Medialla on merkityksensä

Helmikuussa minusta ja blogiharrastuksestani tehtiin juttu Keskisuomalaiseen. Eilen sama juttu oli julkaistu myös Karjalaisessa (tosin pääkuva oli nyt eri, eli kissa pääsi vielä paremmin esiin). Taustalla on oletettavasti Väli-Suomen sanomalehtien harjoittama yhteistyö.

Jos olisin tiennyt, että juttu julkaistaan myös Karjalaisessa, olisin halunnut siihen vähän toisenlaisia kommentteja. Tämä johtuu tietysti omasta pohjoiskarjalaisesta syntyperästäni eli elämäni ensimmäiset 18 vuotta olen asunut Joensuun naapurikunnassa Liperissä ja vanhempani asuvat siellä edelleen. Todennäköisesti jutun näki nyt suhteellisen moni sellainen, joka tietää minut ja/tai vanhempani. Sitä paitsi olen niin paljon äitini näköinen, että nimi ja naama yhdistynevät jo sitä kautta, heh.

Olisin varmaan kommentoinut ainakin sen, että itse asiassa ensimmäiset julkiset tekstini julkaistiin nimenomaan Karjalaisessa. Kirjoitin teininä nimimerkin takaa nuortensivuille mielipiteitä ja turhanpäiväisiä runoja (tyyliin “Sinun katseesi on kuin auringonpaiste / ja minä / kuin auringossa sulava lumi“), sillä niistä sai mielestäni melkoisen hyvät rahat. Palkkio taisi olla kutakuinkin 90 markkaa per julkaistu teksti.

Eli kun nyt on puhuttu paljon siitä, kuinka julkaistaan lukijoiden tuottamia sisältöjä lehdissä ja verkkosivuilla, niin on sitä tietysti tehty jo pitkään. Ja haluni saada tekstejä julki jollain lailla on ollut olemassa jo ennen internetiä. Lisäksi olen varmasti tienannut paremmin noilla nuortensivupalkkioilla kuin blogeillani, mikäli mittarina pidetään suoraa ansiota. (Sittemmin olin myös Karjalaisessa kuukauden harjoittelijana ja kirjoitin ihan oikeita juttuja.)

Mutta siis toimittajanäkökulmastanii katsoen Karjalaisen juttuun olisi saanut paikallisempaa otetta varsin vaivatta, joka nyt artikkelista yhteistyökuvion kautta puuttui.

Haastatellun näkökulmasta taasen olisi ollut mukavaa tietää etukäteen, että juttu voi päätyä myös muualle kuin Keskisuomalaiseen, josta tekohetkellä oli puhe. Journalistin ohjeiden mukaan haastateltavalla olisi oikeus tietää, mikäli haastattelua voidaan käyttää useammassa välineessä. Mutta enpä usko, että jutun tehnyt freetoimittaja oli selvillä jutun mahdollisesta laajemmasta käytöstä.

Siis omalta kohdaltani uskon, että juttu olisi voinut olla lukijoiden näkökulmasta mielenkiintoisempi ja paikallisemman tuntuinen, mikäli taustani olisi tullut paremmin esiin. Muutoinhan saman jutun käytöllä kahdessa eri lehdessä ei kannaltani sen suurempaa merkitystä ole.

Tagged: Tags

6 Thoughts to “Medialla on merkityksensä

  1. Olen miettinyt tuota jo aiemmin. Haastateltavalla tosiaan on oikeus tietää minne juttu tulee, mutta nykyisin juttu voi helposti olla saman mediaryppään useammassa välineessä. Tyypillisimmin sama sisältö on verkkoversiossa ja kulloisessakin pääasialliseksi ymmärretyssä mediassa (printti, tv, radio).

    Samaa on tullut mietittyä myös Luovassa. Me voidaan antaa juttuja Helsinki.fi-portaalille ja ne meille käyttöön. Myös kirjoittajilla pitäisi olla oikeus tietää ennakkoon missä muualla juttu saattaa myös ilmestyä ja vaikuttaako tämä mahdollisesti myös palkkion kokoon.

  2. Soppaa sekoittaa tietysti vielä se, että perushaastateltavalla ei välttämättä ole käsitystä eri medioiden välisistä yhteyksistä. Jos juttua tehdään STT:lle, niin tietysti silloin varmasti kaikki tajuavat, että lausunto voi levitä laajaltikin.

