Kun suuria odottaa, voi pettyä

Blogeihin kohdistuu joillakin mielenkiintoisia odotuksia ja näkemyksiä, jotka valitettavasti ovat vääriä. Näiden odotusten perusteella todetaan, että hölmöä hommaa. Markkinoinnin ja viestinnän ammattilehden Maineen viimeisimmässä numerossa päätoimittaja Pekka Virolainen kommentoi:

“Erityisesti verkkolehdissä puhutaan innokkaasti vuorovaikutteisuudesta ja lukijoiden mahdollisuudesta osallistua vuorovaikutteisen median tekemisen, kuitenkin vain siksi, että jotain pitäisi verkkoon saada, eikä se saisi maksaa mitään.

Blogitkin voivat olla toimiva keino osallistua keskusteluun, mutta se toimii vain niiden ihmisten kohdalla, jotka ennen vanhaan lähettivät sunnuntaipuheensa faxilla STT:n referoitavaksi. Muiden päiväkirjamerkintöjä lukisin vasta sitä mukaa, kun he ovat jättäneet jälkensä historiaan – ja silloin printistä.”

Eli jälleen blogit nähdään turhanpäiväiseksi päiväkirjailuksi. En toki edelleenkään ole sitä mieltä, että verkkolehtien kannattaisi tarjota tuosta noin lukijoilleen blogialustoja tai tuoda suurta joukkoa blogikirjoittajia sivuilleen. Mutta en nyt sentään Virolaisen linjoilla olisi vähättelemässä blogeja tuolla tavoin.

Myös HS.fi -sivuilla blogia pitänyt J. P. Roos on pettynyt touhuun (via), tosin ei hän nyt sentään ihan täysin blogeja tyrmää:

“Kun aloitin blogikirjoittamisen hs.fi-sivuilla, elättelin sellaista kuvitelmaa että saisin aivan hurjasti lukijoita ja kommentoijia verrattuna aikaisempiin foorumeihin (esimerkiksi omaan kotisivuuni). Itse asiassa tätä blogia on kaiken kaikkiaan lukenut noin 1000 henkilöä, mikä ei ole kovin paljoa verrattuna vaikkapa Hesarin yleisönosastoon. Internet ei vieläkään ole mikään valtava media, varsinkaan kun puhutaan vähän monimutkaisemmasta sisällöstä. Internetin merkitys Suomessa on nähdäkseni ennen kaikkea tiedon haussa ja omakohtaisessa julkaisemisessa, ja jonkun verran blogikeskusteluissa.”

Blogin kommentteissa näkyi se, että ilmeisesti osa lukijoista oli vasta nyt löytänyt blogin. Enpä minäkään ollut kiinnittänyt mitään huomiota kyseiseen blogiin. Jotenkin nuo Hesarin blogit eivät siis, kaikesta huolimatta, näy lukijoille riittävän hyvin. Ja kun blogia pidetään vain rajallinen aika, niin sekin vaikuttaa: hyvän blogin luominen ei ole kovin nopea homma.

Tietenkin internet on erilainen media kuin perinteiset printit tai uutislähetykset. Bloginpito on eri asia kuin vaikka kolumnin kirjoittaminen.

Ja kenties asiakirjoittajia turhauttaa se, että joku satunnainen sosiaalipornoblogi tai alle parikymppisen muotiblogi kerää nelinumeroisen kävijämäärän päivässä. Tosin itse en moisesta ole mitenkään harmissani: ei tämäkään blogi mitään massiivisia kävijämääriä kerää (taitaa olla nykyisin keskimäärin sata päivässä), mutta lukijat ovat laatuporukkaa (mielistelyä, hehee!)

Useimmat tavalliset bloginpitäjät tuntuvat sen sijaan olevan ilahtuneita jokaisesta lukijastaan, oli se kokonaismäärä sitten kymmenen tai sata. Moni on kommentoinut, että en olisi uskonut, että tätä juuri kukaan lukisi. Ja jokaisesta hyvästä kommentista ollaan vilpittömästi iloisia.

Vastuullista kuluttamista

Ympäristöjärjestö Dodo järjestää ensi viikolla eli keskiviikkona 9. päivä “Weapons of Mass Consumption” -tilaisuuden klo 18-20.30 (tapahtuman tiedot myös Facebookissa). Tavoite on keskustella siitä, onko vastuullisella kuluttajalla välineitä vaikuttaa. Puhumassa mm. Tarja Cronberg, markkinoinnin professori Johanna Moisander ja Olivia-lehden päätoimittaja Niina Leino.

Sen verran kiinnostavalta kuulostaa, että aion itse osallistua. Kiitos vaan Qtealle kutsusta!

