Olen käyttänyt coComment -palvelua blogikommentointini seurantaan. Eilen palvelusta tuli tieto mahdollisuudesta päivittää uuteen beta-versioon. Tietysti sen tein, mutta homman hoidettuani käyttämäni Firefox-selain tuntui hidastelevan ja jumittelevan häiritsevästi.

Päättelin, että ehkä syynä oli coComments ja tänään menin tutkailemaan palvelun Help-sivua. Heti löytyikin aihe “New version makes Firefox slow”, eli en kai sitten ihan yksin ollut ongelmani kanssa. Vastausta tilanteen ratkaisemikseksi ei vielä ole ilmaantunut.

Koska coComments ei muutenkaan ole tuntunut erityisen toimivalta, ajattelin, että voisin ainakin väliaisesti poistaa tilini ja ottaa näin koko systeemin pois käytöstä.

Ryhdyin etsimään ohjetta tähän, ja forumin aiheissa olikin sopivan kuuloinen otsikko: “How do I delete my coComment account?” Keskusteluketju on aloitettu jo vuosi sitten, mutta vastausta kysymykseen ei ole. Ketjussa moni muukin haluaisi lopettaa käyttäjätilinsä, mutta ei tiedä, miten.

Ärsyttää. Jos kirjaudun johonkin tällaiseen palveluun, niin haluaisin siitä poiskin suhteellisen vaivatta.

Nyt siis kärvistelen tökkivän nettiselailun kanssa. Enkä todellakaan ole niin fiksu näiden systeemien kanssa, että osaisin ongelman ratkaista noin vain tai vaivautuisin kokeilemaan jotain ihan huvikseni.

Koko hommasta on jäänyt sen verran turhautunut fiilis, että kunhan pääsen jotenkin coCommentsista eroon, niin ehkä suostun sitä pitkin hampain käyttämään, ellei mitään parempaa ole tarjolla. Mutta helposti olisin valmis vaihtamaan johonkin toiseen kommenttien seurantapalveluun.

Eikä minkään palvelun tai laitteen etu ole se, että se saa käyttäjän tuntemaan itsensä tyhmäksi.

Tänään tietoisuuteeni tipahti Venyo.org -palvelu, jonka avulla pitäisi pystyä kehittämään “nettimaineettaan” muiden antamien arvioiden perusteella. Valitettavasti tuote on vielä suuresti beta-vaiheessa. Mutta loin kuitenkin oman tunnukseni, koska ajatus tuntui kannatettavalta.

Palvelussa luvataan palauttaa käyttäjille myös mainostuloja:

“if you accept to receive commercial emails in your Venyo inbox, we split the advertising revenue 50/50. Of course it will be relevant emails based on the tags associated to the ratings received for your contributions.”

Onko jollakin lukijoista vinkkejä vastaavista netti-identiteettiä arvioivista palveluista? Tuttuahan toisten käyttäjien arviointi on esim. eBay:stä ja Huuto.Netistä, mutta Venyolla on ilmeisesti suuri tavoite yhdistää eri palveluista tulevat arvioinnit ja luoda näin netti-identiteetille se tietty prosenttiluku.

Päiväkirjailua nimellä ja nimimerkillä

Sari kirjoittaa gradunteonsa pohdinnoissa oman nimen käytöstä nettipäiväkirjailussa:

“Vaikka olen lukenut aineistoani vasta pintapuolisesti, tietyt asiat erottavat – jos nyt vähän yleistetään – 90-lukulaisia näistä uusimmista. Tietynlainen räväkkyys ehkä, ja ainakin se oman nimen käyttö. 90-lukulaiset käyttävät omaa nimeä hyvin avoimesti, itsestään selvästi. Aivan kuin heille ei tulisi mieleenkään peittää sanojaan nimimerkin taakse. Uudet bloggaajat taas nauttivat (halutessaan, eli useimmin) täyden anonymiteetin suomista eduista.”

Tajusin itse, että ensimmäisessä nettipäiväkirjassani, jota pidin vuonna 2000, käytin huoletta sekä omaa etunimeäni että toin julki etunimiä omista ystävistäni, vaikka jonkinlaista tekstien rajoittamista silloinkin harrastin. Nyt Marinadina kirjoittaessani en käytä ihmisten nimiä (elleivät he blogaa ja tuo näin julki itseään), vaan lempinimiä.

Päiväkirjamaisessa blogaammisessa onkin varmaan trendinä käyttää nimimerkkiä. Sen sijaan näppituntumalta vaikuttaa, että “asiablogaamisessa” moni käyttää omaa nimeään tai hyvin helposti tunnistettavaa nimimerkkiä.

Itse koen, että kun suomalaisia blogeja on jo niin paljon, niin uuden blogin luotettavuus on silmissäni helpompi saada, mikäli siellä on nimi tai jotenkin muuten julkituotu, kuka tekstin takana on.

Aasia veturina monissa asioissa

Jossain välissä olen kyllä tajunnut, että Aasiassa sosiaalisen median ympärillä tapahtuu. Mutta jostain syystä itsekin olen sortunut seuraamaan sivusilmällä lähinnä vain jenkkimeininkiä, ehkä kielenkin ja kulttuurituntemuksen vuoksi. Lisäksi myönnän olevani niin rajoittunut, että suomalaisissakin ympyröissä riittää ihmeteltävää.