    Mutta näissä muissa mediakeskittymissä ei niin vain voi tietää, missä kaikkialla juttu voidaan julkaista sellaisenaan. Eli tämä minunkin haastatteluni vaikuttaa siltä, kuin se olisi tehty Karjalaiseen, ja sikäli voisin kuvitella, että lukija saattaa ihmetellä, miksei pohjoiskarjalaisuutteni tuoda esiin kotipakan mainitsemista enempää.

    Itselleni on tietysti luontevaa, että juttu on sekä printissä että verkossa, mutta ihan kaikki eivät varmasti sitäkään noin vain ymmärrä.

    Ja tietysti tuo tärkeä näkökohta myös jutun tekijöiden ja heidän palkkioidensa kannalta.

  3. Tässä on merkittäviä pointteja:
    a) miten pienellä lisäpanostuksella tästä olisi saatu lehteen paikallisempi ja myös varmasti kiinnostavampi juttu, jos haastateltava olisi ollut tietoinen missä tätä käytetään
    b) voiko samaa juttua tosiaan yhdellä luvalla (juridisesti) kierrättää koko yhteistyöverkoston läpi ilman että kirjoittaja tai haastateltava ovat tietoisia (?)
    c) miten se vaikuttaa ansaintalogiikkaan että sisältöjä kierrätetään ketjussa(?)
    d) jääkö juttu kiertämään ja elämämään omaa elämäänsä, eli putkahtaa esiin kymmenen vuoden kuluttua jostakin arkistosta

  4. Ja jos joku tilaa kahta Väli-Suomen sanomien lehteä niin huvittaako niitä lukea ja maksaa uusinnoista. Mulla on Hesarin kanssa tuo tuplaseuranta-turhautuma, kun luen ensin verkosta valtaosan jutuista, joita sit skippailen paperilehteä lukiessani vanhoina. Niissä voi olla lisäinfoa tai enemmän sisältöä, mutta tehotonta ajankäyttöä se nyt vaan on silti lukee samoja juttuja monta kertaa.

    nimim. infoaddiktiähky

  5. Halo Efekti: Omasta mielestäni jutun muokkailu “paikallisemmaksi” ei olisi toimituksellisesti ollut iso homma. Minähän olisin voinut melkein vaikka itse muokata tekstin enemmän Pohjois-Karjalan näkökulmiin 🙂
    Kohtaan b) en äkkiseltään tiedä vastausta. Pitäisi varmaan tietää, kun näitä hommia tekee. Mutta lähtökohta ainakin freetoimittajilla on se, että jutunteosta sovittaessa käydään läpi myös se, että käytetäänkö aineistoa suoraan muualla ja jos käytetään, niin se näkyisi palkkiossa. Mutta lain tarkkaa tulkintaa en tiedä, osaisikohan joku enemmän näihin perehtynyt vastata?
    c) Yhteistyöllä tietysti pyritään myös kustannussäästöihin. Mutta rajansahan sillä on, kuten tuossa Suvikon kommentissa käy ilmi: uusinnat ovat median kuluttajan kannalta usen tylsä asia.
    d) Sähköisyys on varmasti tehnyt tästä arkistojen käytöstä, niin tarkoituksella kuin tarkoituksetta, sen verran helppoa, että ei olisi ihme, jos juttu kiertelisi aikansa ja pulpahtelisikin joskus jostain. Mutta kyllä tuossa taitaa aika tehdä tehtävänsä, eli ei niitä nyt sentään kovin kauaa viitsitä hyödyntää.

    Suviko: Ähkyily on tuttua, ja samojen sisältöjen lukeminen tuplasti turhauttavaa. Eri medioissa sentään voi olla eri näkökulmia, mutta saman median kahdessa eri muodossa mennään kuitenkin aika samoilla sisällöillä ja sanankäytöillä.

  6. Hehehe, vaikuttaako se palkkioon, heheehhehhhe.

    Aijaiai. Nämä sanomalehtien avustajasopparit ovat sellaisia, että itse mestarihumoristikaan ei keksisi parempaa.

    Paitsi ehkä kuvapalkkiot on välillä vielä hauskempia.

Comments are closed.