Viime viikolla sain sähköpostin, jossa kysyttiin, onko minulla mitään sitä vastaan, että viime vuonna kyseisen yrityksen toimeksiannosta printtiin tekemäni juttu julkaistaisiin uudelleen ja tällä kertaa netissä. Juttu kun kuulemma oli herättänyt laajempaa kiinnostusta.

Vastausviestissäni tiedustelin mahdollista palkkiota tästä: kyseessähän on kuitenkin alkuperäisestä toimeksiannosta poikkeava jutun kierrätys uuteen tarkoitukseen.

Minulle todettiin, että kantani ymmärretään, mutta toisen osapuolen näkemyksen mukaan minä saan tästä nettijulkaisusta palkkiona näkyvyyttä.

Tämä samainen argumentti on käytössä usein, mikäli tuttavapiirin kokemuksiin voi luottaa.

Taiteilijalta halutaan tv-mainoksen rekvisiitaksi teokset käytännössä ilmaiseksi, “koska onhan se sullekin mainosta”. Valokuvaajan alunperin johonkin muuhun tarkoitukseen ottamat otokset tahdotaan kierrättää nettisivuille:  “Sä saat ne sillä tavalla laajemmin esiin”. (Musiikkipuolesta nyt ei varmaan tässä tarvitse edes puhua.)

“Anna oikeudet, mutta kanna vastuu”

Viime viikolla tuli julki myös tieto, että markkinaoikeus oli hylännyt Journalistiliiton tekemän valituksen Sanoma Newsin freelancereiden sopimusehdoista. Journalistiliitto päätti perjantaina hakea päätökseen valituslupaa.

Sanoma News -sopimusehdot ovat osa tätä “ei tarvitse maksaa laajemmasta julkaisusta, koska se tuo tekijälle näkyvyyttä” -touhua. Samalla niihin liittyy tietysti paljon muuta: kuvaajille ja graafikoille sopimuksen ehdot lienevät vielä ongelmallisemmat kuin meille kirjoittajille. Tätä puolta valottaa kuvaaja Peter Forsgård kirjoituksessaan: tekijä luovuttaa oikeudet, mutta kantaa silti vastuun mahdollisista sisällön käytön aiheuttamista ongelmista.

Minä annoin luvan tekstini uudelleenjulkaisuun, ilman korvausta. Olin saanut siitä kohtuullisen palkkion, eikä teksti ollut mikään suuri ja syvällinen. Lisäksi ajattelin, että mahdollisten tulevien töiden kannalta samaan suuntaan julkaisuoikeuden antamatta jättäminen olisi voinut tehdä hallaa.

Silti jäi kieltämättä hieman kaihertamaan. Näihin tilanteisiin tarvittaisiin jämäkämpää otetta eli esimerkiksi ne sopimukset pitäisi heti alkuvaiheessa tehdä niin, että mahdollisiin lisäjulkaisuun varaudutaan.

Omaehtoinen nettijulkaiseminen poikii töitä

En usko, että juttuni julkaisu teettäjän verkkosivuilla tuottaa minulle näkyvyyden kautta merkittävää hyötyä. Nettinäkyvyydestä on tietysti muuten hyötyä, mutta se syntyy kaikesta touhuilustani verkossa. Sainhan viime viikolla myös sähköpostia: “Katsoin sivuiltasi kolumnejasi ja haluaisin keskustella kanssasi, kiinnostaisiko yhteistyö ja millä ehdoilla.”

Minulla on onneksi ilo tuottaa tekstejä sellaisille tahoille, jotka maksavat työstäni ja joiden kanssa voi sopia, missä ja miten kirjoituksiani käytetään ja millä ehdoilla. Toivottavasti niin jatkuu, eikä tarvitse törmäillä kommenttiin “kai sä nyt tämän voit tehdä tällä pikkusummalla, koska saathan sä nimesi näkyviin.”

Ilmaiseksikin kannattaa välillä tehdä

Pakko tietysti linkata vielä tähän työhuonetoverin yksinkertaisen tehokkaaseen “Opas työn hinnoitteluun” -merkintään.

