Mari Koo

Työt, tekijät ja downshiftaus

perjantai 5. marraskuuta 2010 klo 14.50

Eilen olin Akavan Erityisalojen Työtä elämään -tapahtumassa Vanhalla ylioppilastalolla puhumassa urasta ja downshiftaamisesta (toki sinne väliin tipahteli myös mm. sosiaalista mediaa…).

Kuten siitä, että mielekäs tekeminen on elämässä tärkeää, kuten myös sosiaaliset suhteet ja riittävä toimeentulo. Ja niihin voi päästä vaikka jättäytymällä pois vakituisesta, hyväpalkkaisesta kokopäivätyöstä ja ryhtymällä osa-aikaiseksi yrittäjäksi (joka hinnoittelee itsensä niin, että ei tarvitse euroja venytellä, tai suhteuttaa kulutuksensa pienempiin tuloihin). Tätä usein nykyisin kutsutaan downshiftaamikseksi tai kohtuullistamiseksi.

Työn mielekkyys merkitsee paljon

Samassa tapahtumassa julkistettiin kyseisen liiton kysely nuorten odotuksista työhön. Mielestäni ne tuntuivat hyvin samanhenkisiltä kuin omani: työn pitää olla kivaa, kiinnostavat tehtävät ovat tärkeämpiä kuin korkea palkka ja työltä odotetaan joustavuutta. Työpaikkaa ollaan valmiita vaihtamaan, jos se ei täytä odotuksia tai vastaa omaa arvomaailmaa.

Siksi hiukkasen hämmensi, miten tutkimus oli uutisoitu tai siis oikeastaan se, miten Akavan erityisalojen toiminnanjohtaja oli tuloksia tulkinnut:

”Käsitykset työtävieroksuvasta ”downshiftaajasukupolvesta” joutavat romukoppaan, Luomanmäki sanoo”

Eli siis jälleen downshiftaus on ajateltu työnvieroksumiseksi. Eihän siitä ole kyse, vaan juuri tuosta, mitä nuoret olivat kertoneet, kuten työpaikan arvomaailman yhteensopivuus omaan ajatteluun:

”Kynnys vaihtaa työpaikkaa on matala. Jos työpaikan arvot tai ilmapiiri eivät ole kohdallaan, lähdetään kohti uusia mahdollisuuksia, vaikka tulotaso laskisikin.”

Vaikka itse alan olla hieman kyllästynyt jauhamaan downshiftingista, niin silti häiritsee se, että termi leimataan laiskotteluksi tai työn vieroksumiseksi.

Esimerkiksi Turun Ylioppilaslehdessa ystäväni Mace kertoo omasta ”Aika on tärkeämpää kuin raha” -ajattelustaan, johon liittyy mm. välivuosien pitäminen. Silti kukaan Macen tunteva tai edes Macen blogia lukeva tuskin voisi sanoa, että hän olisi jotenkin työtävieroksuva.

Downshiftaaja voi tehdä paljon töitä tai työkaltaista toimintaa (vapaaehtoistyö, harrastukset…). Hän saattaa myös tienata runsaasti. Hän voi olla todella tehokas ja aikaansaava. Kyllä useimmat meistä neljässä tunnissa voivat tehdä paljon, jos se, mitä tekee, on mieluista ja kiinnostavaa.

Monet kokevat ennemminkin ”upshiftaavansa”, koska voivat keskittyä itseään kiinnostaviin aiheisiin ja toimintaan.

Ritva on kirjoittanut juuri aiheesta osuvan tekstin Kolme syytä kannattaa downshiftingia, joka kokoaa näkemykset hyvin.

Osmo Soininvaara taas totesi tällä viikolla blogissaan:

”Eräs VM:n virkamies valitti minulle, että veroja ei tule tarpeeksi, koska nuoret koulutetut laiskottelevat ja tyytyvät pienempiin ansioihin. Samaa ilmiötä on myös kotihoidontuen suosion kasvu – myös hyväpalkkaisten keskuudessa, vaikka valinta on heille hyvin kallis.

Vapaaehtoinen, henkilökohtainen rahan vaihtaminen vapaa-aikaan on minusta hyvin terveellinen ilmiö. Tätä ei pidä paheksua, päinvastoin; ei ahneutta ainakaan ennen ole hyveenä pidetty.”

Be Sociable, Share!

6 kommenttia kirjoitukseen “Työt, tekijät ja downshiftaus”

  1. Stazzy sanoo:

    Yksi kaveri linkitti Naamakirjassa aihetta sivuavaan lehtijuttuun, jonka otsikointi oli (minun mielestäni) ihan päin honkia.
    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/04/unohtakaa-downshiftaus-tyo-on-iloinen-asia/201015380/139

    Eikös downshiftauksen idea nimenomaan ole se, että nautitaan siitä työstä mitä tehdään, eikä keskitytä palkkaan tai ylityötuntien lukumäärään?
    Eli siis nuoret olisivat nimenomaan leppoistajia, toisin kuin otsikko väittää.

