Suomalaisen blogihistorian havinaa: ensimmäiset tekstit yhteen

Olli on aloittanut Kasa-blogissa suomalaisen blogihistorian kokamista: “Suomalaisten blogien ensimmäisiä merkintöjä” -merkintä näyttää jo kivasti kasvavan ja kehittyvän. Kannattaa siis kantaa omat korret kekoon ja lisätä linkki joko omaan tai toisten blogien ekoihin teksteihin.

Omalla kohdallanihan Mieto marinadi on vanhin blogini. Sen ensimmäiset tekstit vuodelta 2004 ovat tosin siirtyneet bittien hautausmaalle siinä vaiheessa, kun siirryin anonyymista kirjoittajasta omaan naamaan ja nimeen. Jostain syystä olen deletoinut tekstit kokonaan, vaikka olisihan ne voinut pistää julkaisemattomiksi, kuten suurelle osalle vuosien 2005 ja 2006 tekstejä olen tehnyt.

Mutta sen sijaan minulla on tallessa vanhoja päiväkirjoja. Vanhin niistä on kotikotonani Liperissä, joten sitä en voi nyt hyödyntää. Mutta vähän myöhäisempi päiväkirja alkaa ehdalla haircutilla ja oman käytöksen analyysilla, jossa on nähtävissä vaikutteita tyttökirjoista, heh. Isän merkitystä havainnollistava kirjoitus päättyy viiltävään mediahavaintoon.

Päiväkirja

Tässä siis tekstiäni yli 20 vuoden takaa, kirjoittajana 9-vuotias maalaistyttö:

31.10.1986, Mattisenlahti

Isäni tuli Helsingistä. Tätä ennen olin käynyt kampaajalla. Ensiksi isäni ei huomannut uutta kampausta.

Kotiin tultua pistin ranskalaiset perunat lämpiämää. Sen jälkeen isä huomasi uuden kampauksen. Hän sanoi että se on kuin isoilla tytöillä. Tuhahdin välinpitämättömästi ja lähdin. Oikeastaan sisimmässäni tuntui oikein hyvältä. Syötyäni rupesin katsomaan televisiota mutta sieltä tuli vain Pikkukakkonen.

 

Tagged: Tags

9 Thoughts to “Suomalaisen blogihistorian havinaa: ensimmäiset tekstit yhteen

  1. Oi oi! Tässä on nostalgian henkeä. Muistan suurinpiirtein ulkoa miten oma ensimmäinen päiväkirjamerkintäni ehkä n. 6-vuotiaana alkaa: “Rakas päiväkirja. Nousin tänään noin kello 9.00. Sitä ennen ehdin katsoa jo sängystä Halinallet, jotka tulivat TVstä kello 8.15.” Tälle täsmällisyydelle on tullut naurettua monet kerrat sittemmin 😀

  2. Minunkin päiväkirjoistani löytyy hämmentävän tarkkoja ilmaisuja ja kellonaikoja. Mutta toisaalta: poikkeaako se nyt loppujen lopuksi nykyisestä Facebook-statuspäivittelystäni: “…liikahtaa bänditreeneihin” tai “…istui Rytmissä pohtimassa maailmanmenoa” 🙂

    Jostain syystä olen ilmeisesti halunnut kirjoittaa päiväkirjaa aktiivisesti siihen pystymättä. Siksi päiväkirjoissa on sivuja “Sorry, en muista”. Sellaisia päivityksiä sentään tällaisessa digimaailmassa eläessä ole tullut laitettua julki 😀

  3. Matias, itse asiassa tuon päiväkirjan innoittamana pengoin paperiarkistojani ja löysin myös vuoden 2004 blogitekstejä printattuna. Eli kun muinoin olen ollut tulostimen äärellä, niin olen ruksutellut ulos nipun blogiani. Eipä ne tekstit nyt sellaisilta vaikuttaneet, että kannattaisi edes yrittää palauttaa internetiin, pysykööt paperilla jälkipolvia ajatellen 🙂

  4. Kaisa, kiitos, tyydyn noihin printteihin 🙂 Vuosi 2006 löytyy itseltänikin sähköisenä arkistona: ei niissä sinällään mitään erityistä piiloteltavaa ole, mutta oman elämän ja blogityylin hienoinen viilaus sai aikaan sen, että pistin tekstit pois julkisesta näkyvyydestä.

  5. Noita vanhoja aloituksia lukiessa tuli haikea olo. Aika monet niistä olin lukenut jo tuoreeltaan, ja tuntuu tajuttomalta, että siitä on jo viisi vuotta ja ylikin!

    Miedon Marinadin syyslookiin 2004 kuului blogistanin kuuluisin hymy (ja vihreä yleisilme)! Vanhoista merkinnöistäsi muistan kaksi asiaa: suomenruotsalaisen ja kotikodin vihreän seinäkellon. Niin ja sitten yhdet hautajaiset, joihin liittyen lähetin kommenttilaatikkoosi Anhavan runon.

    Minulla ei koskaan ole ollut päiväkirjaa. En ole ikinä kirjoittanut mitään kalentereihin. En koskaan muista päivittää statustani. Ainoa kirjallinen puuhasteluni olivat blogit. ja nekin ovat vähitellen jääneet. Kivaa se oli, niin kauan kuin sitä kesti!

  6. SÄ, niinpä, kyllä aika kuluu vauhdilla 🙂 Hymytyttömainehan minulla niistä muinaisajoista jäi. Hassua, että muistat seinäkellon, itse en olisi enää muistanut. Paljon sitä on kyllä unohtanut tapahtuneita, kun noita arkistojaan lueskelee.

    Ehkä SÄ vielä palaa aktiiviseksi, jos aika on sopiva? Kyllähän sinä toit silloin mielettömän kivan vipinän blogosfääriin.

  7. Tulee niin “nuori” olotila, kun oma blogin pito alkoi vasta maaliskuussa 2006. Kasa -blogin listassa kaikki ovat aloittaneet vähintään 2005.

Comments are closed.