Ja tietysti kaikessa on riskinsä! Kerran eräs bloginpitäjä on tuohtunut siitä, että lainasin hänen tekstiään Kulutusjuhlaan ja hän kirjoitti siitä omaan blogiinsa: no, se oli väärinymmärrys, jotenkin ihminen ajatteli, että arvostelin hänen kulutusratkaisuaan, vaikka se ei todellakaan ole Kulutusjuhlan tarkoitus.

Mietityttää myös mitäs sitten, kun oma sydänverellä ja tuskanvuodatuksella kirjoitettu henkilökohtaisia tuntoja sisältävä blogi olisikin sitten päätynyt huumoriblogeja kasaavan ryhmän alle

Mutta minä kuulunkin siihen ihmisryhmään, joka nähdessää lasinsa puolillaan nestettä miettii, että kuka (&%# on juonut puolet?

Mutta en nyt tässä ehkä tarkoittanut niitä, jotka kriittisellä silmällä ruotivat blogimaailmaan, vaan ennemmin näkökulmaa, jossa kerrottaisiin tietyn blogiyhteisön tapahtumista. Esim. Kulutusjuhla on toiminut vallan mainiosti ilman negatiivista kritiikkiä, ja vastaavaa tapaa koota lainauksia muiden blogeista ja sitten vähän syventää aihetta pidemmillä postauksilla voisi hyödyntää muissakin aiheissa.

Noiden kunniamainintojen jakamisessa on tietysti se puoli, että “miksi se noille maininnan antoi, muttei minulle?!”, mutta enemmänhän ne on tarkoitettu ilahduttamaan ja vinkkaamaan muillekin hyvistä blogeista. Eikä se vaadi edes blogiauktoriteettiä . Jaetaanhan näitä “kunniamainintoja” ihan arkisessakin bloginpidossa sen kautta, että linkataan toisiin.

Veikkaan että suurin syy siihen, että kukaan ei ole ryhtynyt blogien bloggaamiseen on se, että kukaan ei tahdo saada “Ja kukas (ruma sana) sinä olet arvostelemaan minun lapsiani! (ruma sana) diletantti! Infantiili (ruma sana) farisealainen!”-posteja.

Samasta syystä minäkään en jaa vielä kunniamainintoja eteenpäin (vaikka arvostankin jokaista itse saamaani, varsinkin kun ne tulevat arvostamiltani bloggaajilta).

Eli en koe että vielä olisi sellaista auktoriteettia, että voisin alkaa huseeraamaan blogistaniassa