  2. Anne Rongas sanoo:

    Tuo sama uutisointi pääsi eilen myös sähköiseen mediaan samassa vääristyneessä muodossa. On myös todella ajattelematonta, ettei ymmärretä lasten kotihoidon yhteiskunnallista merkitystä. Meillä ei todellakaan olla opittu mitään Jokelasta ja Kauhajoelta.

    Silti tällainen vanhempi ihminen on kovin innostunut siitä, että löytyy yhä enemmän nuoria ihmisiä, jotka valitsevat myös läheisten ja sosiaalisen ympäristön hyvinvoinnin näkökulmasta tekonsa ja toimensa. Läheisiä ihmissuhteita ei saa millään rahalla ja niistä muodostuva sosiaalinen turvaverkko ei ole korvattavissa vuolaimmillakaan veroeurovirroilla.

  3. Maurelita sanoo:

    Ehkä siinä tarkoitettin leppoistamista muoti-ilmiönä, joka syyllistää työhön panostavat ? Olen juuri palautumassa leppoistamistauolta hektiseen työelämään, ja haasteellinen toimenkuva ja uudet kuviot innostavat kovasti. Nykyään on melkein rikollista nauttia heittäytymisestä työntekoon, ja minusta näitä kahta ei saisi asetella vastakkain.

    Työnteko antaa vastapainoa hiljaiselle elolle, positiivinen stressi kannustaa ylittämään itsensä – eikä se silti tarkoita että uhrattaisiin oma aika ja läheiset ihmiset. Näille jää tietenkin vähemmän aikaa, ja vaikka inhoakin käsitettä ”laatuaika”, kun sitä on vähemmän se tulee organisoitua ja hyödynnettyä paremmin.

  4. Pirkka sanoo:

    Minusta tuo downshifting-termi on kyllä aika harhaanjohtava. Uskon itse, että suurin osa ihmisistä haluaa toki välillä ottaa rauhallisesti ja olla tekemättä mitään (hyvin terve piirre ihmisessä), mutta myös mielellän välillä paiskoa töitä mielellään suuren flown valtaamana. Jos näitä molempia on elämässä tarpeeksi, on se ainakin minusta merkki hyvästä elämästä.

  5. Mari Koo sanoo:

    Kiitti vaan kaikille kommenteista!

    Anni Sinnemäki puhui Megapolis-tapahtumassa fiksusti elämisen rytmeistä (lainaus omasta blogitekstistäni): ”Kun täällä puhutaan elämän hidastamisesta, niin lienee enemmänkin kyse siitä, että ihmiset haluavat löytää sen oman rytminsä: välillä se voi olla nopeampi, välillä verkkaisempi, Sinnemäki sanoi.”

    Tätähän Pirkka ja Maurelita kirjoittitte. Eli jos on pienet lapset, niin sitten voitaisiin ottaa enemmän aikaa lapsille sen tulotason laskun uhallakin jne. Sitten ei tarvitsisi varmasti myöskään tehdä niitä isompia irtiottoja samaan tapaan, kuin nyt moni loppuunpalanut päätyy tekemään.

    EVAn raportissa totesivat Pantzar ja Halava: ”Perinteisen työntekijän, tuottajakansalaisen, vastakohta on omassa elämässään merkityksellisyyttä tavoitteleva kuluttajakansalainen. Hän on itsetietoinen, epäilee linjaorganisaatiota ja puhuu itseohjautuvuudesta. Kuluttajakansalainen on yksilöllinen, eikä automaattisesti yritykselle niin lojaali kuin isänsä tai isoveljensä. Hän haluaa omaa aikaa.”

    (Mitä työhön ja siitä nauttimiseen tulee, niin minusta on mahtavaa aina nähdä ihmisiä, jotka tekevät työtä, josta ovat ylpeitä ja innoissaan. Onneksi saan tuntea lukuisia tällaisia tyyppejä. Ja luen kyllä itsenikin heihin :))

  6. mace sanoo:

    Juup, samaahan ajatusta aiemmassa Megapoliksessakin esitellyt Slow -kirjan kirjoittanut Hónorekin sanoi, eli että kyse ei ole hidastamisesta itseisarvoisesti, vaan juuri *oman tahdin hallinnasta*. Tämä ei tietenkään kuulosta yhtä seksikkäältä kuin ”hidas”.

Kommentoi