Tosin en tietysti malttanut pitäytyä vain tässä, koska kuulin kummasteluja mm. siitä, ketä mahtavat olla ne, jotka vaikkapa kommentoivat blogeja keskellä yötä. Tunnustin itse kuuluvani tähän joukkoon.

Seminaarissa oli mukana myös mm. Ville Lehtovirta (Aleksin Kaiku-firmasta) Ydinreaktioita-blogin tiimoilta. Kyseisen blogin tavoite on saada sekä ydinvoiman puolustajat että vastustajat keskustelemaan samaan paikkaan. Toistaiseksi Ydinreaktioita on tavoittanut erityisesti puolustajat: vastustajat toimivat aktiivisesti omilla tahoillaan netissä.

Eikä tämä minua sinällään ihmetytä. Kun Ydinreaktioita nopeasti vilkaisee, niin tulee tunne, että tässä nyt energia-ala puffaa ja ydinvoimaa vastustavat kirjoitukset tuntuvat lähinnä näennäiseltä kuorrutukselta tyyliin “keskustelemme kyllä avoimesti aiheesta”.

Jäin miettimään, miksi vieläkään ei näe kovin paljon niitä blogeja, jotka kokoaisivat keskustelua muista blogeista, kuten Kulutusjuhlassa teemme. Esimeriksi ydinvoimasta ja Suomen energiapolitiikasta kirjoitetaan runsaasti blogeista, joten luulisi, että olisi helppo ottaa lainauksia näistä. Silloin ei tarvitisisi itse edes suoraan tuottaa sisältöjä, mutta saisi niitä eri näkemyksiä samalle sivustolle. Tällöin myös blogi luontevasti linkittyisi muihin blogeihin.

Tietysti toisten blogien lukemisessa on oma vaivansa. Mutta ei se nyt mahdotonta ole, ja ainakin Kulutusjuhlan osalta se on ollut todella tärkeä tapa koota blogien kuluttajakeskustelua.

Samaa tekniikkaa voisi käyttää monen muunkin blogiporukan kokoamisessa. Onko esimerkiksi olemassa blogia, joka keräisi yhteen suomalaisten poliitikkojen blogitekstejä? Tai koirablogien seuraajaa? Entäs ihmissuhteiden kartoittaja? Tai kunnonkohottajien etenemistä kartoittava? Mainostoimistojen blogien viikkokatsaus?

Olisin kiitollinen, jos joku tietää tällaisia blogeja ja voisi niistä vinkata.

Olin paikalla kertomassa Porkkanamafian tavoista hyödyntää nettiä (esitykseni kalvot), ja toisena alustajana toimi Mari Tikkanen M4ID:stä (lue lisää Marista ja hänen erittäin kiinnostavasta yrityksestään Vihreän Langan jutusta). Liverapoilin paikalta Qaikuun.

Tikkasella oli hyvä pohjustus aiheeseen ja monta hyvää näkemystä, jotka sopivat paitsi järjestöille niin myös yrityksille. Tikkanen totesi mm. sen, että järjestöt eivät vielä ottaneet tarpeeksi huomioon, miten kollektiivista tekemistä voisi hyödyntää. Esimerkiksi Wikipedia on suosittu lähde terveysasioissa, joten vaikkapa WHO:n asiantuntijan pitäisi osata (ja haluta) muokata artikkelia esimerkiksi sikainfluenssasta.

Jälleen todettiin myös se, että verkkomaailman keskusteleva, avoimuutta vaativa kulttuuri on monille vieras ja sitä pelätään. Lisäksi netissä käytetään usein epämuodollista, henkilökohtaista viestintätapa, eikä senkään omaksuminen tuosta noin ole vaivatonta.

“Communication officer” ei ole enää merkittävin viestinlevittäjä, vaan yhteisö välittää ja kenties myös muokkaa viestejä. Erityisen tärkeitä ovat verkon mielipidejohtajat (“e-fluentials”, ihmiset, joilla on voimakas vaikutus sosiaalisessa mediassa omalla sektorillaan tai vaikka kaveripiirissä): viestin pitää tavoittaa nämä henkilöt.

Tähän liittyy myös tarve jokaisen henkilökohtaiseen sosiaalinen pääoman kehittämiseen. Tietysti minäkin haluan näyttää hyvältä omassa porukassani, yhtä lailla kuin myös antaa kuvan omasta asiantuntijuudesta.

