Höh, enhän minä kaikkia mainitsemiasi asiaa kuvaavia uustermejä ole edes tuntenut – downshifting tietysti on terminä tuttu, mutta esimerkiksi leppoistamisesta en ollut kuullut mitään – se nyt vain on sellainen omalta tuntuva juttu, jota tavoitella. Minusta joka tapauksessa tuo ajatus siitä, ettei “tyydy vähään” muuten kuin rahallisesti, on hyvä, muistuttaa siitä, että elämässä on niin paljon muutakin – löydettävää. Osittain siksi kai minua kiehtookin sellainen avoimella asenteella eteenpäin -henki, jota tästä aistin. (“Mikset nyt myy itseäsi”, siinä on myös hyvä kysymys pureksittavaksi.)

Avoimuus bloggaajana myös kiinnostaa ja pohdituttaa. Silloin jokin aika sitten katselin tuosta “youtube-ikkunasta elämääsi” myös vadelmafilosofiointiasi. Pidin siitä rinnastuksesta, että meissä ihmisissäkin on monia asioita, jotka löytyvät vasta, kun katsoo tarkemmin.

Lisäksi Satujatar pohti, miksi pitää blogia ja kertoo henkilökohtaisia asioita nettiin.

Rahasta!, en toki tarkoittanut sitä, etteikö voisi samalla tienata JA olla onnellinen JA menestyä niin taloudellisesti kuin henkisesti Minä mielestäni en “tyydy vähään” muuten kuin rahallisesti: tämä nykytilanne antaa minulle paljon jotain muuta.

Moody, voihan tuollainenkin lusmuiluepäily olla ihmisillä, joille ainoana oikeana työnteon mallina näyttäytyy se 8 h/pvä, 5 pvä/vko. Onneksi kai aika monessa paikassa nimenomaan työn jälki alkaa painaa enemmän kuin työssä käytetty aika.
Ja tuosta avoimuudesta: ymmärrän kyllä tietyllä tavalla näkökulmasi ja olenhan itsekin joskus kohdannut tietyissä piireissä epäilyjä kulutushörhöilyn vuoksi, mutta kokisin raskaaksi, jos en voisi näyttää myös sitä puolta itsestäni julkisesti. Kuten on tullut mainituksi, niin minulla on tietysti ollut mahdollisuus harjoitella nettiavoimuutta jo vuosia, ja aluksi menin sillä anonyymillä tyylillä. Nyt ei enää ole paluuta ja hyvä niin

Lähimpien ystävieni kanssa puhun elämäntavastani ja -arvoistani avoimesti, mutta ihan julkisesti en niitä uskalla toitottaa. Toisaalta haluan purkaa ajatuksiani kirjalliseen muotoon paitsi itseni takia (ajatuksen selkenevät), myös siksi, että joku muu voi niihin törmätä ja joko saada uusia ajatuksia tai kokea yhteenkuuluvuutta (“en olekaan ainut tällainen”). Kuten täälläkin on todettu, tekee hyvää löytää muitakin, jotka eivät hamua kaikkea mahdollista

Eli oletetaan, että jos ei halua edetä uralla tai tekee vain neljän päivän viikkoa, niin on muutenkin lusmu ja hoitaa työnsä vasemmalla kädellä, roikkuen facebookissa tms. heti kun muiden silmä välttää. Vaikka moni töitänsä vähentänyt enemmänkin kertoo siitä, että työtehokkuus nousee, kun ei ole koko väsynyt jne.

Kriisi ja Maurelita, tehän täällä ansiokkaasti olette vieneet keskustelun uusille urille, hyvä niin! Ja olen ihan samaa mieltä. Kriisi tästä tänään kirjoittikin enemmmän.

Vieras, kuten mainitsin, niin tietysti edullinen asuminen (Helsingissähän asuminen tunnetusti on helposti ISO kuluerä) helpottaa taloutta mukavasti. On helpottavaa, kun tietää, että vaikka en tienaisi paljoakaan, niin sentään katon saan pidettyä toistaiseksi pään päällä Mutta päätöksen irtisanoutumisesta suhteellisen hyväpalkkaisesta vakityöstäni tein ennen kuin minulla oli mitään tietoa halvemmasta asumisesta. Silloin maksoin vuokraa n. 600 e, ja sen summan kyllä nykyisinkin pystyisin tarvittaessa asumiseen laittamaan. Ja eihän tämä halpa asunto ikuisesti säily: toistaiseksi tilanne on suhteellisen varma vuoden loppuun.

En ole kovin tuhlailevainen tyyppi, joten eipä elämiseen isoja rahoja mene. Olen huomannut, että mitä suuremmaksi tulot menevät, sitä enemmän rahaa käytän sellaiseenkin, jota en välttämättä tarvitsisi.

Kun sitten kahden äippäloman välillâ konttorilla pyrähtäessäni olisi ollut ylenemismahdollisuus ja eväsin sen kohteliaasti, minua kohdeltiin melkein luuserina, motivaationi kyseenalaistettiin ja ihmiset varmaan käytävillä ihmettelivät “eikö tuo usko selviävänsä esimieshommista” – mutten yksinkertaisesti halunnut niitä ! Laiskuutta ja mukavuudenhalua ? JESSS ! Minusta oli tärkeämpää päästä kotiin perheen pariin inhimilliseen aikaan.

