Viikonloppuna Saara kirjoitti Kulutusjuhlaan tietoja puhelinluetteloiden jakamisen alkamisesta pääkaupunkiseudulla. Perään Oopa laittoi tietoa tekemistään “Ei puhelinluetteloa, kiitos” -lapuista. Eilen Viima kirjoitti mm. siitä, miten Facebookissa puhelinluetteloita vastustava ryhmä saa jäseniä.

Omalta osaltani printtasin noita Oopan lappuja enemmänkin. Vein niitä eilen talomme ilmoitustaululle kera tiedonannon, jossa kerroin, että puhelinluettelojen jakaminen on taas alkamassa ja mikäli niitä ei halua, niin tästä voi ottaa lapun oveensa. Useampi lappu on jo päätynyt naapureiden oviin.

Kuluttaja-aktivismina puhelinluettelot ovat helppo ja hyvä kohde. Luetteloiden “pakkojako” on jo jokusen vuoden ärsyttänyt monia. Kyseessä on yksittäinen tuote, jota kohtaan osoitettava vastustus ei vaadi suuria tekoja. Netissä on helppo levittää ja jakaa tietoa aiheesta, ja omakohtaisesti voi ruohonjuuritasolla toimia ilman suurta vaivaa. Ja kuten oma toimintani osoittaa, niin “aktivismin” konkretisoiminen omaa ovea pidemmälle onnistuu myös helposti.

Puhelinluetteleloiden vastustaminen ei myöskään leimaa ihmistä “ekohörhöksi”, “viherpiipertäjäksi” tai “turhaksi nillittäjäksi”, vaan syitä haluttomuudelle vastaanottaa luetteloita on useita, omasta laiskuudesta lähtien.

Puhelinluetteloissa nähdään hyvänä puolena kartat. Ehkä siis kannattaisi jättää luetteloista ihmiset ja numerot pois ja myydä mainoksia pelkkiin karttoihin ja jakaa ne ihmisille.

Vuodenvaihteessa eräälle toiminimellä työskentelevälle tutulleni postinkantaja oli jättänyt lapun, joka kertoi suurikokoisen kirjeen olevan noudettavissa postissa. Tuttuni tietysti suuntasi postiin odottaen saavansa jotain kiintoisaa. Innostus oli turha, sillä tuotteeksi paljastui Inoan puhelinluettelo. Tuttuni kieltäytyi vastaanottamasta sitä, ja postista olivat sanoneet, ettei hän todellakaan ole ainoa, joka on suhtautunut samalla tavoin. Jokseenkin älytöntä toimintaa tämäkin luettelojako.

Kunhan luetteloiden tuputus pääsee tänä vuonna vauhtiin, niin varmasti taas kuuluu yhä enemmän äläköintiä aiheesta. Myös netissä.

Puhelinnumeroita ja osoitteita voi netin kautta selvittää esimerkiksi Eniron sivuilla, jossa tunnuksen palvelun käyttöön saa 0,25 eurolla.

Ihan vain puhelinaiheesta jatkaakseni: lankapuhelimia on ennustettu parin vuoden kuluttua olevan Suomessa joka viidennessä taloudessa, kun viime vuonna lankapuhelin löytyi 40 prosentista kotitalouksista.

Luku on mielestäni jopa hämmästyttävän korkea, kun en itse näin äkkiseltään muista ketään, jolle soittaisin kotiin lankapuhelimeen enkä kännykkään. Vanhempieni kotona maaseudulla lankapuhelin (ja faksi!) kyllä on, mutta hekin soittelevat kännykällä. Tietysti oma näkökulmani johtuu siitä, että tuttuni ovat suurelta osin alle 35-vuotiaita kaupunkilaisia, joista lähes kaikki ovat kotoa poismuutettuaan siirtyneet suoraan kännyköihin.

Opiskelijat kampanjoivat Facebookissa ja saivat brittiläisen pankin perumaan suunnitellun korkojen noston, kertoo BBC:n uutinen (via Digivirta, jossa tarkempi selostus suomeksi).

Tuhannet opiskelijat uhkasivat HSBC-pankkia boikotilla Facebookissa. He perustivat yhteisön, johon nopeasti liittyi yli 5000 jäsentä. Tämä sai pankin perumaan suunnitelmansa.

Ilmeisesti kyseessä on ensimmäinen Facebookin kautta tehty kuluttajaboikotti, joka on johtanut yrityksessäkin tekoihinkin.

Kiinnostava tapaus, saa nähdä, syntyykö näitä enemmänkin ja mitkä ovat vaikutukset. Nettiaddresseihin verrattunahan Facebookissa ihmiset osallistuvat “aidommilla” henkilöllisyyksillään, eli kun addresseissa ei voi todentaa henkilöitä, niin Facebookissa se onnistuu huomattavasti helpommin.

Mutta toisaalta jos boikotteja syntyy kuin sieniä sateella ja niihin osallistutaan noin vain, niin painoarvo vähenee.

