Viime viikolla sähköpostiin tipahti kutsu, joka oli osoitettu minulle bloggaajana. Kyseisellä kutsulla minun toivotettiin tervetulleeksi Miltton Showroomin Eettisen kuluttamisen viikon alkutilaisuuteen.
Miltton on jo pidempään kutsunut mm. muotiblogeja kirjoittavia erilaisiin tilaisuuksiin, kuten vaatemerkkien mallistojen esittelyihin, ja sitä kautta saanutkin näkyvyyttä. Taitaa olla tässä mielessä alan uranuurtaja Suomessa. Minulle kutsu oli ensimmäinen.
Miltton myös mainostaa itseään nimenomaan sosiaalista mediaa hyödyntävänä firmana:
“Toiminta-ajatuksena on ei-maksettujen kanavien eli viestinnän harmaan alueen hyödyntäminen uusien työkalujen, Word of Mouthin (WOM), web 2.0:n ja mediavaikuttamisen avulla.”
Avaustilaisuuteen oli pyydetty puhumaan yritysten ympäristö- tai vastuullisuuspuolesta vastaavia henkilöitä. Keskustelu oli suurelta osin samanlaista viherpuhetta, jota on totuttu viime ajat käymään: sen sijaan, että haluttaisiin muuttaa rakenteita merkittävästi ja oikeasti alentaa kulutustasoa (yritystenhän pitää tietysti tehdä bisnestä ja homma vaikeutuu, jos kauppa ei käy), niin puhellaan nätisti kierrätystuotteista tai ympäristösertifikaateista.
Siinä ohella näytetään kuvia hymyilevistä ihmisistä ja vehreästä luonnosta. Eli se eettisen kulutuksen perusjuoni: kuluttaja voi huokaista helpottuneena, että olen niin vihreä, kun ostin tämän vastuullisesti tuotetun jakkaran.
Muutosta muualle kuin yksittäisen kuluttajan toimintaan
Hinnanmuodostus on tietysti se yksi tunnettu ongelma. Hinnassa ei näy tuotteen ympäristörasitus, päinvastoin. On nurinkurista, kuinka kuluttajan odotetaan olevan valmis maksamaan vastuullisuudesta (tai vähintään mielikuvasta), mutta yritykset eivät oikeasti joudu maksamaan siitä, että tuottavat tuotteita, jotka kuluttavat luonnonvaroja merkittävästi.
Eikä ongelma muutu, ellei päätöksiä ja näkyviä muutoksia tehdä yhteiskunnallisella tasolla.
Olen itse lähdössä ensi viikolla Prahaan, ja lentojen hinnalla ei tee kuin pari edestakaista junamatkaa Helsingistä Joensuuhun. Oletan lentojen jäävän tämän vuoden ainoaksi, mutta silti omatunto kolkuttaa.
Kansantalouden kasvun uhkaaja
Minullekin on kommentoitu, että jos kaikki toimisivat niin kuin minä eli tiputtaisivat tulotasoaan ja niukentaisivat kuluttamistaan vapaaehtoisesti, niin siinä kärsisi kansantalous. Nyt, kun kulutamme niin kuin teemme, kärsii ympäristö tavalla, jonka vuoksi ollaan huomattavan suurissa ongelmissa. En siis jaksa olla niin huolissani kansantaloudesta.
Mutta siis: kuinkakohan kauan vielä pitää järjestää erikseen eettisen tai ekologisen kuluttamisen tapahtumia? Milloin siitä tulee normi, jota ei tarvitse sen kummemmin miettiä? Vai tuleeko aika, kun muistellaan, että niin sitä surutta kulutettiin ja ostettiin kaikenlaista piittaamatta jälkipolville koituvista ongelmista?
Milttonin Eettisen viikon yksi osa ekostylisti-kisa, jonka palkintona luvataan:
“Voittaja saa palkinnoksi mukana olevien yritysten vaatepaketin sis. mm. Joutsen-untuvatakin, Nanson ja Glope Hopen vaatteita sekä Yalo-nettipuodissa myytäviä tuotteita. Sekä tietysti asukokonaisuutensa kuumimpiin muotiblogeihin ja lehtiin, sekä featuren Voi Hyvin!-lehteen.” (lihavointi minun)
Kiinnostavaa, että osana palkintoja luvataan näkyvyys muotiblogeissa ja lehdissä sekä juttu tietysssä lehdessä. Ilmeisesti Milttonilla on siis niin hyvät suhteen muotiblogeihin, että voivat luvata varman näkyvyyden voittajaluomukselle? Ja kertoohan tämä kai omaa kieltä siitä, mitä arvostetaan palkintona, eli siis näkyvyyttä.
