Juttupätkää blogimarkkinoinnista

Tein Taloussanomiin jutun suomalaisesta blogimarkkinoinnista otsikolla Yritykset heräilevät blogimarkkinointiin. Juttua tehdessäni oletuksena oli, että juttu ilmestyy printissä, mutta nettiin se sitten meni lopulta ja hyvä niin. Toimitukselle pisteet myös siitä, että juttuun laitettiin oikeasti linkit mainittuihin blogeihin, kuten toivoin.

Juttuun on myös kaksi ns. kainalojuttua: Nescafen syksyinen, kymmentä blogaajaa koskettanut lähestyminen, sekä spontaanisti käsityöblogeissa levinnyt sana juomajauhe Kool Aidin toimivuudesta lankojen värjäyksessa. Tästä viimeksi mainitusta sain tietoa kesällä Kristan Toimunpipo -blogista.

Juttua tehdessä oli erityisen kiinnostavaa jutella Ruotsin suuntaan Go 4 it vol. 2 -blogin Minna Paakkulaisen kanssa. Siellä muotiblogibuumin ja näihin blogeihin liittyvän markkinoinnin huippu kun on jo ohitettu.

Suomessa sen sijaan esimerkiksi vaateliikkeet ovat nyt alkaneet lähettää kutsuja avajaistilaisuuksiin. Yhden näkökulman aiheeseen kirjoitti Arttu.

Minulle ei ole tullut vieläkään yrityksiltä mitään markkinoinnillisena pidettäviä lähestymisiä blogieni vuoksi. Tosin olen ryhtynyt harkisemaan, pitäisikö kissablogini jotenkin kaupallistaa: lemmikkiruuissahan pyörii isot rahat, ja hoidokkielukan erikoisruokavalio (pääministerillinen virtsakivivaiva nimittäin) tulee sen  verran kalliiksi, että sponsori olisi paikallaan!

Tagged: Tags

3 Thoughts to “Juttupätkää blogimarkkinoinnista

  1. Kannattaa muuten oikolukea omat tekstit ennen kun lähettää niitä asiakkaalle. Mikäli Taloussanomien tekstin toiseksi viimeisen kappaleen lyöntivirhe oli sinun.

  2. OlliS: En ollut vielä nähnyt, kiitos, niin ne suuressa maailmassa asioita pohtii!

    Lauri: No alkuperäisessä jutussani oli yhden g:n muoto blogaajista, mutta TalSa käyttääkin sitten bloggaajia. Joten en ota vastuuta mistään lyöntivirheist 🙂 (vaikka niitä suurella todennäkököisyydellä meikäläisen teksteissä on aina, sanasokeus jne… )

Comments are closed.