Mutta kuten tänään puhuessani Demos Helsingin ja Dodo ry:n tilaisuudessa totesin, niin onhan Facebookissa muuten kuluttajien väliseen tiedonvälitykseen mahdollisuuksia, jotka jo itse olen havainnut. Jos heittää sinne kysymyksen suosikkikahvilasta tms., niin sen saa laajalle porukalle, joka kuitenkin koostuu tutuista (eli luotettavista) henkilöistä. Sama toiminto on tietysti ollut jo kaikenmaailman IRC-kanavilla ja muualla, eli eihän tämä mitään mullistavaa ole nettiäkään ajatellen.

Silmäilin tänään David Klinen ja Dan Burnsteinin kirjaa blog! toivoen saavani jotain uutta ajatusta. Koko kirjaa en todellakaan jaksanut nyt lukea, monet artikkelit ja haastattelut toistivat sitä samaa, mitä jenkkilästä on jo blogaamisesta moneen kertaan tullut ilmi: kansalaisjournalismin voimaa, vaikutuksia yrityksiin ja politiikkaan sekä kulttuuriin.

Kuluttaja-aktivismi ja USA

Mutta jotain sentään jäin miettimään. USA:ssahan on vankka pohja esimerkiksi kuluttaja-aktivismille (esimerkiksi presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Ralph Nader on aiemmin tullut tutuksi nimenomaan taistellessaan autoteollisuutta ja autojen turvattomuutta vastaan 50-luvulta lähtien).

The Consumerist -blogi edustaa juuri tätä linjausta, jossa nostetaan esiin kuluttajien kokemia vääryyksiä räväkästi ja myös ironisesti. Eli jotenkin tuntuu luontevalta, että jenkeissä kuluttajien blogaamiseen kiinnitetään paljon huomiota.

Blogaaja kuin muusikko

Toiseksi jonkinlaista raksumista aivosoluissani tapahtui, kun luin kirjasta John Battellen haastattelua. Hän vertasi blogaamista kirjojen tai musiikin julkaisemiseen.

“Blogging is highly personal, just like the music and book business, and it’s personal on both sides of the equation. It’s personal because it’s the individual voice of blogger that attracts the audience, just like a band does. And it’s personal in that the audience reacts to the voice of the blogger much like it reacts to that of a musician. They’re fans.”

Battelle toteaa, että eniten arvostetut blogaajat ovat niitä, jotka todella kuuntelevat yhteisöä ja vasaavat sille. He ymmärtävät tiedon virtauksen ja yhteisön vaatimukset, ja se rakentaa heille uskottavuutta. Se, että kenellä tahansa on ääni, ei tarkoita, että jokainen saisi yleisön.

Toinen on tärkeämpi toista

Battellen mukaan:

“So, from a marketing point of view, the goal ist to get not just the respect of the blogger, but the inferred respect of the influential communicty that the blogger has a relationship with.”

Eli Battelle osasi pukea sanoiksi sen, mitä olen viime aikoina taas mielessäni pyöritellyt ja joka on varsin selvää ja muualtakin vastaan tullutta. Yhteisössä on aina arvostetumpia henkilöitä, joita kuunnellaan enemmän.

Ja se oma persoona. Ehkä vielä suomalaisessa kentässä ei ole joka paikassa ymmärretty sitä, miten tärkeää on, että blogi henkilöityy, oli kirjoittajia yksi tai useampi. Blogeissa kiinnostavat todellakin ne kirjoittajatkin taustalla, ei vain pelkkä teksti. Kulutusmielessä on vielä oleellista pystyä muodostamaan kuva siitä, että kyseinen blogisti on esimerkiksi mieltymyksiltään melko samanlainen kuin minä, jotta hänen kommenttinsa tuntuvat minulle käyttökelpoisilta.

Ensiksi oma blogi -huomiot: Kulutusjuhla saa julkisuutta muullakin kuin blogeissa. Uusimman Kuluttaja-lehden kolumnissa Petteri Repo mainitsee sivuston (kiitos vaan sinne!) ja V-lehti huomioi Kulutusjuhlan virallisissa nettivinkeissään.

Lisäksi tällä viikolla annoin lyhyen haastattelun Ylen ruotsinkielistä radio Vegaa varten. Haastattelu tulee ulos ainakin lauantaina ja lisäksi joskus toiste Saldo-ohjelmassa. Puhuin suomea, joten ruotsintaitojeni kuulemista eetterissä joutuu vielä odottamaan.

Eli ainakin pienesti Kulutusjuhlan maine kasvaa, vaikka kävijämäärien kannalta maininnat toisissa blogeissa ovat tärkeämpiä. Linkit ovat olemassa koko ajan, ja sieltä sitten helposti joku tipahtaa lukemaan Kulutusjuhlaa.

- – -

Vaalien lähestyminen on saanut minut miettimään sitä, miten kuluttaminen sotkeutuu kansalaisuuteen. Tätä teemaahan Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen käsittelivät Yksilön ääni -raportissaan (suosittelen myös vilkaisemaan Yhteiskunta 2.0 -blogia). Olisi mielenkiintoista nähdä vaikka semantiikan tutkimus siitä, miten kuluttaja-termin käyttö on muuttunut. Minusta nimittäin tuntuu, että sana ‘kuluttaja’ korvaa yhä useammin ihmisen, kansalaisen, asiakkaan, käyttäjän jne.