Järjestöissä sosiaalisen median käyttöön ottoa helpottaakin, jos porukassa on edes yksi tällainen netti-intoilija. Organisaation sisäisessä toiminnassa “sosiaalisen median evankelisti” helpottaa asioiden viemistä läpi ja kenties vähentää muutosvastarintaa.

Alustusten jälkeen virisi kiinnostavia kommentteja ja ajatuksia. Yhtenä kohteena oli esimerkiksi netin viihteellisyys ja tiedon luotettavuus. Tähän Tikkanen totesi, että sosiaalista mediaa käytetään yhä enemmän nimenomaan “hyötymielessä”, vaikka tietysti “hömpälle” on oma paikkansa.  Ihmiset haluavat käyttää sosiaalista mediaa yhä enemmän oman elämän hallintaan.

Ei myöskään pitäisi aliarvioida ihmisen kykyä arvioida nettitietoa ja sen levittäjien luotettavuutta.

Asiatiedon merkitystä kuvasi myös Lukiolaisten liitossa toimineen nuoren kommentti IRC-gallerian hyödyntämisessä asiakampanjoinnissa. IRC-galleria on kaupallistunut ja yritysten mainosviesteihin voidaan suhtautua kielteisesti, mutta käyttäjät haluavat kuitenkin asiatietoa, vaikuttamismahdollisuuksia, kannanottoja. IRC-galleriassa voi luoda keskustelupaikan esim. nuorten mieltenterveystyöhön.

Lisäksi nousi esiin, ettei liittyminen johonkin Facebook-ryhmään todellakaan tarkoita, että olisi valmis vielä toimimaan konkreettisesti.

Samalla keskusteltiin myös jälleen siitä, että vaikka sosiaalinen media on periaatteessa edullista, niin silti se vaatii resursseja. Siis runsaasti aikaa. Eikä käsitys sosiaalisesta mediasta tai osaaminen verkossa toimimiseen ihan noin vain sormia napsauttamalla synny.

Haluaisin jotenkin aina mys muistuttaa, ettei netti ole muuttanut ihmismieliä niin paljon kuin välillä tunnutaan ajattelevan. Verkkoa syytetään siitä, että olemme lyhytjänteisempiä tai emme halua ottaa vastuuta samaan tapaan kuin ennen. Onkohan se todella näin? Ovat monet varmasti ennenkin ajatelleet, että olisipa hienoa tehdä hyväntekeväisyystyötä ja ensi maanantaina menen kyllä tuonne, mutta ajatuksen tasolle se meneminen kuitenkin on jäänyt: nyt verkossa aikomuksetkin voi tehdä julkisiksi.

Ja monet nettikäytökseen ja -toimintaan liittyvät kysymykset ovat niitä samoja, jotka ovat ihmisten sosiaalisessa toiminnassa olleet läsnä aina: verkko tuo vain ne esiin toisella tavalla.

Sosiaalisen median tutkija Petri Kola eli nettitutummin Pe3 aloittaa seminaarin otsikolla  “Palasia Porkkanamafiasta – uusia naamoja ja parveilua, hyvää satoa ja ongelmapaikkoja”.  Petrihän on ollut mukana Porkkanamafiassa etenkin nettisysteemien pohdinnoissa ja on tietysti muutenkin fiksu ja mukava torkkelinmäkeläinen.

Toisena puhujana on akatemiatutkija Mika Pantzar otsikolla “Pelkkä porkkana ei riitä”. Hän kommentoi minulle puhujapyyntöä siihen tyyliin, että tulee kyllä, jos saa puhua siitä, miksi nyt kuluttajien sijaan pitäisi aktivoida yritykset toimimaan toisin: lainsäädännön ja sanktioiden vaikutus on suurempi kuin kuluttajien huonon omantunnon kautta toimiminen.

Kolmas puhuja on, tadaa, minä itse. Otsikokseni kirjasin “Kuluttajat kylvävät kokemuksiaan nettiin” eli sitä tuttua asiaa, jota blogiinkin on tullut runsaasti kirjattua.

Yksivuotisseminaari järjestetään Dodo ry:n todella mielenkiintoisen Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä. Eli Porkkanamafian seminaarin jälkeen kannattaa jäädä kuuntelemaan  puhetta hyvästä ruuasta ja kaupunkilaisuudesta.

