Mari Koo

Surun hetket blogosfäärissä

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008 klo 12.55

Viime viikolla huomasin SusuPetalin blogissa tekstin, että blogikirjoittaja Katili oli kuollut. Se, mikä teki asiasta erityisen dramaattista, oli se, että Katili oli jättänyt blogiinsa viimeisen tekstin, jossa kertoi lähtevänsä pois. Blogin kommenttiosastolla Katilin sisko, Kristiina, vahvisti kuoleman, ja on nyt kirjoittanut murheellisesti omaan blogiinsa ja tarjoaa mahdollisuuden sytyttää virtuaalisen kynttilän siskonsa muistoksi. Osanottoni omaisille tätäkin kautta.

Tällaiset tilanteet vetävät tietysti sanattomaksi. Auringonkukkametsä pohti asiaa ja blogikirjoittajan kuolemaa: kun kirjoittaa blogia niin, että harva tuttu siitä tietää, niin blogin yhtäkkinen hiljeneminen voisi olla merkki jostakin ikävästä tapahtumusta. Ja jos kenelläkään muulla ei ole blogiin tunnuksia, niin blogi jää mahdollisesti elämään, vaikka sen kirjoittaja olisi kuollut.

Auringonkukkametsän kommenttiosastolla HeidiR toivoo, ettei tämä suru-uutinen päädy lööppeihin. Niin, on tietysti oma riskinsä siinäkin, että media nappaa tällaisia tapauksia ja revittelee niillä: tavallisten ihmisten kirjoitukset voivat tarjota sellaista materiaalia, jotka sensaatiohakuisesti saatetaan nostaa esiin tyyliin ”Blogikirjoittaja jätti itsemurhaviestin!”.

Tämän ajan ihmisestä jää helposti paljon jälkiä nettiin. Olen itsekin miettinyt, että jos menehtyisin, niin miten sen jälkeen tapahtuisi kaikelle nettiin tuottamalla materiaalille ja erityisesti näille blogeilleni.

Koska en ole anonyymi, niin tieto tapahtuneesta varmasti saavuttaisi blogieni lukijat jotain kautta. Ja tunnukset tähänkin blogiin on myös toisella henkilöllä, joten pitäisikö kaiken varalta sanoa hänelle, että voi kirjoittaa tänne viestin tapahtuneesta? Tämä marikoistinen.fi -domain tietysti vapautuisi aikanaan jollekin toiselle, mutta miten pian joku täyskaimani haluaisi sitä käyttää?

Kuolema on aina vaikea aihe, eikä se blogeissakaan sen helpompi ole.

Be Sociable, Share!

4 kommenttia kirjoitukseen “Surun hetket blogosfäärissä”

  1. Surun hetket blogosfäärissä…

    Viime viikolla huomasin (…) että blogikirjoittaja Katili oli kuollut. Se, mikä teki asiasta erityisen dramaattista, oli se, että Katili oli jättänyt blogiinsa viimeisen tekstin, jossa kertoi lähtevänsä pois….

  2. erkka sanoo:

    Ikävä tapaus.

    Olen myös miettinyt, että miten verkkopresenssilleni käy jos minulle tapahtuu jotain.

    Pitäisikö laatia omaisille ohje vai sopia jonkun palvelut handlaavan tutun kanssa? Tai edellisten yhdistelmä siten, että omaiset välittävät pyynnön ja salasanalistan jollekulle.

    Jossain tuli vastaan tapaus, jossa bloggaaja kertoi pitävänsä kuolinilmoitustaan lykätyssä julkaisussa.

  3. Maurelita sanoo:

    Karmivaa – etenkin tuo kuolinilmoitus lykätyssä julkaisussa. Olen miettinyt samoja ja yllättäen en olekaan ainoa ; kuka kertoo nettiystävilleni miksen enää kirjoitakaan jos jotain tapahtuu ? Brrrrr.

  4. Mari Koo sanoo:

    Erkka & Maurelita, kuolinilmoitus lykätyssä muodossa tuntuu kyllä turhan hurjalta. Omaisille ohjeen laatiminen olisi kai suhteellisen loogista, kun heillehän sitä muutenkin kai pitäisi ohjeistusta jättää, tyyliin toiveita omista hautajaisista jne. Siinä samassa voisi sitten ilmaista myös ”viimeisen tahtonsa” nettielämän suhteen. Mutta muistaako sinne sitten aina päivittää salasanat jne…

Kommentoi