Mari Koo

Valitse köyhiä kavereita (Huili-kolumni 2010)

Reilut sata vuotta sitten Thorstein Veblen esitti Joutilas luokka -teoksessaan, kuinka pyrimme kulutuksellamme päihittämään naapurit ja muut lähipiirin edustajat.
Ongelma vain on se, että myös naapurit pyrkivät samaan. Näin kaikkien vauraus nousee uudelle tasolle, ja se, mikä ennen riitti, ei enää tyydytä.
Kun on pienituloinen opiskelija, mutta viettää aikaansa muiden pienituloisten kanssa, niin on helposti suhteellisen tyytyväinen. Sama tulotaso ja sen mukainen kulutus tuntuu kuitenkin riittämättömältä, kun opiskeluista siirrytään työelämään.

Veblenin mukaan pyrimme kulutuksella saamaan arvoa muiden silmissä. Siksi teemme ostoksia, jotka eivät ole välttämättömiä hengissäpysymisellemme. Yksi näkyvä esimerkki on pukeutuminen: jos käyttäisimme vaatteita vain pitääksemme itsemme lämpimänä, niin pääsisimme huomattavasti vähäisemmällä tekstiilimäärällä.
Mutta oleellista on siis se, kuinka jatkuvasti vertailemme itseämme toisiin. On vaikeaa olla onnellinen, jos kulutuskilvoittelussa tuntee jääneensä hännänhuipuksi. Koska jokainen haluaa olla muita parempi, rikastumisen tarve ei koskaan tyydyty.

Olisi hienoa saada kapitalismin kriitikko Veblen vierailulle kulutusyhteiskuntaamme. Sadan vuoden takaiseen maailmaan verrattuna kulutus on kasvanut länsimaissa huimasti. Yksin asuva suomalainen, joka elää virallisen köyhyyrajan tienoilla eli tienaa noin 14 000 euroa vuodessa, olisi jossain toisessa ympäristössä varsin varakas.

Veblenin aikana ei tarvinnut ottaa huomioon ympäristönäkökulmia, mutta nyt ne ovat vankka osa kulutuskeskustelua. Kilvoittelu on kohonnut kestämättömälle tasolle.
Siksi nyt mietitään, miten voisimme vähentää kulutusta. Olisiko yksi ratkaisu se, että kilvoittelisimme siinä, miten kulutamme aikaa? Muistuttaahan Veblenin teos, että myös ajankäytöllään voi viestiä asemaansa.
Veblenin ajattelu pohjautui luokkayhteiskuntaan. Hänen joutilaaksi luokaksi nimeämänsä ryhmä oli arvostettu nimenomaan siksi, ettei tämän joukon tarvinnut käyttää aikaansa ns. tuottavaan työhön. Sen sijaan herrasmiehet esimerkiksi kehittivät makuaan erottaakseen halpa-arvoiset ja ensiluokkaiset hyödykkeet ja opettelivat, kuinka joutilasta aikaa käytetään soveliaalla tavalla.

Edelleen vapaaehtoinen joutenolo kielii vapautumisesta tuottavasta työstä, ja arkisesta aherruksesta itseään irrottavat tuntuvat nousevan tiettyyn asemaan. Olemme helposti kateellisia niille, jotka voivat ottaa kuukausien sapattivapaan.
Eikä taida olla kovin suuri yllätys sekään, että nimenomaan vapaa-aikaan käytetty raha näyttää tuottavat enemmän onnellisuutta kuin uudet tavarahankinnat. Tutkijat perustelevat tätä sillä, että esimerkiksi harrastuksissa toimitaan yhdessä muiden kanssa, ja sosiaalisuus lisää onnellisuuttamme.
Ehkä syynä voisi olla myös se, että vapaa-aikaan panostaminen tuottaa kilvoittelussa mielihyvää: olen näin joutilas ja hyvätuloinen, että voin ostaa lomamatkan sen sijaan, että hankkisin tavaroita.

Mutta oman onnellisuuden kannalta oleellinen valinta taitaa olla, kenen kanssa ja mistä kuluttajana kilvoittelee.
Hanki siis kavereita, jotka ovat köyhempiä kuin sinä.

Be Sociable, Share!