Porkkanamafian juhlinta jatkuu iltabileissä (FB-kutsu), joiden tuotolla seuraavana päivänä vietetään brunssia (FB-kutsu).

Eli tulkaahan kuuntelemaan ja moikkaamaan!

En ole kovin suuresti osallisuuttani Porkkanamafiaan esitellyt, sillä koen kai sen vain yhdeksi luontevaksi sivujuonteeksi oman elämäni netti- ja kuluttaja-aktiivina. Nyt taitaa kuitenkin olla aika tiivistää ajatuksia enemmän.

Porkkanamafian toiminta on Suomessa vajaassa vuodessa mennyt hämmästyttävän aktiiviseksi. Tempauksia on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla, esimerkiksi Tampereella jo useampi, ja monessa muussa kaupungissa yleensä kahvilaan tai ravintolaan liittynyt tapahtuma: Mikkeli, Jyväskylä, Joensuu, Lahti, Oulu, Turku…

Netti vaikuttaa merkittävästi

Netti on tietysti ollut Porkkanamafian merkittävässä roolissa alusta alkaen. Carrotmob-video oli varmasti yksi merkittävä tekijä, jonka avulla pystyi ymmärtämään, mistä on kyse. Minä törmäsin siihen Roope Mokan Jaiku-viestissä. Idea sai netissä laajaa kannatusta (ja ilmeisesti sellaisten ihmisten parissa, joilla on nettivaikutusvaltaa), ja sen myötä pyörä lähti pyörimään.

Hintikan Kari kirjoitti Porkkanamafian, silloin vielä Carrotmobin, leviämisestä ja kansalaisvaikuttamisesta netin kautta heti toiminnan alkutaipaleella.

Ensimmäinen tempaus onnistui mainiosti, ja ilmeisesti innosti ihmisiä muillakin paikkakunnilla. Porkkanamafia näyttää kolahtavan monilla paikkakunnilla kaltaisiini kolmekymppisiin tai vanhempiin, joilla on jo kokemusta, verkostoja ja halua toimintaan.

Matkaan mahtuu mutkia ja vaikeuksia

Mutta eihän mikään toiminta ole pelkkää hehkutusta ja onnistumisia. Porkkanamafia on saanut paljon myönteistä julkisuutta, mutta alkuinnostuksen jälkeen pitäisi saada into säilymään ja myös uusia, toiminnan kehittämisestä ja ideoinnista kiinnostuneita ihmisiä mukaan. Kuten tavallista, moni sanoo, että hemmetin kiva juttu ja joo, kiinnostaa, mutta käytännön toiminta on tietysti sitten jo melkoisesti suuremman harppauksen takana.

Viestinnässä mukana olevana koen jatkuvaa harmistusta siitä, miten viestintä ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla: tietoa on siellä, täällä ja tuolla, mutta silti se ei tavoita eikä ole aina kovin helposti saatavilla. Muun muassa tätä pohdittiin ensimmäisessä eri paikkakuntien aktiiveja koonneessa Porkkanamafian “superkokouksessa” Tampereella viime perjantaina (josta hieman rapoa Qaikussa).

Kiinnostukseni kohteita ja mainioita ihmisiä

Miksi sitten itse olen tässä mukana? Ei kyse ole tietysti pelkästä halustani uskoa Porkkanamafian kuluttajille luomaan vaikutusvaltaan. Porkkanamafia liittyy vahvasti kuluttajiin, sosiaaliseen mediaan, ekologisuuteen ja viestintään, ja näistä kaikista olen kiinnostunut. On kiehtovaa seurata, miten Porkkanamafia on syntynyt, kehittynyt ja kasvanut, millaisia ongelmia kohdataan ja miten ne ratkaistaan tai miten asiat organisoituvat ilman virallista organisaatiota.

Enkä todellakaan vähättele ihmisten merkitystä: mukana on saanut pysymään porukka eli erittäin hyvät, fiksut ja hauskat tyypit.

Oma riskinsä on tietysti siinä, että ydinjengi muotoutuu liian tiiviiksi, jolloin uutena on hankala hypätä mukaan, kuten helposti monessa porukassa käy. Mutta toivottavasti uusia, innokkaita tyyppejä riittäisi: jos juuri sinä olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä esimerkiksi minuun.

