Ymmärrän heti, koska kuulun geneettisesti aubergin syndroomasta ja autismista kärsivään sukuun, täynnä luovia epäsosiaalisia lahjakkuuksia sisäsyntyisesti, vailla kykyä – tai edes halua – laajempaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Perinteisesti yhteiskunta on kunnioittanut meitä “omissa maailmoissa eläviä”, ja netin painolasti verkostoitua on meille suuri taakka – olisiko kenties epäverkostoitumisesta ratkaisu tyyliin http://nosoproject.com/?

Epäverkostoivat yksilöt ajautuvat luonteensa puolesta tutkijoiksi ja taiteilijoiksi — suurin osa uusien bisnesten käynnistävistä kuuluu myös tähän ryhmään – ja verkostoituminen tapahtuu jälkeenpäin vasta kaupallisten paineiden takia.

Mielestäni verkostointi-innossa tulisi huomioida tämä, eikä negatoida ei-verkostoitujia. Henkilökohtaisesti olen rekisteröinyt tusinaan verkostoitumista promotoivaan saittiin, mutta ongelma on, että ajankäytössäni jokainen edustaa viikkojen – jopa kuukausien – paneutumista verkoston laajennukseen, joka on pois siitä omasta oikeasta mielenkiinnosta oikeisiin asioihin.

…tutkijana joudun toteamaan: analysoin, siis en ole

Ei minua kyllästytä netin sosiaalisuus eikä siellä oleminen: nimenomaan koen ihan samalla tavalla sen, että nettisosiaalisuus on tietyllä tavalla vaivattomampaa kuin ns. IRL (nimim. “piti lähteä tänään baariin keskustaan, mut ei sitten jaksanutkaan, koska sitten olisi pitänyt laittautua, vaihtaa verkkarit pois ja viettää ainakin pari tuntia ihmisten keskellä: helpompaa jäädä kotiin löhöämään ja roikkua netissä”).

Mutta siis tässä yhteisöllisyydessä väsyttää se, että koen painetta siitä, miten pitäisi pysyä ajanhermolla kaikista härpäkkeistä ja sivustoista ja ties mistä. Ihan omasta päästä se syntyy, että minun muka pitäisi tietää ns. sosiaalisen median jutuista vaikka mitä, kokeilla erilaisia systeemejä jne.

Ja sitten lähinnä väsynyttä naurahtelua herättävät kaikki ne firmat sun muut , jotka hehkuttavat nettiyhteisöllisyyttä ja sen hyödyntämistä ties missä yhteydessä.

Musta on tavallaan hassua seurailla näitä netin sosiaalisuuteen kyllästyneitä kommentteja, kun mulle netti (live-elämään kurottuvine säikeineen) on edustanut jo pitkälti yli kymmenen vuotta sitä, mitä pidän sosiaalisen elämän parhaimmistona: fiksuja mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi jorista ihan silloin kun itseä huvittaa ja vaikka ilman housuja ja lankarullat nenässä, jos siitä kohtaa ottaa. Vastakohtana siis sosiaalinen elämä Tuolla Ulkona, jossa täytyy enimmäkseen toimia jonkin muun instanssin aikataulun mukaan, käyttäytyä ja yrittää virittäytyä siedettävän/tavallisen näköiseksi. Kelatkaa nyt. Onko muka vaikee valita KUMPI?! :-0