“Että mikä se ihmiselle piisaa? Se mikä oli meille tarpeeksi, on monelle nyky-yrittäjälle aivan liian vähän. Se mikä me käsitettiin vauraudeksi, on toiselle kituuttamista.”

Näin pohtii Paavo Malmikunnas eli yksi Kari Hotakaisen Ihmisen osa -romaanin henkilöistä. Kirjassa vieraillaan niin leipäjonoissa kuin irtisanomistilanteissa ja vauhdikkaan auton ratissa. Yhteiskunnallisesti kantaaottava, kiinnostava ja hyvinkirjoitettu kirja, jota ei voi kuin suositella.

Elokuussa kerrottiin, että kyselyjen mukaan suomalaiset eivät kaipaa lisää rahaa.

“Nyt korostuvat paremmat ihmissuhteet, turva ja vapaus. Kaikkiaan yhdeksän kymmenestä ei ole motivoitunut tekemään lisää rahaa ja kasvua.”

Onhan se havaittu jo ajat sitten, että tietyn raha- ja tavaramäärän jälkeen onni ei kasva. Mutta vaikeahan sitä on uskoa:

“Eilispäivän ylellisyystavaroista on yhtäkkiä tullut tämän päivän “välttämättömyystavaroita”, ja tätä sanomaa, etteivät menestyvät ja onnelliset ihmiset tule toimeen ilman niitä, mainokset tukevat rummuttamalla. Ihminen, joka ei pysy mukana ostokarusellissa ja hanki upeita tavaroita, leimataan helposti häviäjiksi.” (Kari Nars: Raha ja onni, 2006)

Mutta olisiko tämä muuttumassa? Tulisiko niukkuudesta oikeasti hyve?

Hotakaisen kirjassakin tätä mietitään, kun taantuma on saapunut Suomeen (s. 255):

“Ihmiset eivät enää kuluta. Tai kuluttavat, mutta eivät niitä ylellisyystuotteita. Kaikki puhuvat nyt välttämättömästä, kukaan ei puhu enää luksuksesta.”

Oma suhteeni tavaraan ja omistamiseen on nurinkurinen. On paljon sellaista “kivaa”, joka kiehtoo, mutta omistaminen silti ahdistaa.

Olen hiukkasen kateellinen niille, joiden koko omaisuus mahtuu muutamaan pahvilaatikkoon. Se on mielestäni tavoiteltavampaa kuin huikeat tavaramäärät.

Siksi olen opetellut pistämään mm. kirjoja kiertoon sen sijaan, että uskottelisin täyden, ison kirjahyllyn kertovan sivistyksestäni. Ihmisen osan lainasin tietysti kirjaston Bestseller-hyllystä.

Rikkaudesta tai varakkuudesta kohdallani ei todellakaan voi puhua, mutta toimeen tulen ilman kitkuttelua.

“Ja mitä varakkaampi on, sitä vähemmän on vapauksia. Varakkuudesta maksettava hinta voi olla yllättävän korkea.” (s. 180)

Rahan ja onnen korrelaatio ei yhteiskunnissakaan ole selkeä:

“Jos vauraus ja yhteiskunnan stabiilit olot eivät yksin selitäkään onnellisuuseroja, yhteiskunnan kehittymisellä näyttäisi olevan jotain tekemistä asian kanssa. Onnellisuuteen vaikuttaa siis se, menevätkö asiat parempaan vai huonompaan suuntaan.”

Niin kai se on omassakin elämässä. Nyt, kun koen, että minulla on valtaa vaikuttaa arkeeni ja tehdä sellaista, mistä pidän, koen onnellisuutta. Sitä ei pysty rahalla ostamaan.

Enkä vaivaudu olemaan kateellinen niille, jotka ansaitsevat enemmän (no, ehkä hiukkasen kuitenkin olen). Ehkä siksi, että minäkin olen ollut hyvätuloisempi ja olisi ollut mahdollista kivuta kohti vielä parempaa ansaintaa. Tiedän, ettei isompi palkkatulo kasvattaisi tyytyväisyyttäni.