Kyse ei ole siis todellakaan vain yksittäisten kuluttajatempausten järjestämisestä. Minä, kuten ilmeisesti moni muukin aktiivi, uskoo, että tämänkaltaisella toiminnalla voitaisiin vaikuttaa yritystoimintaan myös tempauksia enemmän. Ajatuksena on siis se, että kun yritysten energiansäästöä ja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia tuodaan näin esiin, niin se ehkä voisi vaikuttaa syvemminkin.

Tietojeni mukaan Porkkanamafiasta on tekeillä useampikin opinnäytetyö, eli analyysejä toiminnasta lienee pian luvassa.

Toimintaa Ilmastomaajoukkueessa ja Tavastialla

Nyt Porkkanamafia tempaisee ensi kertaa kansallisella tasolla Ilmastomaajoukkueen mukana eli tuulivoiman puolesta. Tämähän on todella hieno kampanja, ja juuri tällaisen kautta Porkkanamafiakin voi osoittaa tehoaan.

Helsingissä on ensi viikolla “perinteisempi”  tempaus eli livemusiikkia kolmen bändin voimin Tavastialla (liput 10 e). Tulkaahan sinnekin!

Lisäksi olen ensi keskiviikkona YleX:n Tänään -ohjelmassa n. klo 12.20 alkaen juttelemassa Porkkanamafiasta.

Porkkanointi (Carrotmobin suomenkielinen nimi on vielä haussa) taitaa osua juuri sopivasti ajan hermoon. Kuluttajat haluavat win-win-vaikutuskeinoja, ja yrityksetkin lienevät ovat kypsiä lähtemään hommaan mukaan.
Tietysti tällainen parveileva toiminta näyttäytyy helposti sekavalta sopalta. Ideoita, ajatuksia, mielipiteitä sinkoilee niin netissä kuin muissa keskusteluissa (kuten eilisessä tapaamisessa, jossa olin mukana) laidasta laitaan. Samalla pitäisi saada alkuinnostus kestämään ja jalkautumaan toiminnaksi.

Kulutusjuhla ry käynnistelee pikkuhiljaa

Kesän aikana olen saanut jokusen kerran kysymyksiä siitä, miten oma yhdistystoiminta eli Kulutusjuhla ry etenee. Valitettavasti olen joutunut vastaamaan, että vielä pitää hetkinen odottaa, ennen kuin jäseneksi pääsee liittymään. Pohjatyötä tehdään, mutta mitään kiirettä emme ole pitäneet.

On ollut kuitenkin hauska havaita, että ihmiset ovat valmiita liittymään jäseniksi, vaikka emme edes mitään sen ihmeellisempää tässä vaiheessa lupaa.
Sen verran lupaan, että syyskuun aikana myös Kulutusjuhla ottaa edistysaskeleita.

Freejournalistin Ekomatseja

Oman työelämärintaman kannalta mainittakoon se, että olen nyt virallisesti free-toimittaja. Eli siis Journalistiliiton ja sen alaisen freelance-journalistien yhdistyksen jäsen.

Käytännön työssä jatkuu kiva meininki. On mukavaa havaita, että kuluttaja-, viestintä- ja nettitietämykseni tuottaa ihan oikeasti.

Jatkan edelleen esimerkiksi Yhteishyvän nettisivuilla julkaistavan Ekomatsin tekemistä: ideana on vertailla kahden jollain lailla toisiinsa vertautuvan tuotteen ekologista rasitetta (viimeisimpänä kulta vs. hopea ja tuorekurkku vs. etikkakurkku). Ei mitenkään helppo homma, mutta onneksi myös tutkittua tietoa tuotteista tulee koko ajan lisää.

Mutta tietysti siinä joutuu kohtaamaan sen saman, minkä kaikki muutkin. Monien tuotteiden vertailu on täynnä jossittelua, toisaalta-toisaalta -ajattelua ja hinnallakin on merkityksensä.

Toisaalta on pakko myöntää, että monet arkiset valinnat ovat kokonaisuuden kannalta todella pieniä, jolloin itse kyynisesti mietin niiden merkitystä (eli parempi olisi olla ostamatta esimerkiksi lainkaan koruja).

Mutta pakko kai se on uskoa, että pienelläkin on merkityksensä.

Omalta osaltani printtasin noita Oopan lappuja enemmänkin. Vein niitä eilen talomme ilmoitustaululle kera tiedonannon, jossa kerroin, että puhelinluettelojen jakaminen on taas alkamassa ja mikäli niitä ei halua, niin tästä voi ottaa lapun oveensa. Useampi lappu on jo päätynyt naapureiden oviin.

