Matkustamisen muutosilmaa

Julkaistu Helsingin Sanomissa 2.4.2008

Lentäminen oli pitkään rikkaimpien tapa lähteä lomalle. Kaukomatkat olivat tavallisen peruskuluttajan ulottumattomissa tai elinikäinen haave, johon säästettiin rahaa vuosi toisensa jälkeen.

Nyt on toisin. Thaimaa vetää suomalaisia lasteittain. Kouluikäiset lapset vertailevat lukuisia etelänmatkakokemuksiaan. Pitkätkin matkat ovat nyt melko edullisia, koska lennoista on tullut halpoja muun muassa lentokilometreille annetujen erilaisten valtioiden tukien vuoksi.

Matkailu on sosiaalisesti hyväksytty ja arvostettu harrastus: Siinä nähdään maailmaa ja laajennetaan omaa näkökulmaa, tutustutaan vieraisiin kulttuureihin ja saadaan kansainvälistä näkemystä.

Ei silti tarvitse olla edes ennustaja veikatakseen, että lentomatkustaminen kallistuu. On jopa mahdollista, että siitä tulee paheksuttu tapa. Niin korostetusti lentäminen on esillä ilmastonmuutoskeskustelussa.

Vaikka omia lentojaan voi hyvittää maksamalla lentomaksuja ympäristöjärjestöille, ei se silti auta ilmastoa.

Olen aiheuttanut melkoisia haittoja ilmakehälle lentämällä toiselle puolelle maapalloa ja takaisin. Lisäksi olen matkannut useita kertoja Euroopan ilmatilassa.

Oikeastaan olisin helpottunut, jos lentäminen kallistuisi. Olen myöntänyt itselleni, etten erityisemmin piittaa matkustamisesta. Monissa matkoissa yksi hienoimmista hetkistä on ollut kotiinpaluu ja kellahtaminen omaan sänkyyn. Nyt voin perustella näkemystäni ekologisuudella ja saan taas tuntea itseni mukamas paremmaksi ihmiseksi ja vastuulliseksi kuluttajaksi.

Matkustamattomuus ei siis enää teekään minusta junttia nyhveröä, jolla on rajoittunut mieli. Sen sijaan olenkin ekologinen edelläkävijä. Minun ei tarvitse matkustaa kauas saadakseni elämyksiä, vaan etsin niitä lähempää.

Näin voin edustaa yltäkylläisyyden ja hektisyyden vastapainoksi syntynyttä slow-ajattelua, jossa panostetaan laatuun eikä määrään. Matkustamisessa se voisi tarkoittaa sitä, että jos reissuun lähdetään, niin tehdään se sitten harvoin, huolellisesti ja ilman kiirettä. Oleellista on matkanteko.

Voi myös olla lähtemättä mihinkään. Kotisohvalta ja lähiseuduilta voi oppia paljon maailmasta ja ihmisistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *