Pari blogimarkkinoinnillista poimintaa: Forum ja Finnish Catwalk

Niin on blogimaailma mennyt parissa vuodessa eteenpäin, etteivät erilaiset blogimarkkinointitempauset jaksa enää suuremmin pohdituttaa. Eli blogien ja markkinoinnin yhdistäminen on selvästi arkipäiväistynyt, eikä se näköjään herätä enää minunkaan huomiotani yhtään samalla tavalla kuin joskus ennen.

Kuten nyt vaikka Forumissa asustavat Anni ja Fanni. Näitä shoppailunrakastajiahan etsittiin työpaikkailmoituksella viime keväänä. Nyt nuoret naiset siis asuvat Forumissa ja jakavat ajatuksiaan erityisesti videomuodossa. Jonkun verran väliin on kirjoitettu tekstiäkin: tyyli ei tosin itseeni kolahda.

Videopätkät ovat toimivampia, mutta kaikki hehkutus tyyliin “mielettömän ihanaa” on minulle liikaa (eli selkeästi en ole kohderyhmääkään, kun en edes pidä shoppailusta).

Olisin sivuille kaivannut jotain perustietoja Annista ja Fannista. Harmittavan usein blogeista puuttuu selvitys, millä taustalla henkilö toimii.

Toinen tapa hyödyntää blogeja on tämä tuttu “kutsutaan blogaajia paikalle”. Sen tiimoilta sattui silmiin Shop with Care -blogista seuraavaa:

“Vietin tästä kauniista maanantaipäivästä muutaman tunnin Finnish Catwalk -tapahtumassa, johon sain kutsun livebloggaamaan. Epämääräisten järjestelyjen takia livebloggaamisesta ei kyllä tullut yhtikäs mitään, mutta… Muutama tapahtumasta löytynyt helmi pelasti päivän.”

Eli siis jotenkin Wanhassa Satamassa järjestetyssä tilaisuudessa oli epäonnistuttu järjestelyissä. Jokainen tapahtumia ja tietotekniikkaa yhdistellyt tietysti tietää, että tekniikan pettäminen on harmittavan yleistä ja mahdollista.

Mutta hyvä tietysti, että tapahtumien raportointimahdollisuutta tarjotaan blogeihin. Tosin liveraportointi tapahtumista omien kokemusten mukaan onnistuu kätevämmin esimerkiksi Qaikuun.

Tagged: Tags

One thought to “Pari blogimarkkinoinnillista poimintaa: Forum ja Finnish Catwalk”

Comments are closed.