Mari Koo

Kohtuullistettu, mutta silti kiireinen joutilas

torstai 12. marraskuuta 2009 klo 16.05

Minähän olen pyrkinyt kohti joutilaampaa elämää. Aina se ei ole niin yksinkertaista, sillä huomaan suostuvani mukaan mitä erilaisimpiin kiinnostavimpiin menoihin ja toimintoihin.

Eli vaikka varsinainen työ ei vie elämässä 37,5 tuntia viikossa, niin muu puuhastelu saattaa napata enemmänkin kuin hetkiä. Nautin kuitenkin suuresti siitä, että saan tehdä paljon kiinnostavia asioita (niin työn kuin vapaa-ajan puitteissa ja niiden välisellä harmaalla alueella) ja minulla on paljon määräysvaltaa omaan ajankäyttööni.

Samaan aikaan oma luonne vaikeuttaa joutilaisuutta. Teen itselleni lupauksia ja jos en niitä pysty pitämään, oli se sitten jonkun kirjan lukeminen tai edes blogitekstin kirjoittaminen, niin harmittaa suuresti. Vaikka siis kyseessä olisi jotain, joka ei millään lailla liikauta kenenkään muun elämää, tein tai olin tekemättä.

Jossain takaraivossani on se suorittaja, joka kokee, että jos ei ole mukana kaikessa kiinnostavassa, niin jää jostain oleellisesta paitsi. Eikä muutenkaan ole riittävän hyvä ihminen.

Välillä on siis hyvä muistuttaa itseään Sivukujan ajatuksista:

”Minnekään ei ole tässä elämässä kiire. Ei tarvitse taipua ja juosta, tai ainakin ensin on löydettävä oman kehon tasapaino, jolle kaikki liike lopulta perustuu.

Aina on aikaa pysähtyä. Silittää kissaa tai ihmistä. Nostaa roska maasta, hymyillä lapselle, avata ovi jäljessä kulkevalle. Juoda mukillinen teetä ilman että polttaa suunsa. Huomata yksityiskohtia, katsoa taivasta, tunnistaa pilvistä lumisateen merkit. Kuunnella oman hengityksen rytmiä ja pyöristää selkää nikama nikamalta niin, että saa sormiinsa maan tunnun.”

Keväällä minäkin olin mukana Kansallisen ennakointiverkoston downshiftingia pohtineessa ryhmässä. Lopputuloksena oli raportti Kohtuullistamisen jäljillä (pdf).

Downshifting, pitkien pohdintojen jälkeen, käännettiin raporttiin kohtuullistamiseksi. Sana ei ole tietenkään täydellinen: se on mm. Heikki Honkalan blogin kommenteissa mielletty steriiliksi, virkamiesmäiseksi ja tylsäksi, eikä kuvaa elämäntavan tarpeeksi muutosta. Mutta toisaalta: parempaakaan sanaa on vaikea kehittää. Ihmiset hakevat downshiftingista hieman eri asioita, ja yhteiskunnan tasolla puhutaan myös eri näkökulmista.

Kukin siis tavallaan, itselleen sopivaa termiä käyttäen.

– – –

Aiheesta olen aiemmin kirjoittanut myös mm. Hesariin kolumnin Vaatimaton pakosta vai valinnasta. Blogissa aihetta olen käsitellyt mm. tekstissä Viipaleita elämästäni – joutilasta avoimuutta.

Be Sociable, Share!

9 kommenttia kirjoitukseen “Kohtuullistettu, mutta silti kiireinen joutilas”

  1. sampsa sanoo:

    Mulla on samoja ongelmia pysähtymisen kanssa. Olen miettinyt ja yrittänyt etsiä tietoa siitä, että mistä tämä miedän kiireriippuvuus ja jatkuva tekemisen tarve johtuu.

    Jäljet ovat johtaneet ainakin vanhaan tuttuun Ukko-Lutheriin ja muihin protestantteihin ja puritaaneihin joiden jälkeläisen muodostavat nykyään mm. valtion nimeltä Yhdysvallat. Protestantit katsoivat katolilaisista poiketen, että maallinen menestys ja vauraus oli merkki jumalan suosiosta. Kai kultuuriimme sitten liittyy yhä tällainen jumalan miellyttämisen tarve. Vielä en ole löytänyt syytä sille miten protestanttien sääsätmisestä päädyttiin nykyiseen kuluttamiseen.