Puhutaan “kuluttajien eduista”, “kuluttajien vaatimuksista”, “kuluttajien palautteesta”, vaikka he voisivat olla jotain muutakin. Parisuhteista kirjoitetaan kuin niissä oltaisiin voittoa tavoittelevia kuluttajia ja kuluttajien tarpeisiin ja haluihin voidaan vedota milloin tahansa.

Vaikka äänestäjää ei ole vielä taidettu suoraan korvata kuluttajalla, niin ei se varmaan kaukana ole. Sunnuntain Hesarin kolumnin Jaakko Lyytinen lopetti toteamukseen:

“Arvon ehdokkaat, kannattaa miettiä, miten niitä kuluttajia siellä soppatykkien ääressä kontaktoi. Kamerakännykkä käy.”

Toki kuluttajalla on monta toimintakenttää ja roolia. Visa Heinonen ja Anu Raijas kokoavat kuluttajaekonomien oppikirjassa nämä kolmiomalliin, jossa kuluttaja toimii

• markkinoilla (valitsija, kommunikoija, löytöretkeilijä, identiteetin etsijä, hedonisti, uhri, kapinallinen)
• kotitaloudessa (käyttäjä, kommunikoija, identiteetin etsijä) ja
• julkisella ja kolmannella sektorilla (kansalainen, aktivisti, kapinallinen)

- – -

Erkka heitti kommentteihin linkin blogiin (kiitos hälle!), joka johti tutkimukseen, jossa on kyselty kuluttajilta, millaisen painoarvon puskaradiokommentit (word-of-mouth) saa valintoja tehdessään.

“Word of Mouth marketing is one of the most talked about options for marketers. The new digital options make it easier to give and receive options on products and services and it’s no longer confined to one to one conversations. New media options such as online search, blogging, email, texting, video, streaming and social networks such as MySpace and Youtube have expanded the Word of Mouth universe and made traditional advertising less relevant for many,” said Pilotta. For example, 94.2% of consumers regularly or occasionally give advice about products and services they purchased and 90.8% regularly or occasionally seek advice about products and services before making a purchase.”

Viime vuonna oppimiini sanoihin kuului flog, “fake blog”, eli yritysten omaan markkinointiinsa käyttämä “huijausblogi”. Tuotteesta tai yrityksestä siis kirjoitetaan muka-kuluttajana ja toivotaan, että näin saataisiin verkossa hyvää näkyvyyttä.

Jenkkien kuluttajablogi Consumerist valitsi viime vuoden flogiksi Sonyn Alliwantforxmasisapsp -blogin (yritys on luonnollisesti blogin poistanut, mutta aktiiviset ihmiset tietysti ehtivät sivun saada talteen).

“Sony takes the golden poo, because they should have known better. We know that Walmart and McDonalds are creepy and they have few scruples about exploiting a medium to gain market share, but Sony is supposed to be better.”

Suomessa ei toistaiseksi ole vielä tainnut yhtään flogia paljastua. Joulukuussa tosin huomiota sai se, kun Sub TV:n Ketonen & Myllyrinne -ohjelman taustavoimat olivat vinkanneet ohjelman You Tube -klipeistä keskustelupalstoilla nimimerkkien takaa (HS 19.12.). Aika viatonta mielestäni, mutta toki kertoo siitä, että vastaava toiminta yleistyy.

Mutta kuten todettu, Kuluttaja 2.0 ottaa valtaa ja mahdollinen flog aiheuttaa paljastuessaan aikamoisen negatiivisen huomioin.

Itse asiassa oikeastaan Applea lukuunottamatta tiettyyn firmaan tai tuotteeseen liittyviä blogeja ei Suomessa ole juuri silmiini sattunut. Eli jos nyt yhtäkkiä jossain blogissa ryhdyttäisiin kovasti kehumaan jotakin yritystä, niin ainakin itse suhtautuisin epäilevästi.

Noella Weaver antaakin Advertising Age -julkaisun artikkelissa tutut ohjeet, jotta yritykset voisivat välttää Sonyn kaltaiset fiaskot jatkossa:

“1] Good advertising doesn’t rely on tricking, lying to or deceiving your target audience.

2] The consumer is smarter than you think, alternative marketing tactics must be genuine, authentic and in today’s world, transparent.

3] Today’s interest in brand politics means that everything you do will come under scrutiny from someone. See number 2.

4] Involve your consumer in the brand conversation, give them the tools to do so and they will repay you four-fold.

Today’s audience might forgive you once, but make the same mistake twice and many will hold the brand and company accountable for the mistakes other’s make.”

Jack Schofield kirjoittaa Guardianin blogissa Wal-Martin viimevuotisesta flogista, ja viesti yrityksille on tietysti sama: ole rehellinen.