Haja-ajatuksia blogeista ja kulutuskirjoittelusta

Olen surffaillut ja lukenut kaikenlaista materiaalia, ja nyt pitää koota muutamia haja-ajatuksia siitä, miksi blogeilla ja kulutuskirjoittelulla on merkitystä. Pahoittelen, että lähdeviitteitä ei ole, en jaksa nyt kaivella, mistä nämä ajatukset ovat jääneet mieleen.

Blogeihin kirjoitetaan omasta elämästä ja varmasti usein niistä tärkeistä kokemuksista. Jos kirjoittaja ottaa kuluttajan roolin ja haukkuu/kehuu tuotetta, on sillä ollut hänelle juuri sillä hetkellä merkitystä.

Blogit ovat hakukoneiden materiaalia. Kun teksti on kerran verkkoon laitettu, se voi päätyä googlettamalla korkeallekin hakutuloksissa. Tämä pätee tietysti erityisesti silloin, kun kyseessä on tuote tai palvelu, josta ei ole netissä juurikaan tietoa. Blogitekstit jäävät elämään pitkäksikin aikaa, ja mahdolliset linkitykset tuovat niille vielä lisää näkyvyyttä.

Blogeissa oleviin kirjoituksiin on helpohkoa luottaa. Jos kirjoittaja tuntuu olevan jollain lailla fiksu ja ajatteleva, niin toki hänen mielipiteeseensä uskoo.  

Blogeissa on oleellisessa osassa kommentointi. Saman- ja erimieliset voivat myös itse kertoa, mitä ajattelevat. Lisäksi myös linkitys luo vuorovaikutusta.

Mielestäni yksi tuote, josta on suomalaisissa (naisten) blogeissa ja nettifoorumeilla kirjoitettu kohtuullisen paljon ja joka on varmasti tämän vuoksi saanut käyttäjiä, on kuukautissuojana käytettävä kuukuppi. Kuukuppikunta -nettisivut ovat myös epäkaupalliselta pohjalta toteutetut. Tässä siis näkyy, kuinka kuluttajat voivat toimia netissä myös aktiivisina tuotetiedon levittäjinä vapaaehtoisuuden pohjalta.

Itsekin hankin kuukuppini aikoinaan nimenomaan blogivinkin perusteella.