“Sinä luulet, että olen kyllästynyt markkinatalouteen ja sen lakeihin, sen kylmään logiikkaan. Erehdyt. En ole lainkaan kyllästynyt kaupantekoon ja lisäarvoon ja laskutukseen ja voittoihin ja tappioihin ja viidakkoon ja kaikenmaailman pisteleviin sittisontiaisiin, joita se tarjoilee kaupan päälle. Minä olen kyllästynyt siihe, että jokaikinen uusi johtaja rahtaa tänne esikuntansa ja armeijansa ja tuuppaa jokaisen kalenterin täyteen palavereja ja komiteoita ja mietintökä ja vetäytymissemininaareja ja strategiatyöryhmiä ja jokainen uusi väliportaan sirkuspelle nostaa hatusta uuden powerpointipupun joka paapattaa amerikanenglannilla ikivanhoja veisuja uusilla sanoilla.” (s. 104.)

“Ruotsin suosituin muotibloggaaja ei taokaan miljoonia”, kertoo Hesari.

“Blondinbella-blogia varten perustetun yhtiön liikevoitto jäi vuosina 2007–2008 keskimäärin 7 000 kruunuun (690 euroon) kuukaudessa.”

Kyseessä on siis mm. piilomarkkinointikohujen vuoksi esillä ollut Isabella Löwengrip, joka blogissaan kertoo avoimesti elämästään ja siinä sivussa mm. välittää trendivinkkejä ja tietoja pukeutumisestaan ja meikeistään.

Hesari on lainannut juttuunsa tiedot Dagens Nyheterilta.

Mutta Blondinbellalla on toki omassa blogissaan selitykset levinneille tiedoille. Hänen mukaansa Blondinbella-yhtiön toiminta on perustettu vuonna 2007, mutta varsinainen myynti on alkanut vasta vuotta myöhemmin. Näin ollen myös Hesarin uutisoima tulos koskee vain vuoden 2008 neljää viimeistä kuukautta.

Lisäksi Löwengripillä on ollut muita tuloja, ja toimintaa pyöritetään muidenkin yhtiöiden kautta. Vaikuttaa tehokkaalta, nuorelta bisnesnaiselta, vaikka piilomarkkinointikohu omat lommansa on ehtinyt tuoda.

“Blondinbella AB:s bokslut har ju blivit offentligt och det bokslutet gäller för år 2008, där vinsten avser en fyra månaders period från augusti till december. Under dom fyra månaderna omsatte Blondinbella AB 433 000 kr och vinsten var på 113 000 kr. Under den här tiden fick jag även lön ifrån ett annat bolag som heter Glife AB. Under 2009 beräknar vi omsätta ca 2 000 000 i Blondinbella AB. Dessutom har jag intäkter från mina andra bolag, Bellme AB och Classified AB.”

Tietysti kyseessä ovat Löwengripin omat näkemykset. Mutta jonkinlaisen painoarvon niille voi varmasti antaa ennen kuin suoraan epäillään, että hänen väitteensä blogituloista ovat täysin tuulesta temmattuja. Eli mielenkiinnolla jään odottamaan, saavuttaako Blondinbella AB tavoitteensa tänä vuonna ja miten media sen sitten uutisoi.

Eilen käytiin porukalla katsomassa Ylioppilasteatterin kesäteatteria eli Tunne – Detox -näytelmä. Lippuja lunastaessani kävi ilmi, että pressikortilla lipun sai 7 eurolla (sama hinta myös mm. opiskelijoille ja työttömille), kun normihinta oli 12 euroa.

Koska seurueessa oli muitakin pressikortillisia (jotka tosin maksoivat lipuistaan täyden hinnan, koska minä ostin liput ennen kuin he saapuivat paikalle), niin pohdimme, miksi tämäkin alennus on olemassa.

On tietysti oman kukkaron kannalta kiva, että esimerkiksi moniin museoihin pääsee ilmaiseksi tai alennetulla hinnalla, mutta samalla se hieman ihmetyttää. Tuskin pressikortin omaavat henkilöt jättäisivät kiinnostavia vapaa-ajallaan harrastamia esityksiä tai näyttelyitä väliin siksi, että maksaisivat niistä saman hinnat kuin muutkin normaalia ansiota saavat.

Ylioppilasteatterin kaltaisen tahon tarjoamana alennus tuntuu vielä oudommalta. Normaalikin lipun hinta on täysin kohtuullinen.

