Mari Koo

Sami Lukkarinen luo netin profiilikuvista maalauksia

maanantai 9. elokuuta 2010 klo 15.06

Nyt on vuorossa pitkä haastattelu taiteilija Sami Lukkarisesta, 34. Kyseinen mies on minulle itselleni tietysti tärkeä henkilö seurustelumme vuoksi. Koska Sami

Kuva: Olli Karttunen

ammentaa ainekset taiteeseensa netistä ja ihmisten profiilikuvista, niin tuntui mielekkäältä tehdä haastattelu tänne asiablogin puolelle. Ja minä olen tietysti ylpeä muusa, joka mielellään tuo taiteilijan elämää ja teoksia julki.

Samin yksityisnäyttely (fb-kutsu) avautuu nyt perjantaina Galleria Heinossa. Lisäksi hänen teoksiaan on parhaillaan Meilahdessa Toden näköistä -näyttelyssä, ja samassa paikassa on Taiteiden yönä Samin installaatio Piirustusluokka. Sami on mukana Länsiväylä-ryhmässä, jonka tuotantoa on esillä videoiden ja kuvien muodossa nyt Galleria Huudossa.

Haastattelun editointi on hyvin vähäistä, joten siksikin teksti on pitkä.

Lähdetään liikkeelle perustaidekysymyksellä. Olet tehnyt vuosien ajan maalauksia kuvista, joita ihmiset ovat laittaneet itsestään nettiin. Miksi tällainen aihevalinta?

Tietysti ne kuvat ovat hienoja, ja jotenkin niissä on jotain sellaista tuoreutta, jota ei ole ennen ollut. Nettigallerioiden kuvat osuvat jotenkin sellaiseen välitilaan, ne eivät ole julkisia lehtien muotikuvia tai uutiskuvia, mutta eivät privaattejakaan. Niissä on jotain kiehtovaa.

Nettikuvia on niin paljon, että joukkoon mahtuu kiinnostavia, tuoreita näkökulmia. Kun niitä on maalannut pitkään, niin on oppinut näkemään, mitkä voisivat toimia maalauksina, erilaiset värit ja sommitelmat.

Toisaalta tämä liittyy siihen, miten innostuin taiteesta nuorena. Suhde taiteeseen on tullut kuvan kautta: lainasin Jyväskylässä kirjaston  kirjoja ja katsoi kuvia eli taidekirjoja, jossa oli kuvia maalauksesta, ja vieressä tekstiä.

18-vuotiaasta asti olen maalannut kuvista. Nuorena innostuin erityisesti saksalaisen, kuvia käyttäneen Gerhard Richterin teoksista.  Myöhemmin innoittajana toimi pop-taide, jossa kuva on lähtökohtana.

Sinut tunnetaan erityisesti pikselimaalarina. Miksi teoksesi ovat pikseleinä?

Viimeisen kymmenen vuoden ajalta kaikki tekemäni maalaukset ovat digitaalikuvista. Digitaalinen kuva rakenttuu pikseleistä, ja haluan näyttää sen.

Toisaalta informaation vähentäminen eli pikseleiden kasvattaminen ja värikenttien yhdistyminen tuo sen lähemmäs maalausta.

Lisäksi syntyy tilallinen taso, eli kauempaa ne maalaukset näyttää kuvilta ja lähempää ne ovat abstrakteja maalauksia.

En tosin silloin aluksi ajatellut tätä. Ensimmäiset pikselimaalaukset ovat vuodelta 2000, ja se liittyi silloin ajanhetkeen, oli symbolinen it-kuplalle ja kaikelle.

Kun maalaa pikseleitä, niin pikseli on aina yhtä sävyä. Se on aina herkistymistä sille sävylle. Nyt mun maalauksissa on useita satoja värisävyjä, joten ne ovat värien kautta rikkaampia. Alkuperäisen kuvan värejä ei voi täysin toistaa ja maalata, niin ne kuvat lähtevät myös muuttumaan ja värejä tulee vielä enemmän. Huonolaatuisesta digitaalikuvasta tulee maalauksena rikkaampi ja materiaalisempi, kun pikselit on kolmiuloitteisia.

Millä perusteella sie valitset kuvat, joista teet maalauksia?

Kuvan valintaprosessissa luotan intuitioon ja herkkyyteen. Kuvan on tunnuttava jollain tasolla hienolta. Olen kuitenkin tehnyt aika laaloja maalaussarjoja ja tehnyt siis sen mukaan ennakkorajauksen, millaisia kuvia etsin.
Nyt olen tehnyt profiilikuvista, sitä ennen arkkitehtuurista ja roskaposteista.

