Ongelmahiontaa ja aineistohaentaa

Tänään vietin aikaani yliopistolla: en minä kotikoneen ääressä osaa samalla tavalla näköjään keskittyä esimerkiksi tiedonhakuun, joten yliopistolla syntyy enemmän tulosta. Löysin useita kiinnostavia artikkeleita ja muutaman kirjankin lainasin.

Lisäksi artikkeleiden arkistoimista ja jäsentelyä varten otin käyttöön RefWorksin. Pidän siitä, että pääsen selailemaan tietoja tallentamistani artikkeleista netin kautta, eli en ole sidottu tiettyyn tietokoneeseen jne. Koen tuon RefWorksin luotettavaksi, joten toivottavasti sen toiminta ei nyt yhtäkkiä lakkaa!

Tietysti taas joutui toteamaan sen, että tietoa kyllä löytyy, mutta pitäisi pystyä seulomaan ne oman tutkimuksen kannalta oleelliset. Niinpä taas jäsentelin sitä, mitä oikeasti haluan ja aion tutkia.

Ensinnäkin minua kiinnostaa se, miten "tavallinen" blogaaja kirjoittaa kuluttamisesta: miten paljon kuluttamiseen kiinteästi liittyviä asioita on blogissa esillä ja millä mielellä ne on kirjoitettu (posiitiiviset/negatiiviset). Tässä kiinnostaisi myös se, kuinka kirjoittaja suhtautuu kuluttamisteksteihinsä: kokeeko hän kirjoittavansa kuluttamisesta lainkaan vai meneekö se siinä sivussa, missä muukin arjesta kirjoittaminen, ja kuinka hän ylipäätään määrittää oman kuluttajaidentiteettinsä?

Tämä olisi siis jonkinlaista blogitekstien analysointia, jota voisi tarkentaa tekemällä seurattavien blogien kirjoittajille kyselyitä. Lisäksi vastapainoksi voisi perehtyä blogeihin, joissa kulutus on jollain lailla keskeisenä teemana (näitä blogeja tuntuu syntyvän koko ajan enemmän).

Toisaalta mielestäni blogeja ei voi tutkia ottamatta huomioon niiden yhteisöllisyyttä ja sosiaalista luonnetta. Siksi olisi mielenkiintoista seurata, millaiset kuluttajuuteen liittyvät kirjoitukset herättävät kommentteja, keskusteluja ja linkityksiä. Ja jos yritykset jossain vaiheessa tulevat mukaan blogeihin vastaamaan kuluttajien kirjoituksiin, niin tästä syntyisi varmasti hedelmällistä aineistoa.     

Tutkimuksen aiheen hiominen siis jatkuu edelleen!  

 – – –

Harmittaa se, että en pääse osallistumaan marraskuiseen Konfabulaari 2006:en. "Uuden webin ilmiöt yliopistoissa" olisi ollut minunkin kannalta mielenkiintoinen aihe, mutta ajankohta menee päällekkäin Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarin kanssa.   

3 Thoughts to “Ongelmahiontaa ja aineistohaentaa

  1. Pakko kuitata, miksi oletat blogien olevan yhteisöllisiä?

  2. Eivät kaikki blogit tietysti välttämättä olekaan, mutta ne, jotka ovat esimerkiksi Blogilistalla (ja joita on tarkoitukseni tutkia), ovat yleensä sellaisia, jotka toivovat jonkinlaista kommunikaatiota muihin (eli vähintään sen, että blogia lukee joku muukin kuin kirjoittaja). Verrattuna esim. pöytälaatikkoon kirjoitettuun päiväkirjaan julkisella blogilla on toisenlainen rooli.

    Blogeista muodostuu verkosto, ja sitä kautta ne ovat yhteisö. Esimerkiksi Jere Majavan gradusta voi lukea lisää (sivulta 35 alkaa Weblogit verkostoyhteisönä -luku).

  3. Ph: Joo, eiköhän kokemuksesi ole samankaltainen kuin monella muulla blogikirjoittajalla (myös itselläni). Ja minun mielestäni tämä yhteisöllisyys on kiinnostava tekijä, joten siksi siihen haluaisin perehtyä.

Comments are closed.