Entäpä todellista historian havinaa, ne muinaiset Kuukkeli-palkinnot?

Silloin moni kirjoitteli anonyyminä. Eri puolilla piti selvittää, että blogi ei ole sama asia kuin nettipäiväkirja. Eikä kielitoimistokaan ollut vielä sanonut, että se on sitten bloggaamista kahdella g:llä. (Minä olen hangoitellut vastaan, koska sitten sana muistuttaa plokkaamista, joka on taas itselle tuttu ravintolamaailmasta, mutta nielen kiltisi kahden geen mallin).

Silloin joskus piti väittää, että en ole sairaalloisen narsistinen, vaikka kirjoitankin nettiin ja julkaisen jopa kuvia elämästäni.

Tai jos blogeista kirjoitettiin lehtijuttuja tai päädyttiin peräti televisioon, niin se oli jotain poikkeuksellista. Ensimmäistä kertaa itse olin blogien vuoksi julkisuudessa 16.3.2006 YLEn Aamu-tv:ssä, koska kirjoitin tuolloin Kulutusjuhlan edeltäjää eli henkilökohtaista kulutusblogia, ja se oli harvinaista siihen aikaan.

Blogi ei enää ole mitään erikoista, vaan kuuluu myös asiantuntijan nettielämään

Tämänpäiväinen Hill&Knowltonin järjestämä Blogipaneeli (#blogipaneeli) sai aikaan taas muistelua omaan blogihistoriaani. Nykyään suomalainen blogimaailma on niin toisenlaista kuin muutama vuosi sitten: tällä hetkellä oman blogin kirjoittaminen on monelle itsestäänselvyys ja keino näyttää omaa osaamistaan.

Päivän paneelissa olivat mukana Jenni – Pupulandia (joka työskentelee Indiedaysin markkinoinnissa ja viestinnässä) , Stella Harasek – Paras aika vuodesta, Leo Stranius – Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja Terhi Aho – SoMe – rekrytointi ja työnantajakuva.

Keskustelu osoitti, että muutamassa vuodessa on tapahtunut iso harppaus: harrastelukirjoittamisesta on tullut toimintaa, joka kiinnostaa niin markkinoinnin kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona.

Blogimarkkinointi kasvaa jatkossakin

Koska paneelissa puhuttiin paljon juuri blogien markkinoinnista ja tietysti erityisesti tyyliblogeja koskien, niin kaivelin omista blogiarkistoistani, mitä olen muotiblogeista kirjoittanut. Silloin vanhoina hyvinä aikoina (tämä on siis ironiaa, varmistan nyt vielä) minäkin ehdin seurata, mitä kyseisten blogien piirissä tapahtuu.

30.3.2007 olen kirjoittanut tekstin “Muotia ja trendejä suomiblogeissa“. ”

Viimeisen puolen vuoden aikana blogeja on tuntunut putkahtavan Blogilistalle yhä kiihtyvää tahtia. Samalla myös kulutukseen kiinteämmin kytkeytyvät muoti-, trendi-, design- ja vastaavat blogit ovat lisääntyneet selvästi.

Vielä viime syksynä ehdin ilahtuneena tsekkailla muotiblogeja, mutta nyt tulva on jo liian suuri. Blogilistan hakemistosta sanoilla muoti tai trendit löytyy kymmeniä blogeja, ja varmasti näitä on muuallakin kuin listalla.”

Pari vuotta myöhemmin (17.2.2009) havainnoin, että “Muotiblogit valtaavat lisäalaa myös markkinoinnillisesti” (tällöin esimerkiksi Stella oli ilmoittanut siirtävänsä bloginsa Oliviaan):

“Näistäkin kommenteista näkyvät ne avoimuuden ja luottamuksen vaatimukset, jotka blogeihin kohdistuvat ja joista olen tainnut paasata kerran jos toisenkin. Eivätkä blogejaan harrastuksenaan kirjoittavat sentään ihan noin vain hihku riemuissaan kaikkien mahdollisten yhteistyöehdotusten vuoksi.”

Blogimarkkinointia olen pohtinut vuosien mittaan lukuisia kertoja. Esimerkiksi viime vuonna “Merkityksellisyyden tarve ja sosiaalisen median markkinointi” -tekstini (3.7.2009) on näköjään vankkaa itsetilitystä sen jälkeen, kun olin ollut Nokian isännöimässä tilaisuudessa:

“Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.”

Leo oli tänään omassa tekstissään hienosti kirjannut auki näkemyksiään blogien tulevaisuudesta. Allekirjoitan ajatukset, ja totean, että minulle blogit ovat tuoneet elämään paljon enemmän kuin silloin muutama vuosi sitten olisin osannut kuvitella.

Se tuntuu hyvältä.

Samoin kuin hetkittäiset nostalgiaryöpyt ja paluu vanhoihin, omiin blogiteksteihin. Kyllä blogia näköjään kannattaa pitää myös siksi, että jää omia merkintöjä eri aiheista ja ajanjaksoista.

Lisäksi minulla on kommentoitu aihetta kasvokkain, ja olen tuttujen kanssa pohtinut näitä kysymyksiä vielä lisää

Tuntuu mielettömän kivalta, että edelleen antamalla vähän (siis kirjoittamalla tekstin) saa niin paljon (kommentteja ja keskustelua, lisää uusia ajatuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä). Se on tämän nettitoiminnan suuria rikkauksia.

Blogin lukijoiden, kommentoijien ja satunnaisten surffaajien kiittäminen tuntuu usein jotenkin teennäiseltä. Jotenkin näissä tulee kummasti olo, että tuossa se nyt lukijoitaan mielistelee, plääh .Tietysti kiittäminen on usein myös muussa toiminnassa vaikeaa: kukapa ei muistaisi viime vaalien kiittelyitä…

Mutta siitä huolimatta kiitän vilpittömästi. Minulle blogit ovat tuoneet paljon uusia tuttavuuksia, myös hyviä ystäviä, roppakaupalla tietoa, lukemattomia hauskoja hetkiä, sykähdyttäviä tunteita. Lisäksi ammatillisia kontakteja ja suuntaa sille, miten elantoni voisin ansaita. Blogikirjoittaminen auttaa edelleen jäsentämään ajatuksiani ja kirjaamaan ylös havaintoja: toisinaan luen arkistojani ja hämmästelen, että ai, miten olen osannut tiivistää joskus jotain noin hyvin.

