Lainattuja kommentteja

Olen viime kesästä lähtien pitänyt Taloussanomien puolella “Mari Koo – Lainatut sanat” -blogia. Halusin nähdä, miten kyseinen blogialusta toimii ja ajattelin, että olisi kiva tuoda siihen maailmaan lainauksia muista blogeista muualta. Tietysti oman naaman markkinointia samalla!

Ongelmaksi tuossa blogissa näyttää muodostuvan se, etteivät kaikki tajua tekstien olevan lainauksia muualta. Olen laittanut tekstin lainausmerkkeihin ja jokaisen perässä on kirjoittajan nimi, hänen bloginsa, kirjoituspäivä ja linkki kyseiseen tekstiin. Blogin otsikon lisäksi kerron sivupalkissa, että lainaan muiden sanoja.

Silti blogiin tulee säännöllisesti kommentteja, joiden perusteella ajatellaan minun olevan tekstin kirjoittaja, kuten tämä:

“Olisi hyvä, jos kirjoittaja (Mari Koo) kertoisi, minkä yliopiston kurssista oli kysymys. Se olisi kohtuullista, ettei Suomen kaikkia yliopistoja leimattaisi yhden mokailuilla. “

Lisäksi minulle on jäänyt fiilis, että tuon blogin kommenteissa mennään helpommin jotenkin alemmalla tasolla kuin näissä muissa blogeissani. Ja tietysti jotkut aiheet, kuten yksityisautoilu ja tietullit, väistämättä kuumentavat tunteita.

Mitään mielettömiä lukijamääriä blogin tekstit eivät kerää. Tuo yksityisautoilu-pätkä on nyt luettu 302 kertaa, useimmat tekstit jäävät reilusti alle sadan. Jokunen pompahtaa lähemmäs tuhatta tai sen yli, jos se päätyy Luetuimmat- tai Kommentoiduimmat -listalle. Tietysti raflaava otsikko tai aihe esimerkiksi seksiin tai Facebookiin liittyen saa enemmän lukijoita kuin “tavanomaisempi” pohdiskelu.

Teknisesti TalSan blogialusta ei suuresti mieltäni lämmitä, mutta tähän Lainatut sanat -tarkoitukseen blogi on palvelullut ihan riittävän hyvin.

TalSassahan pitävät blogeja monet kaltaiseni, joilla on blogeja muuallakin. Eli TalSa on siis nimenomaan yksi paikka olla esillä netissä. En minä ainakaan haluaisi edes siirtää “pääblogeni” sinne, vaan pysyn mieluusti täällä omalla tontillani.

Eli jälleen sitä netin yhteisöjen rakentamista: sen sijaan, että ihmiset haluttaisiin perustamaan joka paikkaan jotain massiivisia profiileja, niin pitäisi tarjota mahdollisuutta linkittää ja yhdistää eri palasia. Joillekin netti-identiteetin ykköspaikka voi olla Flickr, toiselle blogi, kolmannelle Jaiku: ei sitä vaan voi kaikkialla olla kaikkien kanssa kaiken aikaa.

– – –

Levollista joulunaikaa!

Tagged: Tags

4 Thoughts to “Lainattuja kommentteja

  1. “sen sijaan, että ihmiset haluttaisiin perustamaan joka paikkaan jotain massiivisia profiileja, niin pitäisi tarjota mahdollisuutta linkittää ja yhdistää eri palasia”

    Tämän suuntauksen voimaantumista odottelen vuodelta 2008.

  2. Tero, näin luulisi tapahtuvan. Moni tuntuu olevan aidosti kyllästynyt luomaan uusia ja uusia tunnuksia ja kertomaan samoja tietoja.

  3. Älä muuta sano ! Kun vielä saisi alustapulmien lisäksi kieliongelmat jotenkin pulkkaan… parhaillaan olen kolmen kielen koukussa, ihan omasta syystäni, mutta aika ei riitä repimälläkään.

  4. Maurelita: Olen joskus harkinnut, pitäisikö aloittaa englanniksi kirjoittaminen harjoituksen ja kansainvälisyyden vuoksi. En ole vielä päässyt ajatusta pidemmälle, kun se vaatisi minulta melkoista resurssointia. Toisaalta mietin, että podcastina toinen kieli voisi onnistua luontevammin. Mutta se podcastaus taas vaatisi myös uutta pohdintaa…

Comments are closed.