Mari Koo

Mittavat ekojätöksemme ja turhat blogimme

tiistai 23. syyskuuta 2008 klo 11.20

Flunssaisena olen käynyt tietokoneella lähinnä hoitamassa ”pakolliset hommat”. Sen sijaan kirjoja olen jaksanut lukea vaakatasossa, kun olo ei ole ollut aivan nuutunut. Eli olen jaksanut keskittyä pidempiin teksteihin sen sijaan, että vain poukkoilisin netissä. Yksinyrittäjänä tietysti murehdin tekemättömistä töistä, mutta onneksi en ole kalenteriani pyrkinytkään täyttämän ja deadlinetkin ovat usein siirrettävissä.

Kiinnostavasti luettavakseni sattui kaksi aika erilaista, mutta silti osittain samaa teemaa käsittelevää kirjaa. Kyseessä olivat Risto Isomäen34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen” ja Juha Seppälän ”Paholaisen haarukka”.

Seppälä on niittänyt mainetta jo aiemmin toteamalla blogit melko lailla turhiksi julkaisukanaviksi. Tästä esimerkiksi Sulopuiston Ollin blogikirjoituksesta ”Juha Seppälä trollaa, minä provosoidun”.  Paholaisen haarukan yksi päähenkilöistä on verkkotuottaja Kari Lehtonen, joka myös pitää blogia (lainaus s. 159):

”Seitsemäntenä päivänä ihminen ei levännyt.
Seitsemäntenä päivänä ihminen postasi, että vituttaa kaikki.
Blogeissa ja keskustelupalstoilla piili totuus.
Niissä haiskahti kärsimys, epävarmuus, onnettomuus ja häviö. Tekniikan läpäisemä tyhjyys. Onnellinen ihminen ei postannut.
Ne oli kirjoitettu yksin, vailla elävää yhteyttä menestykseen, huomioon tai rakastavaan ihmiseen.
Jos kone oli lähellä, ihminen ei ollut.”

Nooh, kaikesta blogeihin kohdistamastani positiivisesta ajattelusta huolimatta sallin tällaiset kaunokirjalliset meiningit. Onhan Seppälä hyvä kirjoittaja, sitä ei käy kieltämään. Ja muutenkin hänen näkemyksensä maailmanmenosta on aika pessimistinen.

Itse tykkäsin kirjassa eniten varallisuudenhoitaja Lari Laineen kuvauksesta. Sitä kautta kirja mielestäni linkittyikin tuohon Risto Isomäen teokseen: miten innolla sitä rahaa maailmassa pyöritellään. En tietysti pysty analysoimaan, ovatko Isomäen osoittamat keinot hyviä, mutta vakuuttavasti hän niistä kirjoittaa. Kyllä sielläkin internet ja yhteisöllisyys pääsee esiin (s. 185):

”Puun alla kököttäminen on tietysti muutenkin kuin ruuan kulutuksen puolesta hyvin ekologinen ja vähäpäästöinen tapa elää elämänsä. Länsimaissa tällaisen pyhimysmenetelmän suosiota kuienkin lisäisi suuresti, jos pyhimyksellä saisi olla myös internet-yhteyksillä ja TV-ohlemia vastaanottavalla digiboksilla varustettu tietokone. Tällaisella pikku täydennyksellä intialaisten pyhimysten ja monien länsimaisten nuorten tai nuorten aikuisten elämäntapojen välinen ero kutustuu jo suhteellisen pieneksi.”

Isomäen kirja on innostava ja kiinnostava: muurahaisia, apinanleipäpuita, lehtimetsiä sientenkin kasvupaikoiksi, lentoliikenteen ongelmakohtia.

Mutta siis molemmat kirjat ovat tavallaan masentavaa luettavaa: miten olemme päästäneet maapallon tähän tilaan? Millaisilla asioilla on oikeasti merkitystä? Miten paljon yksilö saa vaatia ja mitä meille pitää sallia?

Tänään vietetään päivää, jolloin kulutuksemme ylittää maapallon vuotuisen kestokyvyn rajat. Olisi kyllä hienoa, jos itsekin kykenisin tekemään jotain sellaista kuin Isomäki tilanteen parantamiseksi.

Mutta jos siis nyt koetan edes sitä jankuttamaani seikkaa, että luovun tietyistä asioita (esimerkiksi lihansyönnistä tai asumisneliöistä), jotta minun on vara vaatia myös muita, mukaanlukien yritykset, tekemään jotain.

Vakavan aiheen loppukevennys Kervån Ahteri Petomaan tanssikoulu -blogista, otsikkona ”Ekojätös”:

Be Sociable, Share!

3 kommenttia kirjoitukseen “Mittavat ekojätöksemme ja turhat blogimme”

  1. Maurelita sanoo:

    Onpa peevelin masentava päivä ; eilen vedin pultit ranskalaisen koululaitoksen takia ja tänään koto-Suomen lintukodossa bäng bäng… ekojalanjälki meni pidemmäksi kuin maailman oma varjo ja mitä kaikkea kamalaa. Byää.

    No koita kumminkin parantua flunssasta ! =o)

  2. Mari Koo sanoo:

    Maurelita, päivä jäi kyllä mieleen erittäin ankeana, surullinen tiistai kaiken kaikkiaan. Mutta kyl tää flunssa jo tästä, kiitos vaan!

  3. sampsa sanoo:

    Seppälä kuvaa mielestäni hyvin nykyistä tapaa täyttää elämä kaikella sälällä: työllä, tavaralla ja kiireellä. Kaikki ovat huolissaan kaikesta mutta kukaan ei suostu vapaaehtoisesti tekemään mitään muutoksia. Totta kai Seppälä kärjistää mutta ehkä nykypäivä vaatii myös sitä jotta meistä saisi jonkun reaktion irti. Tehdäänpä looppi lukijoille. Täällä oma arvosteluni kirjasta: http://metsamies.com/blog/2009/01/juha-seppalan-paholaisen-haarukka-pistaa/

Kommentoi