Vaikka välillä tuntuu, että ei jaksa tai Blogistan tuntuu jotenkin jämähtäneeltä (näitä kommentteja saa säännöllisesti lukea myös muiden blogeista) tai olen ihan pöljä, kun käytän aikaani näihin nettilöpinöihin (ja paljastan vielä mukavuudenhaluni jne), niin sitten taas tulee jotain niin hienoa, että usko koko hommaan palaa.  Niin kuin nyt tuo keskustelu edellisen tekstini perässä.

Blogeilla on, Facebookeista, Jaikuista ja muista sosiaalisen median sovelluksista huolimatta, se oma paikkansa ja kolonsa elämässäni. Eikä sitä olisi ilman kommunikaatiota muiden kanssa.

“Erityisen tökeron tästä roskapostista tekee sen, että To-otsikkotiedossa on useiden suomalaisten ruokablogien sähköpostiosoitteet.

Meilin sisältö on hivenen koominen: Hartwallin Gourmet-oluiden ylikehumista – aivan kuten ruoassa ja oluessa yhdistelmänä olisi jotain uutta.”

Mäkinen sai myös toisen viestin, joka sai miehen lopullisesti kiehahtamaan.

“Kaksi saatua roskapostia antaa aihetta epäillä, että SEK:lla on henkilörekisteri ruokablogaajista, mitä heillä ei saisi olla, ja että SEK enemmän tai vähemmän aktiivisesti myy tällaisia meilejä palveluna ruokataloille.”

Sähköpostiviestintä on edelleen taitolaji

Tästä muistui mieleen blogitapaus vuodelta 2007. Silloin Nescafe kokeili pistää viestiä pienelle joukolle bloginpitäjiä, ja se herätti mm. Viasto-blogin Rikussa hämmennystä. Eli onhan tässä näitä blogimarkkinointeja Suomessa jo jonkun aikaa harjoiteltu, mutta vielä tapahtuu kömmähdyksiä. Tosin tapahtuu niitä muussakin markkinoinnissa ja siinä, miten ihmisiä lähestytään.

Erkkolan Jussi-Pekka lainasi blogitekstissään Seth Godinia todeten, että fiksu markkinoija ei pyri mahdollisimman laajoihin sähköpostilistoihin. Laatu korvaa määrän.

Teknologiatoimittajan ja henkilökohtaisen blogin roolit

Mutta on suomalaisessa blogimarkkinoinnissa vähän muutakin. Toimittaja Tero Lehto ilmoitti pistävänsä henkilökohtaisen Mobiili- ja PDA-bloginsa tauolle. Yhtenä syynä oli PR-toimistojen toiminta:

“Kolmas tekijä oli PR-toimistojen mediasuhteiden hoito. Ne ovat kiinnostuneet blogien pitäjistä Suomessa ja alkaneet lähes roskapostittaa yksityistä sähköpostilaatikkoani, lupaa kysymättä. Yhtä suomalaista viestintätoimistoa kielsin kolmesti ennen kuin tiedotteiden tulo yksityiseen postilaatikkooni loppui.

Toisaalta samat PR-ihmiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, etten ole ensisijaisesti “teknologiabloggaaja”, vaan toimittaja. Se tarkoittaa, että kaiken uutisarvoisen käytän uutistoimittajana, ja muusta voin ehkä kirjoitella blogissa. Tämän tasapainottelu alkoi mennä hankalaksi.”

Siis Lehtokaan ei pitänyt siitä, että yksityiseen sähköpostiin laitettiin kaikenlaista tiedotetta. Eli tässä sähköpostiviestinnässä on selvästi vielä opeteltavaa.

Ruotsissa blogimarkkinoinnilla tehdään jo isompia huulia

Ruotsissa blogimarkkinointi saa vielä kiinnostavampia ilmiöitä. Viimeisimpänä suosituille naisblogaajille on tarjottu mahdollisuutta osallistua ilmaiseen hoitoon, jonka avulla he saisivat suuremmat rinnat (via).

Osa naisista suivaantui tyyliin “Miten te kehtaatte tarjota tällaista”, mutta joku myös tarttui tilaisuuteen. Johanna Trenck jopa julkaisi YouTube-videon, jossa piikitetään ainetta huuliin.

Ongelmaksi tuli se, ettei kyseinen leidi kertonut saavansa “hoitoa” ilmaiseksi, ja tästä ei taas pitänyt hänen bloginjulkaisupaikkansa Finest.se. Siltä suunnalta katsoen kertomatta jättäminen murentaa uskottavuutta. Ilmaisia lahjoja, joiden ilmaisuutta ei kerrota, ei haluta blogeihin.

Sen verran, mitä kyseisen Johannan blogia vilkaisin, niin oletettavasti neito on tyytyväinen saamastaan julkisuudesta. Hänen tavoitteenaan on tehdä itseään tunnetuksi:

“I’ve started slowly to begin building up my brand name in the U.S and in Sweden. From commercials, music videos, prints, spokesmodel for various websites and an upcoming cover for a magazine + a tv show which will be shown in January/ february 2009.”

Ruotsissahan blogien piilomarkkinointi on puhututtanut jo aiemmin.

Lisäys myöhemmin: Myös Q-Med -yritys, joka tarjoaa näitä ulkonäonmuokkaustoimia, vetäytyy irti tästä markkinointitavasta. He myöntävät, että viestit lähtivät 15 henkilölle, mutta samalla kerrotaan, että tulevaisuudessa niitä ei enää pistetä liikkeelle.

Taannoin Moision Teppo kysyi, käyttääkö kukaan enää Blogilistaa vai kuinka suuri joukko on jo siirtynyt RSS:n maailmaan. Ilmeisen monelle Blogilista on kuitenkin edelleen se ykköstapa seurata blogeja. Sekä tämän Mari Koo-blogin että Kulutusjuhlan kävijöistä noin viidennes näyttää tulevan listan kautta.

