Itse olen suht’koht liekeissä EU:n uusiutuvan energian paketin sisältämistä vastuullisuus kriteereistä bioenergialle. Tämä lainsäädäntö tulee melko varmasti laajenemaan nopeasti kattamaan kaiken EU-alueen biomassakauppaa. Biomassa=kaikki elollinen matsku. Edelläkävijä yritykset hyötyvät tilanteesta koska se ei toisi heille mitään uutta. Niin ja kuluttajien olisi “pakko” ostaa vain vastuullista tavaraa.

Hyvä kirppis pointsi!

Sampsa, kiitos bambutäsmennyksestä!
Ehkä se sertifiointiin nihkeästi suhtauminen johtuu siitä, että kaikkien tuotteiden toivottaisiin automaattisesti täyttävän ne sertifiointivaatimukset. Tai että eettisempi ja ekologisempi tuotanton näkyisi kuluttajalle halvempina hintoina ja siitä “muusta” eli tuotannosta, jonka alkuperästä ei tiedä, joutuisi maksamaan enemmän. Kun yrityksellä on tuhansien tuotteiden joukossa muutama sertifioitu, niin se tuntuu turhauttavan vähäiseltä, vaikka on tietysti edes alku johonkin.

Jos odotetaan kuluttajien vapaaehtoista kulutuksen vähentämistä, niin valitettavasti taidetaan joutua odottamaan liian pitkään. Siksi siis lainsäädännön yms. avulla pitäisi nopeammin päästä vaikuttamaan siihen, että tuotanto tulisi yrityksille kalliimmaksi —> houkuttelisi tekemään sertifiointeja, luomua, reilua ja muuta toimintaa muuttamaan (koska olisi toimittava niin voiton saamiseksi):

Noin yleisesti itsestäni on hienoa, että kaupoissa on sertifioituja tuotteita. Se helpottaa minun valintaani ja esim. lyhentää shoppailuaikaani tässä vaiheessa, kun joukossa on niin paljon tuotteita, jotka eivät ole millään tavalla sertifioituja.

Huonekaluja on varmasti tässäkin maassa niin paljon, että kalustettaisiin jo olemassaolevilla asunnot: kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat tästä oikeastaan surullinen esimerkki. Mutta sitten tullaan kulutuksen muihin ulottuvuuksiin kuin siihen silkkaan tarpeeseen, jotka ovat tietysti hemmetin vahvat eli sitä varsinaista tarvetta suuremmat.

Jos kuluttaja tarvitsee jakkaran voi hän minun mielestäni huokaista helpotuksesta jos valitsi sen kalliimman SERTIFIOIDUN vastuullisesti tuotetun jakkaran. Outoa muuten kuinka sertifiointi on nykyään ekoekopiireissä niin ikäväksi koettu asia. Minä ainakin tykkään että kahvihyllystä löytyy Reilua kauppaa ja IKEAsta FSC-huonekaluja (meidän perhe siis käyttää vielä huonekaluja).

Niin ja se bambu on muuten kestävämpää kuin puu ja tietysti siinä on ne ympäristöedutkin.

Juuri tuo tasapainottelu onkin se kinkkinen juttu… Ja loppujen lopuksi ne yrityksetkin haluavat rehellisiä mielipiteitä, sehän olisi yrityksillekin huonoa, jos maksavat blogaajille ja kaikki blogaajat vain sanoisivat saman viestin – missä olisi se kansalais-journalismin sananvalta, jos kansalaisia/blogaajia käytetään vain mainosteksitin välittäjinä? Kaikkien luotettavuus vain kärsisi.

Ja Mari… vaikkei sinulla ole lapsia, sinussa on aikamoista äiti-ainesta Esimerkkinä oleminen on parasta, (eikä saarnaaminen) ja sinä toimit esimerkkinä hienosti!

Katja, eivät nämäkään asiat ole kovin helppoja, saati mustavalkoisia, ja usein pitää tasapainotella aika vaativastikin. Onnea blogiansaintaan, kuulostaa oikein hyvältä! Minullehan viestintä on jo nyt leipätyö, josta pidän ja saan tehdä niitä asioita, joista nautin. Se, miten ja missä viestin, ei mielestäni ole niin merkittävää: osa voi tulla blogien kautta, osa jostain muualta. Mutta tietysti pitää säilyttää se aitous ja uskottavuus: kuten kirjoitit, niin niitä ei ole varaa menettää jonkun pienen rahasumman vuoksi, sillä se kostautuu myöhemmin.