Kuluttaja-aktivismina puhelinluettelot ovat helppo ja hyvä kohde. Luetteloiden “pakkojako” on jo jokusen vuoden ärsyttänyt monia. Kyseessä on yksittäinen tuote, jota kohtaan osoitettava vastustus ei vaadi suuria tekoja. Netissä on helppo levittää ja jakaa tietoa aiheesta, ja omakohtaisesti voi ruohonjuuritasolla toimia ilman suurta vaivaa. Ja kuten oma toimintani osoittaa, niin “aktivismin” konkretisoiminen omaa ovea pidemmälle onnistuu myös helposti.

Puhelinluetteleloiden vastustaminen ei myöskään leimaa ihmistä “ekohörhöksi”, “viherpiipertäjäksi” tai “turhaksi nillittäjäksi”, vaan syitä haluttomuudelle vastaanottaa luetteloita on useita, omasta laiskuudesta lähtien.

Puhelinluetteloissa nähdään hyvänä puolena kartat. Ehkä siis kannattaisi jättää luetteloista ihmiset ja numerot pois ja myydä mainoksia pelkkiin karttoihin ja jakaa ne ihmisille.

Vuodenvaihteessa eräälle toiminimellä työskentelevälle tutulleni postinkantaja oli jättänyt lapun, joka kertoi suurikokoisen kirjeen olevan noudettavissa postissa. Tuttuni tietysti suuntasi postiin odottaen saavansa jotain kiintoisaa. Innostus oli turha, sillä tuotteeksi paljastui Inoan puhelinluettelo. Tuttuni kieltäytyi vastaanottamasta sitä, ja postista olivat sanoneet, ettei hän todellakaan ole ainoa, joka on suhtautunut samalla tavoin. Jokseenkin älytöntä toimintaa tämäkin luettelojako.

Kunhan luetteloiden tuputus pääsee tänä vuonna vauhtiin, niin varmasti taas kuuluu yhä enemmän äläköintiä aiheesta. Myös netissä.

Puhelinnumeroita ja osoitteita voi netin kautta selvittää esimerkiksi Eniron sivuilla, jossa tunnuksen palvelun käyttöön saa 0,25 eurolla.

Ihan vain puhelinaiheesta jatkaakseni: lankapuhelimia on ennustettu parin vuoden kuluttua olevan Suomessa joka viidennessä taloudessa, kun viime vuonna lankapuhelin löytyi 40 prosentista kotitalouksista.

Luku on mielestäni jopa hämmästyttävän korkea, kun en itse näin äkkiseltään muista ketään, jolle soittaisin kotiin lankapuhelimeen enkä kännykkään. Vanhempieni kotona maaseudulla lankapuhelin (ja faksi!) kyllä on, mutta hekin soittelevat kännykällä. Tietysti oma näkökulmani johtuu siitä, että tuttuni ovat suurelta osin alle 35-vuotiaita kaupunkilaisia, joista lähes kaikki ovat kotoa poismuutettuaan siirtyneet suoraan kännyköihin.

Tuhannet opiskelijat uhkasivat HSBC-pankkia boikotilla Facebookissa. He perustivat yhteisön, johon nopeasti liittyi yli 5000 jäsentä. Tämä sai pankin perumaan suunnitelmansa.

Ilmeisesti kyseessä on ensimmäinen Facebookin kautta tehty kuluttajaboikotti, joka on johtanut yrityksessäkin tekoihinkin.

Kiinnostava tapaus, saa nähdä, syntyykö näitä enemmänkin ja mitkä ovat vaikutukset. Nettiaddresseihin verrattunahan Facebookissa ihmiset osallistuvat “aidommilla” henkilöllisyyksillään, eli kun addresseissa ei voi todentaa henkilöitä, niin Facebookissa se onnistuu huomattavasti helpommin.

Mutta toisaalta jos boikotteja syntyy kuin sieniä sateella ja niihin osallistutaan noin vain, niin painoarvo vähenee.