Mutta se Blogilistan statistiikka ei vakuuta minuakaan. Luvut tuntuvat heittelevän melkoisesti. Esimerkiksi juuri nyt tämän blogin kohdalla kohdalla on seuraava tieto:

“Sijoitus luetuimmat-listalla 90 (noussut sijalta 1572). Tilaajia 78. Lukijoita viikossa 3.”

Tuohan on ihan järjetön tieto: olisin muka hurahtanut sadan joukkoon sillä, että minulla on viikossa kolme lukijaa.

Lisäys: Tuomas kommentoi ja kertoi, että tilastoinnissa on tällä hetkellä bugi, jonka vuoksi lukemat ovat mitä sattuvat. Korjausta ja myös uusia toimintoja on kuulemma luvassa listalle.

No, se Blogilistasta. Kävijöiden saapumisen kannalta Google on kuitenkin selvä ykkönen erityisesti Kulutusjuhlassa, jonne saapuvista yli 40 prosenttia tulee googletuksella.

Tunnistan tietysti itsessäni sen, että blogien kommentointi on vähentynyt. Samoin sen, että nykyisin joidenkin blogien liian aktiivinen päivitystahti voi ärsyttää: jos päivityksiä tipahtaa monta päivässä, niin tuntuu, ettei jaksa seurata koko tulvaa.

Tämä mietittää itseäni Kulutusjuhlan puolella. Sinne on helppo nakata ns. lyhyitä eli lainauksia muiden blogeista monta päivässä. Olen tosin yrittänyt rytmittää julkaisemisen ryppäiksi, eli niin, että laitan samalla kertaa useamman, jottei blogi suotta vaikuttaisi päivittyvän monta kertaa päivässä.

Onneksi Kulutusjuhlassa on kuitenkin aktiivista kommentointia, joka jaksaa aina ilahduttaa. Eikä toistaiseksi kukaan ole ääneen valittanut, että se blogi päivittyisi liian usein.

Vierityspalkissa oli muuten syötteisiin ja niiden lukijamääriin liittyen hyvä kirjoitus: RSS-syötteiden mittaamisen arvoitus.

- – -

Halo Efekti nakkasi tähän suuntaan Bella Ciao -tunnustuksen, kiitokset!

“* Kyseessä on kunniamaininta, joka annetaan “blogin luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta”

Kansainvälisen palkinnon alkuperäiset säännöt

http://arteypico.blogspot.com/2008/06/y-el-premio-arte-y-pico-es-para.html

Muchas gracias!Thank you!

Säännöt palkinnon eteenpäin jakoon ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.
4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.”

Jaan palkinnon eteenpäin seuraaville blogeille (ja tämähän on ainna yhtä vaikeaa, moni hyvä blogi on jo tähän mennessä maininnan saanut):

Amatööri ekonomisti – Lehtisen Jukka havainnoi kiinnostavasti talouselämää, teknologiaa ja tiedettä

Kirsi Haapala – arkea, freetoimittajuutta ja ympäristöpohdintoja

Skrubu – pni jaksaa (vuodesta toiseen!) ilahduttaa teksteillään ja kuvillaan

Martti Tulenheimo – Tulenheimo oli ehdolla kunnallisvaaleissa, mutta on osoittanut blogillaan ilahduttavaa aktiivisuutta jo pidempään

Tutkijankammion portailla – Sarin alkua akateemisella uralla on kiinnostavaa lukea, etenkin, kun tutkimuksen kohteena ovat netissä itsestään kertominen

“- – - eiliseen merkintääni oli tullut kommentteja kolmeen eri paikkaan: tänne blogiin, Jaikuun ja Facebookiin. En ihmettelisi, vaikka joku kommentoisi vielä Flickriinkin, tai johonkin muuhun paikkaan, jonne näitä syötteitä olen viljellyt.

Alkaa siis jo käydä työstä pysyä kärryillä siitä, kuka kommentoi, mitä ja missä!”

Ongelma on tullut tutuksi jo itsellenikin, onhan se harmi, että kommentit ovat hajallaan. Toisaalta koen, että kukin käyttäjä valitkoon ne luontevimmat paikat kommentointiin. Esimerkiksi osa blogiteksteistä on sellaisia, että ne selvästi aktivoivat helpommin kommentoimaan Jaikuun kuin tänne blogiin. Jaikussa keskustelu on tietyllä tavalla vaivattomampaa ja voi hyvin rönsyillä muihin suuntiin.

Ja toisaalta blogitekstit herättävät kommentteja muuallakin niin, ettei niitä jää mitään nettijälkeä. Kuten blogimiitissä kerroin Sun Äidille, niin oma äitini soitti taannoin hyväntuulisena. Hän oli käynyt katsomassa Yearbook-kuvia blogissani ja soitti kertoakseen, miten hauskoja ne hänestä olivat. Näytin kuulemma kiharatukkaisena aivan hänen siskoltaan joskus menneinä aikoina. (Näytän kyllä paljon myös äidiltäni, joten samaa sukua ollaan.)

Äitini lienee yksi aktiivisimmista kommentoimaan blogiani puhelimitse: hän kertoo lukeneensa blogistani jotain, saattaa siis myös aloittaa keskustelun toteamalla jotain kirjoituksistani, ja yleensä sitten selvitän asiaa tarkemmin. Koskaan hän ei kuitenkaan kirjoita kommentteja blogiini, sillä kokee ilmeisesti kynnyksen siihen liian korkeaksi. En tosin ole koskaan kysynyt syytä, miksei hän kommentoi, pitäisi varmaan selvittää.

On toisaalta harmillista, ettei niitä keskusteluja saa mitenkään tallennettua. Usein minäkin viittaan muiden kirjoituksiin keskusteluissa: “Luin yhdestä blogista, että….”

- – -

Ja jos joku vielä kaipailee Jaiku-tunnusta, niin pistä sähköpostia minulle. Laitan kutsun tulemaan.

