin tekstin, jossa on pätkiä Samin haastatteluista tai näyttelyarvioinneista. Tätä tehdessäni googlasin Samin nimeä ja sain sitä kautta esiin kirjoituksia, joihin taiteilija itse ei ollut edes törmännyt, koska ei ollut tajunnut harrastaa samanlaista nettitutkailua kuin minä. Hauskaa oli löytää esimerkiksi islantilainen blogi, jonka kirjoittaja oli kiinnittänyt huomiota Samin tuotantoon.

Samin fanisivu ei ole ollut vielä kovin montaa päivää olemassa, mutta ainakin taiteilija itse on jo innostunut fanisivusta ja sen ylläpidosta. Seuraavasta näyttelystä eli ensi keskiviikkona Tampereella galleria Huoltamolla avautuvasta Piirrustusluokasta (Croquis) on tietysti oma Fb-tapahtuma.

Piirrustusluokassa ei ole esillä Samin maalauksia, vaan se on installaatio. Myös minä olen paikalla avajaisissa keskiviikkona, joten saa tulla moikkaamaan.

Ilahduttaa myös taiteen kerääjiä

Taija kirjoitti Sivellin & Saldo -blogissa taiteilijoiden fanisivuista:

“Keskustelin joulun aikaan kuvataiteen keräämistä harrastavan henkilön kanssa Facebookista. Hän kertoi ilahtuneensa siitä, miten jotkut taiteilijat ovat ottaneet palvelun omakseen myös ammatillisessa mielessä. Taiteilijan työskentelystä kertovat päivitykset, ennakkokuvat näyttelyistä ja avajaiskutsut pitävät hänen mielenkiintoaan yllä myös taiteilijoihin, jotka eivät kuulu aivan lähipiiriin. Paljon matkustavana henkilönä hän saa Facebookin kautta  myös tietoa muualla pidettävistä näyttelyistä.”

Näkemystä ja kokemusta fanisivuihin ja muuhun sosiaalisen median käyttöön saa Elisa Tynkkysen YLE X:ä käsittelevästä tekstistä:

“Meillä on luotu yhtenäinen toimintatapa miten toimimme yleisesti sosiaalisessa mediassa; miten usein päivitämme ja mitä sisältöjä. Mutta jokaisessa mediassa on mentävä sen ehdoilla. Se ei riitä, että luodaan uusi tili jonnekin. Jokaista tiliä pitää yksitellen seurata, tuottaa, toimittaa, tutkia, kyseenalaistaa ja reagoida saavutettuihin tuloksiin.

On jännä seurata miten sellaiset päivitykset mitä itse on ajatellut kiinnostaviksi, eivät herätä mitään fiiliksiä. Kun taas sellaiset yksinkertaiset jutut, kuten yhteisömanagerimme Sipon ”Mitä jengi meinaa tehdä viikonloppuna” kerää 40 kommenttia samantien. On tärkeää löytää balanssi tiedon ja läsnäolon kesken. Me pyrimme säilyttämään tämän balanssin sillä, että meillä on eri päivittäjiä ja näillä jokaisella on oma roolinsa.”

Entäs oman nettipersoonan fanitus?

Minulla itselläni ei ole fanisivua, sillä en koe, että olisin sellainen henkilö, jolle fanisivu toisi oikeasti lisäarvoa: huutelen verkkoon jo niin monessa julkisessa paikassa.

Tosin olen saanut jonkun Fb-kaveripyynnön tuntemattomalta henkilöltä ja kun olen kysynyt, tunnemmenko jostain, on vastaus ollut, että ei, mutta seuraan blogejasi. Tällaisille henkilöille se faniryhmä sitten varmaan kuuluisi.

Toki Facebookissa voi fanitella tekemisiäni: Marolli-fanisivun pisti pystyyn Erkka ja se on siis minun ja Ollin työhuoneyhteisöä käsittelevä, ei mitenkään suurta järjenjättiläisyyttä edustava fanisivu.

Toisesta fanisivusta eli Pentelele-ukulelebändistämme kuuluu perustamiskunnia Pekalle. Bändille fanisivu on tietysti mainio: sinne saa esiin tietoja tekemisistä, linkkejä ukulelevideoihin tai -nettiteksteihin, tiedot keikoista, kuvia soittelustamme jne.

Tietysti hääräilen myös Kulutusjuhlan fanisivulla: sen käyttöä pitäisi kyllä tehostaa eli sen suhteen ei voi kuin katsoa peiliin.

.

Sunnuntaina Turun Sanomien jutussa haastateltiin professori Mikko Salaspuroa, joka kertoi, että asetaldehydi-niminen aine voi aiheuttaa syöpää. Asetaldehydiä löytyy mm. käymisteitse valmistetuista elintarvikkeista, luontaisesti monista tuotteista (kuten omenat) ja vaikkapa makeutetuista jogurteista, joita lapset syövät.

Tällainen tietysti aina kiinnostaa, ovathan kyseessä lapset, terveys ja ruoka. Palstatila ja nettiklikkaukset lienevät taattuja.

Kemikaalikimaran Anja Nystén kuitenkin kertoo hieman enemmän taustoja aiheelle:

“Salaspuro on  Biohit Oyj:n tieteellinen neuvonantaja ja  hallituksen jäsen. Yhtiö julkisti marraskuussa 2009 pörssitiedotteen, jossa kerrottiin uudesta Acetium-kapselista. Tuotteella voidaan torjua syöpää aiheuttavan asetaldehydin vaikutuksia ihmisen ruoansulatuskanavassa. Acetiumia voi ostaa ilman reseptiä. Biohitin tavoitteena on saada tuote apteekkien käsikauppamyyntiin Suomessa vuoden 2010 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Acetiumin kansainvälinen markkinointi on tarkoitus aloittaa viimeistään vuoden 2011 kuluessa. Biohitin osakkeen arvo nousi pörssitiedotteen julkaisun jälkeen yhtenä päivänä 160 %. ”

Acetium -kapseleiden vaikutusta kuvataan puolestan näin:

Kliiniset kokeet ovat osoittaneet, että etanoliliuoksen kanssa tyhjään mahaan annosteltaessa 200 mg L-kysteiiniannoksella Acetium-kapseleilla pystytään sitomaan asetaldehydiä vähintään 45 minuutin ajan.

Ovatko Acetium -kapselit tarkoitettu mahavaivaisille spiritus fortuksen ystäville? Kun tuttavani kommentoi marraskuussa Biohitin kurssin huimaa nousua, totesin tuotteen liittyvät alkoholiin ja siten taatusti löytyvän markkinoita. Nauti konjakkisi Acetiumin kera, niin ei tarvitse huolestua mahasyövästä. Ensin rummutettiin etanolin aiheuttamasta asetaldehydialtistuksesta, sitten elintarvikkeiden. Kuinka  ollakaan uutiset sattuvat sopivasti samoihin aikoihin lääkkeen apteekkeihin tulon kanssa.”