Mutta kuten tänään puhuessani Demos Helsingin ja Dodo ry:n tilaisuudessa totesin, niin onhan Facebookissa muuten kuluttajien väliseen tiedonvälitykseen mahdollisuuksia, jotka jo itse olen havainnut. Jos heittää sinne kysymyksen suosikkikahvilasta tms., niin sen saa laajalle porukalle, joka kuitenkin koostuu tutuista (eli luotettavista) henkilöistä. Sama toiminto on tietysti ollut jo kaikenmaailman IRC-kanavilla ja muualla, eli eihän tämä mitään mullistavaa ole nettiäkään ajatellen.

Kuluttaja-aktivismi ja USA

Mutta jotain sentään jäin miettimään. USA:ssahan on vankka pohja esimerkiksi kuluttaja-aktivismille (esimerkiksi presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Ralph Nader on aiemmin tullut tutuksi nimenomaan taistellessaan autoteollisuutta ja autojen turvattomuutta vastaan 50-luvulta lähtien).

The Consumerist -blogi edustaa juuri tätä linjausta, jossa nostetaan esiin kuluttajien kokemia vääryyksiä räväkästi ja myös ironisesti. Eli jotenkin tuntuu luontevalta, että jenkeissä kuluttajien blogaamiseen kiinnitetään paljon huomiota.

Blogaaja kuin muusikko

Toiseksi jonkinlaista raksumista aivosoluissani tapahtui, kun luin kirjasta John Battellen haastattelua. Hän vertasi blogaamista kirjojen tai musiikin julkaisemiseen.

“Blogging is highly personal, just like the music and book business, and it’s personal on both sides of the equation. It’s personal because it’s the individual voice of blogger that attracts the audience, just like a band does. And it’s personal in that the audience reacts to the voice of the blogger much like it reacts to that of a musician. They’re fans.”

Battelle toteaa, että eniten arvostetut blogaajat ovat niitä, jotka todella kuuntelevat yhteisöä ja vasaavat sille. He ymmärtävät tiedon virtauksen ja yhteisön vaatimukset, ja se rakentaa heille uskottavuutta. Se, että kenellä tahansa on ääni, ei tarkoita, että jokainen saisi yleisön.

Toinen on tärkeämpi toista

Battellen mukaan:

“So, from a marketing point of view, the goal ist to get not just the respect of the blogger, but the inferred respect of the influential communicty that the blogger has a relationship with.”

Eli Battelle osasi pukea sanoiksi sen, mitä olen viime aikoina taas mielessäni pyöritellyt ja joka on varsin selvää ja muualtakin vastaan tullutta. Yhteisössä on aina arvostetumpia henkilöitä, joita kuunnellaan enemmän.

Ja se oma persoona. Ehkä vielä suomalaisessa kentässä ei ole joka paikassa ymmärretty sitä, miten tärkeää on, että blogi henkilöityy, oli kirjoittajia yksi tai useampi. Blogeissa kiinnostavat todellakin ne kirjoittajatkin taustalla, ei vain pelkkä teksti. Kulutusmielessä on vielä oleellista pystyä muodostamaan kuva siitä, että kyseinen blogisti on esimerkiksi mieltymyksiltään melko samanlainen kuin minä, jotta hänen kommenttinsa tuntuvat minulle käyttökelpoisilta.

Lisäksi tällä viikolla annoin lyhyen haastattelun Ylen ruotsinkielistä radio Vegaa varten. Haastattelu tulee ulos ainakin lauantaina ja lisäksi joskus toiste Saldo-ohjelmassa. Puhuin suomea, joten ruotsintaitojeni kuulemista eetterissä joutuu vielä odottamaan.

Eli ainakin pienesti Kulutusjuhlan maine kasvaa, vaikka kävijämäärien kannalta maininnat toisissa blogeissa ovat tärkeämpiä. Linkit ovat olemassa koko ajan, ja sieltä sitten helposti joku tipahtaa lukemaan Kulutusjuhlaa.

- – -

Vaalien lähestyminen on saanut minut miettimään sitä, miten kuluttaminen sotkeutuu kansalaisuuteen. Tätä teemaahan Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen käsittelivät Yksilön ääni -raportissaan (suosittelen myös vilkaisemaan Yhteiskunta 2.0 -blogia). Olisi mielenkiintoista nähdä vaikka semantiikan tutkimus siitä, miten kuluttaja-termin käyttö on muuttunut. Minusta nimittäin tuntuu, että sana ‘kuluttaja’ korvaa yhä useammin ihmisen, kansalaisen, asiakkaan, käyttäjän jne.

