Mari Koo

Nettilukutaidon perusteita: tarkista julkaisuajankohta

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013 klo 8.35

Luen kolumnia, joka mielestäni sanailee osuvasti. Kun olen klikkaamassa Facebookin tykkäystä, niin huomaan, että olen jo tykännyt tästä tekstistä.

Sitten vilkaisen kolumnin julkaisupäivämäärää. Se on kolmen vuoden takaa.

Tämä on hauska muistutus siitä, miten vähän netissä vuosien varrella lukemistani teksteistä muistan. Enhän muista edes kaikkea sitä, mitä olen kirjoittanut.

Mutta samalla se on tärkeämpi muistutus: katso verkossa aina julkaisuajankohta. Sosiaalinen media nostaa helposti esiin vanhoja tekstejä. ”Tänä keväänä” -otsikko ei välttämättä tarkoita kevättä 2013.

Esimerkiksi muutama kuukausi sitten verkostossani linkattiin Ministeriö kieltää perunan kotikasvatuksen -juttuun. Kyseessä oli kuitenkin viime vuoden aprillipila (tosin julkaisupäivämääränä näkyy maaliskuun viimeinen päivä, joten päivämääräkään ei välttämättä heti soita hälytyskelloja).

Syksyllä juttua ei noin vain osata lukea aprillauksena. Uutismuotoisuus tuo luotettavuutta, jonka voi helposti uskoa.

Julkaisupäivämäärien tarkistaminen näyttää unohtuvan myös uutisia tuottavilta sivuilta. Iltasanomat julkaisi uutisen Nokian puhelinkehityksestä The Guardian -lehden jutun perusteella. Pian kuitenkin havaittiin, että Guardianin juttu on vuodelta 2009, ja juttua muokattiin. Muokkauksesta kerrotaan jutun lopussa: hyvä, että moka mainitaan avoimesti.

Kohta on taas aprillipäivä. Sen päivän pilat ovat lähinnä harmitonta huvia. Mutta vuosien takaisten uutisten kierrättäminen uusina ei ole niin hupaisaa.

Eikä näissä blogiteksteissäni ole vieläkään sitä Fb-tykkäysnappulaa. Yritän hoitaa kuntoon sitten joskus, kun taas ehkä aktivoidun tässä blogissa!

Blogitekstit katsastavat kulutusvuoteen 2012

torstai 14. helmikuuta 2013 klo 18.41

Tammikuussa kirjoitin Kulutusjuhlan puolelle ajatuksia viime vuodesta pääotsikolla Kulutusvuosi 2012. Jos siis allaolevat aiheet eli viime vuodelta poimitut kulutukseen liittyvät ilmiöt kiinnostavat, niin tervemenoa lukemaan!

Kirjoitin nämä tietysti osittain myös itseäni varten. Kuvittelen, että muutaman vuoden kuluttua muistelen, miten tietyt ilmiöt tai asiat menivät. Silloin voin kaivella blogiarkistojani ja ehkä löytää jonkun hyödyllisen hippusen tietoa.

1. Ruoka ja ravitsemus herättävät aina keskustelua

2. Peruspuhetta tuloista, menoista ja köyhyydestä

3. Sosiaalinen media tuli yritysten ja kuluttajien arkeen

4. Digitaaliden jakelun kasvu ja nettikauppaa kaikkialla

5. Joukkoliikenteeseen syntyi kilpailua ja pyöräily kiinnosti

6. Ammattijärjestäjät, Siivouspäivää ja jatkuvaa tavaratuskaa

Kuluttajajournalismi kerää klikkauksia ja lukijoita yritystalousuutisointia paremmin

perjantai 14. joulukuuta 2012 klo 10.25

Journalistissa on verkko- ja klikkijournalismia laajasti käsittelevä juttu. Kiinnitin huomiota talousjournalismia käsitelleeseen osioon:

”Kaarina Nikusen tutkimuksesta käy ilmi, että verkko vaikuttaa siihen, millaisia juttuja tehdään. Erityisesti talousjournalismissa verkkolehti keskittyy helposti kuluttajajuttuihin laajempien taloudellisten prosessien tarkastelun tai yritystalouden tarkastelun sijaan. Oma talous kuten eläkesäästäminen ja omaisuudenhoito kerää klikkauksia paremmin.”

Olin aistivinani tästä lainauksesta tietyn arvolatauksen eli sen, että kuluttajajutut olisivat jotenkin väheksyttävämpiä kuin yritys- tai maailmantalous. Ehkä tulkinta oli vain omasta päästäni, mutta silti mietin, miksi omaan talouteeni liittyvät jutut olisivat ”huonompia”. Etenkin, kun ne selvästi kiinnostavat lukijoita.

