Mari Koo

Kuluttajat kansalaisina

keskiviikko 31. tammikuuta 2007 klo 16.17

Ensiksi oma blogi -huomiot: Kulutusjuhla saa julkisuutta muullakin kuin blogeissa. Uusimman Kuluttaja-lehden kolumnissa Petteri Repo mainitsee sivuston (kiitos vaan sinne!) ja V-lehti huomioi Kulutusjuhlan virallisissa nettivinkeissään.

Lisäksi tällä viikolla annoin lyhyen haastattelun Ylen ruotsinkielistä radio Vegaa varten. Haastattelu tulee ulos ainakin lauantaina ja lisäksi joskus toiste Saldo-ohjelmassa. Puhuin suomea, joten ruotsintaitojeni kuulemista eetterissä joutuu vielä odottamaan.

Eli ainakin pienesti Kulutusjuhlan maine kasvaa, vaikka kävijämäärien kannalta maininnat toisissa blogeissa ovat tärkeämpiä. Linkit ovat olemassa koko ajan, ja sieltä sitten helposti joku tipahtaa lukemaan Kulutusjuhlaa.

– – –

Vaalien lähestyminen on saanut minut miettimään sitä, miten kuluttaminen sotkeutuu kansalaisuuteen. Tätä teemaahan Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen käsittelivät Yksilön ääni -raportissaan (suosittelen myös vilkaisemaan Yhteiskunta 2.0 -blogia). Olisi mielenkiintoista nähdä vaikka semantiikan tutkimus siitä, miten kuluttaja-termin käyttö on muuttunut. Minusta nimittäin tuntuu, että sana ‘kuluttaja’ korvaa yhä useammin ihmisen, kansalaisen, asiakkaan, käyttäjän jne.

Puhutaan ”kuluttajien eduista”, ”kuluttajien vaatimuksista”, ”kuluttajien palautteesta”, vaikka he voisivat olla jotain muutakin. Parisuhteista kirjoitetaan kuin niissä oltaisiin voittoa tavoittelevia kuluttajia ja kuluttajien tarpeisiin ja haluihin voidaan vedota milloin tahansa.

Vaikka äänestäjää ei ole vielä taidettu suoraan korvata kuluttajalla, niin ei se varmaan kaukana ole. Sunnuntain Hesarin kolumnin Jaakko Lyytinen lopetti toteamukseen:

”Arvon ehdokkaat, kannattaa miettiä, miten niitä kuluttajia siellä soppatykkien ääressä kontaktoi. Kamerakännykkä käy.”

Toki kuluttajalla on monta toimintakenttää ja roolia. Visa Heinonen ja Anu Raijas kokoavat kuluttajaekonomien oppikirjassa nämä kolmiomalliin, jossa kuluttaja toimii

  • markkinoilla (valitsija, kommunikoija, löytöretkeilijä, identiteetin etsijä, hedonisti, uhri, kapinallinen)
  • kotitaloudessa (käyttäjä, kommunikoija, identiteetin etsijä) ja
  • julkisella ja kolmannella sektorilla (kansalainen, aktivisti, kapinallinen)

– – –

Erkka heitti kommentteihin linkin blogiin (kiitos hälle!), joka johti tutkimukseen, jossa on kyselty kuluttajilta, millaisen painoarvon puskaradiokommentit (word-of-mouth) saa valintoja tehdessään.

”Word of Mouth marketing is one of the most talked about options for marketers. The new digital options make it easier to give and receive options on products and services and it’s no longer confined to one to one conversations. New media options such as online search, blogging, email, texting, video, streaming and social networks such as MySpace and Youtube have expanded the Word of Mouth universe and made traditional advertising less relevant for many,” said Pilotta. For example, 94.2% of consumers regularly or occasionally give advice about products and services they purchased and 90.8% regularly or occasionally seek advice about products and services before making a purchase.”

Be Sociable, Share!

Kommentoi