Nyt on pakko kiittää, mutta teen sen mielelläni ja helposti. Tuli vain sellainen olo, että onpa taas ollut kivaa, kun on tämäkin blogi olemassa. Edellisen tekstini joutilaisuudesta ja nettiavoimuudesta sai lukuisia kommentteja ja jokunen intoutui vielä kirjoittamaan joutilaisuudesta tai muista aatoksista omaan blogiinsa, kuten Kriisi tyylikkäästi teki.

Lisäksi minulla on kommentoitu aihetta kasvokkain, ja olen tuttujen kanssa pohtinut näitä kysymyksiä vielä lisää

Tuntuu mielettömän kivalta, että edelleen antamalla vähän (siis kirjoittamalla tekstin) saa niin paljon (kommentteja ja keskustelua, lisää uusia ajatuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä). Se on tämän nettitoiminnan suuria rikkauksia.

Blogin lukijoiden, kommentoijien ja satunnaisten surffaajien kiittäminen tuntuu usein jotenkin teennäiseltä. Jotenkin näissä tulee kummasti olo, että tuossa se nyt lukijoitaan mielistelee, plääh .Tietysti kiittäminen on usein myös muussa toiminnassa vaikeaa: kukapa ei muistaisi viime vaalien kiittelyitä…

Mutta siitä huolimatta kiitän vilpittömästi. Minulle blogit ovat tuoneet paljon uusia tuttavuuksia, myös hyviä ystäviä, roppakaupalla tietoa, lukemattomia hauskoja hetkiä, sykähdyttäviä tunteita. Lisäksi ammatillisia kontakteja ja suuntaa sille, miten elantoni voisin ansaita. Blogikirjoittaminen auttaa edelleen jäsentämään ajatuksiani ja kirjaamaan ylös havaintoja: toisinaan luen arkistojani ja hämmästelen, että ai, miten olen osannut tiivistää joskus jotain noin hyvin.

Vaikka välillä tuntuu, että ei jaksa tai Blogistan tuntuu jotenkin jämähtäneeltä (näitä kommentteja saa säännöllisesti lukea myös muiden blogeista) tai olen ihan pöljä, kun käytän aikaani näihin nettilöpinöihin (ja paljastan vielä mukavuudenhaluni jne), niin sitten taas tulee jotain niin hienoa, että usko koko hommaan palaa.  Niin kuin nyt tuo keskustelu edellisen tekstini perässä.

Blogeilla on, Facebookeista, Jaikuista ja muista sosiaalisen median sovelluksista huolimatta, se oma paikkansa ja kolonsa elämässäni. Eikä sitä olisi ilman kommunikaatiota muiden kanssa.

Jokunen aika sitten Äijäruokaa-blogin Ari Mäkelä suivaantui, kun sähköpostiin tipahti mainoksia pyytämättä (via Suviko Jaikussa, samassa Jaiku-keskustelussa myös pohdintaa aiheesta).

“Erityisen tökeron tästä roskapostista tekee sen, että To-otsikkotiedossa on useiden suomalaisten ruokablogien sähköpostiosoitteet.

Meilin sisältö on hivenen koominen: Hartwallin Gourmet-oluiden ylikehumista – aivan kuten ruoassa ja oluessa yhdistelmänä olisi jotain uutta.”

Mäkinen sai myös toisen viestin, joka sai miehen lopullisesti kiehahtamaan.

“Kaksi saatua roskapostia antaa aihetta epäillä, että SEK:lla on henkilörekisteri ruokablogaajista, mitä heillä ei saisi olla, ja että SEK enemmän tai vähemmän aktiivisesti myy tällaisia meilejä palveluna ruokataloille.”