    No oli syy tämä tai vielä monimutkaisempi, niin olen pyrkinyt opettelemaan rauhoittumista. Kattoon tuijottelu on hyvä keino, samoin toimistolla kovimman kiireen keskellä pysähtyminen. Spotifystä rauhallista musaa korville, silmät kiinni ja hengittelyä. Olenpa kehittänyt jopa säännöllisen epäsäännöllisen meditaatioharrastuksenki. Se tarjoaa muuten ihan mielettömän hyviä fiiliksiä – ja on aluksi meille hosujille älyttömän vaikeata.

    Pirteä uusi kuva sulla!

  2. Serenitas sanoo:

    Samanlaisia pohdintoja täälläkin on harrastettu. Kaikkea mielenkiintoista on niin paljon, että päivät täyttyvät helposti ja huomaa pian suorittavansa omaa elämäänsä. Olen minäkin koettanut muistuttaa itselleni että joka päivä tarvitaan tuota pysähtymistä ja aitoa läsnä olemista. Harjoittelemalla siihen oppii.

    Minusta on välillä hyväkin asia olla aktiivinen, koska minulle se kertoo että on voimia, ideoita ja halua oppia uutta ja tavata uusia ihmisiä.

    Tässä palataan taas tempo giustoon, sopivaan tahtiin. Kun vain osaisi vielä olla syyllistämättä itseään, sekä silloin kun ottaa löysemmin että silloin kun touhuaa tehokkaammin. Ottaisi sen vain asenteella ”kaikki tämä kuuluu elämään”.

  3. […] vaikeaa taitoa pohtii Mari Koo, jonka blogi on suoranainen aarreaitta kaikille kulutuskysymyksistä ja sosiaalisen median […]

  4. Mari Koo sanoo:

    Sampsa ja Serenitas, kai tämä oman kalenterin täyttyminen ja kaikenlaisen puuhastelun kehittely menee jonnekin Maslowin tarvehierarkiaan ja merkitysten hakemiseen omaan elämään… Se olisi kyllä tärkeää, ettei syyllistyisi, tekee nyt sitten kummin päin tahansa.
    Minullekin meditaatio tai muu selkeä tapa itsensä pysäyttämiseen olisi varmasti tarpeen. Toistaiseksi olen tyytytynyt siihen, että pyrin ainakin melkin joka päivä liikkumaan kävellen tai juosten: eihän siinä sillä tavalla ”hiljenny”, mutta minun päälleni tärkeä tapa kelata ajatuksia .)

  5. Heikki sanoo:

    On niin tuttua! Tämä taitaa olla säpinäpsyykeisten kokoontumisajo.

    Muuten pastorit Heinimäki ja Jolkkonen ovat kritisoineet yleistä käsitystä luterilaisen työetiikan ankaruudesta. Kirjoittajat katsovat luterilaisuuden sekoittuvan kalvinismiin, josta Sampsa mainitsikin.

  6. sampsa sanoo:

    Mari, eikös runojen lukeminen ole hyvä tapa pysähtyä? Runojen on sanottu olevan filosofian ja erilaisten henkisten harjoitusten, joita jotkut uskonnoksikin kutsuvat, tavoin keino irrottautua tavoitehakuisesta arjesta ja kohota osaksi kaikkea. Etkös just löytänyt läjän riimejä?

  7. Mari Koo sanoo:

    Heikki, joo, muistelen törmänneeni tähän, että luterilaisuuden syyttäminen on väärän puun haukkumista, jäänyt vain keskuuteemme sanontatavaksi.

    Sampsa, runotkin varmasti toimivat: itse vain olen niitä lueskellut niin kauan (siis yleensä kirjastosta niitä kotiin kantanut, nyt sitten tuli roskiksen kautta omaksi läjä) ja mitä erilaisimmissa tilanteissa/tarpeissa, joten en osaa niitä nähdä niin merkittävänä pysähtymiskeinona. Yleensä ”napostelen” runoja sen sijaan, että syventyisin niihin. Mutta tietysti siellä taustalla toiottavasti myös auttavat irrottautumaan arjesta.
    Runokirjoissa on sekin hyvä puoli, että ne vievät vähän tilaa 🙂

  8. sampsa sanoo:

    Ai pastorit puolustavat työtään. Melko yllättävää 😉

  9. […] Kohtuullistettu, mutta silti kiireinen joutilas […]

Kommentoi