Mari Koo

Suomalaisesta blogikirjasta käytännöllisiä näkökulmia

keskiviikko 29. marraskuuta 2006 klo 22.52

Sainpa taas yhden kirjan lukulistalta pois, eli Tuomas Kilven Blogit ja bloggaaminen on nyt käyty läpi. Teoshan on suunnattu erityisesti yrityksille, mutta toki se sisältää paljon vinkkejä myös ns. tavisblogistille.

Jos nyt olisin tätä harrastusta aloittamassa, niin kirjasta saisi tarpeellisia ohjeistusta. Oma blogitietämyksenihän on kertynyt sieltä ja täältä ajan myötä blogosfäärissä kuljeskellessa. Kun blogeissa on jo pyörinyt tämän ajan, niin mitään uutta ei hirveästi tullut vastaan.

Toki useita mielenkiintoisia näkökulmia ja kommentteja. Esimerkiksi kappale ”Lähesty bloggaajia oikein” (s. 94-95) liittyy myös kulutuskirjoitteluun.

”Jos tarjoat bloggaajalle arvostelukappaletta tai muuten mahdollisuutta tutustua yhtiösi tuotteisiin, et voi edellyttää häneltä mitään vastineeksi: et suotuisaa julkisuutta tai edes varmuutta siitä, että aihetta käsitellään blogissa. Bloggaaja päättää itse bloginsa sisällöstä.”

”Osoita, että olet lukenut blogia pitkään ja tunnet bloggaajan arvostukset. Jos tämä ei ole totta, älä lähetä viestiä äläkä missään tapauksessa yritä teeskennellä tietäväsi blogista tai bloggaajasta enemmän kuin todellisuudessa tiedätkään.

– – –

Itse asiassa tänään taas annoin tuolta Mieto marinadi-blogista tutun sisäpiirituotteen eli heijastimen eteenpäin, kun kohtasin Pirkan kalliolaisessa ravitsemusliikkeessä. Keskustelussa tuli esiin, kaiken muun höpinän lomassa, myös kulutus-, mainonta- ja blogipohdinnat, eli kyllä tästä tapaamisesta oli opintojenkin kannalta hyötyä!

– – –

Huomenna onkin KUMUn lukupiiri ja jonkinlaista pikkujoulumeininkiä. Time and money -kirjan olen kahlannut läpi ja tehnyt siitä jonkinlaiset muistiinpanotkin.

Be Sociable, Share!

6 kommenttia kirjoitukseen “Suomalaisesta blogikirjasta käytännöllisiä näkökulmia”

  1. marikoo sanoo:

    Jep, jos se blogi on sellaista omien tuotteiden kehumista, niin eipä se kauheasti jaksa innostaa. Sen sijaan voisin kuvitella lukevani esimerkiksi jonkun toimitusjohtajan hyviä pohdintoja alan kehityksestä yleensä jne. Blogien lukijat (ja tämän hetken kuluttajat ylipäätään) ovat, kuten sinäkin, kriittistä sakkia, joten blogiakaan ei pureksimatta niellä, ja huonosti toteutettuna yritysblogista on varmasti enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Ja pienelle firmalle blogi voi toimia myös markkinointikanavana (esim. tennarikauppiaan Popot: http://popot.livejournal.com/), jolloin se on asiakkaille kiinnostava ja tarpeellinen. Tällöin tietysti kyse on siitä, että blogia käytetään vain julkaisualustana.

    Hyvän blogin pitäminen on yrityksissäkin vaikeaa. Jos se blogi pistetään pystyyn vain siksi, että “kun kaikki muutkin”, niin ei siitä suuresti iloa ole ilman kunnon sisältöä.

    (Ja sorry, että kommenttisi jumitti moderaatioon näin pitkäksi aikaa!)

  2. marikoo sanoo:

    Täsmennyksenä kommenttiini: “Tällöin tietysti kyse on siitä, että blogia käytetään vain julkaisualustana markkinointiviestinnälle: mutta kun tämä on myös lukijalle heti selvää, niin ei se sitten ärsytäkään.

  3. Pirkka sanoo:

    “En todellakaan tiedä, mitä mieltä muut ihmiset ovat. Allekirjoittaneelle tukee ensimmäisenä mieleen ?Miten hiivatin tyhmänä te mua yritätte pitää. Ihan oikeasti ei kiinnosta lukea työntekijöiden hehkutuksia tuotteesta täältä, eikä muualtakaan.”

    Siinä kai jotkut firmat ovatkin ajaneet metsään, että he ovat ajatelleet blogeja ensisijaisesti markkinointikanavana.

    Ei kukaan sellaista jaksa lukea eikä se kiinnosta muita kuin firman omia henkilöitä ja niitä neljää ihmistä, joiden mielestä firman tuotteet ovat hurjan mielenkiintoisia.

    Mutta kuten Mari hyvin jo sanoi, niin blogeista on myös moneksi.

    Ja kiitos muuten vielä viimeisestä!

    Heijastin on herättänyt paljon huomiota – en ole vielä bongannut muita heijastoimiasi ihmisiä kaupungilta, vaikka kuinka olen yrittänyt tihrustella! :-)

  4. marikoo sanoo:

    Pirkka: Hehee, heijastinbisnekseni lanseeraus sujuu suunnitelmien mukaan, eli pian voit käyttää esimerkkinä onnistuneena blogista alkaneena kampanjana Marinadi-brändin huopaheijastimia :D

  5. Ilkka sanoo:

    Minusta tuo Spreadshirtin liikeidea on aika hyvä, olen itse tilannut pari itse suunnittelemaani t-paitaa heidän kauttaan (tosin suomalaista putiikkia ei tuolloin ollut vielä olemassa). Ärsyttävää palvelussa on vain se, että ihan omia piirroskuvioitaan ei voi käyttää ainakaan helposti, vaan pitää sommitella yhdistelemällä valmiista valikoimasta. Tällä tavalla varmaankin myös juuri halutaan houkutella uusia “kaupanpitäjiä”. T-paidan kuitenkin uskaltaa aika helposti ostaa netistä sovittamatta ja nasevan persoonallinen t-paita on hauska yksityiskohta. Tämä siis jos ei jaksa tai osaa painaa kuvaa omaan paitaansa kotonaan.

  6. marikoo sanoo:

    Ilkka: Eiköhän tuo Spreadshirtin palvelu nyt pysy mielessäni, jos haluan t-paidan teettää. Nämä “persoonalliset” t-paidat tuntuvat olevan yksi netin suosituimpia tuotteita, ja varmasti juuri siksi, että sen ostaminen tuotetta näkemättä on varsin riskitöntä.

Kommentoi