Sähköpostiviestintä on edelleen taitolaji

Tästä muistui mieleen blogitapaus vuodelta 2007. Silloin Nescafe kokeili pistää viestiä pienelle joukolle bloginpitäjiä, ja se herätti mm. Viasto-blogin Rikussa hämmennystä. Eli onhan tässä näitä blogimarkkinointeja Suomessa jo jonkun aikaa harjoiteltu, mutta vielä tapahtuu kömmähdyksiä. Tosin tapahtuu niitä muussakin markkinoinnissa ja siinä, miten ihmisiä lähestytään.

Erkkolan Jussi-Pekka lainasi blogitekstissään Seth Godinia todeten, että fiksu markkinoija ei pyri mahdollisimman laajoihin sähköpostilistoihin. Laatu korvaa määrän.

Teknologiatoimittajan ja henkilökohtaisen blogin roolit

Mutta on suomalaisessa blogimarkkinoinnissa vähän muutakin. Toimittaja Tero Lehto ilmoitti pistävänsä henkilökohtaisen Mobiili- ja PDA-bloginsa tauolle. Yhtenä syynä oli PR-toimistojen toiminta:

“Kolmas tekijä oli PR-toimistojen mediasuhteiden hoito. Ne ovat kiinnostuneet blogien pitäjistä Suomessa ja alkaneet lähes roskapostittaa yksityistä sähköpostilaatikkoani, lupaa kysymättä. Yhtä suomalaista viestintätoimistoa kielsin kolmesti ennen kuin tiedotteiden tulo yksityiseen postilaatikkooni loppui.

Toisaalta samat PR-ihmiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, etten ole ensisijaisesti “teknologiabloggaaja”, vaan toimittaja. Se tarkoittaa, että kaiken uutisarvoisen käytän uutistoimittajana, ja muusta voin ehkä kirjoitella blogissa. Tämän tasapainottelu alkoi mennä hankalaksi.”

Siis Lehtokaan ei pitänyt siitä, että yksityiseen sähköpostiin laitettiin kaikenlaista tiedotetta. Eli tässä sähköpostiviestinnässä on selvästi vielä opeteltavaa.

Ruotsissa blogimarkkinoinnilla tehdään jo isompia huulia

Ruotsissa blogimarkkinointi saa vielä kiinnostavampia ilmiöitä. Viimeisimpänä suosituille naisblogaajille on tarjottu mahdollisuutta osallistua ilmaiseen hoitoon, jonka avulla he saisivat suuremmat rinnat (via).

Osa naisista suivaantui tyyliin “Miten te kehtaatte tarjota tällaista”, mutta joku myös tarttui tilaisuuteen. Johanna Trenck jopa julkaisi YouTube-videon, jossa piikitetään ainetta huuliin.

Ongelmaksi tuli se, ettei kyseinen leidi kertonut saavansa “hoitoa” ilmaiseksi, ja tästä ei taas pitänyt hänen bloginjulkaisupaikkansa Finest.se. Siltä suunnalta katsoen kertomatta jättäminen murentaa uskottavuutta. Ilmaisia lahjoja, joiden ilmaisuutta ei kerrota, ei haluta blogeihin.

Sen verran, mitä kyseisen Johannan blogia vilkaisin, niin oletettavasti neito on tyytyväinen saamastaan julkisuudesta. Hänen tavoitteenaan on tehdä itseään tunnetuksi:

“I’ve started slowly to begin building up my brand name in the U.S and in Sweden. From commercials, music videos, prints, spokesmodel for various websites and an upcoming cover for a magazine + a tv show which will be shown in January/ february 2009.”

Ruotsissahan blogien piilomarkkinointi on puhututtanut jo aiemmin.

Lisäys myöhemmin: Myös Q-Med -yritys, joka tarjoaa näitä ulkonäonmuokkaustoimia, vetäytyy irti tästä markkinointitavasta. He myöntävät, että viestit lähtivät 15 henkilölle, mutta samalla kerrotaan, että tulevaisuudessa niitä ei enää pistetä liikkeelle.

