Mari Koo

Avainsanalla 'ansainta' merkittyjä kirjoituksia

Lapset blogeissa: kuvilla, ilman kuvia, salasanan takana, mainosten kera?

tiistai 9. lokakuuta 2012 klo 15.34 kirjoittajana Mari Koo

Katleena muistutti lapsistaan blogeja pitäviä siitä, että lapsen nimen ja kuvien julkaisussa nettiin on syytä käyttää harkintaa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, ja lapselle on annettava päätösvaltaa siihen, mitä hänestä netissä tulevaisuudesa löytyy.

Minulle aihe on tietysti nyt kovin ajankohtainen. Poikamme syntyi heinäkuussa, ja ennen syntymää aloitin salasanasuojatun blogin, johon olen kirjoittanut ajatuksiani sekä julkaissut kuvia. Blogia pääsevät lukemaan tietyt lähipiirin ihmiset, ja samalla tietysti ajattelen sen toimivan päiväkirjana. Julkisena en sitä haluaisi pitää.

Twitterissä aihe johti myös viestintään siitä, ovatko Facebook-kuvat liikaa ja pitäisikö myös ne jättää julkaisematta. Minä olen laitellut lapsukaisestamme kuvia Facebookiin, vaikka tiedostan, että FB on toiminnoiltaan epävarma. Vaikka kuvien näkyvyys on rajattu, niin mitenkään en voi varmistaa, etteivät kuvat jotain kautta joskus julkiselle paikalle päätyisi.

Tyynnyttelen itseäni julkaisemalla FB-kuvia lapsesta harkiten. Rumia kuvia en halua esitellä, saati vähäpukeisia.

Sitä paitsi harva jaksaa ihastella toisten lasten kuvia FB-virrassaan jatkuvasti: kissoista saa paljon helpommin söpöjä otoksia kuin vauvasta.

Pari kuvaa vauvasta on netissä kaikkien löydettävänä, mutta nekin ovat ilman lapsen etunimeä. Ajattelen, että olisimmehan saattaneet pistää lapsen esiin myös lehden Syntyneet-palstalle. Täydellistä lapsen piilottelua en siis koe tarpeelliseksi.

Äitiblogeissa markkinat jyräävät nimellisiä korvauksia vastaan?

Pihalla kotona -blogin Liisa taasen pohtii kuluttamiseen keskittyviä lapsiblogeja. Kulutuskeskeisyys mahdollistaa blogin kaupallistamisen. Eli siis se yksi blogien ikuisuusaihe: mihin hintaan oma blogi valjastetaan firmojen markkinointiin?

”Onko tavaroiden ja yritysten markkinointi vain yksi aihe muiden joukossa, jos ei halua muusta kirjoittaa? Onko kyse vain innostuksesta kuluttamiseen ja siihen liittyvään tavaratarjontaan? Onko ilmaisena saatujen tavaroiden ja vaatteiden testaaminen vain yksinkertaisesti kivaa? Vai onko blogeista tullut keino äideille tienata lisäansioita, ollessaan lasten kanssa kotona? Tai oikeastaan, voiko puhua edes lisäansioista, jos palkkiot maksetaan suurelta osin vaatteina, tavaroina ja muina hyödykkeinä, joiden arvo niitä luovuttavalle yritykselle on murto-osa tuotteen kauppahinnasta? Onko bloggaamisesta tullut matalapalkkainen työ, jossa äidit, muiden bloggaajien mukana, pitävät yllä yrityksille mieluisaa mainostilaa, nimellistä korvausta vastaan?”

Asiakaslehdet: turhaa kallista paperia, journalistisen työn pohjasakkaa vai lukijoita kiinnostavaa aineistoa?

maanantai 6. kesäkuuta 2011 klo 14.42 kirjoittajana Mari Koo

Viimeisten kuukausien aikana olen sivusilmällä seuraillut mielipiteitä asiakaslehdistä. Journalistisissa piireissä herätti keskustelua Journalistin juttu, jossa Hesarista lähteneet toimittajat lyttäsivät asiakaslehdet freetoimittajan työllistäjinä:

”Asiakaslehdet sen sijaan ovat Virtaselle kauhistus.

