Anna Politkovskajan murha sai minut miettimään taas kyseenalaistamisen ja kriittisen ajattelun merkitystä, niin viestinnässä kuin tieteen teossa ja sen arvioinnissa.
Koen, että eräs tärkeimpiä asioita, mitä yliopisto minulle opetti, oli nimenomaan kriittisyys. Tajusin, että tieteen tekijätkin ovat todella vain ihmisiä, ja tutkimusten taustalla voivat vaikuttaa mitä erilaisimmat seikat. Vaikka kuinka sanotaan, miten halutaan pyrkiä objektiiviseen totuuteen, niin silti tutkimuksen tulokset voivat olla vääristellyt. Tai kenties koko tutkimusasetelma on alun alkaen ollut virheellinen.
Ennen yliopistoa en esimerkiksi osannut samalla tavalla epäillä, etteikö jokin uutisoitu tutkimustulos olisi “totta”. Nyt ensimmäinen reaktio helposti on se, että haluan tietää, miten tutkimus on tehty: mitä on kysytty, keneltä ja millä tavoin.
Sen verran olen joutunut journalistinkin ohjeisiin perehtymään, että sananvapaus on tullut tärkeäksi arvoksi. Minusta ei tulisi koskaan Politkovskajan kaltaista, rohkeaa toimijaa ja valtakoneiston kriitisoijaa. Ja oma tutkimusalueenikin on sen verran turvallinen, että tuskin tässä kukaan edes sananvapauttani haluaisi rajoittaa.
Mutta silti: tiedekään ei olisi koskaan kulkenut eteenpäin, ellei joku olisi uskaltanut ajatella toisin. Myös itseni olisi oltava valmis siihen, että jos teen tutkimusta, niin kritiikki kohdistuu siihen, eikä itseeni. Se on ominaisuus, jossa minulla on vielä kehittämistä.