Mari Koo

Varrella viikon: sensuuria, yhteisöllisyysähkyä ja virtuaalimaailmoja

perjantai 7. maaliskuuta 2008 klo 18.14

Viima kirjoitteli, miten hänellä oli helmikuussa jäänyt moni asia tasolle ”tästä sitten joskus blogiin”, mutta ei sitten koskaan ehtinyt. Viiman koonti helmikuulta oli pätevää luettavaa, joten kokoan siis taas omat tältä viikolta mieleenjääneet.

Nettisensuurin vastustus jatkuu

Ensin edelleen jatkuva nettisensuurikeskustelu. Tästä ovat lukuisat henkilöt kirjoittaneet minua paljon paremmin (hyvä tiedonlähde linkkeihin ja tietoihin on aiheesta käyty Jaiku-keskustelu, ja blogeissa asaa ovat pohtineet mm. Pörrö ja Merten), joten tyydyin vain ottamaan osaa varsinaiseen mielenosoitukseen. Mutta eihän tämä keskustelu ole ohi, ja sitä on tietysti syytä jatkaa niin kauan, ennen kuin homma järkevöityy.

Eikä tämä sensuurin vastustus katoa netistä ihan pian. Nyt You Tubessa on sensuurin vastainen video, johon jokainen voi osallistua lähettämällä oman kuvansa tai videopätkän osoitteeseen sensuurivideo(at)gmail.com. Lisätietoa hommasta saa wikistä. Hieno suoritus tämä video, täytyy myöntää, ja toivottavasti materaalia eli teipattuja suita kertyy lisää!

Jaiku oppimisen apuna

Tiistain Hesarissa Tiede & luonto -sivuilla oli Kari A. Hintikan kirjoittama juttu internetin meiningeistä, kuten syötteistä ja Jaikusta. Ja sinnehän oli mainintana päässyt myös tiedeviestintä-kurssimme, jolla Jaikua hyödynsimme (kuva tekstipätkästä Flickrissäni, kurssimme mainittu tuossa Ideariihi-sanalla alkavassa kappaleessa).

Mää en jaksa!

Sun Äitis sanaili tavalla, jonka tunnistin itsestäni:

”Ihan vain tiedoksi: olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan! Milloin tästä katosi kaikki hauska? Milloin sosiaalisen median haltuunotto muuttui suorittamiseksi? Hei, eiks tän pitänyt olla paikka, jossa istuskellaan aloillaan ja odotetaan, että kookospähkinät putoavat syliin! Miksi minusta sitten välillä tuntuu naparetkelle varustautuvalta? Milloin minä itse oikeastaan viimeksi olin hauska? ”

Ja Verkkoyhteisöjä tutkiva Miia jatkaa:

”Jos kriittisesti avataan maailma sanojen takana, jääkö jäljelle muuta kuin joukko saitteja, egon boostausta (hyvästi sisäsyntyinen motivaatio), informaatioroskan levittämistä (näkemiin tiedon syventäminen) ja ulkoiseen kontrolliin perustuvaa reittaamista (so long luottamus)?

Minua loputtomat osaamispääomat, verkostot, teknoyhteisöllisyys ja innovaatiostrategiat riepovat siihen malliin, että alan vaihtaminen väitöskirjan jälkeen on muodostunut kuluvan talven mittaan itsestäänselvyydeksi.”

(Molemmat yllämainitut kirjoittajat viittavat myös HETKY:n sosiaalista mediaa käsittelevään teemanumeroon, siellä niitä on, blogeja ja Facebookia ja kaikkea.)

Tämän päälle kun sitten jatkuvasti silmiin sattuu tekstejä, joissa hehkutetaan yhteisöllisyyttä, niin tuntuu, että ei ehkä aina jaksa, mutta ehkä pitäisi vaan ottaa kannustus vastaa: Finfoodin uutista havaitsin otsikon ”Hyvän olon viesti luo yhteisöllisyyttä ja kannustaa jaksamaan”. Uutisesta paljastui Maa- ja kotitalousnaisten kampanja, jota varten on ajanhengen mukaisesti perustettu myös blogi. Aika hiljaista on ainakin toistaiseksi tuolla ollut hyvän mielen jakaminen.