Jyväskylässä tuli viime viikolla puheeksi muutamia havaintoja blogimaailmasta. Todettiin, että blogien kommentointi on vähentynyt, sillä blogeja on luettavana sen verran paljon ja seuraaminen  tapahtuu RSS-lukijan kautta, jolloin kommentointi vaatii erilliset klikkaukset.

Taannoin Moision Teppo kysyi, käyttääkö kukaan enää Blogilistaa vai kuinka suuri joukko on jo siirtynyt RSS:n maailmaan. Ilmeisen monelle Blogilista on kuitenkin edelleen se ykköstapa seurata blogeja. Sekä tämän Mari Koo-blogin että Kulutusjuhlan kävijöistä noin viidennes näyttää tulevan listan kautta.

Mutta se Blogilistan statistiikka ei vakuuta minuakaan. Luvut tuntuvat heittelevän melkoisesti. Esimerkiksi juuri nyt tämän blogin kohdalla kohdalla on seuraava tieto:

“Sijoitus luetuimmat-listalla 90 (noussut sijalta 1572). Tilaajia 78. Lukijoita viikossa 3.”

Tuohan on ihan järjetön tieto: olisin muka hurahtanut sadan joukkoon sillä, että minulla on viikossa kolme lukijaa.

Lisäys: Tuomas kommentoi ja kertoi, että tilastoinnissa on tällä hetkellä bugi, jonka vuoksi lukemat ovat mitä sattuvat. Korjausta ja myös uusia toimintoja on kuulemma luvassa listalle.

No, se Blogilistasta. Kävijöiden saapumisen kannalta Google on kuitenkin selvä ykkönen erityisesti Kulutusjuhlassa, jonne saapuvista yli 40 prosenttia tulee googletuksella.

Tunnistan tietysti itsessäni sen, että blogien kommentointi on vähentynyt. Samoin sen, että nykyisin joidenkin blogien liian aktiivinen päivitystahti voi ärsyttää: jos päivityksiä tipahtaa monta päivässä, niin tuntuu, ettei jaksa seurata koko tulvaa.

Tämä mietittää itseäni Kulutusjuhlan puolella. Sinne on helppo nakata ns. lyhyitä eli lainauksia muiden blogeista monta päivässä. Olen tosin yrittänyt rytmittää julkaisemisen ryppäiksi, eli niin, että laitan samalla kertaa useamman, jottei blogi suotta vaikuttaisi päivittyvän monta kertaa päivässä.

Onneksi Kulutusjuhlassa on kuitenkin aktiivista kommentointia, joka jaksaa aina ilahduttaa. Eikä toistaiseksi kukaan ole ääneen valittanut, että se blogi päivittyisi liian usein.

Vierityspalkissa oli muuten syötteisiin ja niiden lukijamääriin liittyen hyvä kirjoitus: RSS-syötteiden mittaamisen arvoitus.

- – -

Halo Efekti nakkasi tähän suuntaan Bella Ciao -tunnustuksen, kiitokset!

“* Kyseessä on kunniamaininta, joka annetaan “blogin luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta”

Kansainvälisen palkinnon alkuperäiset säännöt

http://arteypico.blogspot.com/2008/06/y-el-premio-arte-y-pico-es-para.html

Muchas gracias!Thank you!

Säännöt palkinnon eteenpäin jakoon ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.
4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.”

Jaan palkinnon eteenpäin seuraaville blogeille (ja tämähän on ainna yhtä vaikeaa, moni hyvä blogi on jo tähän mennessä maininnan saanut):

Amatööri ekonomisti – Lehtisen Jukka havainnoi kiinnostavasti talouselämää, teknologiaa ja tiedettä

Kirsi Haapala – arkea, freetoimittajuutta ja ympäristöpohdintoja

Skrubu – pni jaksaa (vuodesta toiseen!) ilahduttaa teksteillään ja kuvillaan

Martti Tulenheimo – Tulenheimo oli ehdolla kunnallisvaaleissa, mutta on osoittanut blogillaan ilahduttavaa aktiivisuutta jo pidempään