Käyn gallerioista läpi yhdellä istumalla satoja tai tuhansia kuvia: jos kuva tuntuu hienolta, niin kopioin sen ja jatkan etsimistä. Niin kauan kuin herkkyyttä säilyy, niin jatkan etsimistä ja palaan sitten löytämiini kuviin. Yhdessä sessiossa niitä voi olla esimerkiksi kymmenen. Tutkailen niitä ja mietin rajausta ja pikselöintiä ja näyttääkö kuva edelleen toimivalta. Niistä sitten valikoituvat omasta mielestä parhaat. Printtaan ne pikselisenä ja sitten mietin vielä usein kuukausiakin.

Lopullisen valinnan teko, koon päättäminen ja muu sellainen on aika hidas ja rauhallinen prosessi. Lopulta maalaan kuvan kankaalle.

Millaisia muutoksia omakuvien käytössä olet huomannut tässä vuosien aikana?
(Kuva: Dysfunk, 2009,oil on canvas, 250×150 cm)

Silloin, kun 2004 maalasi ensimmäiset kuvagalleroioiden perusteella, niin kuvat olivat City-lehden Peilikuva-palvelusta. Ne olivat aika paljastavaa ja röyhkeää.

Ylipäätään kuvia oli vähemmän, eivätkä digikamerat olleet vielä arkipäivää. Kuvat olivat pidempi-ikäisiä: se ei ollut jatkuvaa oman elämän dokumentointia. Ei ollut vielä niin vahvoja kuvallisia virtauksia, mitä on nyt muodostunut.

Alkuvaiheessa oli paljon netin aktiivikäyttäjien nettikamerakuvia, jotka olivat aika tylsiä. Kännyköissäkään ei ollut niin hyvälaatuisia kameroita, että olisi voinut oikeasti kuvata.

Nyt on tosi monipuolista, ja kuvia on paljon. Vaikka käy kymmeniätuhansia kuvia läpi, niin se on nykyisin vain pinnanraapaisua.

Hauskoja ilmiöitä ovat esimerkiksi ylösalaisinkäännetyt. Tai kerrokselliset, joissa oman kuvan päälle on piirretty tai kirjoitettu jotain. Kuvien koodi on monimutkaistunut.
Voi olla myös esim. peilin kautta ja salamavalon välkähtäessä otettu kuva. Olen siitä itse aina tykännyt: se vääristää värejä ja peittää osan ihmisestä, tekee kuvasta hauskan kontrastisen.
Yleinen kuvatyyppi on kaverikuvatyyppi, jossa poseerataan kahdestaan tai isommalla porukalla.

Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että selvästi luovimpia kuvallisissa kokeiluissa ovat olleet nuoret tytöt. Pojat eivät ehkä niin paljon irrottele ja kokeile.

Erilaisten sosiaalisen median palveluiden kautta omasta nettikuvasta on nykyisin tullut tärkeä. Fb-kuvia toiset vaihtavat aktiivisesti, ja toisaalta minäkin usein olen törmännyt keskusteluihin tyyliin ”miten valitsit profiilikuvasi”. Omalta osaltaan tästä muutoksesta taitaa kertoa sekin, että perjantaina avautuvassa näyttelyssä on pikselimaalausten ohessa ei-pikselisisiä minimuotokuvia fb-kavereistasi.
(Kuva: Samin minusta maalaama minikuva teossarjasat Yhden suhde yhteen eli Mari, 2010, oil on acrylic glass, 4,6×3,5cm)

Aiemmin olen kahlannut läpi sattumanvaraisesti kuvia tuntemattomista ihmisistä: sitä on vain käynyt läpi kuvia, jotka ovat tuntuneet toimivan maalauksina.

Nyt kuitenkin jollain lailla tuntuu omallakin kohdalla ja sosiaalisen median aktiivisemman käytön myötä, että on halunnut alkaa käyttää omienkin kavereiden kuvia.

Fb-maalauksississanihan on idea mittakaavassa, nimikin on ”Yhden suhde yhteen”. Profiilikuvat ovat äärimmäisen pieniä. Olen halunnut näyttää sen kuvan koon muutoksen. Maalaukset ovat samankokoisia kuin netissä olevat profiilikuvat. Tietysti siinä on haasteensa maalauksellisesti: miten pystyy maalaamaan noin 3×4 cm -kuvia?

