Mari Koo

Blogien merkkipäivät ja niiden muistaminen

torstai 17. huhtikuuta 2008 klo 21.24

Appelsiinin tuoksua -blogissa juhlittiin tänään blogin 1-vuotispäivää. Varsin moni blogi havainnoi erilaisia lukuja: blogin ajallista pituutta, kirjoitusten tai kävijöiden tasalukuja.

Näitä merkkipaaluja juhlistetaan esimerkiksi muistelemalla menneitä, kiittelemällä lukijoita, hämmästelemällä oman bloginpitoa (”enpä olisi uskonut, että tämä näin kauan jatkuu”) tai järjestämällä kilpailuita. Bloginpitäjä esimerkiksi palkitsee tietyn kävijän: esimerkiksi kävijälaskurin mukaan 50 000. vierailija saa jotain yllättävää tai sitten synttäreiden kunniaksi pistetään pystyyn arvonta.

Juhlitaanhan sitä monia muitakin asioita vastaavalla tavalla. Eivätkä lähellekään kaikki blogit saavuta edes sitä yhden vuoden ikää, joten onhan siinä myös syytä juhlaan.

Merkkipäivän esiintuonti tarjoaa mielestäni nimenomaan hyvän hetken kiittää lukijoita. Se omalla tavallaan tiivistää suhdetta toisiin blogeihin ja myös omaan blogin kirjoittamiseen: kun tajuaa, että aikaa tai tekstejä on kertynyt jo merkittävä määrä, niin se kannustaa jatkoon.

Kaikki eivät tietysti omaa blogiaan katso samalla tavalla. Itse olen huono pitämään kirjaa merkkipäivistä ylipäätään. En edes tiedä, milloin aloitin ensimmäisen blogin. Se oli näihin aikoihin vuonna 2004, mutta ensimmäiset tekstit on jo tuhottu ja hukattu.

Muidenkaan blogieni kohdalla en ole aloituspäivimääriä juuri huomioinnut, ja yleensä olen ne tajunnut jälkikäteen. Esimerkiksi Kulutusjuhlalle tuli näköjään äsken täyteen kaksi vuotta nykymuodossaan eli ryhmäblogina.

Blogitekstien määrää olen joskus muistanut juhlistaa blogissa julkisesti, mutta näidenkin seuraaminen jää. Ajan myötä kävijälaskurit ovat vaihtuneet, joten minulla ei ole mitään tietoa siitä, kuinka paljon blogeissani on kaiken kaikkiaan vierailtu. Nyt Google Analytics -ajalta on tietysti tiedot, mutta niitäkään en muista vilkuilla sillä silmällä, että voisi ilmoitella tasalukuja.

Useimmat taitavat olla kaltaisiani, eli blogin juhlistukset ovat satunnaisia, jos silloinkaan. Ilmeisesti pitäisi asentaa itselleen jokin muistutus, että muistaisi oikeana päivänä julkaista ”juhlapostauksen”.

Be Sociable, Share!

5 kommenttia kirjoitukseen “Blogien merkkipäivät ja niiden muistaminen”

  1. Tuija sanoo:

    Onnea kaksivuotiselle Kulutusjuhla-kimppablogille. Aiotko muuten liittää blogejasi uuteen Oindex – vertailulistaan? Mä lisäsin Tuhat sanaa – blogin, mutta Sula Pintaa ei näköjään voi laittaa, koska WordPressin ylläpito itse käyttää jo Google Analyticsiä koko palvelun seurantaan.

  2. Mari Koo sanoo:

    Tuija, kiitos vaan onnitteluista! En ole Oindexiin toistaiseksi paremmin tutustunut, mutta vissiin sitten WordPress tuottaa minunkin tapauksessa ongelman. Mutta periaatteessa ajatushan on hyvä.

  3. Tuija sanoo:

    Julkaisivat tänään ensimmäisen listakoosteen. Tuhis on ensi viikosta alkaen mukana. Mutta miten sinulla sitten voi olla Google Analytics – dataa käytössäsi, kuten yllä viittaat, vai onko se sitä WP:n statsia?

  4. Mari Koo sanoo:

    Kuten sanottu, en vielä tarkemmin ole ehtinyt tuohon perehtyä 🙂
    Mutta siis kyllä Google Analyticsilla seuraan kaikkia blogejani. Illkka on sivut tehdessään vienyt sen koodinpätkän tämänkin blogin tietoihin, joten sitä kautta ne tiedot tulevat. Eli en tarkemmin tiedä, miten se on silloin hoitunut, kun olen ulkoistanut tällaiset seikat paremmin tietäville 🙂

  5. Sun täytyy laittaa vain jokin baseline ja siitä eteenpäin juhlia vuosien kertymistä. Omaani kirjoitin ensin pitkään englanniksi mutta päätin sitten heittää tekstit menemään ja puhua suomea. Merkkipäiväksi täytynee valita ensimmäisen suomenkielisen postauksen päivämäärä.

Kommentoi