Tutkijankammion portailla – Sarin alkua akateemisella uralla on kiinnostavaa lukea, etenkin, kun tutkimuksen kohteena ovat netissä itsestään kertominen

Marjut kirjoitti viime viikolla otsikolla “Verkkopersoona on jakautunut persoona”.  Hänen tekstiään oli kommentointi moniin paikkoihin:

“- – - eiliseen merkintääni oli tullut kommentteja kolmeen eri paikkaan: tänne blogiin, Jaikuun ja Facebookiin. En ihmettelisi, vaikka joku kommentoisi vielä Flickriinkin, tai johonkin muuhun paikkaan, jonne näitä syötteitä olen viljellyt.

Alkaa siis jo käydä työstä pysyä kärryillä siitä, kuka kommentoi, mitä ja missä!”

Ongelma on tullut tutuksi jo itsellenikin, onhan se harmi, että kommentit ovat hajallaan. Toisaalta koen, että kukin käyttäjä valitkoon ne luontevimmat paikat kommentointiin. Esimerkiksi osa blogiteksteistä on sellaisia, että ne selvästi aktivoivat helpommin kommentoimaan Jaikuun kuin tänne blogiin. Jaikussa keskustelu on tietyllä tavalla vaivattomampaa ja voi hyvin rönsyillä muihin suuntiin.

Ja toisaalta blogitekstit herättävät kommentteja muuallakin niin, ettei niitä jää mitään nettijälkeä. Kuten blogimiitissä kerroin Sun Äidille, niin oma äitini soitti taannoin hyväntuulisena. Hän oli käynyt katsomassa Yearbook-kuvia blogissani ja soitti kertoakseen, miten hauskoja ne hänestä olivat. Näytin kuulemma kiharatukkaisena aivan hänen siskoltaan joskus menneinä aikoina. (Näytän kyllä paljon myös äidiltäni, joten samaa sukua ollaan.)

Äitini lienee yksi aktiivisimmista kommentoimaan blogiani puhelimitse: hän kertoo lukeneensa blogistani jotain, saattaa siis myös aloittaa keskustelun toteamalla jotain kirjoituksistani, ja yleensä sitten selvitän asiaa tarkemmin. Koskaan hän ei kuitenkaan kirjoita kommentteja blogiini, sillä kokee ilmeisesti kynnyksen siihen liian korkeaksi. En tosin ole koskaan kysynyt syytä, miksei hän kommentoi, pitäisi varmaan selvittää.

On toisaalta harmillista, ettei niitä keskusteluja saa mitenkään tallennettua. Usein minäkin viittaan muiden kirjoituksiin keskusteluissa: “Luin yhdestä blogista, että….”

- – -

Ja jos joku vielä kaipailee Jaiku-tunnusta, niin pistä sähköpostia minulle. Laitan kutsun tulemaan.

Keskellä kesää en minäkään näköjään saa suurempia blogitekstejä aikaan, joten tyydyn nyt kirjoittamaan taas ylös muutaman huomioni saaneen seikan.

Blogien valvonnasta

Virolaisparlamentaarikko Marianne Mikko on ehdottanut, että blogeja ja niiden kirjoittajen taustoja pitäisi selvittää systemaattisemmin. Tätä lausuntoa on moni blogaaja ihmetellyt, mm. pni ja Turisti. Jere näkee asiassa hyviäkin puolia:

“Niin hölmöltä kuin tuo mietinnön lopputulema kuulostaakin, en näkisi siinä olevan kyse (vain) blogosfäärin rajoittamisesta, ehkä jopa ennemmin kin jonkinlaisesta nurinkurisesta blogien aseman tunnustamisesta.”

Blogilistan uusista toiminnoista

Blogilistalle ilmaantui viime kuussa pari uutta listausta, “Brändit” ja “Kuumat puheenaiheet“. Helsinki löytyy molemmista kärkijoukosta: brändeissä on näköjään paljon muitakin kaupunkeja.

