Hyvästä blogista on moneksi

Kävin läpi Mieto marinadi -blogissani olleen blogikyselyn vastauksia kohdasta “Millainen on hyvä blogi?”

(Vastaajien itsestään kertomia tietoja, esimerkiksi blogien lukuaktiivisuudesta, olen pohtinut hieman jo aiemmin).

Millainen on mielestäsi hyvä blogi (esim. millaiset sisällöt sinua kiinnostavat, luetko mieluummin tuttujen blogeja, miten paljon arvostat blogin ulkoasua, pitääkö blogin päivittyä aktiivisesti, haluatko lukea asiaa vai ihmisten kuulumisia?)

Kysymys oli, kuten vastauksissa kommentoitiin, sinällään hankalasti vastattavissa:

”Ah, vaikea kysymys, kuin kysyisi, että millainen on mielestäsi hyvä lehti tai elokuva.”

Samainen vastaaja onkin aika hyvin kuvannut monen muunkin vastaajan ajatuksia:

“Jotain ominaispiirteitä voi ehkä silti kursia kasaan: hyvä blogi on jollain tapaa ajan hermolla (oma elämä tai ympäröivä maailma), melko usein päivittyvä (normaalisti vähintään viikossa), tiivis kuten hyvä web-teksti yleensäkin, persoonallinen. Niin juuri, hyvä blogi on rohkeasti subjektiivinen, tämä on selkeä ero hyvinä pitämiini nettilehtiin ja -uutispalveluihin, joissa perinteinen objektiivisuuteen pyrkivä tiedonvälitys on kiistatta hyve.”

Blogi toimii viihdyttäjänä ja tiedonvälittäjänä

Monet kirjoittivat lukevansa mielellään erityyppisiä blogeja, eli blogien lukemisella, kuten vaikkapa tv:n katseluun, on erilaisia syitä (viihde, tiedonhankinta jne). Koska esitin kysymyksen Mieto marinadi-blogissa, joka on päiväkirjamainen, ei yllätä, että moni kertoi lukevansa juuri ihmisten kuulumisia tavalla tai toisella käsitteleviä blogeja.

Blogeissa tunnutaan arvostan monipuolista pohdintaa, oman elämän ja arjen käsittelyä. Tosin se pitää tehdä sopivasti tasapainotelle, sillä tuntemattomien pelkkää oman navan ympärillä pyörivää blogia ei välttämättä jakseta lukea:

“Luen ennemmin kuulumis-blogeja – tosin, pelkkää “tänään tein sitä – huomenna ehkä tätä” juttuja en jaksa lukea – on kiva jos kuulumiset on nivottu johonkin suurempaan kokonaisuuteen tai teemaan.”

Asiablogitkin usein mainittiin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin arkea käsittelevät. Toisaalta joukosta löytyi jokunen niitäkin, jotka ilmoittivat seuraavansa lähinnä jonkun teeman, aiheen tai harrastuksen ympärille rakentuneita blogeja.

“Jollain kierolla tavalla kuitenkin pidän enemmän päiväkirjamaisista elämää kuvaavista blogeista, haen blogeilta ehkä enemmän omasta arjesta ulospääsyä kuin päivänpolttamiin asioihin perehtymistä.”

arvostan sisältöä, jossa sopivassa suhteessa asiaa, höpöä ja muuta sellaista.

Luen sekä asiapitoisia että ns. hömppäblogeja, enimmäkseen tuntemattomien.”

Suosikeissani on sekä lämminhenkisiä haircut-blogeja kuten Marinadi, poliittista polemisointia, kulttuuria, huumoria, sanataidetta, erikoisalojen blogeja, linkkiblogeja.”

Kirjoistustyyli korostuu

Myös hyvän kirjoitustyylin merkitystä korostettiin erityisesti tuntemattomien blogeja luettaessa. Esimerkiksi kirjoitusvirheet koetaan helposti niin ärsyttäväksi, että blogi jää lukematta. Jotkut nostavat suosikeikseen nimenomaan hyvin kirjoitetuiksi kokemansa blogit.

seuraan tuttujen blogeja sekä tuntemattomien, jotka kirjoittavat minua kiinnostavista aiheista tai kirjoitustyyli on hyvä/hauska/mielenkiintoinen.”