Tagged: Tags

8 Thoughts to “Kun suuria odottaa, voi pettyä

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Toisinaan tosiaan tuntuu siltä, että blogeille ja nimenomaan niiden vuorovaikutteisuudelle asetetaan todella suuria odotuksia ja jopa ehtoja. Välistä tuntuu siltä, että joissakin blogeissa lukijoista kilpaillaan hampaat irvessä ja että määrä on laatua tärkeämpää. Itse seuraan kymmeniä blogeja, mutta yllättävän harvat niistä saavat minut klikkaamaan sitä Kommentoi-linkkiä. Nykyisin kävijätilastojen seuraaminen on todella helppoa ja suuret lukijamäärät toki osaltaan motivoivat blogin ylläpitämistä, mutta ennemmin iloitsisin niistä muutamista, jotka kommentoivat kuin niistä sadoista tai jopa tuhansista (kaltaisistani?) lukijoista, jotka vain piipahtavat blogissani.

    Totta on myös toteamuksesi siitä, että hyvän blogin luominen ottaa aikansa. Ne harvat blogit joiden kirjoituksia kommentoin ovat linjakkaita, laadukkaita, hyvin kirjoitettuja ja ennen muuta pitkäikäisiä (thiihii, mielistelyä täälläkin?). Olen ollut aidosti yllättynyt siitä, miten helposti esmes lehtijutut minulta syntyvät, mutta oman blogin ylläpito on osoittautunut todella työlääksi hommaksi.

    Olen muuten kanssasi samassa veneessä siinä mielessä, että blogihin keskittyvän väikkärin tutkimussuunnitelma on parasta aikaa työn alla. Mielestäni tämä sinun blogisi on ollut oiva apuväline omien kysymystenasettelujen testaamisessa ja selkiyttämisessä, Jatkahan siis samoilla linjoilla.

  2. Tämä on tietenkin kärjistystä, mutta jotenkin tuntuu että kun pitempään media-alalla olleet kirjoittavat blogeista, niin niitä väheksytään sen vuoksi, että niiden eteen ei ole nähty vaivaa.

    Eli ei ole käyty kymmenissä turhissa pilipali-tiedotustilaisuuksissa, istuttu puuduttavissa kokouksissa, haastateltu tylsiä ihmisiä ihan vain yhden jutun vuoksi, joka sitten laitetaan sivulle 10 alanurkkaan.

    Sen sijaan joku kirjoittaa ns. jutun t-paidasta ja sillä on saatu nelinumeroinen lukijamäärä.

    Jos tuo ei pistä katkeraksi, niin en sitten tiedä mikä pistää 😉

    Tai sitten on totuttu siihen, että “kun meidän medialla on N määrä seuraajia, niin TOTTA KAI ne kaikki lukevat myös minun blogiani” ja kun näin ei käy (koska eihän niitä kai erikseen missään mainosteta?), niin sitten blogit on tyhmiä, pihlajanmarjat happamia jne.

  3. Sata taitaa olla varsin hyvä lukijamäärä tämän tyyppiluokan blogille. Näin olen käsittänyt. Ne nelinumeroiset luvut menevät sitten jonnekin toisaalle, toisiin tyyppiluokkiin.

    Tuo t:n ajatus vaivan näkemisestä muuten kolahti ainakin minulle. Kyllä sitä kirjoittamisen ammattilaisena tunnistaa puolivillaisesti tehdyn kirjoituksen, jossa faktat on hommattu vähän miten sattuu ja tekstikin sutaistu. Se on sellaista käsityöläisen rakkautta työhönsä, että muidenkin tekemä hutiloitu jälki ottaa välillä päähän.

  4. Perimmäisenä ongelmana tässä on asetelma, jossa blogit asetetaan vastakkain muun median kanssa. Sitten vain verrataan niin että vinkuna käy.

    Jäljet eivät johda kauas: fundamentalistisosiologit ovat jo kaksi vuosikymmentä vertailleet kyläyhteisöjä ja nettiyhteisöjä ja tulleet siihen tulokseen, että jälkimmäisistä on pelkkää harmia; bandwidth -koulukuntaa edustavat viestinnän tutkijat ovat vertailleet kasvokkaista viestintää ja verkkoviestintää ja tulleet siihen tulokseen, että jälkimmäinen välittää liian vähän sosiaalisia merkkejä. Listaa voisi jatkaa.