Mutta perusoletuksena on että kaikki pyrkivät ylemmäs ja paremmille palkoille ; jos haluat enemmän vapaa-aikaa palkankorotuksen sijaan olet outo (jopa epäilyttävä) tyyppi. Vaatii melkein enemmän rahkeita poiketa tuolta polulta, ja teki pahaa kun (naispuolinen) esimieheni merkkasi jopa vuotuiseen “arvosteluuni” että olin äityislomieni takia missannut tärkeitä etappeja plääp plääp plääp. Täysin laiton ja sorsiva lausunto, jonka jemmasin salaisiin kansioihini…

Niinpä niin, on täällä varastoraiteellakin ihan kiinnostavia projekteja ja parhaat palat olen saanut poimittua itselleni tunkemalla vaan itseni kotikutoisena 2.0 ym eksperttinä mukaan !

Olen välillä miettinyt että kuinkakohan paljon esimerkiksi työelämässä ollaan ns. menestymisen ja uralla etenemisen vankeja vain siksi, että ihmisen ei usein oikeastaan edes anneta jäädä pysymään paikallensa – ainakaan henkisesti. Työläisen tien odotetaan aina olevan aina joko matkalla ylös (tai alas), mutta ei koskaan pysyvän paikallaan, ja osaansa tyytyväinen nähdäänkin alisuoriutujana tai muuten vain vähintäänkin epäilyttävänä.

Vaikutuksensa näillä ura-asioilla on myös työpaikkailmapiirissä – juuri se vähään tyytyväisen epäilyttävyys. Vuosien varrella olen usein nähnyt konfliktitilanteita, joissa ihmisiä puukotetaan selkään, koska oletetaan että he kärkkyvät samoja ylenemismahdollisuuksia ja etuja kuin muut, vaikka he olisivat jopa ääneen todenneet olevansa kiinnostuneita aivan muista asioista töissä tai elämässä ylipäänsä. Tulee mieleen vanha koiravainaani, joka urisi keittiössä kovaäänisesti ruokakuppinsa äärellä asuintoverilleen, joka söi täysin tyytyväisenä puruluuta olohuoneessa.

Olen samaa mieltä, että kyllä “vähemmän on enemmän” -ajattelulla varustettuja ihmisiä on koko ajan enemmän. Onneksi, sillä muutenhan tästä ei tulisi mitään. Valitettavasti on vielä suuri osa porukasta niitä, jotka tempoilevat enemmän perässä kynsin hampain. Itsekään en toki mikään pyhä tässä asiassa ole. Olen velkainen, joten tienattava on. Mieluiten tekisin kuitenkin niin vähän palkka(tai tapauksessani palkkio-)työtä kuin mahdollista ja muut ajat laittaisin kasvimaata ja harjaisin hevosiani.

Ja kiitos linkistä, erittäin tyylikäs ukulele

Se mikä muita varmaankin pelottaa, on riippumattomuutesi ja oman tien kulkemisen nautinto. Et ole kulutuksen orja vaikka siitä puhutkin, mitään ei oikeastaan ole pakko tehdä. Moinen vapaus huimaa meitä enemmän tai vähemmän oravanpyörään ja talolainaan ja verokierteisiin jumittuneita. Blogiasi on vapauttavaa lukea, muistuu mieleen ettei kaikkea aina ole pakko tehdä ja että omia valintojaan voisi miettiä uudelleen. Hidastusta peliin !

Ja ihan asian vierestä, kun kurkistelin kaverini tekemien rock-pussukoitten maailmanvalloitusta ranskalaisilla saiteilla, törmäsin aivan valloittavaan soittimeen josta oli pakko kertoa sulle :

http://handmadefrance.blogspot.com/2009/02/guitars.html

Kalle ja Sannamari: varmasti meitä tulee koko ajan yhä enemmän, joille riittää vähempikin ja jotka tietystä näkökulmasta ovat “tylsiä”. Ja kyllähän tämä muutos on todennäköisesti pitkällä aikavälillä myös pakollinen: länsimainen kulutus- ja materialistikeskeinen elämäntapa ei voi kestää.

Kalle, silloin, kun aloin blogeja seuraamaan (v. 2003), niin suomenkielisten blogien joukko ei ollut lähtökohtaisesti kovin valtava. Tykästyin arkisiin, hyvinkirjoitettuihin blogeihin, ja ne viehättävät kummasti edelleen: se “tavallisen” elämän julkituominen on mielestäni tärkeää ja siihen voi peilata omaa elämäänsä ja ajatuksiaan. En katso televisiota, joten kai arkiset blogit täyttävät tietyn draamatarpeeni tms: minun “Salatut elämäni”

Tietysti nykyisin myös tunnen paljon blogikirjoittajia, joten seuraan heidän arkeaan myös siksi, että tietäisin, mitä heille tapahtuu.