Blogien valvonnasta

Virolaisparlamentaarikko Marianne Mikko on ehdottanut, että blogeja ja niiden kirjoittajen taustoja pitäisi selvittää systemaattisemmin. Tätä lausuntoa on moni blogaaja ihmetellyt, mm. pni ja Turisti. Jere näkee asiassa hyviäkin puolia:

“Niin hölmöltä kuin tuo mietinnön lopputulema kuulostaakin, en näkisi siinä olevan kyse (vain) blogosfäärin rajoittamisesta, ehkä jopa ennemmin kin jonkinlaisesta nurinkurisesta blogien aseman tunnustamisesta.”

Blogilistan uusista toiminnoista

Blogilistalle ilmaantui viime kuussa pari uutta listausta, “Brändit” ja “Kuumat puheenaiheet“. Helsinki löytyy molemmista kärkijoukosta: brändeissä on näköjään paljon muitakin kaupunkeja.

Kuumat puheenaiheet listaa tekstejä viimeisimmän 14 päivän ajalta, brändit seurailee viimeiseintä viikkoa.

Ongelmia tuottaa mm. äidinkielemme ongelmallisuus: esimerkiksi “Seura” löytyy nyt kuumimmista aiheista, mutta lainauksista käy ilmi, että tähän joukkoon teksti tulee mainituksi myös silloin, jos kirjoittaja on naputellut seuraus ja seuraa.

Ja Blogilistan kehitysblogin kommenteissa on ihmetelty muitakin näkökulmia: vaikuttaa esimerkiksi siltä, etteivät Kuumat puheenaiheet ole niitä oikeasti kuumia, päivänpolttavia aiheita.

Blogilistalle on lisätty myös kunkin blogin kohdalle tieto blogiin linkanneista.

Tosin Blogilistan uudistushan aiheutti sen, että ainakin minun seuraamistani blogeista useampi ilmoitti poistuvansa listalta ja sen myös teki. Joten sikäli käytän omien suosikkiblogieni lukemiseen edelleen Google Readeria.

Siksi siis Blogislistan uudistukset vaikuttavat, kankeuksistaan huolimatta, hyviltä eli sellaisilta ominaisuuksilta, jotka koostavat ja kokoavat blogimassasta tietoa.

Sallan gradussa nettimaineesta

Helsingin yliopinston viestinnän opiskelija Salla Laaksonen sai gradunsa (pdf) valmiiksi, onnittelut hyvästä työstä! Otsakkeena on Organisaatiomaineen tarinat sosiaalisen median keskusteluissa, ja mm. seuraava lausahdus tietysti kolahti (s. 71):

“Palasia muista teksteistä tai viittauksia niihin syötetään verkkokeskusteluissa enimmäkseen mielipiteiden nostatuksen tai niiden pönkittämisen nimissä. Siten tekstin arvoksi kohderyhmälle katsotaan mielipiteiden muodostaminen uuden tiedon avustamana. Samaa voidaan ajatella myös jalommassa tiedonlevittämisen tarkoituksessa; ajattelin, että teidän olisi hyvä tietää tämaä, kuten eräs kirjoittaja keskustelupalstalla totesi. Vertaiskeskustelusta haetaan myös usein tukea omiin ratkaisuihin tai mielipiteisiin.”

Sallaa ja hänen ajatuksiaan voi kuunnella myös Aallon Tuijan Tuhat sanaa -podcastissa.

Tuija työstää myös sosiaalisen webin käsikirjaa yksityishenkilöille (työnimenä myös “Isovanhempien nettiopas) kimpassa Yoen kanssa.

Blogipersoonista ja oikeasti kohdatuista

Olen muutaman kerran miettinyt, että tarvitsisi palvelua, jossa voisin verkkotutuista kertoa esimerkiksi blogin lukijoille, tunnenko henkilöt myös ns. IRL. Eli esimerkiksi tässä tekstissä linkatut blogaajat ovat tulleet minulle tutuiksi myös naamakkain: tosin ensin yleensä verkossa jollain lailla, mutta jossain vaiheessa on myös tavattu.

Tuntuu nimittäin siltä, että blogia seuraavien kannalta tälle tiedolle olisi oma arvonsa. Mutta olisiko siitä kuitenkin enemmän haittaa? Vai pitäisikö blogitekstien yhteydessä tuoda julki, että olen myös tavannut ihmisen blogimiitissä tai muualla tai hän on opiskelukaveri tai työkuvioista tuttua?

Vai onko tämä vanhanaikaista ajattelua näinä aikoina, kun virtuaalisesti tutut voivat tuntua yhtä tutuilta kuin ne luokkakaverit?

Haluaisitko sinä tietää, ketä kaikkia blogosfäärin jäseniä olen tavannut myös muualla kuin verkossa?

“Bloginpitohan on varsin henkilökohtaista touhua. Samalla kun bloginpitäjä tuo julki mielipitetitään taiteesta ja politiikasta, hän saattaa myös kertoa, että kävi eilen Lissu-ystävättärensä kanssa lattella ja että Pikku-Petteri ja Wilma-Vanessa nukkuivat rattaissaan koko kahvitteluhetken ajan ja että hänen tutkijamiehensä katsoo juuri olohuoneessaan Täydellisten naisten tämän viikon jakso.

Tätä kautta tajusin pikkuhiljaa, että joka ikisen noista kirpeistä blogihuomioista oli kirjoittanut noin 25-35-vuotias, sanavalmis, korkeasti koulutettu nainen. Ja se taas – kyllä! – aiheutti minulle narsistista mielipahaa. Sillä aikamme kokemistavan mukaan minähän olen 25-vuotias kolli, tai ainakin melkein kuin.”

Kuinkakohan moni meistä tavallisista bloginpitäjistä ajattelee, että se julkkis, jonka tekemisistä kirjoittaa, saattaa googlata ja päätyä lukemaan kyseisen tekstin? Ihmiset, myös ne julkisuudessa olevat, ovat kuitenkin kiinnostuneita siitä, mitä heistä puhutaan ja miten muut heidät näkevät.