Arvostan ennen muuta sanankäytön sujuvuutta, sisällöt lukemissani blogeissa vaihtelevat suuresti.”

hyviä, näppäriä kirjoittajia on mukava seurata.”

Visuaalisuudella on väliä

Ulkoasun merkitys vaihtelee. Osa toteaa, että riittää, kun tekstistä saa selvän. Toiset taas kertovat, että visuaalisesti epämieluisa blogi jää auttamattomasti lukematta. Muutamat mainitsivat erityisesti tumman pohjan ja vaalean tekstin tuomat ongelmat.

tyhmäkin ulkoasu voi toimia, jos teksti on hyvää tai tutun kirjoittamaa”

Koska seuraan blogeja pääasiassa RSS-lukijan kautta, ulkoasulla ei ole juuri merkitystä.”

Pidän siitä, että blogilla on omaleimainen ulkoasu.”

Ulkoasulla on tosi suuri merkitys, perus-bloggereita harvoin jaksaa aloittaa edes lukemaan, koska niitä ei ulkoasun takia erota toisistaan.”

käyttäjäystävällisyys on pop (siis suht siisti leiska ja toiminnallisuudet ”

Arvostan miellyttävää ulkoasua ja kuvitusta.”

Hyvä blogi päivittyy usein

Päivityksiä odotetaan hyvältä blogilta kohtuullisen usein. Toiset toivovat lähes päivittäistä kirjoittelua, toisille riittää kerran viikossa. Lukijasuhteen synnyttyä blogille voidaan “antaa anteeksi” se, että päivittymisiä ei tulekaan totutulla tavalla.

“Jos olen jo tutustunut bloginpitäjän tyyliin ja pidän siitä, voin ihan tyytyväisenä pitää hänet suosikkilistallani, vaikkei blogi joka päivä päivittyisikään.”

Joillekin liika on kuitenkin liikaa:

“Liian usein päivittyvät blogit alkavat ahdistaa, kun ei kaikkia postauksia kuitenkaan ehdi lukea.”

Osa mainitsi lukevansa tuttujen blogeja. Esimerkiksi blogimiiteissä tavattujen henkilöiden blogeja kerrottiin seurattavan. Toisaalta vastaajissa oli niitäkin, jotka eivät tunteneet yhdenkään blogin takana olevia henkilöitä.

Summattuna

Yhteenvetona voisi sanoa, että vastaukset heijastelevat varsin hyvin sitä olettamusta, mikä lienee useimmilla blogien kirjoittajilla ja lukijoilla hyvistä blogeista. Ei ole yhtä varmaa tapaa tehdä hyvä blogi, mutta selvästi siihen auttaa kirjoitusote, joka “tuo esiin oman äänen”, hyvä kielellinen ilmaisu, ahkerahko päivittäminen ja miellyttävä visuaalinen ilme.

Vastauksissa ei tullut esiin esimerkiksi se, onko kommentoinnilla tai kommentteihin vastaamisella jotain merkitystä blogista pitämiseen. Kysymyksenasettelussa olisi pitänyt miettiä tätäkin, sillä näppituntumalta väittäisin, että monissa blogeissa kommentit ja kirjoittajan reagointi niihin saavat kohtuullisen suuren merkitysarvon.

Eri tyyppisille blogeille on omat lukijajoukkonsa, ja erilaisilta blogeilta odotetaan hieman erilaisia asioita.

“Päiväkirjablogeissa ei tarvitse olla kuvia, vain hyvää tekstiä, mutta käsityöblogit ovat ikään kuin insipiraationa ja siihen tarvitaan kuvia.”

– – –

Kaikki 93 avointa kommenttia Millainen on hyvä blogi -kysymykseen.

Tagged: Tags