Mari Koo

Inhimillistä asiantuntijuutta

tiistai 26. kesäkuuta 2007 klo 19.25

Viime aikoina olen sivistänyt itseäni Tiedon kauppiaat -kirjalla, jonka on kirjoittanut akateemisten yrittäjänaisten nelikko (kiitos kirjavinkistä Sun äidilles!).

Olen lukenut kirjaa pätkittäin, koska kerralla hotkaistavaksi asiaa on tuntunut olevan liikaakin. Monet kohdat tuntuvat siltä, että tekisi mieli hihkaista, että “just noinhan se on, en vain ole osannut sitä itse sanoin ilmaista!”

Kirjassa korostetaan inhimillisyyttä ja yrittäjän persoonaa asiantuntijayrityksen toiminnassa, ja ainakin itse olen kirjan myötä yhä tarkemmin miettinyt, mitä arvostan, haluan ja osaan.

Asiantuntijaakin pelottaa

Toisaalta kirja pistää miettimään omaa tapaa toimia ja tehdä yhteistyötä sekä myös pakottaa kohtaamaan mielen taustalla välkkyviä pelkoja.

“Pelosta puhutaan harvemmin johtamisen tai asiantuntijatyön yhteydessä, koska peloista puhumista pidetään heikkouden merkkinä tai lapsellisena. Vallitsevan käsityksen mukan aikuisten tulee hallita pelkonsa eikä niiden tule vaikuttaa ammattikäyttöön. Tätä tulkintaa tukee se, että asiantuntijatyössä järjen merkitys korostuu. – – –

Koska pelkoa joka tapauksessa tunnetaan, pelkojen kieltäminen on lyhytjännitteinen toimintatapa. Ne saattavat ohjata asiantuntijatyötä enemmän kuin halutaan.” (s. 142)

Oman osaamisen arvostamiseen

Oman osaamisen kohdalla palaan aina niihin samoihin aatoksiin. Siitä, miten opittuaan jostain jotain jonkin verran tajuaa, miten paljon olisi vielä jäljellä. Siitä tulee rimakauhu, oppimisen määrä tuntuu valtavalta, ja itseltään vaatii paljon. Pitäisi osata mahdottoman hyvin, ennen kuin voi väittää osaavansa.

Ja jos jotain osaan, tai siis muut väittävät minun sitä osaavan, niin sen taidon vähättelen: “Kyllähän kuka tahansa nyt tämmöistä.”

Sama pätee myös omiin ominaisuuksiin. Toisissa ihmisissä kadehdin niitä piirteitä, jotka itseltäni puuttuvat, enkä sitten tajua, että minulla on vastaavasti sellaista, jota muut kenties kadehtivat.

– – –

Jatko-opinnot ovat nyt valitettavan vähällä huomioilla. Kävin tänään yliopistolla etsimässä artikkeleita sähköisessä muodossa ja hermot meinasi mennä, kun erään julkaisun teksteihin ei päässytkään käsiksi, vaikka olisi pitänyt, ja siihen tyssäsi se into.

Hurjalta tuntuisi tehdä lähteiden hankintaa pelkästään haeskelemassa painettua aineistoa pitkin kirjastoja ja kopioida niitä talteen: sinällään siis lienee vain hyvä, jos tutkimustyöni venyy, sillä parin vuoden päästä on varmasti taas parempia työkaluja sähköisten aineistojen hallintaan.

Valtiotieteellinen tiedekunta myönsi minulle sivuaineoikeuden viestinnän aineopintoihin (perusopinnot suoritin pari vuotta sitten avoimen yliopiston puolella), ja siellä aion käydä seuraavien kolmen lukukauden aikana suorittamassa ainakin jokusen opintojakson.

Be Sociable, Share!

7 kommenttia kirjoitukseen “Inhimillistä asiantuntijuutta”

  1. Helen sanoo:

    Mari, tulin vain kiittämään innoituksesta ja kertomaan että kollegoja ollaan: pääsin jatkokoulutusohjelmaan! Nyt tuntuu hyvältä! Perustetaan joku yhteinen opintopiiri?

  2. Tero Heiskanen sanoo:

    Oman osaamisen arvostamisen osalta minulla on ollut täsmälleen samanlaisia ajatuksia. Kivaa tietää, ettei ole yksin.

  3. Mari Koo sanoo:

    Onnea, hieno juttu, että sinäkin! Opintopiiri olisi kyllä hyvä, jos meinaan opintopisteitä joskus saadakin :)
    Pidetään asia mielessä!

  4. Mari Koo sanoo:

    Tero: Et todellakaan ole yksin! Olen aiheesta jutellut muutaman muunkin kanssa ja sama vaiva tuntuu olevan monilla. Syitä moiseen olen myös koettanut pohtia: onko tämä jotain suomalaista kulttuuriakin, ettei vaan ylpeilisi itsellään ja osaamisellaan liikoja?

    Toisaalta on sitten niitäkin, jotka reteästi ilmoittavat hallitsevansa vaikka mitä ilman, että siihen sitten todellisuudessa olisi suurta perustetta. Mutta niin he vain mennä porskuttavat sillä uskollaan.

    Ja sinun blogissahan on niin fiksuja ajatuksia, ettei voi kuin ihailla :)

  5. Pirkka sanoo:

    Oma osaaminen on siitä haastava kumppani, että sen kehittymistä on itse kovin vaikea havaita. Harvoin pystyy kehittymään suurilla harppauksilla eteenpäin, ja pientä muutosta on taasen lähes mahdoton havaita.

    Tuntuu kuin itse vain polkisi paikallaan, kun toiset porskuttavat eteenpäin.

    Toisten ihmisten kouluttaminen on onneksi auttanut itseäni myös havaitsemaan omaa osaamistani.

    Varsinkin pienessä ryhmässä ja hyvässä vuorovaikutuksessa voi parhaimmillaan sekä havaita mitä sitä itse oikein osaakaan ja myös sen mitä ei vielä osaa.

    Se on opettavaista.

  6. Sun äitis sanoo:

    Itsellänikin oli Tiedon kauppiaat juhannuslukemisena ja laillasi etenen pala silloin toinen tällöin periaatteella.

    Kovasti onnea sekä sinulle että Helenille! Minulla on ollut sellainen käsitys, että viestintää on tosi vaikea päästä lukemaan, vaikka avoimessa olisi suorittanut kymmeniä opintoviikkoja (tai siis pisteitä nykyään), joten ette te mitään turhia tätejä ole!

  7. Mari Koo sanoo:

    Pirkka, totta, oman osaamisen kehittymistä ei vain tajua. Kouluttaminen on varmasti hyvä keino, pitäisi varmaan itsekin sellaista kokeilla.

    SÄ: Kiitos vaan, tosin minun kohdallani se viestinnän aineopinto-oikeus ei liene niin suuri saavutus. Sivuaineoikeuksia kuitenkin myönnetään vähän höllemmin, ja varmaan jatko-opiskelijoissa ei niitä hakijoita ole niin paljon kuin perusopiskelijoissa. Toki tutkimusaiheeni on sellainen, että viestinnän opinnot sitä hyvin tukevat.

Kommentoi