Virtuaalimaailmaan, no jaa

Eilen istuin virtuaalimaailmoja syleilleessä Tekesin järjestämässä tilaisuudessa. Myyntipuheet Second Lifen hyödyntämiseen olivat melkoiset, mutta virtuaalimaailmojen haasteet ja ongelmat sivuttiin hyvin pikaisesti. Nimittäin oikeasti se Second Life on kuitenkin kovin raskas alusta ja myös hankala käyttää (jep, olen yrittänyt opetella). Aktiivisten käyttäjien määräkään ei loppujen lopuksi vielä niin suuri ole. Eikä se edes näytä visuaalisesti kovin hyvältä.

Järkevimmät näkemykset aiheeseen esitti mielestäni Simon Green Koneelta. Hänelle vain oli varattu kovin lyhyt aika. Miehen ajatuksia voi kuunnella videohaastattelusta, jonka Tuija oli tehnyt tilaisuuden jälkeen. Että ensin muu nettimeininki kuntoon ja sitten ehkä harkitaan, jos myös virtuaalimaailmoihin.

Tilaisuuden kyselyosuudessa joku mies ihmetteli, onko joku muka valmis ostamaan oikean auton virtuaalimaailmassa. ”Kun pitäisihän se auto päästä kokeilemaan ja tuntemaan.”

Ihmiset ovat jo nyt valmiita ostamaan autoja netin kautta. Toki renkaita voi käydä liikkeessä potkimassa tai vaikkapa tutkailla tutun autoa, mutta lopullisen tilauksen moni olisi valmis tekemään netissä: ei tarvitse jaaritella myyjän kanssa, käyttää aikaa liikkeessä ja auto mahdollisesti tuodaan vielä oven eteen.

Minulle netissä ostamisen hyvyyttä on sen ajasta ja paikasta riippumattomuus ja oma rauha tehdä valintoja. Siksi se, että virtuaalimaailmojen kaupankäynnissä tuodaan voimakkaasti esiin mahdollisuus päästä suoraan kontaktiin asiakaspalvelijan kanssa, ei ole mielestäni mikään suunnaton etu kaltaiselleni myyjää välttelevälle henkilölle. Mutta toki on hyvä, jos apua saa, jos tahtoo: esimerkiksi Ikean virtuaaliassistentti Anna on tullut testattua ja sehän oli ihan kelvollinen. Kysymyksen naputtelun jälkeen ruudulle lävähti toivottu vastaus, eikä tarvinnut siis soitella tai olla muuten varsinaisesti suorassa yhteydessä kehenkään.

Be Sociable, Share!

7 kommenttia kirjoitukseen “Varrella viikon: sensuuria, yhteisöllisyysähkyä ja virtuaalimaailmoja”

  1. Zepa sanoo:

    Sensuurihommasta: aamun Hesarin pääkirjoitus ei ollut läheskään törtöimmästä päästä. Mutta samassa lehdessä sitten se raati.. arggh, taas mentiin.

    Musta on tavallaan hassua seurailla näitä netin sosiaalisuuteen kyllästyneitä kommentteja, kun mulle netti (live-elämään kurottuvine säikeineen) on edustanut jo pitkälti yli kymmenen vuotta sitä, mitä pidän sosiaalisen elämän parhaimmistona: fiksuja mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi jorista ihan silloin kun itseä huvittaa ja vaikka ilman housuja ja lankarullat nenässä, jos siitä kohtaa ottaa. Vastakohtana siis sosiaalinen elämä Tuolla Ulkona, jossa täytyy enimmäkseen toimia jonkin muun instanssin aikataulun mukaan, käyttäytyä ja yrittää virittäytyä siedettävän/tavallisen näköiseksi. Kelatkaa nyt. Onko muka vaikee valita KUMPI?! :-0