Showroomista lähtiessäni sain pressituotepaketin, jossa oli kosmetiikkanäytteitä, heijastimia, kyniä, avaimenperää, tiedotteita, esitteitä, ruokanäytteitä… Tämä on käsittääkseni normaali tapa myös niissä tilaisuuksissa, joihin kutsutaan blogiporukkaa.
Myös Green Fashion Freek -blogin Nei (en tunnistanut, joten en voinut moikata) oli tämän päivän tilaisuudessa. Hän kritsoi mm. kritiikittömiä toimittajia, joihin yritysten ekoilu uppoaa helposti, ja Ikean tapaa myydä ekologisuuttaan:
“Bambu on ympäristöystävällisempää kasvattaa, mutta herää kysymys, miksi perinteinen puuaines pitäisi huonekalukäytössä korvata jollakin heppoisemmalla. Sehän vain huonontaa huonekalujen laatua entisestään ja lyhentää niiden käyttöikää, mikä tosin taitaa olla Ikean tähtäimessäkin, sillä mitä nopeammin tavara kuluu käyttökelvottomaksi, sitä useammin kuluttajan on käytävä ostamassa lisää kamaa. Tämä tuntuu sopivan myös monille asiakkaille, joiden mielestä on kivaa sisustaa kämppä joka vuosi uudestaan sen hetkisten trendien ja omien ailahteluiden mukaan.”
Minä olin männä viikolla myös viherhymistelytilaisuudessa eli kuuntelemassa kansallisen metsäohjelma Metson jalkautumista tänne Pohjanmaalle. Juhlapuheiden keskellä näytettiin hehtaarimääriä ja euromääriä, joita metsiensuojeluun on tarkoitus uhrata, ja määrät ovat naurettavan vähäisiä. Metsäammattilaiset kuitenkin kiittelivät kilvan toisiaan. Mitä ihmettä esimerkiksi Metsäkeskus edes hyötyy siitä, että joku päättääkin olla hakkaamatta metsänsä? Siellä ko. lafkan ihmiset kuitenkin patsastelivat ja hymistelivät. Samaan aikaan näen oikealla ja vasemmalla heidän hakkaamansa laajat aukeat ja ojitetut suot.
Me toimittajat kyllä voimme olla välillä todella kritiikittömiä. Vrt. se taannoinen Hesarin kuukausiliitteen juttu “eettisestä muodista” jossa esiteltiin mm. turkiksia.
Kirsi, noinhan se menee. Siinä, missä kuluttajat tyynnyttelevät omaatuntoaan pienillä teoilla ja hankinnoilla, niin firmat sun muut tekevät samaa näillä pienillä teoilla.
Ja joo, me toimittajat päästämme toisinaan kovin helposti läpi sitä viestiä, mitä firmat puffaafat.Ei se tietysti ole vain ekologisuuteen liittyvää, vaan monessa muussakin. Itse en varmaan osaisi olla missään kiireisessä toimitustyössä, jossa ei olisi aina yksinkertaisesti aikaa arvioida kriittisesti sitä, mitä joku jossain sanoi. Kun jotain materiaalia on aina saatava julki, niin juttuja tehdään heppoisestikin. Ja tietysti siellä taustalla vaikuttavat myös yritysten mainosrahat.
Taitaa olla niin, että blogit ovat arvokkaampia mainosviestin kantajina kuin informaation välittäjinä.
Jesh, minäkin olen parhaillani seminaarissa, jossa on kyllä kovasti (mm. Nokian toimesta) puhuttu, että pitää vihertyä. Mutta käytännön toimenpiteitä ei kukaan ole esittänyt, toki seminaarin aihe on yritysmaailman ja taiteiden kohtaaminen. Huoh, asioiden pitäisi muuttua aika paljon, mutta en usko että yritykset tekevät sitä omin päin. Kyllä politiikkojen pitäisi hommaa ohjata.
Täälläkin pitäisi olla “tykkää”-nappi niille jotka ei jaksa kirjoittaa kunnon kommenttia, kuten minä nyt. 😀
Twitteröin juttusi eteenpäin, toivottavasti mahdollisimman moni lukee tämän.
Itse sain, en vihreä-pesusta, vaan valkea-pesusta kovaa satinkutia viime viikolla, ollessani itse blogaajana osallisena kampanjassa jonka avulla ruokittiin 560,000 nälkäistä lasta.