Tietysti eri asia ovat he, jotka kirjoittavat näytelmistä tai museoista työkseen.

Lisää pressikortin tuottamista eduista ja Journalistiliiton alennuksista on liiton nettisivuilla. Kuten sieltä voi lukea, niin liiton jäsenet saavat myös mm. Särkänniemeen ja Linnanmäelle kaksi ilmaista ranneketta kesässä. Tämäkin etu on minulla vielä käyttämättä.

Varmasti aiheesta on keskustelu joskus jossain muuallakin. Ja onko tällä sitten oikeasti merkitystä? Vaikuttaako se toimittajien luotettavuuteen? Entä jos luotaisiin blogistikortti, jolla saisi vähän samanlaisia etuja? Kyseenalaistettaisiinko silloin kyky kirjoittaa luotettavia mielipiteitä vaikkapa Linnanmäen palvelusta?

Lisäys Ilkan kommentin myötä, kun en tätä muistanut kirjoittaa:

Liiton neuvottelemat edut ovat tietysti eri asia kuin esim. tämä Ylioppilasteatterin myöntämä alennus. Se siis kuuluu tähän “Monet yritykset ja yhteisöt myöntävät journalisteille alennuksia tai muita etuja tuotteistaan ja palveluistaan. Toisin kuin liiton hankkimat jäsenedut, ne eivät perustu Journalistiliiton jäsenyyteen, vaan esim. journalistin ammattiasemaan.”

Kulutusjuhla ry haki ja sai verkkojulkaisulleen Kulutusjuhla 2 000 euroa Opetusministeriön kulttuurilehtitukea.

Yksi syy yhdistyksen perustamiseen blogin taustalle vuosi sitten olikin tämä mahdollisuus hakea avustuksia. Olen esim. palvelinmaksut maksanut itse, ja kaikesta koodaustyöstä mielestäni kuuluisi korvaus tekijälle. Eikä pahitteeksi olisi, jos sisällöntuottajatkin saisivat edes pienen korvauksen.

Kaupalliset muodot, kuten mainosrahoitteisuus tai sponsorien hakeminen, eivät toistaiseksi tuntuneet parhailta ratkaisuilta Kulutusjuhlan kaltaiselle sivustolle.

Ajatukseen kulttuurilehtituen mahdollisuudesta sain kimmokkeen Kari Haakanan blogitekstistä:

“Tuen jakaminen on monessa mielessä hämmentävää hommaa. Kuten olen jo aiemmin todennut, on jokseenkin turhauttavaa olla jakamassa rahaa, joka suurimmilta osiltaan menee Itellan ja kirjapainoyritysten taskuun. Lehtien tekijät eivät useinkaan saa edes kirjoituspalkkioita työstään. Kulttuuri- ja mielipidelehtiä tehdään suurelta osin talkootyönä. [- - -] Ja edelleen odotan, että joku jengi pistäisi pystyyn yhdistyksen, alkaisi julkaista kulttuuriaiheista blogia ja hakisi sille tukea.”

Tällöin kyselin Karin blogikommenteissa, olisikohan Kulutusjuhlalla periaatteellisia mahdollisuuksia tukeen, jos meillä olisi yhdistys. Kari kommentoi, että periaatteessa kyllä.

Kulttuurilehti ja sen tukeminen nähdään OPM:ssa varsin laajasti:

“Opetusministeriö myöntää kulttuurilehtitukea Suomessa ilmestyville, pääsääntöisesti maksullisille, ei sanomalehtityyppisille lehdille, jotka ylläpitävät yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä.