    Vertailu on tehokas keino olla ymmärtämättä itse tarkasteltavaa ilmiötä. Kategorioita sillä toki saa aikaan 😉

  5. Sanna, kommentointi ei minullakaan ole niin aktiivista kuin voisi olla. Tai mitä se oli joskus silloin, kun seurattavia blogeja oli vähemmän… Mutta kiva, että tekstini innosti kommentoimaan 🙂 Ja intoa väikkärisuunnitelmaan, minun tutkimuksenihan ei ole sen kummemmin mihinkään edennyt.

    t ja Teppo: Kai se on useimmissa asioissa niin, että arvostamme sellaista, jonka eteen on ainakin näennäisesti nähty vaivaa. Lehtitekstin toki tekee ja voi tuudittautua ajatukseen, että sen lukee sankka joukko, mutta mitään todistetta tästä ei saa. Blogissa lukijamäärät ja kommentoinnit näkyvät, siis sillä oletuksella, että on jokin kävijälaskuri käytössä. (Tarkistin nyt omista laskureistani, ettei tänne nyt keskimäärin joka päivä iham sataa kävijää eksy, eli vähäsen liioittelin, mutta annan pyöristyksen anteeksi itselleni :))

    Ja kuten Miia älykkäästi toteaa, niin ei blogeja pitäisi suoraan verrata muuhun mediaan.

    Käytännön esimerkikki kommentoinnin määrään ja merkitykseen liittyen omasta elämästäni: eilisen Hesarin Hinta ja laatu -sivuilla oli kolumnini, jonka yhteydessä kerrottiin myös sähköpostiosoitteeni. Sain sen perusteella kaksi sähköpostia, joista toinen oli suoraa (kehuvaa) palautetta kolumnista. Ja täällä blogissa sitten tipahti neljä kommenttia tähän tekstiin.
    Kynnys antaa palautetta toimittajille on tietysti suurempi, ja yhtä lailla loikkaus printistä netin äärelle on harppaus.

  6. Tuo kynnys kommentoida on muuten mielenkiintoinen osa-alue.

    Olisiko niin, että netissä ilmestyvät blogit tai muut jutut koetaan sen verran epävirallisiksi, että niitä uskalletaan lähestyä helpommin kuin jotain viralliseksi koettua esim. lehteä?

    Kadotetussa nuoruudessani sain huomata esim. eron paikallislehden ja Yleisradion maakuntaradion välillä.
    Paikallislehteen tuli juttuvinkkejä ja kommentointia jokaisesta luukusta ja ikkunasta kaikilta, yksityisiltä ja virallisilta tahoilta, kun taas maakuntaradioon tuli vain virallisten tahojen virallisia kutsuja.

    Eli vaikka esim. lehdillä on enemmän lukijoita, voisiko olla että blogit kuitenkin voittavat suorien kontaktien määrässä, ja (jälleen kärjistäen, syytän kevätkyynisyyttäni) ovat sikäli enemmän kosketuksissa lukijoidensa kanssa? 😉

    Enkä muuten usko että J. P. Roos olisi saanut nykyistäkään määrää kommentteja, jos hän olisi vain kirjoittanut lehteen.

  7. Itse asiassa, Virolainen on vanha työkaverini ja muistan yhteisen työpaikan ajoilta eräiden toimittajien negatiivisen suhtautumisen verkkomediaan.

    Verkkomedia toimii eri tavoin kuin printti.

    Tämä edellyttää erilaista suhtautumista kirjoittamiseen ja myös taustatyön tekemiseen toimittajilta.
    Kun olen luennoinut toimittajille vuosien aikana verkkoviestinnästä, niin oikeastaan mikään muu yleisö ei ole suhtautunut niin avoimen… halveksivasti.

    Kuitenkin, kuten olen omallakin blogillani sanonut, uskon edelleen toimittajien työhön, ja siellä on toimittajia, jotka ymmärtävät verkostojen voimaa ja mahdollisuuksia. Ja verkostot ovat hyvälle, ammattitaitoiselle toimittajalle mahdollisuus, sillä edelleen me tarvitsemme tiedon haun ja prosessoinnin ammattilaisia, jotka antavat meille näkökulmia, yhteenvetoja ja ajattelemisen aiheita.

  8. t, varmasti blogit ja pienet paikalliset mediat ovat helpompi kommenttien ja/tai juttuideoiden kohteita. Blogissahan se oma kommentti tulee näkyviin (tietysti voi vaihtoehtoisesti lähettää sähköpostia, mutta sitä nyt harvoin tulee). Jos nyt sattuu pistämään palautteen lehtijutusta, niin eihän se todennäköisesti missään näy.
    Ihmiset myös varmast helposti ajattelevat, ettei tämä minun ideani “sitä suurta mediaa” kiinnosta, mutta pienemmissä ympyröissä on helpompi lähestyä toimituksia arkisemmillakin aiheilla. Nehän oikeasti usein johtavatkin juttuihin.

    Ja tietysti blogeissa on kyse tuosta mainitsemastasi suorammasta kontaktista yleisöön.

    Petja, toimittajat lienevät monessa asiassa kovin kyynisiä 🙂 Ja kyllä minä jaksan myös uskoa hyviin, verkostoista ammentaviin toimittajiin.

Comments are closed.