Dropbox ja muita kuluttajakansalaisen sydämeen sukeltavia ratkaisuja

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa.

– – –

Kuluttaja-asenne leviää työelämään, sanoivat Mika Pantzar ja Ilkka Halava EVA:lle tekemässään raportissaan viime vuonna.

Sen vahvisti osaltaan myös Christian Lindholm: kun totumme käyttämään hyvin suunniteltuja ja helppokäyttöisiä järjestelmiä kotona, niin vaadimme niitä työhönkin.

Jos et vielä ole kokeillut Dropboxia, niin kannattaa testata. Se sai Lindholmin toteamaan, että jopa tiedostojen hallinta voi olla mukavaa.
Ehkä peräti rakastettavaa: Dropbox tekee esimerkiksi tekstien ja kuvien varmuuskopioinnista ja jakamisesta eri koneiden tai ihmisten kanssa vaivatonta.

Lindholmin mukaan designin pitäisi olla Dropboxin kaltaista. Tai palvelumuotoilun sellaista kuin suomalaisen passin noutamisen, joka Lindholmilla oli sujunut hyvin kätevästi.

Dropbox ei kuitenkaan toiminut esimerkkinä vain hyvästä järjestelmästä. Se oli Lindholmille esimerkki myös siitä, miten digitaaliset start up-firmat ja internet vaikuttavat muiden yritysten tekemiseen. Aiemmin b-to-b -yrityksen ei ole tarvinnut juurikaan miettiä tuotteiden käytettävyyttä:

“On valtavasti softaa, jonka suunnitteluun ei panosteta: loppukäyttäjä on jonkun palveluksessa ja sille maksetaan palkkaa siitä, että käyttää sitä softaa, joten se voi olla paskaa, koska siitä saa palkkaa.”

Kiitos siis kaikille niille kuluttajille suunnatuille, usein ilmaisille, järjestelmille, joita minäkin käytän aktiivisesti ja jotka toimivat paljon paremmin kuin yritysten jähmeät ohjelmistot. Gmail toimii mainiosti sähköpostina. Blogialustat muuttivat käsitykseni verkon sisällöntuotantojärjestelmistä ja saivat odottamaan samoja, helppokäyttöisiä ratkaisuja muiltakin.

Kuluttajakansalainen tavoittelee merkityksellisyyttä omassa elämässä. Sitä samaa tavoittelemme työssämme. Eikä hyvä design silloin ole ainakaan haitaksi.

Tagged: Tags