Tunnustan, etten juurikaan jaksa lukea esimerkiksi pörssiin liittyvää uutisointia. Sen sijaan olen kiinnostunut omasta elämästäni ja siihen vaikuttavista päätöksistä, muutoksista tai tutkimuksista. Tietysti haluan myös käyttää rahani niin, että voin ajatella toimivani suhteellisen järkevästi.

Jokainen lukija on myös kuluttaja. Harvempi on ahkera pörssisijoittaja, kiinnostunut Yhdysvaltojen kiinteistömarkkinoinnista tai haluaa syvällisesti ymmärtää maailmantalouden monimutkaisuuksia.

Lisäksi hyvä ja tasokas oma talous -tyyppinen juttu vaatii toimittajalta osaamista siinä, missä yritystaloudestakin kirjoittaminen.

Lapset blogeissa: kuvilla, ilman kuvia, salasanan takana, mainosten kera?

tiistai 9. lokakuuta 2012 klo 15.34

Katleena muistutti lapsistaan blogeja pitäviä siitä, että lapsen nimen ja kuvien julkaisussa nettiin on syytä käyttää harkintaa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, ja lapselle on annettava päätösvaltaa siihen, mitä hänestä netissä tulevaisuudesa löytyy.

Minulle aihe on tietysti nyt kovin ajankohtainen. Poikamme syntyi heinäkuussa, ja ennen syntymää aloitin salasanasuojatun blogin, johon olen kirjoittanut ajatuksiani sekä julkaissut kuvia. Blogia pääsevät lukemaan tietyt lähipiirin ihmiset, ja samalla tietysti ajattelen sen toimivan päiväkirjana. Julkisena en sitä haluaisi pitää.

Twitterissä aihe johti myös viestintään siitä, ovatko Facebook-kuvat liikaa ja pitäisikö myös ne jättää julkaisematta. Minä olen laitellut lapsukaisestamme kuvia Facebookiin, vaikka tiedostan, että FB on toiminnoiltaan epävarma. Vaikka kuvien näkyvyys on rajattu, niin mitenkään en voi varmistaa, etteivät kuvat jotain kautta joskus julkiselle paikalle päätyisi.

Tyynnyttelen itseäni julkaisemalla FB-kuvia lapsesta harkiten. Rumia kuvia en halua esitellä, saati vähäpukeisia.

Sitä paitsi harva jaksaa ihastella toisten lasten kuvia FB-virrassaan jatkuvasti: kissoista saa paljon helpommin söpöjä otoksia kuin vauvasta.

Pari kuvaa vauvasta on netissä kaikkien löydettävänä, mutta nekin ovat ilman lapsen etunimeä. Ajattelen, että olisimmehan saattaneet pistää lapsen esiin myös lehden Syntyneet-palstalle. Täydellistä lapsen piilottelua en siis koe tarpeelliseksi.

Äitiblogeissa markkinat jyräävät nimellisiä korvauksia vastaan?

Pihalla kotona -blogin Liisa taasen pohtii kuluttamiseen keskittyviä lapsiblogeja. Kulutuskeskeisyys mahdollistaa blogin kaupallistamisen. Eli siis se yksi blogien ikuisuusaihe: mihin hintaan oma blogi valjastetaan firmojen markkinointiin?

”Onko tavaroiden ja yritysten markkinointi vain yksi aihe muiden joukossa, jos ei halua muusta kirjoittaa? Onko kyse vain innostuksesta kuluttamiseen ja siihen liittyvään tavaratarjontaan? Onko ilmaisena saatujen tavaroiden ja vaatteiden testaaminen vain yksinkertaisesti kivaa? Vai onko blogeista tullut keino äideille tienata lisäansioita, ollessaan lasten kanssa kotona? Tai oikeastaan, voiko puhua edes lisäansioista, jos palkkiot maksetaan suurelta osin vaatteina, tavaroina ja muina hyödykkeinä, joiden arvo niitä luovuttavalle yritykselle on murto-osa tuotteen kauppahinnasta? Onko bloggaamisesta tullut matalapalkkainen työ, jossa äidit, muiden bloggaajien mukana, pitävät yllä yrityksille mieluisaa mainostilaa, nimellistä korvausta vastaan?”

