Höpötyksen jälkeen

Nyt on sitten käyty seminaarissa höpöttelemässä. Oman osuuteni vetäisin varmaan turhankin vauhdikkaasti, mutta kello raksutteli ja ajattelin, että parempi vähän liian lyhyesti (ja varmasti puhuin turhan nopeasti) kuin yhtään liian pitkään.

(Ja jostain syystä esitykseeni hienosti laittamani linkit olivat menneet ihan sekaisin, vaikka ne tsekkasin varmasti pariin otteeseen. Lisäksi omassa tekstissäni oli ainakin kolme ärsyttävää kirjoitusvirhettä, argh! Miksen niitäkään koskaan huomaa ajoissa…).

Aina on myös se ikuisuusongelma, että kuinka paljon pitäisi esimerkiksi kertoa perustietoa blogeista. Tällä kertaa oletin yleisön jotain aiheesta tietävä, etenkin, kun joukossa oli jo muutama, jotka blogisteiksi tiesin (Petterin lisäksi My typon Heidi ja blogeista gradua tekevä Sari).

Olisi ollut kiva jutella enemmänkin useamman henkilön kanssa, mutta aika on rajallista. Kiva oli nähdä graduani ohjannut Raijaksen Anu ja Petterille ilmoitin, että otan häneen yhteyttä tammikuussa. Tarvitsisin nimittäin ainakin pätevää ohjausta tutkimuksen tekoon, ja kenties sieltä suunnalta voisi tätä apua löytyä.

Esitykseni linkkejä

Esityksessäni viittasin useisiin blogeihin, jotka ajattelin nyt vielä tähän linkata siltä varalta, että joku esitystäni kuunnellut eksyy tätä lukemaan ja kaipailisi näitä tietoja.

– Oma henkilökohtainen, vanhin blogini on siis Mieto marinadi.
– Kulutusasioiden tiimoilta emännöin Kulutusjuhlaa.
– Mobiilit kuvani löytyvät Mari kännykkäkuvaa -blogista.
Lotta Backlundin kommentti: “Kulutusbloggaaminen on SE juttu nyt blogeissa. Ensin tulivat neuleblogit (joihin en osallistu. Ikinä. Enhän mä osaa mitään sellaista. Eikä kiinnosta), (Ihan yhtälailla kuin kaikkia neulebloggaajia ei voi kiinnosta jonkun random koomikko-wannabe-poliitikon keikkailut ja viinanhuuruiset kohellukset), mutta kuluttaa mä osaan. Ja kulutankin. Generation C(ontent) on Luovat-blogin mukaan muuttumassa Generation C(ashiksi).”
– Suurten kokojen vaatemallistojen nimet ärsyttävät Elmaa: “Nämä läskimallistot kun ovat järjestään nimiltään ISOJEN TYTTÖJEN mallistoja, GREAT GIRLS ja silleen. Voi jumasaakeli! Lihavammat ihmiset ovat sellaisia tyttösiä vaan?”.
Jazmanaut esittelee teemakuaan: “Ja jos on pakko kiskoa sitä pussiteetä, niin testaappas Clipper merkkiä. On vähän kalliimpaa kuin perus litkut, mut kyllä sen hinnan sit maistaakin.”
Veera oli nyreissään Kaapelitehtaan rokkikeikalla: ”Kalliit liput, kallis kalja. Vaihtoehtona vain päärynäsiideriä. Sekin lämmintä ja loppuu kaiken lisäksi kesken. Sietämätön jono jo ennen kuin pääsee sisään, vessanedustoista nyt puhumattakaan.
Helen sai mieleistään suklaata: “Eilen löytyi Kampin K-marketista 72% Kalev-suklaata. Jumankeka se on hyvää!”
Opilas ostaa asunnon: ”Hieman omituista maksaa asunnosta rahasumma, jollaista ei koskaan tule näkemään. Ja maksaa sitä kasaa takaisin pankille neljännesvuosisata.”

Kuluttamiseen liittyviä blogeja:

Kenkäblogi
Tummaa suklaata
Turhamaisuutta
Köyttöliittymä
Wenkulan kolikkokukkaro
Tässä baarissa haluaisin olla
Toista maata

(ja näitähän on lisää tuolla Kulutusjuhlan oikean reunan linkkilistassa).

Tagged: Tags