Ihan hauskaa on tsekata, missä kohdin omat blogit ovat: Kulutusjuhla (75.), Mieto marinadi (91.) ja Villi the Kissa (135.) (suluissa listasijoitukset viime viikon lukujen perusteella).

Blogit-kategoriassa Kulutusjuhla yltää 12. sijalle. Aktiivisen päivittymisen merkitys näkyy, samoin se, että vanha blogi kerää usein kohtuullisen runsaasti myös Google-hakujen perusteella tulevia kävijöitä.

Samalla saa tyydytettyä uteliaisuutta siitä, kuinka paljon muiden blogeissa on liikennettä. Suosituimmat muotiblogit menevät kirkkaasti ohi meikäläisen blogeista, ja sehän omalta osaltaan kertoo kyseisen blogityypin tämänhetkisestä menestyksestä.

Mutta ei julkinen listaus tietysti lähellekään kaikille blogeille ole mitenkään tarpeen. Moni kirjoittaja ei seuraa kävijämääriään edes itse, saati, että pistäisi blogin kävijätiedot julkiseen tarkkailuun.

Kun blogia pitää harrastuksena, niin kävijämäärien tarkkailu ei ole usein oleellista. Määriä tärkeämpää monille on se, että havaitsee esimerkiksi kommenttien kautta edes joitakin lukijoita. Samoin kanssakäyminen oman blogiverkoston (tai muiden tuttujen) kanssa on oleellisempaa kuin sankat kävijäjoukot.

Itse asiassa olen välillä havainnut tekstejä, joissa bloginpitäjä tuskailee kävijätilastojen aiheuttamaa kirjoituspainetta tai muuta ongelmallisuutta: tilastoja ryhtyy helposti seuraamaan kovin tiiviisti ja sitten mietitään, miksi viime viikolla oli enemmän lukijoita kuin sitä ennen. Näin kirjoittamiseen voi syntyä turhaa painetta, ja sen vuoksi osa jättäytyy kaikenlaisesta kävijätarkkailusta pois.

Visa kirjoitti Vierityspalkissa Oindexista sen startatessa, ja vähän aikaa sitten Janne huhuili Kauppalehden blogeja mukaan vertailuun.

Joka tapauksessa kiitokset kehittäjälle palvelusta! Tämä blogi ei tilastoissa ole, sillä lisäämisen kanssa oli jotain ongelmaa enkä jaksanut silloin asiaa pohtia, sillä muut blogit sain liitettyä seurantaan ihan näppärästi. Eikä tämä blogi kyllä kovin korkealle nousisi.

Kirjoitin tästä Mieto marinadi -blogiini: itse otin tilanteen aika kepeänä huvina, mutta epäilin, että herkemmässä mielentilassa äijän horinat voisiva tehdä jopa haittaa. Sain useita kommentteja ja joukossa myös niitä, jotka kertoivat törmänneensä samaan tyyppiin ja saaneet häneltä jopa törkeitä ajatuksia.

Eilen samaan tekstiin tuli vielä yksi kohtalotoverin kommentti:

“Hei! Oli ilo löytää kirjoituksesi. Olin nimittäin puoli tuntia sitten lenkillä keskuspuistossa ja taisin törmätä tuohon samaiseen joogiin. Lähdin lenkille nimenomaan selvittelemään ajatuksiani kun mieli oli maassa. Olin päässyt vasta alkuvauhtiin kun mies ilmestyi pyöräillen viereeni. Luulin hänen kysyvän tietä ja otin napit pois korvista. Ja sen jälkeen tarniasi kuulostaa hyvin tutulta – samoja kysymyksiä ja samoja “diagnooseja”. Hän tosin pyöräili vierelläni kun minä jatkoin juoksemista ja vältyin koskettelulta. Lopulta sain tarpeekseni kun hän kertoi, että minua pidettäisiin Intiassa huorana ja joutuisin vankilaan, koska minulla oli ollut muutama poikaystävä. Ahdistuin todella pahasti hänen puheistaan ja ajattelin koko kotimatkan, että aurani on niin musta, että ohikulkijatkin sen huomaa. Kotona päätin heti katsoa netistä, josko löydän tästä tyypistä jotain tietoa – niin hämärältä se vaikutti. Ja hakusanoilla trmäsinkin tähän sinun kirjoitukseesi. Mikä ihana helpotus oli huomata, että en ole ollut aina hänen “uhrinsa” ja että hän taitaa ladella kaikille samat jutut. Aurani tuntui heti kirkastuvan =). Terkuin, eräs toinen lenkkipolun tyttö”

Tämä on mielestäni yksi blogien tärkeä tehtävä: jakaa tietynlaista vertaistukea henkilökohtaisten kokemusten kautta. Jos nyt googlaa “joogi selvännäkijä”, komeilee ensimmäisenä viittauksena tuo kyseinen blogitekstini.

Kun kerran ainakin yksi ihminen sai huomattavaa helpotusta tuosta tekstistäni, niin silloin se on näkemykseni mukaan tärkeä. Perinteisessä mediassa näin ei voi oikein ajatella, vaan pitäisi huomioida laajempi kiinnostavuus.

Tästä voisi siis taas jatkaa taas siihen keskusteluun ns. kansalaismedian merkityksestä. Henrik Anttonen tuskaili (jälleen) tällä viikolla, miten vaikeaa on löytää sisältöä hänen luotsaamaansa YLE:n viikottaiseen Kansalaismediakatsaukseen. Rekisteriselosteen mukaan Kansalaismediakatsaus “etsii nasevia näkemyksiä yhteiskunnallisista aiheista – asiaa ja ajankohtaista viikon varrelta”.

Olen seuraillut Kansalaismediakatsauksen feediä, mutta yleensä en vaivaudu ohjelmaa kuuntelemaan, vaan tsekkaan vain ohjelmaan päätyneet linkit. Olen ilolla havainnut, että katsaukseen on päätynyt usein samoja linkkejä, jotka olen laittanut myös Kulutusjuhlaan (esim. viime aikojen poiminnoista Jemoryn “Jaksuhalit, Neiti Suomi” ja Meidän Perhe-lehden alla olevasta blogista “Turhuuksien turuilla“). Kulutus on mitä suurimmissa määrin myös yhteiskunnallista, joten hienoa, että tekstit löytävät tiensä myös Kansalaismediakatsaukseen.

