Mari Koo

Riittääkö virta, kestääkö akku?

Julkaistu Helsingin Sanomissa 12.3.2008

Toverini esitteli monitoimilaitettaan, jota myös kännykäksi kutsutaan. Puhumisen ja tekstiviestien lisäksi sillä voi muun muassa lähettää suoraa videolähetystä nettiin. Ongelma on se, että akku tyhjenee valitettavan usein tehokäyttäjällä ennen kuin päivä loppuu.

Ei siis ihme, että baareissa kysellään taas, onko tiskin takana omaan puhelimeen sopivaa laturia.

Juuri se on laitteiden tunnettu ikävä piirre: jokainen merkki vaatii akun lisäksi myös omanlaisensa latauslaitteen.

Toinen kaverini oli testannut festariolosuhteissa paristokäyttöistä laturia, jolla saatiin virtaa niin mp3-soittimeen kuin erimerkkisiin matkapuhelimiinkin. Se toimi, muttei ollut edullinen eikä myöskään ympäristöystävällinen ratkaisu.

 

Jään siis odottamaan, että todelliseen tuotantoon pääsisi vaikkapa latauslaite, jonka päälle melkein minkä tahansa pienlaitteen voisi asettaa, ja akku saisi virtaa.

Odotan myös akkujen kehityslupausten täyttymistä. Tarjolla on tutkimustuloksia ja kehitelmiä tehoakuista, mutta kaupallisten ratkaisujen syntyminen ja niiden päätyminen kuluttajan käyttöön on hidasta, monista ymmärrettävistä syistä. Visiot, joissa virtaa saadaan auringosta tai veivin avulla, ovat kiinnostavia, mutta niitä odotellessa olen jumissa perinteisessä sähkövirrassa.

Siksi esimerkiksi ravintoloissa on hyvää asiakkaiden huomioimista, jos langattoman nettiyhteyden lisäksi käytettävissä on myös pistorasioita. Näin kannettavan tietokoneen virta riittää varmasti useamman kuin yhden kahvikupillisen ajaksi.

 

Tietokoneen akun voimat hiipuvat valitettavasti pari kolme vuotta ostamisen jälkeen, ja uusi akku maksaa kovin paljon verrattuna kokonaan uuteen, monin tavoin parempaan koneeseen.

On siis helppo ostaa kerralla kaikki uutena kuin pelkkä akku, mikä taas on epäekologinen ratkaisu. Vihertävää järkeä vastaan sotii se, että yhden lisälaitteen hankkimisen sijaan on taloudellisesti kannattavaa pistää koko paketti uusiksi.

Akut ovat ongelmajätettä ja niiden kierrätys on tärkeä asia. Mutta oleellista olisi ymmärtää myös se, että mitä vähemmän akkuja ja niiden lataamiseen tarvittavia laitteita hankimme, sen parempi.

Yksi keino on pidentää laitteiden ja akkujen käyttöikää on oma toiminta, kun vain vielä tietäisi, mikä akku laitteessa on ja millaista erityiskohtelua se vaatii.

  • del.icio.us
  • Digg
  • Facebook
  • FriendFeed
  • Google Buzz
  • Identi.ca
  • LinkedIn
  • Posterous
  • StumbleUpon
  • Twitter