Mutta nyt sain muistutuksen siitä, että esimerkiksi Etelä-Koreassa blogaaminen on hyvin suosittua, tyyliin 65 prosentilla 16-44 -vuotiaista on blogi. Ja siellä verkkoidentiteetin olemassaolo on itsestäänselvyys.

Tätä selitetään pitkälti kulttuurieroilla: kun asutaan ahtaasti kaupungissa, niin oma tila ja yksinolo on helpoin ottaa netissä. Kiinassa korostuu tietysti myös sananvapaus.

Irrallinen huomio käyttäjälähtöisyydestä

Mikä minua tässä “sosiaalinen media” -keskustelussa ilahduttaa, on se, että nyt käyttäjät ja kuluttajat on oikeasti pakkokin ottaa huomioon. Asiakaslähtöisyydestä ja kuluttajuuden kuninkuudesta on puhuttu kauan, mutta nyt se tuntuu jotenkin entistä paremmin iskostuvan myös yritysten toimintaan.

Sain tänään mahdollisuuden kuunnella VTT Pekka Aulan ajatuksia aiheesta “Maineenhallinta online”. Luennon kohderyhmänä olivat tiedottajat ja vastaavissa tehtävissä toimivat, joten Aula lähestyi aihetta tältä kannalta: miten verkko näyttäytyy yhteisöviestinnän tekijöille ja mikä sen merkitys heille on.

Yhtä oikeaa tapaa esimerkiksi nettikeskusteluihin mukaan menemiseen Aula ei tietystikään sanonut. Hän totesi, että selkeät asiavirheet toki kannattaa korjata, mutta suinpäin ei liene järkevää säntäillä kommentoimaan jokaista nettiin ilmaistua ja sieltä löydettyä kommenttia. Toisaalta joidenkin yritysten kohdalla voi olla täysin sovelias ratkaisu jättäytyä kokonaan pois verkosta. Ja kuten Aula totesi, niin mölyä maailmaan mahtuu.

Aina vain tapaus Lehtovaara

Jälleen kerran esimerkkinä siitä, miten yritys reagoi väärin nettikeskusteluun, nousi esiin tapaus Lehtovaara (englanninkielinen selostus). Tietyllä tavalla kuvaavaa on, ettei parin vuoden sisällä mitään vastaavaa ole tapahtunut, josta olisi saatu uusi esimerkki, vaikka netissä on varmasti poristu ja kirjoiteltu. Yksikään yritys ei sentään ole enää lähtenyt oikeustoimilla uhkaamaan, eikä mitään muutakaan suoranaista kuluttajatapausta ole vielä noussut riittävän kiinnostavaksi.

Kuten on moneen kertaan todettu, että ilman median huomiota (ja blogaajan taustaa sekä aktiivisuutta) Lehtovaara olisi jäänyt vain pienen piirin tietämäksi jutuksi. Toistaiseksi asioiden nouseminen yleiseen tietoisuuteen vaatii muutakin kuin pirstaleisen ja hajaneisen netin.

Huono maine ei estä ostosta

Toisaalta aina näitä maine ja netti -juttuja kohdatessani mietin, että myös esimerkiksi eettis-ekologiselta maineeltaan huonommat yritykset tekevät kannattavaa bisnestä. Kuluttajan toiminta on häilyväistä ja monisyistä, ja valintahetkellä vaakakupissa painavat niin monet seikat.

“Tiedän, että McDonald’s ei ole maineeltaan paras valinta, mutta koska tiedostan tämän, voin ostaa sieltä silti pehmiksen, kun se on tässä kätevästi saataville”.

Eli se kysymys, mikä luennollakin nousi esiin: kuinka moni nyt todella on jättänyt menemättä Lehtovaaraan kyseisen selkkauksen vuoksi?

Ja miksi maineenhallintaan nimenomaan aina yhdistetään se tietyntyyppinen “kehuminen”, eli yritys yrittää näyttää olevansa kaikinpuolin hyvä ja vastuullinen? Miksi ei voi suoraan tunnustaa vaikka sitä, että yritetään tehdä mahdollisimman halvalla ja muusta viis, jos se on todella yrityksen tapa toimia? Sehän olisi rehellistä ja näin toimisi pohjana uskottavalle maineelle.

Welho osallistui blogikommentointiin

Viime viikolla sain yhden omakohtaisen “yritys mukaan nettikeskusteluun” -kokemuksen, kun Kulutusjuhlaan tekstin, johon kokosin muutamien blogaajien kommentteja Welhosta. Lähetin saatesanojen kera linkin kyseiseen tekstiin Welhon tiedottajalle, ja hän vastasi siihen asiallisesti jo samana päivänä. Liitin vastauksen osaksi blogitekstiä.

Kulutusblogin pitäjänä olen tietysti ilahtunut, että sain vastauksen. Viestinnän tekijän näkökulmasta tosin ymmärrän senkin, jos yrityksissä ei haluta lähteä nettiin blogeja kommentoimaan, sillä sehän vaatii resursseja, suunnittelua, linjauksia ja on oikeastaan varsin loputon suo.

Kulutusjuhlan tapauksessa etuna oli varmasti se, että mukana oli useita eri kommentteja ja tietysti se, että pisin mailin suoraan tiedottajalle. Siis “taviskuluttajaan” verrattuna minulla lienee etuna se, että ymmärrän hiukan paremmin, miten esimerkiksi yritysten viestintä toimii.