Kampanjan sponsorina oli suuri amerikkalainen ruokajätti, joka oli saanut paljon negatiivista julkisuutta ja jopa lakijuttuja eläinten väärinkohtelusta viime vuonna, ja monet näkivät tämän hyväntekeväisyys-ohjelman suurena valkopesuna. Hankkeen tukijoina oli liuta amerikkalaisia jukkiksia ja netti-julkimoita, ja minullakin olisi ollut tilaisuus olla valokuvattavana “celebrity”-tilaisuudessa ja haastateltavana videolle miksi koin hankkeen tärkeäksi kannattaa saadakseni itselleni PR:ää. Valitsin kuitenkin toisin ja kieltäydyin kunniasta enkä halunnut valokuvattavaksi tai filmattavaksi. Autan mielummin kulissien takana kuin niiden edessä, silloin kun se auttamisen motiivi on aika hieman kyseenalainen.
Silti koko juttu sai minutkin raapimaan päätäni… Kyllä, blogaamalla aiheesta autoin valkopesemään ruokafirmaa, mutta myös autoin ruokkimaan puoli miljoonaa lasta. Kumpi on suurempi pahe/hyve?
Ja vaikka arvostan Mari sinun vähäkulutusta ja arvojasi, niin itse tein vuoden lopulla päätöksen lopettaa nettikauppani pitämisen, ja nyt tavoitteeni on tehdä blogaamisesta leipätyö, ja ihan oikeasti tienata. Tietääkseni sinulla ei ole kuitenkaan lapsia, minulla kolme, jotka todennäköisesti tulevat saamaan koulutuksensa maassa jossa sen tulen minä maksamaan omasta pussistani, ei veronmaksajien rahoista.
Mutta jos nyt ottaisin jokaisen tienaamismahdollisuuden vastaan, oma luotettavuuteni blogaajana kärsisi, eikä kukaan lukisi blogiani puolen vuoden kuluttua, jos tarjoaisin vain mainosmateriaalia. Tärkein juttu on säilyttää oma “ääni” ja ainoastaan ottaa vastaan sellaisia rahaa tekeviä mahdollisuuksia joita tekisi vaikkei niistä maksettaisikaan. Oma mottoni on että jos blogaamisella tienaa rahaa se on kuin mansikat kakun päällä – ja itse en kakkua leivo ainoastaan mansikoiden takia, itselle tärkeintä on nauttia jokapäiväisestä leivästä. Tai no… tässä tilanteessa kakusta, koska blogaaminen minulle on sen verran makea juttu.
Halo, kiitos vaan kehuista 🙂
Katja, eivät nämäkään asiat ole kovin helppoja, saati mustavalkoisia, ja usein pitää tasapainotella aika vaativastikin. Onnea blogiansaintaan, kuulostaa oikein hyvältä! Minullehan viestintä on jo nyt leipätyö, josta pidän ja saan tehdä niitä asioita, joista nautin. Se, miten ja missä viestin, ei mielestäni ole niin merkittävää: osa voi tulla blogien kautta, osa jostain muualta. Mutta tietysti pitää säilyttää se aitous ja uskottavuus: kuten kirjoitit, niin niitä ei ole varaa menettää jonkun pienen rahasumman vuoksi, sillä se kostautuu myöhemmin.
Ja kuten olen aiemminkin todennut, niin oma joutilaisuuteni ja kulutusvalintani johtuvat siitä, että en mielestäni voi vaatia yrityksiä tai yhteiskuntaa (saati muita ihmisiä) muuttamaan toimintamallejaan, jos en itse ole valmis toimimaan toisin.
Lapsiahan minulla ei ole, mutta jos olisi, niin haluaisin edelleen toimia niin, että maailma olisi toimiva ja elinkelpoinen myös heidän jälkeläisilleen. Eikä tämä Suomikaan taida ikuisesti pysyä maana, jossa koulutus yms. olisivat maksuttomia… Siksi olenkin tyytyväinen veronmaksaja myös yrittäjänä.
Olen samaa mieltä Mari – ja Halo 🙂 Itseasiassa Halon twitter-linkin avulla tänne tulinkin, en vain nähnyt hänen komenttia eilen.
Juuri tuo tasapainottelu onkin se kinkkinen juttu… Ja loppujen lopuksi ne yrityksetkin haluavat rehellisiä mielipiteitä, sehän olisi yrityksillekin huonoa, jos maksavat blogaajille ja kaikki blogaajat vain sanoisivat saman viestin – missä olisi se kansalais-journalismin sananvalta, jos kansalaisia/blogaajia käytetään vain mainosteksitin välittäjinä? Kaikkien luotettavuus vain kärsisi.