  2. Mari Koo sanoo:

    Zepa, noista HS:n kirjoituksista oon ihan samaa mieltä, pääkirjoitus oli aikas fiksu, mut se raati… Huh huh…

    Ei minua kyllästytä netin sosiaalisuus eikä siellä oleminen: nimenomaan koen ihan samalla tavalla sen, että nettisosiaalisuus on tietyllä tavalla vaivattomampaa kuin ns. IRL (nimim. ”piti lähteä tänään baariin keskustaan, mut ei sitten jaksanutkaan, koska sitten olisi pitänyt laittautua, vaihtaa verkkarit pois ja viettää ainakin pari tuntia ihmisten keskellä: helpompaa jäädä kotiin löhöämään ja roikkua netissä”).

    Mutta siis tässä yhteisöllisyydessä väsyttää se, että koen painetta siitä, miten pitäisi pysyä ajanhermolla kaikista härpäkkeistä ja sivustoista ja ties mistä. Ihan omasta päästä se syntyy, että minun muka pitäisi tietää ns. sosiaalisen median jutuista vaikka mitä, kokeilla erilaisia systeemejä jne.

    Ja sitten lähinnä väsynyttä naurahtelua herättävät kaikki ne firmat sun muut , jotka hehkuttavat nettiyhteisöllisyyttä ja sen hyödyntämistä ties missä yhteydessä.

  3. Miia sanoo:

    Juuri näin; kuten Sun Äitis jo totesi, suorittaminen kadottaa kaiken hauskuuden. Parasta nettisosiaalisuutta on, kun ollaan vain ja ihmetellään.

    …tutkijana joudun toteamaan: analysoin, siis en ole 😉

  4. […] n. 18 min: Tuija kävi Tekesin ja Hankein BIG-hankkeen seminaarissa – lue Tuijan raportti; Marikoo kävi paikalla myös […]

  5. Pekka Tolonen sanoo:

    > olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan

    Ymmärrän heti, koska kuulun geneettisesti aubergin syndroomasta ja autismista kärsivään sukuun, täynnä luovia epäsosiaalisia lahjakkuuksia sisäsyntyisesti, vailla kykyä – tai edes halua – laajempaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Perinteisesti yhteiskunta on kunnioittanut meitä ”omissa maailmoissa eläviä”, ja netin painolasti verkostoitua on meille suuri taakka – olisiko kenties epäverkostoitumisesta ratkaisu tyyliin http://nosoproject.com/?

    Epäverkostoivat yksilöt ajautuvat luonteensa puolesta tutkijoiksi ja taiteilijoiksi — suurin osa uusien bisnesten käynnistävistä kuuluu myös tähän ryhmään – ja verkostoituminen tapahtuu jälkeenpäin vasta kaupallisten paineiden takia.

    Mielestäni verkostointi-innossa tulisi huomioida tämä, eikä negatoida ei-verkostoitujia. Henkilökohtaisesti olen rekisteröinyt tusinaan verkostoitumista promotoivaan saittiin, mutta ongelma on, että ajankäytössäni jokainen edustaa viikkojen – jopa kuukausien – paneutumista verkoston laajennukseen, joka on pois siitä omasta oikeasta mielenkiinnosta oikeisiin asioihin.

  6. Mari Koo sanoo:

    Pekka, olet aivan oikeassa. Verkostoitumista ja sosiaalisuutta korostetaan nykyisin vallan mahdottoman paljon, eli vaikka pidän itseäni melkoisen sosiaalisena, niin silti se paine välillä tuntuu todella liialliselta. Eli voin vain kuvitella, miltä tuntuu, jos ei halua tai kykene sosiaaliseen kanssakäymiseen laajemmissa määrin.

  7. […] kyllä ihan vielä ala pitää oppituntejani Second Lifessä! (Marin linjoilla siis). Tykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää […]

Kommentoi