Finnthings, Toiviainen miettii kirjansa lopuksi sitä, miten asioista kertoisi omalle pojalleen (itse asiassa hän on omistanutkin kirjansa pojalle). Ja muutenkin Toiviainen käy läpi paljon tätä omaa ekologista heräämistään ja sen tuomia vaikutuksia: helppoa ei ole ollut.

“Toisinaan ilmastokatastrofismini on käynyt minulle hyvin kalliiksi. Ystäväpiirini ja samalla koko perheemme tuttavapiiri on kutistunut hiljakseen. Jos vaikkapa vaimoni on tutustunut johonkin perheeseen, jossa isä sattui harrastamaan autoja, suhteen jatkokehittely jäi lyhyeen, ja tulppana olin minä. Kun minun ja ympäristön arvomaailmat eivät useinkaan tahtoneet kohdata, aloin pikkuhiljaa erakoitua ja samoin kävi perheelleni.”

En tiedä kauhistaako enemmän se, että niin valtava määrä ihmisiä ei välitä ajatella näitä asioita, vaiko se, että välittää mutta ei viitsi tehdä mitään asian eteen, vaiko se, että mieletön määrä maapallon väestöstä elää täysin tämän tiedon ulkopuolella.

Tieto ahdistaa auttamatta, tekisi mieli olla katsomatta uutisia ja käpertyä vain omaan soppeen. Tiedän että yksilötason teot ovat riittämättömiä, mutta samalla tarpeellisia – esim jos kaikki 66 miljoonaa ranskalaista muuttaa tapojaan se auttaisi varmaan jo kovasti. Silti päävastuu on päättäjillä ja talouselämällä. Huoh.

Pomoni duunissa sanoutuu irti ja kouluttaa itsensä uudelleen vanhustenhoitoon. Rohkea veto uralleen ja varmaan myös suuri taloudellinen uhraus ; ihailen hänen vakaamustaan. Oma työ suuria summia brassaavassa jenkkifirmassa ei juuri maailmaa pelasta, en ole kovin hyödyllinen ihmiskunnalle – hyvää omaatuntoa ei tunnu saavan edes toimimalla ekoterroristina sammuttelemassa konttorin valoja ja motkottamalla muusta tuhlaamisesta.

Toiviainen esittää kirjassaan tulevaisuusvision, joka tuntuu valitettavan mahdolliselta. 50 vuoden päästä maapallo on oletettavasti hyvin surullinen paikka, ellei ihan aidosti tapahtu heti jotain ratkaisevaa. Monella vain tuntuu olevan tärkeintä, että juuri nyt saa itse nauttia kaikesta maallisesta mahdollisimman paljon.

Ja itseäni hävettää, miten hitaasti olen suostunut itsekään tekemään mitään muutoksia (kuten kasvissyöjäksi ryhtyminen) tai se, miten turhiin asioihin olen aikaani käyttänyt esim. vain saadakseni rahaa.

Blogistanissa kiertää hieno bänneri joka juonsi juurensa Hullujen Päivien alkamisesta ; samalla kehotetaan ihmisiä harkitsemaan joka ostosta ja Pelasta Maailma -sivuilla lohdullisesti sanotaankin että maailman VOI pelastaa pienissä palasissa : jokainen pieni ele auttaa.