Ja Mari… vaikkei sinulla ole lapsia, sinussa on aikamoista äiti-ainesta 🙂 Esimerkkinä oleminen on parasta, (eikä saarnaaminen) ja sinä toimit esimerkkinä hienosti!
Yritysten tehtävänä ei ole muuttaa rakenteita, siis sitä mitä ja kuinka paljon kulutetaan, kuten itsekin totesit, tavaroita myyvien yritysten tehtävä on olla taloudellisesti kannattavia, eli myydä sitä mitä kuluttajat ostavat. Rakenteita voi siis muuttaa muuttamalla kulutustapaa. Tämän voivat tehdä joko kuluttajat vapaaehtoisesti tai lakien pakottamina vähentämällä turhaa KULUTUSta ja ostamalla vain vastuullisesti/eettisesti tuotettuja välttämättömyyksiä.
Jos kuluttaja tarvitsee jakkaran voi hän minun mielestäni huokaista helpotuksesta jos valitsi sen kalliimman SERTIFIOIDUN vastuullisesti tuotetun jakkaran. Outoa muuten kuinka sertifiointi on nykyään ekoekopiireissä niin ikäväksi koettu asia. Minä ainakin tykkään että kahvihyllystä löytyy Reilua kauppaa ja IKEAsta FSC-huonekaluja (meidän perhe siis käyttää vielä huonekaluja).
Niin ja se bambu on muuten kestävämpää kuin puu ja tietysti siinä on ne ympäristöedutkin.
Katja, niin, onhan tuosta blogaajien uskottavuuden kärsimisestä jo paljon esimerkkejä. Toivotaan, että yhteistyössä eri puolien kanssa homma pysyy kunnossa! Omasta äiti-aineksestani en osaa sanoa mitään, kyllä tässä esimerkissä olisi vielä paljon parannettavaa 🙂
Sampsa, kiitos bambutäsmennyksestä!
Ehkä se sertifiointiin nihkeästi suhtauminen johtuu siitä, että kaikkien tuotteiden toivottaisiin automaattisesti täyttävän ne sertifiointivaatimukset. Tai että eettisempi ja ekologisempi tuotanton näkyisi kuluttajalle halvempina hintoina ja siitä “muusta” eli tuotannosta, jonka alkuperästä ei tiedä, joutuisi maksamaan enemmän. Kun yrityksellä on tuhansien tuotteiden joukossa muutama sertifioitu, niin se tuntuu turhauttavan vähäiseltä, vaikka on tietysti edes alku johonkin.
Jos odotetaan kuluttajien vapaaehtoista kulutuksen vähentämistä, niin valitettavasti taidetaan joutua odottamaan liian pitkään. Siksi siis lainsäädännön yms. avulla pitäisi nopeammin päästä vaikuttamaan siihen, että tuotanto tulisi yrityksille kalliimmaksi —> houkuttelisi tekemään sertifiointeja, luomua, reilua ja muuta toimintaa muuttamaan (koska olisi toimittava niin voiton saamiseksi):
Noin yleisesti itsestäni on hienoa, että kaupoissa on sertifioituja tuotteita. Se helpottaa minun valintaani ja esim. lyhentää shoppailuaikaani tässä vaiheessa, kun joukossa on niin paljon tuotteita, jotka eivät ole millään tavalla sertifioituja.
Huonekaluja on varmasti tässäkin maassa niin paljon, että kalustettaisiin jo olemassaolevilla asunnot: kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat tästä oikeastaan surullinen esimerkki. Mutta sitten tullaan kulutuksen muihin ulottuvuuksiin kuin siihen silkkaan tarpeeseen, jotka ovat tietysti hemmetin vahvat eli sitä varsinaista tarvetta suuremmat.
Niin, yritysten sertifioinnin ja näiden vastuullisten tuotteiden kuluttajien voi nähdä toimivan esimerkin näyttäjinä lainsäätäjille. Vastuullinen tuotanto on mahdollista ja kannattavaa!
Itse olen suht’koht liekeissä EU:n uusiutuvan energian paketin sisältämistä vastuullisuus kriteereistä bioenergialle. Tämä lainsäädäntö tulee melko varmasti laajenemaan nopeasti kattamaan kaiken EU-alueen biomassakauppaa. Biomassa=kaikki elollinen matsku. Edelläkävijä yritykset hyötyvät tilanteesta koska se ei toisi heille mitään uutta. Niin ja kuluttajien olisi “pakko” ostaa vain vastuullista tavaraa.
Hyvä kirppis pointsi!