”Jos menee asiakaslehtipuolelle, menettää uskottavuutensa journalistina. Asiakkaan mieliksi kirjoittaminen ei ole ollenkaan toimittajan työtä”, Virtanen sanoo.

Silfverberg yhtyy heti näkemykseen: ”Ne ovat paskoja lehtiä.”

Lienee selvää, että suuri osa freetoimittajista saa elantonsa asiakaslehdistä ja yritysviestinnästä. Lehtiä on laaja joukko, joista taviskuluttajana ei kohtaa kuin pienen osan. Myös minulle asiakaslehdet tuovat elantoa. Jo opiskeluaikaan rustasin tekstejä esimerkiksiksi Ensto Oy:n lehteen, joka oli käytännössä b-to-b -julkaisu, ja Agronomiliitolle, jonka järjestölehti Alimenta on omanlaisensa asiakaslehti.

Sittemmin juttujani on ollut monenlaisissa asiakaslehdissä ja olen kirjoittanut yritysten verkkosivuille. Kirjoitan niihin mielelläni, eikä se mielestäni syö journalistista uskottavuuttani. Välillä voidaan käydä keskusteluja juttujen näkökulmista ja painotuksista, mutta samaa keskustelua käydään myös muissa julkaisuissa. Ei hyvä asiakasviestintä ole sitä, että vain hehkutetaan julkaisun maksajan tuotteita ja palveluita.

Luen mielelläni monia asiakaslehtiä, erityisesti kuluttajille suunnattuja: mielestäni ne tarjoavat hyvää tietoa ja kun julkaisija on selvillä, niin juttujen asenteita voi arvioida sen mukaan. Perusnaistenlehdestä on huomattavasti vaikeampi tietää, kuinka paljon esimerkiksi mainosrahat ovat päässeet vaikuttamaan sisältöön.

Mutta pitäisikö paperisista julkaisuista luopua kokonaan? Katleena heittää ajatuksia siitä, että asiakasviestinnässä kannattaisi panostaa useimmiten verkkoon eikä paperilehtiin:

”Onko muka VR:n imago hyvä, vaikka sillä on Matkaan-lehti? Tai muistatko, kuka on Fennian tai Vattenfallin asiakaslehden päätoimittaja? Muistatko edes lehden nimeä? Ylimääräinen puita kuluttava paperipruju ei tee minkään valtakunnan vaikutusta asiakkaaseen. Sitä paitsi jos kaikilla puljuilla on asiakaslehti, kukaan ei erotu massasta.

Pidä mieluummin yllä laadukasta verkkosivustoa, jossa on monipuolisia artikkeleita toimialaltasi, usein päivittyvä blogi, kunnolliset haku- ja keskustelutoiminnot sekä yrityksesi vanhojen tuotteiden kauppapaikka. Säästät luontoa ja asiakkaasi aikaa. Lisäksi tiedon helppo löytyminen koukuttaa asiakasta ja saa myös hakukoneet suosimaan sinua.”

Tuolla tekstin kommenteissa moni ilmoittaa, että on olemassa myös hyviä asiakaslehtiä. Yksi minua ilahduttavista lehdistä on Alkon Etiketti. Siitä pitää myös Hanna:

”Tosiaan minun nähdäkseni Etiketti on aina ollut laadukas, mutta nyt kun sen ulkoasu on uudistettu niin ajattelin muistuttaa teitä tämän ilmaisen lehden olemassa olosta. Harvemmin nimittäin asiakaslehdet ovat näin vertailukelpoisia maksullisten aikakauslehtien kanssa, vai mitä? ”

Blogimarkkinoinnissa yritykset voisivat ottaa suuremman vastuun avoimuudesta

keskiviikko 17. marraskuuta 2010 klo 22.01 kirjoittajana Mari Koo

Blogimarkkinoinnista ja sen lainalaisuuksista olen minäkin useamman kerran tänne blogiin kirjoittanut. Nyt Kuluttajavirastossa on laadittu lapsiin kohdistuvaan markkinointiin kohdistuva Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta -uutiskirje, ja yhtenä artikkelina mukana on blogimarkkinointi.