Kuumat puheenaiheet listaa tekstejä viimeisimmän 14 päivän ajalta, brändit seurailee viimeiseintä viikkoa.

Ongelmia tuottaa mm. äidinkielemme ongelmallisuus: esimerkiksi “Seura” löytyy nyt kuumimmista aiheista, mutta lainauksista käy ilmi, että tähän joukkoon teksti tulee mainituksi myös silloin, jos kirjoittaja on naputellut seuraus ja seuraa.

Ja Blogilistan kehitysblogin kommenteissa on ihmetelty muitakin näkökulmia: vaikuttaa esimerkiksi siltä, etteivät Kuumat puheenaiheet ole niitä oikeasti kuumia, päivänpolttavia aiheita.

Blogilistalle on lisätty myös kunkin blogin kohdalle tieto blogiin linkanneista.

Tosin Blogilistan uudistushan aiheutti sen, että ainakin minun seuraamistani blogeista useampi ilmoitti poistuvansa listalta ja sen myös teki. Joten sikäli käytän omien suosikkiblogieni lukemiseen edelleen Google Readeria.

Siksi siis Blogislistan uudistukset vaikuttavat, kankeuksistaan huolimatta, hyviltä eli sellaisilta ominaisuuksilta, jotka koostavat ja kokoavat blogimassasta tietoa.

Sallan gradussa nettimaineesta

Helsingin yliopinston viestinnän opiskelija Salla Laaksonen sai gradunsa (pdf) valmiiksi, onnittelut hyvästä työstä! Otsakkeena on Organisaatiomaineen tarinat sosiaalisen median keskusteluissa, ja mm. seuraava lausahdus tietysti kolahti (s. 71):

“Palasia muista teksteistä tai viittauksia niihin syötetään verkkokeskusteluissa enimmäkseen mielipiteiden nostatuksen tai niiden pönkittämisen nimissä. Siten tekstin arvoksi kohderyhmälle katsotaan mielipiteiden muodostaminen uuden tiedon avustamana. Samaa voidaan ajatella myös jalommassa tiedonlevittämisen tarkoituksessa; ajattelin, että teidän olisi hyvä tietää tämaä, kuten eräs kirjoittaja keskustelupalstalla totesi. Vertaiskeskustelusta haetaan myös usein tukea omiin ratkaisuihin tai mielipiteisiin.”

Sallaa ja hänen ajatuksiaan voi kuunnella myös Aallon Tuijan Tuhat sanaa -podcastissa.

Tuija työstää myös sosiaalisen webin käsikirjaa yksityishenkilöille (työnimenä myös “Isovanhempien nettiopas) kimpassa Yoen kanssa.

Blogipersoonista ja oikeasti kohdatuista

Olen muutaman kerran miettinyt, että tarvitsisi palvelua, jossa voisin verkkotutuista kertoa esimerkiksi blogin lukijoille, tunnenko henkilöt myös ns. IRL. Eli esimerkiksi tässä tekstissä linkatut blogaajat ovat tulleet minulle tutuiksi myös naamakkain: tosin ensin yleensä verkossa jollain lailla, mutta jossain vaiheessa on myös tavattu.

Tuntuu nimittäin siltä, että blogia seuraavien kannalta tälle tiedolle olisi oma arvonsa. Mutta olisiko siitä kuitenkin enemmän haittaa? Vai pitäisikö blogitekstien yhteydessä tuoda julki, että olen myös tavannut ihmisen blogimiitissä tai muualla tai hän on opiskelukaveri tai työkuvioista tuttua?

Vai onko tämä vanhanaikaista ajattelua näinä aikoina, kun virtuaalisesti tutut voivat tuntua yhtä tutuilta kuin ne luokkakaverit?

Haluaisitko sinä tietää, ketä kaikkia blogosfäärin jäseniä olen tavannut myös muualla kuin verkossa?