Puhutaan “kuluttajien eduista”, “kuluttajien vaatimuksista”, “kuluttajien palautteesta”, vaikka he voisivat olla jotain muutakin. Parisuhteista kirjoitetaan kuin niissä oltaisiin voittoa tavoittelevia kuluttajia ja kuluttajien tarpeisiin ja haluihin voidaan vedota milloin tahansa.

Vaikka äänestäjää ei ole vielä taidettu suoraan korvata kuluttajalla, niin ei se varmaan kaukana ole. Sunnuntain Hesarin kolumnin Jaakko Lyytinen lopetti toteamukseen:

“Arvon ehdokkaat, kannattaa miettiä, miten niitä kuluttajia siellä soppatykkien ääressä kontaktoi. Kamerakännykkä käy.”

Toki kuluttajalla on monta toimintakenttää ja roolia. Visa Heinonen ja Anu Raijas kokoavat kuluttajaekonomien oppikirjassa nämä kolmiomalliin, jossa kuluttaja toimii

• markkinoilla (valitsija, kommunikoija, löytöretkeilijä, identiteetin etsijä, hedonisti, uhri, kapinallinen)
• kotitaloudessa (käyttäjä, kommunikoija, identiteetin etsijä) ja
• julkisella ja kolmannella sektorilla (kansalainen, aktivisti, kapinallinen)

- – -

Erkka heitti kommentteihin linkin blogiin (kiitos hälle!), joka johti tutkimukseen, jossa on kyselty kuluttajilta, millaisen painoarvon puskaradiokommentit (word-of-mouth) saa valintoja tehdessään.

“Word of Mouth marketing is one of the most talked about options for marketers. The new digital options make it easier to give and receive options on products and services and it’s no longer confined to one to one conversations. New media options such as online search, blogging, email, texting, video, streaming and social networks such as MySpace and Youtube have expanded the Word of Mouth universe and made traditional advertising less relevant for many,” said Pilotta. For example, 94.2% of consumers regularly or occasionally give advice about products and services they purchased and 90.8% regularly or occasionally seek advice about products and services before making a purchase.”

Jenkkien kuluttajablogi Consumerist valitsi viime vuoden flogiksi Sonyn Alliwantforxmasisapsp -blogin (yritys on luonnollisesti blogin poistanut, mutta aktiiviset ihmiset tietysti ehtivät sivun saada talteen).

“Sony takes the golden poo, because they should have known better. We know that Walmart and McDonalds are creepy and they have few scruples about exploiting a medium to gain market share, but Sony is supposed to be better.”

Suomessa ei toistaiseksi ole vielä tainnut yhtään flogia paljastua. Joulukuussa tosin huomiota sai se, kun Sub TV:n Ketonen & Myllyrinne -ohjelman taustavoimat olivat vinkanneet ohjelman You Tube -klipeistä keskustelupalstoilla nimimerkkien takaa (HS 19.12.). Aika viatonta mielestäni, mutta toki kertoo siitä, että vastaava toiminta yleistyy.

Mutta kuten todettu, Kuluttaja 2.0 ottaa valtaa ja mahdollinen flog aiheuttaa paljastuessaan aikamoisen negatiivisen huomioin.

Itse asiassa oikeastaan Applea lukuunottamatta tiettyyn firmaan tai tuotteeseen liittyviä blogeja ei Suomessa ole juuri silmiini sattunut. Eli jos nyt yhtäkkiä jossain blogissa ryhdyttäisiin kovasti kehumaan jotakin yritystä, niin ainakin itse suhtautuisin epäilevästi.

Noella Weaver antaakin Advertising Age -julkaisun artikkelissa tutut ohjeet, jotta yritykset voisivat välttää Sonyn kaltaiset fiaskot jatkossa:

“1] Good advertising doesn’t rely on tricking, lying to or deceiving your target audience.

2] The consumer is smarter than you think, alternative marketing tactics must be genuine, authentic and in today’s world, transparent.

3] Today’s interest in brand politics means that everything you do will come under scrutiny from someone. See number 2.

4] Involve your consumer in the brand conversation, give them the tools to do so and they will repay you four-fold.

Today’s audience might forgive you once, but make the same mistake twice and many will hold the brand and company accountable for the mistakes other’s make.”

Jack Schofield kirjoittaa Guardianin blogissa Wal-Martin viimevuotisesta flogista, ja viesti yrityksille on tietysti sama: ole rehellinen.