Tekstissä toivotaan, että blogimarkkinointia harjoittavat yritykset ottaisivat suuremman vastuun eli kuluttajaviraston Lapset-painopistealueesta vastaava lakimies Katri Väänänen kirjoittaa:

”Bloggaajalle ei ehkä tule mieleen, että hänen pitäisi jotenkin valistaa lukijoitaan sponsoreistaan ja niiden vaikutuksesta mielipiteisiinsä. Se olisikin itse asiassa sponsoreina toimivien yritysten tehtävä. Osa bloggaajista mainitsee sivuillaan yhteistyökumppaninsa, mutta yritysten olisi lisäksi edellytettävä bloggaajaa kertomaan avoimesti, miten yhteistyö vaikuttaa tuotteiden esittelyyn ja arvioihin. Silloin tyttärenikin osaisi varmasti suhtautua hieman kriittisemmin ihanan turkisliivin ylistämiseen.”

Tähänkin asti on aina todettu, että blogissa kannattaa ja pitää tuoda avoimesti julki mahdolliset markkinointikytkökset. Mielestäni linjaus, jonka mukaan yritykset voisivat aktiivisemmin muistuttaa sponsoroimiaan blogeja tästä, kuulostaa järkevältä. Ei siitä pitäisi olla yrityksille mitään haittaa: päinvastoin avoimuus on tunnetusti näissä blogimarkkinoinneissa oleellista.

Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin mm. otsikolla Blogimarkkinointi kompastelee ja pohdituttaa (7.2.2009).

Ja muinoin juteltiin blogiavoimuudesta Tuija Aallon ja Helene Auramon kanssa. Sen perusteella Tuija oli kirjannut ylös mm. seuraavaa:

”Keskustelussa hahmoteltiin läpinäkyvyyttä tavoittelevan verkkojulkaisijan nyrkkisääntöihin ainakin seuraavaa

* Kerro blogissasi avoimesti, millaisesta julkaisusta on kyse; mitkä ovat tavoitteesi ja julkaisun luotettavuuden arvioimisessa relevantit sidonnaisuutesi
* Vaikka saisit jotain tuotetta tai palvelua ilmaiseksi, sinun ei tarvitse kirjoittaa siitä blogissasi.
* Jos saat jonkun tuotteen ilmaiseksi ja julkaiset sitä arvion, mainitse, että olet saanut tuotteen.
* Kun arvioit tai suosittelet tuotetta, perusta mielipiteesi omaan kokemukseen.
* Jos olet työ -tai asiakassuhteessa arvioitavan tuotteen tuottajaan tai jälleenmyyjään, kerro se jutun yhteydessä”

Bloginostalgiaa blogipaneelin jälkitunnelmissa

keskiviikko 20. lokakuuta 2010 klo 21.28 kirjoittajana Mari Koo

Oi niitä aikoja, kun suomiblogien joukko oli sellainen, että jokaisen Blogilistan uuden blogin ehti tsekata päivän mittaan!

Entäpä todellista historian havinaa, ne muinaiset Kuukkeli-palkinnot?

Silloin moni kirjoitteli anonyyminä. Eri puolilla piti selvittää, että blogi ei ole sama asia kuin nettipäiväkirja. Eikä kielitoimistokaan ollut vielä sanonut, että se on sitten bloggaamista kahdella g:llä. (Minä olen hangoitellut vastaan, koska sitten sana muistuttaa plokkaamista, joka on taas itselle tuttu ravintolamaailmasta, mutta nielen kiltisi kahden geen mallin).

Silloin joskus piti väittää, että en ole sairaalloisen narsistinen, vaikka kirjoitankin nettiin ja julkaisen jopa kuvia elämästäni.

Tai jos blogeista kirjoitettiin lehtijuttuja tai päädyttiin peräti televisioon, niin se oli jotain poikkeuksellista. Ensimmäistä kertaa itse olin blogien vuoksi julkisuudessa 16.3.2006 YLEn Aamu-tv:ssä, koska kirjoitin tuolloin Kulutusjuhlan edeltäjää eli henkilökohtaista kulutusblogia, ja se oli harvinaista siihen aikaan.