Mutta tuollaiset joogikohtaamisen kaltaiset pätkät lienevät sitten jotain muuta. Silti ne ovat mielestäni siis vähintään yhtä tärkeitä, koska voivat yksilötasolla koskettaa huomattavasti.

Henrikille toivotan kuitenkin hyvää jatkoa Kansalaismediakatsauksen parissa. Omalta osaltani sympatiapisteet kyllä siihen suuntaan vähenevät sitä mukaa, mitä useammin havaitsen hänen tuskailevan sitä, miten vaikeaa on löytää aineistoa. Ehkä minä luen blogeja eri mielellä, mutta mielestäni suomalaisissa blogeissa ja muussa kansalaismediaksi tässä tapauksessa luokitelluiksi aineistoiksi on kyllä niitä yhteiskunnallisiakin aiheita viikottain yhden pienen radiolähetyksen verran.

Pörrön huomautus Blogilistan käyttöehdoista monien muiden listaan liittyneiden kommenttien joukossa meni minulta valitettavasti vähän ohi sunnuntaisella blogilukukierroksella. Hän kyseli samaa myös Jaikussa samana päivänä, mutta vastausta ei ole näkynyt.

Ja nyt asia on levinnyt blogeihin laajasti. Kuka saa käyttää, mitä ja miten? Ja entä kun on tullut Blogilistalle historiallisista syistä eli aikoinaan ei ole mitään sen kummempia käyttöehtoja hyväksynyt, vaan siirtyi listalle entisistä versioista kauppojen myötä?

Aiheesta lisää mm. Mertenin, pni:n, Virkanaisen, Jannen ja Haakanan kirjoittamana.

Käyttöehtojen kohua herättänyt osuus on siis 4.8:

“…Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.”

Omia blogejani en vielä ota pois Blogilistalta siinä toivossa, että tähän saadaan selitys ja myös muutos. Mutta jos käyttöehdot jäävät tuollaisiksi, niin en minäkään käyttäjänä pysyttele.

Lisäys klo 10.16:

Tuomas kommentoi Blogilistan Kehitysblogissa asiaa:

“Tuo kohta 4.8 on laadittu sitä varten, että blogilista voi halutessaan tarjota muille tahoille dataa esimerkiksi siitä, mistä blogeissa kirjoitetaan – sekä linkittää erilaisissa koosteissa erilaisiin blogisisältöihin. Sisältöjen käyttöön tai julkaisuun sellaisenaan ei blogilistalla luonnollisesti ole oikeutta.

Vanhalla blogilistalla ei käyttöehtoja ollut lainkaan, ainoastaan rekisteriseloste. Kohdan 4.8 muotoilua täytynee tarkistaa, jottei siitä saa väärää kuvaa, kuten nyt on käynyt. Eli blogien sisällöt ja niiden oikeudet kuuluvat luonnollisesti täysin bloggaajalle itselleen.”

Lisäys 21.10:

Käyttöehdot muuttuivat tänään, ja minun blogini pysyttelevät siis listalla tämän myötä.

Mutta toki Blogilistan harhailevissa meiningeissä on ne hyvätkin puolensa, kuten Teppo kirjoittaa. Ilmiselvästi moni on nyt opetellut esim. RSS-lukijan käytön.

Ja toisaalta Medis muistuttaa, että nettimaailman ilmaispalvelussa on normaalia, että säädettävää riittää.  Eikä Kaarelan Tiinakaan murehdi Blogilistan heikkouksia, vaan toivoo tapoja löytää helpommin parempaa luottavaa.

Sain eilen Trendi Look-lehden. Tapahtuma on blogihistoriallinen, sillä lehti tuli minulle, koska Trendin Kerstin Lönnrot jätti tähän blogiin kommentin Trendin muotiblogäänestystä käsitelleeseen kirjoitukseeni ja tarjosi ilmaista lehtinäytettä.

Kyseessä on siis ensimmäinen kerta, kun olen saanut jotain tavaraa blogini perusteella: Kulutusjuhlassa olemme kertoneet, että meitä saa yrityksistä lähestyä, mutta mitään ei ole tähän mennessä tipahdellut.

Blogit, yritykset ja markkinointi keskustelu on nyt kuohunut muotiblogeissa. Jo aiemmin blogaajia lähestynyt ja tilaisuuksiin kutsunut Miltton järjesti viime viikonloppuna Fashion & Design -brunssin, johon oli kutsuttu joukko muotiblogaajia. Tapahtumasta rapotoivat mm. Colour me -blogi, Muoti ja trendit -blogin Salla ja Fluxor.

Nyt blogeissa on noussut kommentteja, joissa tyrmätään ajatus tällaisesta yritysten ja blogaajien yhteistyöstä. Jotkut lukijat epäilevät, että tilaisuudet ja mahdolliset tuotelahjat saavat kirjoittamaan silkkaa suitsutusta. Tähän kommentointiin ovat omissa blogeissa vastanneet mm. Nelliina ja Kirsikka, jotka myös osallistuivat kyseiselle brunssille. Kirsikka kirjoittaa:

“Joku ehtikin jo esittää huolestuneen kommentin siitä, miten hyväuskoiset (lue: tyhmät) bloggarit hullaantuvat kutsuista ja ilmaislahjoista ja sitten ilman mitään kritiikkiä täällä blogeissa markkinoivat ja kirjoittelevat jonkun mainostajan valmiiksi saneleman kaavan mukaan. Ja aivottomuudessaan eivät edes tajua mainostavansa, voi että! (Ja lukijatko ovat sitten niin tyhmiä, että painelevat heti kauppaan ostamaan bloggaajan mainitseman tuotteen?)” – - -

