Blogien vaikutus kulutusvalintoihin

Olen saanut vinkin nykyisestä kampaajastani blogin kautta. Olen jättänyt testaamatta uutuus-colajuoman, koska olin blogista lukenut, ettei se kovin kummoiselta maistu. Olen rientänyt bändin keikalle saatuani tiedon blogista. Firefox-selaimen olemassaolon tiedostin aikoinaan blogien ansiosta. Monet hienot mainokset olen nähnyt blogien ansiosta. MP3-soittimista olen lukenut paljon, mutta silti en itse vielä ole omaa hankkinut.

Oletettavasti vielä monet muut kirjoitukset ovat vaikuttaneet kuluttajakäyttäytymiseen ja ostopäätöksiini tavalla, jota en tiedosta. Eihän näitä ostopäätöksiin liittyneitä tekijöitä muutenkaan voida kovin hyvin selvittää, sillä kyseessä on lukuisten tekijöiden summa ja soppa.

Monet blogit ovat minulle niin tuttuja, että suhtaudun niissä oleviin suositteluihin tai haukkuihin samalla tavalla kuin ”todellisen elämän” kavereiden kommentteihin. Se, että en henkilökohtaisesti ihmistä tunne tai kommentti on sähköisessä muodossa, ei vähennä sen arvoa.

Virtuaalimaailmoissa usein puhutaan siitä, miten ihmiset voivat luoda toisenlaisen identiteetin, kuin mitä heillä “oikeasti” on. Yllättävän vahvasti kuitenkin luotan siihen, että blogin takana on sellainen ihminen, joksi kirjoittaja itsensä kertoo (mikäli mitään itsestään kertoo: usein kuitenkin vähintään sukupuoli ja ikähaarukka jollain lailla teksteistä selviää). Eikä uskoni taida olla täysin perätön, sillä Huffaker ja Calverst kirjoittavat tutkimuksestaan nuorten blogeista:

“In our study, youth chose to present themselves realistically. – – –

The online presentations of teenagers demonstrate that blogs are an extension of the real world, rather than a place where people like to pretend. For instance, teenagers reveal a considerable amount of personal information in their blogs. This includes first and sometimes last names, age, and location. The majority of teenage bloggers discuss things that influence or impact their real world, such as relationships, and attach their real-world identity to these discussions.”

Koska blogeista välittyy minullekin tunne, että kirjoituksissa on todellinen elämä ja henkilö kokemuksineen takana, on helppo luottaa myös kuluttamiseen liittyviin kommentteihin.

Tagged: Tags

One thought to “Blogien vaikutus kulutusvalintoihin”

  1. Juu, olen ihan samaa mieltä kanssasi: ei tarvitsekaan edustaa reaalimaailman identiteettiä, vaan jollain lailla uskottavaa blogaajaa. Minä jollain lailla luotan enemmän niihin blogin kirjoittajiin, jotka ovat tulleet “tutuiksi”: jos on jo aiemmista teksteistä todennut, että esim. musiikkimaussa on yhteneväisyyksiä, niin toki on helpompi luottaa musasuosituksiin, kuin mitä jonkun toisen, josta ei tiedä juuri mitään.

    Lähinnä halusin tuoda esiin blogi-/reaaliminä yhteneväisyyden siksi, että kovin moni tuntuu ajattelevan, että “siellä netissähän voi esittää olevansa vaikka toista sukupuolta ja 30 vuotta nuorempi!” Jos nyt joku kuusikymppinen mies esiintyy vakuuttavasti kolmekymppisenä naisena, niin enköhän yhtä lailla luota vaikka hänen shampoosuosituksiin kuin jonkun toisenkin. Mutta jos tietäisin, että kirjoittaja vain esiintyy, niin kyllä epäilisin, voiko noin eri tilanteessa oleva mies suositella minulle sopivaa tuotetta.

    Äh, meneepä pitkäksi tämä selittely :)

Comments are closed.