Avustusta voidaan myöntää kulttuurilehden kustantajalle kehittely-, toimitus-, painatus-, jakelu- ja kuljetuskustannusten peittämiseen, edellyttäen, että lehti ilmestyy säännöllisesti ja on ilmestynyt vähintään yhden vuoden ajan. Avustusta voidaan myöntää myös kulttuurilehtien levikin edistämiseen, verkkosivujen tai verkkolehden kehittämiseen sekä yhteistyö- ja muihin kehittämishankkeisiin koskien esimerkiksi lehtien toimittamista, markkinointia, myyntiä ja sisällöllistä kehittämistä sekä kansainvälistä yhteistyötä. “

Kulutusjuhla, kuten muutkin verkkojulkaisut (luettelo tukea saaneista, pdf), ovat tukea saaneet otsikon “Jakelun tukemiseen” alla. Tiedotteen mukaan “tukea verkkojulkaisujen tekemiseen myönnettiin neljälletoista taholle”, eli siis kyse näyttää olevan nimenomaan sanamuodoilla kikkailuista, ei niinkään siitä, että tuki olisi tiukasti rajattava jakelutoimiin. 

Lipsasen Niko pohtii omassa tekstissään “Kulutusjuhlaa valtion tuella“, onko järkeä, että Kulutusjuhla ottaa iloiten vastaan yhteiskunnallisen tuen, mutta ei silti halua mainoksia sivuille. Hyvää kritiikkia ja tietysti käsittelee myös laajemmin yhdistysrahoitusta. Kommentoinkin sinne omalta osaltani.

Kulutusjuhlan pyörittämisen kannalta tuen saaminen on tietysti hyvä taloudellinen helpotus. Enää rahoja palvelimiin yms. ei tarvitse kaivella omasta kukkarosta. Tietysti myös jäsenmaksuista (10 e/v) tulee tuloja, mutta jäsenhankinta ei nyt niin valtaisaa ole. Jäsenet ovat tietysti tärkeitä yhdistystoiminnan pyörimikseksi ja itse koen ilahduttavaksi sen, että ihmiset ovat valmiita maksamaan tuon summan Kulutusjuhlan kannattamiseksi.

Yksi tämän vuoden merkittävä toimi yhdistyksessä, myös taloudellisesti, on ollut se, että Kulutuskapula ry on lakkauttanut omaa toimintaansa ja siirtyy nyt Kulutusjuhla ry:n alle. Kapulan toiminta ei ole ollut erityisen aktiivista ja yhdistysmuodollisuuksien pyörittämisen vuoksi “uusi koti” Kulutusjuhlan alla oli Kulutuskapulan kehittäjän Wesa Aapron mielestä sopiva ratkaisu. Samaa mieltä olimme Kulutusjuhla ry:ssä: Aapro jatkaa Kulutuskapulan parissa ja kuuluu nyt myös Kulutusjuhla ry:n hallitukseen.

- – -

Vuosi on vierähtänyt nopeasti! Blogin ohella olemme järjestäneen myös keskustelutilaisuuden. Nyt syksyllä on tarkoitus järjestää toinen tilaisuus ja sitä ennen vähän kepeämpää piknikiä.

Kulutusjuhlan nettielämä tietysti porskuttaa menemään omalla painollaan, ja olen erityisen ilahtunut sinne tulevien kommenttien määrästä ja hyvästä laadusta. Toivottavasti asiallinen ja monipuolinen keskustelu jatkuu hyvävoimaisena pitkään.

Kulutusjuhla ry:n toimintaan liittyviä blogitekstejä Kulutusjuhlassa:

27.5.2008: Kiitos & juhlat! – Kulutusjuhla palkittiin Parhaana yhteiskunnallisena blogina Digitodayn blogiäänestyksessä. Tästä yhdistyksen perustaminen sai vielä reippaan kimmokkeen.

31.5.2008: Kulutusjuhla-yhdistys aloittelee toimintaansa

11.11.2008: Liity nyt Kulutusjuhlaan! – Ilkka sai liittymislomakkeen ja jäsenrekisterin kasaan. Matkan varrella on ollut teknistä ongelmaa, kun Wordpress jotenkin mystisesti tiputtaa lomakkeen pois tms. Mutta Ilkka on uskollisesti säätänyt ja vääntänyt. Muutoin jäsenrekisterimme on toiminut oikein näppärästi.

26.11.2008: Kulutusjuhla mediassa – yhdistyksen perustaminen toi myös juttuja muualla

8.12.2008: Kulutusjuhla-yhdistys suunnittelee myös tulevia – vuosikokousraporttia ja vuoden 2009 hallituksen esittelyä

3.7.2009: Kulutusjuhla onkin kulttuurilehti