Blogi ei enää ole mitään erikoista, vaan kuuluu myös asiantuntijan nettielämään

Tämänpäiväinen Hill&Knowltonin järjestämä Blogipaneeli (#blogipaneeli) sai aikaan taas muistelua omaan blogihistoriaani. Nykyään suomalainen blogimaailma on niin toisenlaista kuin muutama vuosi sitten: tällä hetkellä oman blogin kirjoittaminen on monelle itsestäänselvyys ja keino näyttää omaa osaamistaan.

Päivän paneelissa olivat mukana Jenni – Pupulandia (joka työskentelee Indiedaysin markkinoinnissa ja viestinnässä) , Stella Harasek – Paras aika vuodesta, Leo Stranius – Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja Terhi Aho – SoMe – rekrytointi ja työnantajakuva.

Keskustelu osoitti, että muutamassa vuodessa on tapahtunut iso harppaus: harrastelukirjoittamisesta on tullut toimintaa, joka kiinnostaa niin markkinoinnin kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona.

Blogimarkkinointi kasvaa jatkossakin

Koska paneelissa puhuttiin paljon juuri blogien markkinoinnista ja tietysti erityisesti tyyliblogeja koskien, niin kaivelin omista blogiarkistoistani, mitä olen muotiblogeista kirjoittanut. Silloin vanhoina hyvinä aikoina (tämä on siis ironiaa, varmistan nyt vielä) minäkin ehdin seurata, mitä kyseisten blogien piirissä tapahtuu.

30.3.2007 olen kirjoittanut tekstin ”Muotia ja trendejä suomiblogeissa”. ”

Viimeisen puolen vuoden aikana blogeja on tuntunut putkahtavan Blogilistalle yhä kiihtyvää tahtia. Samalla myös kulutukseen kiinteämmin kytkeytyvät muoti-, trendi-, design- ja vastaavat blogit ovat lisääntyneet selvästi.

Vielä viime syksynä ehdin ilahtuneena tsekkailla muotiblogeja, mutta nyt tulva on jo liian suuri. Blogilistan hakemistosta sanoilla muoti tai trendit löytyy kymmeniä blogeja, ja varmasti näitä on muuallakin kuin listalla.”

Pari vuotta myöhemmin (17.2.2009) havainnoin, että ”Muotiblogit valtaavat lisäalaa myös markkinoinnillisesti” (tällöin esimerkiksi Stella oli ilmoittanut siirtävänsä bloginsa Oliviaan):

”Näistäkin kommenteista näkyvät ne avoimuuden ja luottamuksen vaatimukset, jotka blogeihin kohdistuvat ja joista olen tainnut paasata kerran jos toisenkin. Eivätkä blogejaan harrastuksenaan kirjoittavat sentään ihan noin vain hihku riemuissaan kaikkien mahdollisten yhteistyöehdotusten vuoksi.”

Blogimarkkinointia olen pohtinut vuosien mittaan lukuisia kertoja. Esimerkiksi viime vuonna ”Merkityksellisyyden tarve ja sosiaalisen median markkinointi” -tekstini (3.7.2009) on näköjään vankkaa itsetilitystä sen jälkeen, kun olin ollut Nokian isännöimässä tilaisuudessa:

”Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.”

Leo oli tänään omassa tekstissään hienosti kirjannut auki näkemyksiään blogien tulevaisuudesta. Allekirjoitan ajatukset, ja totean, että minulle blogit ovat tuoneet elämään paljon enemmän kuin silloin muutama vuosi sitten olisin osannut kuvitella.

Se tuntuu hyvältä.

Samoin kuin hetkittäiset nostalgiaryöpyt ja paluu vanhoihin, omiin blogiteksteihin. Kyllä blogia näköjään kannattaa pitää myös siksi, että jää omia merkintöjä eri aiheista ja ajanjaksoista.

Kohtaamisia opiskelijoiden, kohtuullisuuden ja epävarmuuden parissa

torstai 30. syyskuuta 2010 klo 22.09 kirjoittajana Mari Koo

Viime viikolla pääsin kertomaan Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen aloittaneille opiskelijoille (kyseisiä fukseja on yhteensä noin 80) opiskelu- ja työurasta.

Taisin tapani mukaan mennä hieman häröilyn puolelle: ammatillisena paatoksena tuskin voi pitää puheitani ukulelensoitosta, onnellisuudesta tai muusana olemisesta.

