Mari Koo

Elämä ja netti tärkeysjärjestykseen ilman syyllisyyttä

sunnuntai 24. toukokuuta 2009 klo 21.07

Jossain vaiheessa päätin, etten tässä blogissani sen suuremmin pahoittele, jos en aktiivisesti päivitä. Tämä on kuitenkin ennen kaikkea harrastus, ja jos muun elämän kiireet tunkevat päälle, niin blogi hiljenee.

Oleellinen syy päätökseen on silti ollut se, että tietyllä tavalla tunnen syyllisyyttä monista asioista (”pitäisi siivota”, ”lukea se ajankohtainen kirja”) turhan helposti. Siis luon itselleni paineita, että pitäisi toimia tietyllä tavalla ja jos en niin tee, niin takaraivossa oma ääni nalkuttaa. Vaikka tiedän, ettei kukaan minulta edes odota kyseistä toimintaa enkä ole kenellekään mitään luvannut.

Tunnettu tosiasiahan on, että elämä on lyhyt ja se pitää käyttää mielekkäisiin asioihin. Jos blogikirjoittamiselle ei jää aikaa, niin ei siitä kukaan kärsi. Mutta jos minulla ei ole aikaa tavata ystäviä, harrastaa liikuntaa, nauttia ruuasta, nukkua, puuhastella mukavia tai ottaa rennosti, niin minä kärsin. Tietysti pitää myös hoitaa luvatut työt ja muut oikeat velvollisuudet.

Välillä koen outona, kun ihmiset tuskailevat, ettei heillä ole aikaa ainakaan nettipörräämiseen. Ikään kuin nettielämä olisi jotenkin velvollisuus. Ei tietenkään ole mikään pakko lukea tai kirjoittaa blogeja tai kirjautua Facebookiin, vaan kannattaa tehdä sitä, minkä kokee mielekkääksi.

Sitten, kun minulta kysytään, miten minulla on aikaa, niin vastaan, että koen saavani netistä niin paljon eli ajalle tulee vastinetta. Tietysti kerron myös, etten omista televisiota, joten käytän sen ajan verkossa. Tai että teen työni tietokoneella ja netissä liikahtelu on siinä rinnalla huomaamatonta.

Toisaalta moni ilmoittaa, miten poistaa tiettyjä nettitoimintoja elämänmuutosten myötä, kuten Anu kertoo lapsensaamisen muuttaneen prioriteetteja. Näinhän se menee monessa muussakin tekemisessä: jos tulee jotain tärkeämpää, vähemmän tärkeä tipahtaa pois.

Nyt en siis ole päivittänyt tätä blogia hetkeen. Konkreettinen yksi syys oli toukokuun aikatauluja yllättäen muuttanut ulkomaanmatka. Reissussa tapasin myös ensikertaa Maurelitan. Sain kohdata muulta matkassa olleelta porukalta sitä tuttua ihmetystä blogituttujen kohtaamisesta.

”Siis tapaat jonkun kaverisi?”
”Mjoo, no siis tavallaan, en ole koskaan häntä oikeasti nähnyt tai puhelimessa jutellut, mutta netin kautta koen kyseisen ihmisen tuntevani.”
”Siis et ole koskaan tavannut ja nyt sitten noin vain menet moikkaamaan lounaalle?!”

Minulle tämä ei tietysti enää ole mitään ihmeellistä, koska olen niin moniin ihmisiin saanut ensikontaktin verkossa ja sitten vasta tavannut naamakkain. Lähes kaikki ovat olleet, kuten myös Maurelita, hyvin pitkälti mielikuvan mukaisia.

Minulle sosiaalinen media on siis myös sitä, että se tuo ihmisiä offline-elämäänikin. Esimerkiksi tänään vietin iltapäivää takapihalla neljän ystävän kanssa ruokaillen ja höpötellen. Kolmeen heistä ensikontakti on ollut aikoinaan verkossa, mutta eihän tutustumistapa ystävyyttä suuremmin määritä.

Mutta siis: elämää on tietysti muuallakin kuin netissä. Se muu elämä on myös minulle tärkeää. Jos blogi ei kesän mittaan aktiivisesti päivity, niin olen toivottavasti viettämässä sopivan joutilasta, monin tavoin riittävää, mukavaa ja  leppoisaa elämää.