Nämä ovat kymmeneen vuoteen ekat maalaukseni, jotka eivät muodostu pikseleistä.

Kun on luotu kavereiden yhteisöjä nettiin, jotka ovat tavallaan intiimimpejä kun netin äärettömyys, niin samalla kuvat ovat pienentyneet.

Kuvien pienuus tuo näyttelyyn oman tilallisen tasonsa. Isot pikselimaalaukset näkyvät selvempinä kauempaa. Nämä ovat niin pieniä, että on pakko mennä lähelle katsomaan, muutaman kymmenen sentin päähän, jos haluaa nähdä yksityiskohdat maalauksessa.

Ihmiset vaihtavat aika usein profiilikuvia, joten oman kaveripiirinkin tarjoama kuvasto on sen verran mielenkiintosita, että voi tehdä maalaussarjan.

Koko rajoittaa kuvien valintaa sikäli, että kuvien on rajoituttava kasvoihin. Kokovartalokuvaa ei voi maalata, koska yksityiskohdat menevät pieneksi.

Minullahan oli oma osani siinä, että ryhdyit ideoimaan näitä pienikokoisia profiilikuvamaalauksia.

Idea syntyi, kun näin sinut selaamassa Facebookia mobiililaitteellasi: noin pieniäkö ne kuvat jo ovat? Silti niistä pystyy tunnistamaan ihmiset. Siitä sitten muutaman kuukauden kehitteli ideaa ja tekniikkaa, ja nyt niitä on 12 maalausta valmiina. Se on varmaan sellainen sarja, joka tulee jatkumaan ja muuntumaan.

Olet mukana myös Länsiväylä-ryhmässä, jonka videoista koostuva teos on mukana URB-festareilla Galleria Huudossa. Kerro siitä.

Länsiväylä on taiteilijaryhmä, joka perustettiin 2007 Länsiväylä-teoksen ympärille. Silloin menimme pienellä porukalla Ruoholahteen pesemään aamuruuhkassa liikennevaloissa seisovien autojen ikkunoita ja kerjättiin siitä rahaa. Se dokumentoitiin videolle. Se oli jännää ja hauskaa, ja kuvamateriaali näytti hienolta, jumittava ruuhka ja vähän rähjäisen näköiset ikkunanpesijät. Päätettiin tehdä se uudelleen kahtena seuraavana vuonna.

Nyt videot näistä teoksista ovat esillä Galleria Huudossa osana URB-festivaaleja.

Länsiväylä-ryhmään kuuluu pari taiteilijaa, tutkija, ympäristöaktiivi-videokuvaaja ja nyt mukana on myös muita. Länsiväylän tempauksiin aina levitetään sanaa joten niissä on olut enemmänkin ihmisiä.

Nyt kuun vaihteessa järjestitte Pyöräilykaistan, johon ihmiset kutsuttiin netin kautta.

Länsiväyliä oli kiva järjestää, joten heräsi ajatus, mitä muuta voisi tehdä kaupunkitilassa ja jotenkin yllättävästi: ei suoria poliittisia teoksia, mutta niissä voi olla sitäkin, ja tietysti esteettisesti hienoja.

Mietittiin, mitä voitaisiin tehdä kesällä, ja jossain vaiheessa tuli ajatus, että kun kaikki pyöräillään, niin pyöräilykaistan maalaus katuun tuntui hyvältä. Paikaksi valikoitui Hämeentie, koska se on paljon ollut pyöräilyssä esillä.

Saatiin idea berliiniläisestä katutaidetempauksesta, jossa autojen renkaisiin tarttui väriä, joka levisi risteyksiin.
Me päätettiin tehdä se niin, että kirkkaat vesiliukoiset akryylivärit tarttuvat pyöräilyjoukon renkaisiin Hämeentiellä ja renkaat maalasivat pyörän jälkiä. Koska pyöräilijöitä oli paljon, niin siitä tuli tosi hieno tapahtuma.

Pyöräilykaistan dokumentointi oli avointa, eli osallistujat saivat ja saavat edelleen lähettää omia kuviaan tapahtumasta. Galleria Huudossa onkin esillä joitakin Flickriin ladattuja kuvia.

Lisäksi vedät nyt elokuussa Piirustusluokka-installaation Meilahden taidemuseossa Taiteiden yönä 27. päivä. Siinäkin käytät nettikuvia, mutta vähän eri tavalla.