Mutta en minä halua erottaa työminääni joksikin erilliseksi osaksi. Sehän on yksi syy siihen, että nykyisin työskentelen yrittäjänä, vaikka silloin yhdeksän vuotta sitten fuksina en osannut moista vaihtoehtoa pitää kovin todennäköisenä.

Toiminimen perustamisen taustalla ylipäätään oli halu elää oman arvomaailman mukaista ja näköistä elämää. En sitä silloin ajatellut downshiftaamiseksi tai kohtuullisestamiksi, vaikka jälkikäteen niilläkin sanoilla toimintaani voi osaltaan kuvata.

Kohtuutta kirjallisessa muodossa

Kohtuullistaminenhan on edelleen vahvasti esillä mediassa ja monissa keskusteluissa. Eilen kävin Ritvan kirjanjulkkareissa ( ”Kohtuus kaikessa – enemmän elämää vähemmällä”) ja olen tietysti otettu siitä, että pääsin kirjaan mukaan yhtenä kohtuullistajaesimerkkinä. On teokseen lainattu myös aihetta käsitellyttä Hesarin kolumniani.

Aikoinaan Ritva tuli tutuksi ensin bloginsa kautta. Suuri yllätys oli kuitenkin se, kun Ritva lähetti minulle tekstin, jossa hän arvioi netin kautta syntynyttä kuvaa henkilöbrändistäni. Sittemmin onnistuimme kohtaamaan myös kasvokkain.

On todella hienoa, että Ritvasta on tullut kirjailija aihealueella, jonka hän hyvin hallitsee!

Työniloa ja valinnanvapautta

Eilen julkaistiin myös Ilkka Halavan ja Mika Pantzarin tekemä EVA:n raportti, jossa YLEn uutisessa todetaan mm. seuraavaa:

”Tämän päivän ja tulevaisuuden työntekijät eivät enää näe työelämää uralla etenemisenä ja pitkänä jatkumona, jossa tulokset ratkaisevat. Yhä tärkeämpiä arvoja ovat työnilo, valinnan vapaus, itseohjautuvuus ja oma aika. Linjassa johtaminen ja pelkät palkkahoukuttimet eivät riitä.”

Ja sitten vielä tänä aamuna Tuomas Enbusken ohjelman aiheena oli Mikä ihmeen downshiftaus? Keskustelemassa olivat Osmo Soininvaara, kohtuullistajanakin tunnettu WWF:n Sampsa Kiianmaa ja Alma-median henkilöstöjohtaja Mari Vuorre.

Koska itse olen varsin monesta asiasta pintapuolisesti ja lyhytjänteisesti kiinnostunut, niin myönnän, etten ole enää oikein jaksanut seurata kaikkea kohtuullistamiskeskustelua: omalta osaltani aihe tuntui riittävän tuoreelta vuosi-pari sitten. Onneksi siis muut tekevät ja seuraavat.

Epävarmuutta oppii näköjään sietämään

Mutta tuon viime viikkoisen fukseille puhumisen myötä muistin hyvin, millainen epävarmuus silloin kymmenisen vuotta sitten liittyi omaan tulevaisuuteen. Mitä ihmettä sitä isona tekisi? Miksi? Kai sitä toivoi löytävänsä jonkun selvän kutsumuksen ja paikan.

Jälkikäteen on helppo havaita oman tekemisen tietty punainen lanka. Viestintä on roikkunut mukana lukioikäisestä alkaen. Lisäksi kulutus ja sitä kautta arkinen toiminta on aina ollut kiehtovaa.

Mutta ei se epävarmuus tulevaisuudesta ole vieläkään täysin poistunut. Sen on oppinut hallitsemaan, kun kokemuksen kautta on saanut havaita, että kyllä sitä pärjää. Ja pärjää ihan kivasti, vaikka ei ole vakitöissä ja tienaa suuria summia.

Huomenaamuna kohtaan taas tuoreita yliopisto-opiskelijoita. Tällä kertaa kyseessä ovat Tampereella journalistiikan opinnot aloittaneet, ja minun aiheenani on freelancerin elämä.

« vanhemmat kirjoitukset