Sitaattimerkkejä käytetään ”oudosti” jutuissa

maanantai 2. huhtikuuta 2012 klo 21.30

Tänään linkkasin Facebookissani Taloussanomien jutun, jonka otsikko oli
Foxconnin tehtailla ”vakavia” työlakien rikkomuksia

Tietysti aihe oli tärkeä, mutta ennen kaikkea kiinnitin huomiota otsikon sitaattimerkkeihin. Tuollaisesta yhden sanan lainausmerkeistä tuli tunne, että kyseessä eivät olekaan niin vakavat rikkomukset. Että ironiaa, hei. Vaikka se ei tietenkään ollut jutun tavoite.

Kommenttini perusteella Aleksi kiitti huomiosta, ja otsikko on nyt muutettu.

Mutta aiheesta syntyi vilkasta kommentointia Facebookissani. Syyksi sitaattimerkkien epämääräiseen käyttöön epäiltiin mm. kääntämistä englannista sekä sitä, ettei osata tai viitsitä lainata kunnolla.

Pari muuta linkattua juttua FB-keskustelun yhteydessä:
Finanssivalvonta: Ilmarisen ja Vehviläisen kauppa ”poikkeuksellinen” (HS)
Huippujuristille varoitus: Rinnasti epäillyn ”hulluun koiraan” (IS)

Tallennan nyt osan noista Facebook-kommenteista tänne, niin jäävät paremmin talteen ja muut voivat jatkaa pohdintaa (linkkaukseni oli julkinen, joten keskustelu oli laajemmin nähtävissä, ja pistin nyt tiedoksi, että teen blogitekstin. Ja kun tunnen keskustelijat, niin uskon, etteivät harmistu lainaamisesta):

Erkka:

Mistä (ajassamme) kertoo muuten se, että sitaateissa oleva sana tulkitaan jo uutisteksissä herkemmin sarkastiseksi kuin, no, sitaatiksi?

Outi:

Jos uutistekstissä on oikea sitaatti, siinä on mukana johtolause: ”plaaplaa”, sanoo yrityksen edustaja; tiedotteen mukaan ”diipadaapa”.

Keskellä tekstiä ilman selitystä oleilevat lainausmerkit tuovat merkityksen niin sanottu, muka.

Olisiko kyse siitä, ettei osata tai yksinkertaisesti viitsitä lainata pitkän kaavan mukaan?


Olli
:

Tuossa otsikossa sävyongelma tulee siitä, että on ”siteerattu” vain yksi sana.

Ongelman olisi ehkä voinut kiertää, jos siinä olisi lainattu ”kaksi sanaa”.

Tai sitten ei, koska tyhmältähän tuo nytkin näyttää. Hmm, ehkä sittenkin kyse on siitä, että ”vakava rikkomus” ei vaikuta sitaatinomaiselta lausahdukselta, kun se on niin yleiskielinen. Ja toisaalta siitä, että toimittaja hedgaa bettinsä käyttämällä siinä lainausmerkkejä eikä ottamalla väitettä omaan suuhunsa.

ja

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia väärinkäytöksiä”

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia” väärinkäytöksiä

Erkka:

Hmm. Toistaalta tuo ”kuvottava” on toisaalta sana, joka sitaatteihin laittaminen kuulostaa sitaatilta.

”Applen” tehtailla paljastui kuvottavia väärinkäytöksiä

(Applen tehtaana esittäytyvä tehdas)

Applen ”tehtailla” paljastui kuvottavia väärinkäytöksiä

(Ei olekaan tehda)

Applen tehtailla ”paljastui” kuvottavia väärinkäytöksiä

(Oli jo tiedossa)

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia” väärinkäytöksiä

(Jokun muun mielestä, mutta väitettä ei voida allekirjoittaa)

Applen tehtailla paljastui kuvottavia ”väärinkäytöksiä”

(Epäkohtia, jotka eivät ole vakavia)

Sitten ainoat mahdolliset (järkevät) kahden sanan sitaatit ovat:

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia väärinkäytöksiä”.

”Applen tehtailla” paljastui kuvottavia väärinkäytöksiä.

(Tuota muotoa voisi kai perustellusti käyttää Foxconnista jos haluaa Applen otsikkoon, koska se ei ole Applen tehdas, vaan Apple on sen asiakas?)

Olli:

Voisin vielä vähän peesata Outia: musta tuntuu, että suomalaiseen otsikointikäytäntöön ei kuulu kovin vakiintuneesti yksittäisten sitaattisanojen käyttö. Se lienee enempi angloamerikkalaista tyyliä, ja
on sikäli omiaan lisäämään hämmennystä.

Tämä on toki täysin perstuntumaa, eli voin olla väärässäkin.