Se on kaikille avoin tapahtuma, jossa piirretään klassisia croquis-piirrustuksia hiilellä paperille. Malleina ovat varhaisen internetin tuntemattomat, vähäpukeiset naiset. Nämä pehmopornoposeeraukset projisoidaan minuutiksi ja ihmiset saavat piirtää niitä. Kuvia on kaikkiaan 52.

Miksi tällainen?

Kuvamateriaali on kaverini internetistä kopioimaa pehmopornokuvastoa ennen vuotta 1999.  Eli tämä on katsaus internetin alkuaikaan, jolloin se oli ihan eri paikka, ja ainoa kaupallinen potentiaali oli oikeastaan pornosivustoissa. Oudolla tavalla kuvissa näkyy ajankuva, valaistukset, kampaukset, huono kuvanlaatu…

Samalla Piirustusluokka on paluu piirtämisen perusteisiin. Opiskelin itse piirtämistä kuvataideakatemiassa samalla aikakaudella kuin jolta nämä kuvat ovat peräisin. Lisäksi aloin käyttää nettikuvia maalausten aiheena vuonna 1999.

Yllättävät kuvat ja lyhyet piirustusajat tuovat spontaaniutta ja tekemisen riemua. Piirustuksia ei ehdi hioa yksityiskohtaiseksi.

(Videopätkää Tampereen piirustusluokan ensivedoista)

Piirustusluokassa ja Länsiväylän toiminnassa on mukana muita ihmisiä. Mikä merkitys sulle on sillä, että saat ihmiset osallistumaan taiteen tekemiseen?

Kyllä se on ihan oleellinen juttu.

Piirtäminen on hauskaa. Haluan antaa ihmisille vähän yllättävästi mahdollisuuden piirtää.
Piirustusluokissa ihmiset piirtävät ja jos haluavat, voivat jättää teoksensa osaksi piirustusluokkaa.
Esimerkiksi Tampereella yhdessä illassa saatiin galleria täyteen piirustuksia. Piirustusluokassakin on hienoa katsoa sitä riemua, jolla ihmiset piirtävät.

Länsiväylän toiminnassa ollaan kaupunkitilassa. Niihin toivotaan ihmisiä mukaan: silloin teos säilyy avoimena, siitä voi tulla paljon parempaa kuin mihin on pienellä porukalla pystynytkään. Se säilyy yllättävämpänä: se voi kasvaa johonkin ihan muuhun. Alunperin Pyöräilykaistaan suunniteltiin ihan toisenlaiseksi, mutta ihmisen määrän kasvun myötä siitä tuli ihan toisenlainen.

Kuten tuossa aiemmin tuli ilmi, niin opiskelit Kuvataideakatemiassa. Valmistuit vuonna 2001. Pääsit sisään ekalla yrittämällä ilman taidekoulutaustaa, joka on aika harvinaista. Miksi hait sinne?

En sitä suuremmin miettinyt. En oikeastaan tiennyt mitään siitä. Olin Jyväskylässä osallistunut harrastelijataidenäyttelyihin ja lukenut paljon taiteesta. Tein ensimmäisiä tapahtumia ja kai sitä vain ajatteli, että tätä haluais tehdä. Kokeilin, että jos sinne pääsisi, katsoin jostain oppaasta, että se on korkeinta opetusta antava paikka Suomessa. Mutta en siis tiennyt mitä taiteilijuus tarkoittaa.

No mitä taiteilijuus sulle tarkoittaa nyt?

Kyllä sitä on niin syvästi taiteilija. Se on koko elämä, joka vaikuttaa kaikkeen, ja määrittää elämää. Ideoita voi tulla milloin vain: vaikka silloin, kun sä luet Facebookia kännykällä.
On paljon projekteja ja näyttelyitä, joita innolla toteuttaa, niin haluaa myös löytää varmuuden, että voi ne toteuttaa. Se tarkoittaa sitä, että yrittää jostain löytää rahaa niiden toteuttamiseen. Se on kuitenkin tärkeä osa, sen on tässä kymmenessä vuodessa huomannut.

Palataan vielä nettiin. Millainen netinkäyttäjä itse olet?

Olen ollut aika passiivinen: en ole ollut sillä tavalla läsnä. On tietysti ollut kotisivut ja näin, mutta olen halunnut ottaa etäisyyttä. En ole siis tehnyt mitään tunnusta aikanaan Irc-galleriaan. Se on myös vähän jäänyt päälle. En ole ollut sosiaalisessakaan mediassa aktiivinen.

