Mari Koo

Muotiblogeista avoimuuteen

perjantai 18. huhtikuuta 2008 klo 18.12

Suomen muotilehtiosasto sai uuden tuotoksen Ellen myötä, ja minua haastateltiin lyhyesti juttuun kommentoimaan muotiblogeja. Tai tyyliblogeja, miten tätä blogijoukkoa nyt haluaa kutsua. Päätähdet jutussa ovat ansiokkaasti Minttu, joka pitää Go 4 it vol. 2 -blogia ja toista sukupuolta edustaa Silver. Hän on myös ladannut itse jutun blogiin pdf:nä.

Minun kommenttini aiheeseen ovat siis ns. kainalojuttuna, ei mitään erityisen mullistavaa. Edelleen koen vähän vieraaksi sen, että minua tituleerataan tutkijaksi, sillä en miellä sitä olevani, koska tutkimus ei sen suuremmin etene. Ehkä voisin olla vain yleispätevämmin asiantuntija, kuten kaikki muutkin kaltaiseni sellaiset, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä?

Toimittajan työn kannalta tekee välillä hyvää olla haastateltavana. Roolinvaihdos kyselijästä vastaajaksi auttaa näkemään sen raadollisuuden, jonka myötä toimittajat tekevät valintoja ja myös sitä, kuinka omat sanat muokkautuvat lopulliseen julkaisumuotoon.

Tällä viikolla vastailin myös toiselle toimittajalle blogimaailmaan liittyen. Hän pohti mm. sitä, meneekö ihmisten tapa julkaista omaa elämäänsä internetiin liian pitkälle, kun kerrotaan yksityiskohtia elämästä ja pistetään julki jopa ultraäänikuvia sikiöstä.

Ymmärrän, että moni kokee tämän käsittämättömäksi, ja epäilen, etteivät ihmiset aina todella tajua sitä, kuinka kerran nettiin julkaistu on siellä kaikkien nähtävillä. Moni varmasti ajattelee, että oma blogi on vain tietyn porukan lukama julkaisu. Mutta en kyllä halua lietsoa mitään pelkoja: olenhan minäkin nettiin pistänyt vaikka mitä, ja haluan uskoa siihen tietynlaiseen henkilökohtaiseen julkisuudenhallintaan. Avoimuus voi tuottaa myös paljon hyvää.

– – –

Viikonlopun kevennyksenä on pakko linkata tuotteisiin, joiden olemassaolon kuulin tänään, kun tein juttua lemmikkieläimiin kohdistuvaan kulutukseen liittyen: rooliasuja marsuille.

Be Sociable, Share!

4 kommenttia kirjoitukseen “Muotiblogeista avoimuuteen”

  1. Käsittämättömän perwoja marsuja!

  2. Mari Koo sanoo:

    Juu, melkoisia roolileikkejä! Mutta onkohan jossain jo lifestylemarsublogeja….

  3. Norppa sanoo:

    taas tuli nähtyä jotain sellaista mitä aamulla ei voinut kuvitellakaan.. 🙂
    asiantuntija tietää hyödyllisimmät linkit!

  4. Mari Koo sanoo:

    Norppa, surffailin vielä lisää eläintarvikkeiden ihmeellisessä maailmassa, ja on se kyllä hämmästyttävää, mitä kaikkea koirille, kissoille ja muile lemmikeille voidaan kaupata, sohvista tiaroihin ja juomavesilähteistä elokuviin 🙂

Kommentoi