Ja kuten olen aiemminkin todennut, niin oma joutilaisuuteni ja kulutusvalintani johtuvat siitä, että en mielestäni voi vaatia yrityksiä tai yhteiskuntaa (saati muita ihmisiä) muuttamaan toimintamallejaan, jos en itse ole valmis toimimaan toisin.

Lapsiahan minulla ei ole, mutta jos olisi, niin haluaisin edelleen toimia niin, että maailma olisi toimiva ja elinkelpoinen myös heidän jälkeläisilleen. Eikä tämä Suomikaan taida ikuisesti pysyä maana, jossa koulutus yms. olisivat maksuttomia… Siksi olenkin tyytyväinen veronmaksaja myös yrittäjänä.

Kampanjan sponsorina oli suuri amerikkalainen ruokajätti, joka oli saanut paljon negatiivista julkisuutta ja jopa lakijuttuja eläinten väärinkohtelusta viime vuonna, ja monet näkivät tämän hyväntekeväisyys-ohjelman suurena valkopesuna. Hankkeen tukijoina oli liuta amerikkalaisia jukkiksia ja netti-julkimoita, ja minullakin olisi ollut tilaisuus olla valokuvattavana “celebrity”-tilaisuudessa ja haastateltavana videolle miksi koin hankkeen tärkeäksi kannattaa saadakseni itselleni PR:ää. Valitsin kuitenkin toisin ja kieltäydyin kunniasta enkä halunnut valokuvattavaksi tai filmattavaksi. Autan mielummin kulissien takana kuin niiden edessä, silloin kun se auttamisen motiivi on aika hieman kyseenalainen.

Silti koko juttu sai minutkin raapimaan päätäni… Kyllä, blogaamalla aiheesta autoin valkopesemään ruokafirmaa, mutta myös autoin ruokkimaan puoli miljoonaa lasta. Kumpi on suurempi pahe/hyve?

Ja vaikka arvostan Mari sinun vähäkulutusta ja arvojasi, niin itse tein vuoden lopulla päätöksen lopettaa nettikauppani pitämisen, ja nyt tavoitteeni on tehdä blogaamisesta leipätyö, ja ihan oikeasti tienata. Tietääkseni sinulla ei ole kuitenkaan lapsia, minulla kolme, jotka todennäköisesti tulevat saamaan koulutuksensa maassa jossa sen tulen minä maksamaan omasta pussistani, ei veronmaksajien rahoista.

Mutta jos nyt ottaisin jokaisen tienaamismahdollisuuden vastaan, oma luotettavuuteni blogaajana kärsisi, eikä kukaan lukisi blogiani puolen vuoden kuluttua, jos tarjoaisin vain mainosmateriaalia. Tärkein juttu on säilyttää oma “ääni” ja ainoastaan ottaa vastaan sellaisia rahaa tekeviä mahdollisuuksia joita tekisi vaikkei niistä maksettaisikaan. Oma mottoni on että jos blogaamisella tienaa rahaa se on kuin mansikat kakun päällä – ja itse en kakkua leivo ainoastaan mansikoiden takia, itselle tärkeintä on nauttia jokapäiväisestä leivästä. Tai no… tässä tilanteessa kakusta, koska blogaaminen minulle on sen verran makea juttu.

Ja joo, me toimittajat päästämme toisinaan kovin helposti läpi sitä viestiä, mitä firmat puffaafat.Ei se tietysti ole vain ekologisuuteen liittyvää, vaan monessa muussakin. Itse en varmaan osaisi olla missään kiireisessä toimitustyössä, jossa ei olisi aina yksinkertaisesti aikaa arvioida kriittisesti sitä, mitä joku jossain sanoi. Kun jotain materiaalia on aina saatava julki, niin juttuja tehdään heppoisestikin. Ja tietysti siellä taustalla vaikuttavat myös yritysten mainosrahat.

Me toimittajat kyllä voimme olla välillä todella kritiikittömiä. Vrt. se taannoinen Hesarin kuukausiliitteen juttu “eettisestä muodista” jossa esiteltiin mm. turkiksia.