Kärkkäimmin tätä tapahtumaa ovat tietenkin arvostelleet ne, jotka itse eivät olleet paikalla ja joiden käsitys jutusta oli ehkä siksi vähän turhankin kriittinen. “Siellä ne istu aivopestävänä, tajuskohan ees että se oli mainontaa…” Ei tajuttu, kun kutsussakin luki vaan kissankokoisin kirjaimin firman logo! “Käskettiinkö niitten kirjottaa just sillee ja sillee?” Ei käsketty kirjoittamaan lainkaan, ja jos olisi käsketty niin miksi ylipäänsä olisin totellut? Niin joo siksi, kun olen aivoton ja medialukutaidoton kana, jonka sielu ostetaan sillä mozzarellasalaatilla ”

Tällainen blogikuohunta tuskin tulee yllätyksenä. Suomalaisissa blogeissa on saatu elellä aika rauhaisaa eloa, kotikutoisesti ja kivasti, tasa-arvoisesti siltä kannalta, etteivät useimmat meistä ole saaneet tai tienanneet blogillaan mitään. Nyt muotiblogien kasvun myötä tilanne on muuttunut: bloginpitäjiä on nyt kohdeltu pienimuotoisesti kuin toimittajia, joita kutsutaan avajaisiin sun muihin tilaisuuksiin ja joille tyrkitään mukaan firmojen materiaalia ja tuotteita. Mutta toimittajathan eivät sitä jutuissaan kerro. Blogeissa sen sijaan oletetaan, että nämä mahdolliset kytkökset tulevat julki.

Kuten ennenkin on tullut todetuksi, niin suurta ongelmaa asiassa ei ole, kun se vain on suhteellisen läpinäkyvää (pieniä ongelmia on helppo keksiä, ja niitä ruoditaan tuolla muotiblogien kommenttiosastoilla laajasti). Ruotsin esimerkit blogista ja piilomainonnasta ovat toivottavasti jotain sellaista, jota Suomessa ei tarvitse ihmetellä.

- – -

Eilen olin kuuntelemassa Sulakkeen järjestämässä tilaisuudessa virtuaalisesta markkinoinnista. Aallon Tuija kirjoitteli aiheesta blogiinsa ja kimpassa teimme muistiinpanoja Jaikuun, aineena mm. Sulakkeen nuorisotutkimus.

Ja tilaisuudessa sai sekä juomaa että ruokaa ja vielä t-paidan poislähtiessä.

Näitä merkkipaaluja juhlistetaan esimerkiksi muistelemalla menneitä, kiittelemällä lukijoita, hämmästelemällä oman bloginpitoa (“enpä olisi uskonut, että tämä näin kauan jatkuu”) tai järjestämällä kilpailuita. Bloginpitäjä esimerkiksi palkitsee tietyn kävijän: esimerkiksi kävijälaskurin mukaan 50 000. vierailija saa jotain yllättävää tai sitten synttäreiden kunniaksi pistetään pystyyn arvonta.

Juhlitaanhan sitä monia muitakin asioita vastaavalla tavalla. Eivätkä lähellekään kaikki blogit saavuta edes sitä yhden vuoden ikää, joten onhan siinä myös syytä juhlaan.

Merkkipäivän esiintuonti tarjoaa mielestäni nimenomaan hyvän hetken kiittää lukijoita. Se omalla tavallaan tiivistää suhdetta toisiin blogeihin ja myös omaan blogin kirjoittamiseen: kun tajuaa, että aikaa tai tekstejä on kertynyt jo merkittävä määrä, niin se kannustaa jatkoon.

Kaikki eivät tietysti omaa blogiaan katso samalla tavalla. Itse olen huono pitämään kirjaa merkkipäivistä ylipäätään. En edes tiedä, milloin aloitin ensimmäisen blogin. Se oli näihin aikoihin vuonna 2004, mutta ensimmäiset tekstit on jo tuhottu ja hukattu.

Muidenkaan blogieni kohdalla en ole aloituspäivimääriä juuri huomioinnut, ja yleensä olen ne tajunnut jälkikäteen. Esimerkiksi Kulutusjuhlalle tuli näköjään äsken täyteen kaksi vuotta nykymuodossaan eli ryhmäblogina.

Blogitekstien määrää olen joskus muistanut juhlistaa blogissa julkisesti, mutta näidenkin seuraaminen jää. Ajan myötä kävijälaskurit ovat vaihtuneet, joten minulla ei ole mitään tietoa siitä, kuinka paljon blogeissani on kaiken kaikkiaan vierailtu. Nyt Google Analytics -ajalta on tietysti tiedot, mutta niitäkään en muista vilkuilla sillä silmällä, että voisi ilmoitella tasalukuja.

Useimmat taitavat olla kaltaisiani, eli blogin juhlistukset ovat satunnaisia, jos silloinkaan. Ilmeisesti pitäisi asentaa itselleen jokin muistutus, että muistaisi oikeana päivänä julkaista “juhlapostauksen”.

• milloin viimeksi poistit blogin/blogeja rss-lukijasta/suosikeista ja miksi?
• miten tiuhaan tilaat uusia blogeja tai poistat entisiä?
• tapahtuuko se edes jokseenkin säännönmukaisella tahdilla?

Poistan blogeja RSS-lukijastani (Google Reader) harvakseltaan. Tällä hetkellä tilauksessa näyttää olevan kaikenkaikkiaan 260 lähdettä (näistä varmaan 95 prosenttia on blogeja).

Tilausten määrä kohoaa koko ajan, sillä napsuttelen lukijaan helposti luettavaa, mutta vähänlaisesti poistan mitään. Nakkaan uutta luettavaa seurantaan viikottain, määrä vaihtelee yhdestä lukuisiin.

Olen jaotellut luettavia erilaisiin kansioihin, jotka mielessäni ovat eriarvoisia. Eli toiset kansiot sisältävät luettavaa, jotka käyn läpi tarkemmin, mutta moni kansio sisältää sellaista, joille en välttämättä paljoakaan otsikkotasoa enempää suo huomiota. Uusia tilatessani pyrin siihen, että valitsen blogille sopivan kansion, ja jos se sitten osoittautuu vääräksi, niin vaihdan toisaalle: oleellista kuitenkin on, että jotenkin saan blogit luokiteltua.

