Turku kutsuu puhumaan blogeista

Minua pyydettiin osallistumaan ympäristöjärjestö Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -tapahtumaan, joka järjestetään ensi torstaina Turussa. Ensimmäinen virallinen esiintyminen ikään kuin blogi- ja kuluttaja-asiantuntijana, jee!

Ohjelmassa olen saanut tittelit "blogitutkija, bloggaaja". Eihän siitä kauan ole, kun kerroin olevani sitä mieltä, etten todellakaan halua tai koe olevani (vielä) tutkija. No, tuskinpa tuohon nyt kovin moni muu huomiota kiinnittää. Itse miellän olevani edelleen jatko-opiskelija, ja tutkijan statuksen saavuttaminen kestänee kauan.

Ohjelma Turussa vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta. Jo muinoin perusopinnoissa määrittelin itseni "vaaleanvihertäväksi egoistiksi", ja sellainen kuluttaja koen olevani edelleen. "Kulutus ja ympäristö" on siis mielenkiintoinen teema, vaikken itse todellakaan tee kaikkia kulutushankintojani eettis-ekologiselta pohjalta. Tyypilliseen tapaan esimerkiksi "ostan" hyvää omaatuntoa Reilun kaupan banaaneilla ja kahvilla.

Edelleen harjoittelen tämän ja arkipäivän työni roolien sekä käytäntöjen yhdistämistä. Ihan kivutonta se ei ole, vaikka palkkatyöni onkin nyt osa-aikaista. Toisaalta jatko-opintoni ja työni poikkeavat toisistaan sen verran, että aivojen kääntäminen työstä opiskeluun ja toisin päin ei sekunneissa aina suju. Töissä pidän matalaa profiilia opintojeni suhteen, enkä niistä mielelläni edes puhu. Toisaalta huomaan, etten sitten yliopistolla halua juurikaan puhua työstä, vaan tietysti ennemmin kaikesta opiskeluun liittyvästä.

Jotkut onnistuvat yhdistämään täysipäiväisen työn ja väitöskirjan tekemisen, mahdollisesti vielä perheenkin. Minulta ei taitaisi onnistua.