Siihen elämään minulla kuuluu myös tietokone ja netti, eli en minä totaalisia poistumia edes tavoittele. Netti helpottaa arkeani ja esimerkiksi yhteydenpitoa ystäviin, joten en koe tarpeelliseksi totaalista pidäyttäytymistä online-elämästä.

– – –

Loppukevennys: eräs ystävä lähetti juuri linkin tähän videoon. Ilmeisesti ajatteli sen sopivan minulle, heh!

Be Sociable, Share!

8 kommenttia kirjoitukseen “Elämä ja netti tärkeysjärjestykseen ilman syyllisyyttä”

  1. Timo sanoo:

    Tuosta nettituttujen tapaamisesta itsekin ajattelen optimistisesti; neljä vuotta sitten aloitimme kesäloman viettämällä ekan yön Luxemburgissa suomalaisen pariskunnan vieraina. Olin tutustunut mieheen vain keskustelufoorumin kautta; hyvin meni ja mukavia olivat.

  2. Esa sanoo:

    Samaa mieltä Mari. Blogi ei saa viedä muuta elämää. Minulle se on muuttunut eräänlaiseksi terapeuttiseksi väyläksikin. Tavaksi ymmärtää asioita. Minulle se on intohimo isolla IILLÄ.

  3. Marko sanoo:

    Järkiperäistä tekstiä Mari!

    Balanssi tässäkin asiassa. Silloin tietää, että asiat on kohdillaan kun on lähdössä kuukaudeksi matkoille tekemään kaikkea mukavaa ja ei tunne syyllisyyttä siitä, ettei ole bloggaamassa siitä joka välissä. 😀

  4. Mari Koo sanoo:

    @Timo, onneksi siihen voi luottaa, että suuri osa ihmisistä on mukavia, ja jos jonkin kontaktin on saanut, niin mukavuus on helppo vahvistaa. Kasvokkaiset kohtaamiset ovat tietysti piristys nettiyhteydenpidon jälkeen.

    @Esa ja @Marko, hyvähän se on, että elämään mahtuu monenlaista. Ja kuten kirjoitin, niin minä stressaan välillä turhista, joten yritän opetella siitä pois. Intoa blogeihin vaan teillekin 🙂

  5. Heikki sanoo:

    Onhan tässä settivisiteerauksessa omanlainen viehätyksensä. Voi välillä vilkaista, mitä ”tutuille” kuuluu. Helposti tosin unohtuu pörräämään.

  6. Heikki sanoo:

    Höh. Tarkoitin siis nettivisiteerauksessa.

  7. Maurelita sanoo:

    Netti koukuttaa armottomasti, mutta toisaalta on hyvin antoisaa. Priorisointi on juuri nyt erittäin pop, elämässä tulee osata tehdä oikeita valintoja ja nauttia pienistä asioista, mutta kuinka vaikeaa onkaan tehdä radikaali muutos kun on ”urautunut” johonkin mukavuudenhalustaan.

    Minunkin nettikaveritapaamisia ihmetellään IRL-ystävien piirissä (hyvin harvat heistä ovat juuri missään netissä), ja kun yritän kertoa että blogiystäväni ovat ”oikeita” ystäviä mutten silti hyväksy naamakirjassa kaveriksi ketään ”tuntemattomia”, useampikin pyörittelee silmiään.

    Oli tosi upeaa tavata, olit sinäkin juuri sellainen piristävä ja positiivinen kuin kuvittelinkin – kuvitella mitä kaikkea jäisi kokematta ilman blogeja ! =)

  8. Tuija Aalto sanoo:

    Jengi jakautuu tasan niihin, jotka tajuavat ja niihin, jotka eivät, ja kun ystäväpiiriin kuuluu kumpaakin sorttia, joutuu vain luovimaan. Vaikka kärsivällisyys on joskus koetuksella (enempi niitten ei-tajuajien kanssa), sitä yrittää muistaa ottaa perspektiiviä. Kaikki eivät voi olla aikaisia omaksujia, muuten tämän maailman puokkoilu ja muutos kävisi liian nopeaksi. Jarruttajat tuottavat turvallista ennakoitavuutta – ihan kaikki ei ole muuttunut huomenna kun herätään. 🙂 Näin miettii viisas nelikymppinen, jonka vanhimmat luomu-ystävyyssuhteet ovat vielä varsin maltillisia nettieläjiä, ja sen heille suon.

Kommentoi