Mutta nyt olen netinkäytön suhteen lisännyt toimintaa, on Facebookissa fanisivut ja sinne päivittää taidejuttuja, voi käydä keskusteluja ja levittää tietoa. Mutta on se netinkäyttö vieläkin tuollaista aika työkeskeistä.

Nyt, kun aktivoitunut, niin tajuaa nettitoiminnan luontevuuden omaan työskentelyyn ja omiin juttuihin. Olisi voinut olla aktiivisempi jo paljon aikaisemmin. Ajatus ulkopuolisuudesta ja etäisyydestä oli ihan turha.

Miten suomalaiset taiteilijat sun mielestä hyödyntää nettiä? Siitä kuitenkin tunnutaan puhuttavan nyt aika paljon.

Taiteilijat ovat lähteneet Facebookiin ja näyttelykutsuja sinkoilee, mutta ei se useinkaan sen pidemmälle ole mennyt. Mutta hyvä, että on syntynyt taidekeskustelua ja tiedonvaihtoa. Ei ole kovin paljon aktiivisia tekijöitä.
Mutta on toki esimerkkejä, kuten Riiko Sakkinen, jotka käyttävät nettiä aktiivisesti viestinnässään ja muussa.

Tällaiselle tavikselle gallerioissa käyminen on aika vierasta. Oon itse oppinut aika paljon, kun olen ravannut sun mukana näyttelyissä. Jos nyt joku amatööri uskaltautuu sun näyttelyä katsomaan, niin mitä siellä kannattais katsoa ja miettiä?

Koen, että mun töitä on aika helppo lähestyä. Ne on kuitenkin esittäviä teoksia.
Siitä vaan katselemaan: ei niitä tarvitse sen tarkemmin analysoida tai purkaa. Jotkut tykkää toisista ja jotkut toisista.

Ylipäätään sanoisin, että galleriat kannattaa ajatella mukavana kaupunkitilana, joissa voi hetken olla rauhassa liikenteen melulta tai mainosviestien pommitukselta. Ei tee koskaan pahaa pysähtyä edes pariksi minuutiksi, ja jos teos tuntuu kiinnostavalta, niin pysähtyä pidemmäksikin aikaa.

Sitten voi tutustua paremmin teokseen ja tekijään, ja ehkä sen kautta rakentuu suurempikin tarina. Gallerioissa on yleensä materiaalia taiteilijasta ja näyttelystä, joten sitä kautta saa tietoa ja sen kautta elämykset voi syventyä.
Avoimin mielin ja kaikessa rauhassa. Kaikesta ei todellakaan tarvitse tykätä.

Kiitos. Luulen, että tämä oli nyt tältä erää tässä, mutta varmana joskus toiste taas lisää. Ja tietysti kommenttiosasto on vapaa myös muiden kysymyksille.

Be Sociable, Share!

2 kommenttia kirjoitukseen “Sami Lukkarinen luo netin profiilikuvista maalauksia”

  1. Jani sanoo:

    Jäi kiinnostamaan, että onko Sami ollut yhteydessä näiden profiilikuvien kohteisiin, eli ovatko he tietoisia pääsystään taidegalleriaan, ja jos ovat, kuinka siihen on suhtauduttu?

  2. Mari Koo sanoo:

    Jani: Sami ei ole kertonut kuvien kohteille, että heidän kuvaansa on käytetty maalauksen pohjana. Jotkut ovat tunnistaneet omakuvansa tai nimimerkkinsä (teosten nimethän ovat henkilöiden käyttämiä nimimerkkejä): useimmat ovat olleet ihan tyytyväisinä, mutta muistini mukaan Sami on joskus kertonut, että jonkun teinitytön isä on joskus ottanut yhteyttä ja ollut kiukkuisempikin, koska tyttären kuva ei ollut isän mieleen (näkyi pullo kädessä tms.) Ja on tietysti moni pohtinut, onko tällainen kuvien käyttö taiteen pohjana soveliasta vai ei.

    Mutta siis useimmat suhtautuvat käsittääkeni ilahtuneesti siihen, että kuva on muuttunut öljyvärimaalaukseksi.

    Noiden uusien pienoismuotokuvien kohteet toki tietävät teoksista Facebookin välityksellä.

Kommentoi