Ja jos lukija täyttyy lukemattomista, niin osa kansiosta on sellaisia, että ruksaan ilman katsomista tekstit luetuiksi (esimerkiksi vaikka jenkkien Consumerist-blogi, jota seuraan tietystä ammatillisesta mielenkiinnosta, mutta johon tulee paljon asiaa päivittäin ja harvat tekstit ovat oikeasti minulle oleellisia.)

Välillä vilkaisen myös Blogilistaa ja saatan sitä kautta löytää myös joskus muinaisuudessa ruksaamiani blogeja, joiden olemassaolon olen ehtinyt jo unohtaa. Ja sitten ne päätyvät tilatuiksi, jos kiinnostavat edelleen.

Myönnän, että joskus Google Readerin vuoksi joskus kuvittelen lukevani jotain ihan muuta blogia, kuin mitä luenkaan, koska visuaalisuus puuttuu, enkä blogien nimien perusteella aina muista, mistä olikaan kyse. Tämä aiheuttaa joskus aivoissani hämmennyksiä, kun luulen lukevani nuoren naisen tekstiä, mutta todellisuudessa kirjoittaja on keski-ikäinen mies. Reader tekee kuitenkin blogien nopeasta haarukoinnista sen verran helppoa, ettei blogien pikanen läpikahlaus tunnu kovin suurelta hommalta.

Kyseessä on laaja työ (sivujakin melkein 500) ja koska aihe menee ohi oman osaamisen, en osaa kokonaisuudessaan sitä arvioida, koska kirjallisuuden ja puheen tutkimus ja esimerkiksi niiden genret vaatisivat vankemman pohjan, kuin mitä minulla on. Niinpä lähinnä silmäilin tutkimusta (erilaisista lukutavoista, kuten tästä silmäilystä, Niemi-Pynttäri kirjoittaa alkaen sivulta 417).

Mutta verkkokirjoittamista Niemi-Pynttäri analysoi toki mielenkiintoisesti, ja monet jokaiselle nettiin kirjoittavalle tutut asiat saavat teoreettista selvitystä. Kuten vaikkapa verkkokirjoittamisen ja blogien monet muodot, viittaaminen muihin ihmisiin, linkit, kirjoittamisen ja julkaisemisen häilyvä raja, editointi, sosiaaliset puolet, vuorovaikutteisuus, yksityisen ja julkisen erot, fiktiivisyys vs. totuus jne.

Niem-Pynttäri toteaa (s. 358) esimerkiksi journalistisen blogin eroavan verkkopäiväkirjablogista niin, että jälkimmäistä kirjoitetaan samanmieliselle lukijalle. Journalistisella blogilla taas on puhuttelun kohteena on laajempi, monia eri näkökantojana edustava yleisö. Niemi-Pynttäri käy läpi paljon blogin perustamisen syitä, verkkoidentiteettiä, blogien sosiaalisuutta, kommentointia ja muuta blogin ylläpitoon liittyvää toimintaa hyvin ja laajalti.

Niemi-Pynttärin väitöskirjassa tarkastellaan useita ainakin nimeltä minulle tuttuja blogeja (suluissa sivu, jolla blogi mainittu: monista blogeista tosin oli mainintoja useilla sivuilla): Hetket (66), Veloena (74), Minh (363), Käymälä (96), Ikkunaiines (371), Panuseni (110 ja monta muuta mainintaa), Paska nainen tilittää (365) ja fiktiiviseksi osoittautunut Pettäjän kotona (125).

Mutta kiintoisan näkökulman väitöskirjaan tuo Saara, joka on kokenut aivan toisella tavalla Niemi-Pynttärin analysoiman verkkoyhteisön, tässä tapauksessa Jippiin Kirjallisuusfoorumin, toiminnan ja kriisin (alkaen sivulta 448). Saara kirjoittaa:

“On kerrassaan häkellyttävää lukea tieteellistä tutkimusta, jonka tulokset ovat omasta mielestäni ihan pielessä. On tässä kuitenkin myös se mahdollisuus, ettei Niemi-Pynttärikään ole uskonut juonittelijoiden olemassaoloon, jonka takia tulkinta on sellainen kuin on. Minusta on kuitenkin hieman sinisilmäistä kuvitella, että useiden ihmisten jakamaton huomio ja energia suuntautuisi yhteen henkilöön ja hänen jahtaamiseensa netissä. Ihan oikeasti. Eikö tosiaankaan käynyt koskaan mielessä, että koko touhu oli pelkkää yhden miehen farssi, johon tämä toinen lähti yllytettynä mukaan, kunnes sairastui vakavasti.”

Saaran näkemys tuo tutkimukseen uuden, yllättävän ja tärkeän huomion. Tässähän on siis hyvä esimerkki siitä, miksi nettiin kannattaa laittaa julki tieteellinen tutkimus. Nyt kyseisellä foorumilla mukana olleet voivat kommentoida tutkittua aihetta ja tuoda julki omat näkökulmansa. Tässä väitöskirjasta blogeissa käytävässä keskustelussahan olisi jo sinällään yksi tutkimusaihe, heh!

Niemi-Pynttärin väitöksestä kirjoitti myös Viides rooli jo joulukuussa (linkki löytyi Saaran kautta).

Totta on, että Nielsenin tutkailussa suomalaiset ovat kaikken vähiten ilmoittaneet luottavansa netissä, kuten blogeissa, kerrottaviin mielipiteisiin (37 prosenttia).

Mutta ongelmahan näissä tutkimuksissa on se, että meillä blogit ovat vielä nuoria verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Ihmekös se, etteivät ihmiset luota niihin täällä samoin kuin muualla.

Uskoisin, että asenne tulee muuttumaan, kunhan netinkäyttäjät täälläkin aidosti omaksuvat blogit. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että ne, jotka blogeja lukevat aktiivisesti, myös luottavat niihin.

- – -

Kommenttiosastolta kannattaa muuten lukaista Katjan kirjoitus hänen kokemuksistaan bloginpidosta ja blogimainonnasta Yhdysvalloissa. Katjan kokemukset myös osoittavat blogin toimivan pienen yrittäjän markkinointikanavana.