Mari Koo

Avainsanalla 'blogiseuranta' merkittyjä kirjoituksia

Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut -tilaisuuden pohdintaa

perjantai 20. maaliskuuta 2009 klo 18.11 kirjoittajana Mari Koo

Eilen illalla kokoonnuttiin Kulutusjuhlan järjestämään Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut -tilaisuuteen pohtimaan, miten yritykset seuraavat ja hyödyntävät kaikkea sitä, mitä me kuluttajat verkkoon ilmaisemme.

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

– – –

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.

Blogilista uudistuu

tiistai 20. tammikuuta 2009 klo 20.29 kirjoittajana Mari Koo

Se kauan kaivattu tapahtui eli blogilista uudistuu. Tänään tarjolle tuotiin beta-versio. Palautetta ja kommentteja listasta voi kirjailla esimerkiksi Blogilista blogiin (ja Jaikussakin keskustellaan).

Blogi kertoo uudistuksesta seuraavaa:

”Tavoitteena on ollut avata blogilistan tarkoitusta ja blogien maailmaa enemmän myös uusille käyttäjille, parantaa blogien löydettävyyttä hakemistossa ja selkeyttää palvelun rakennetta.”

Ensituntumalla lista ainakin näyttää paremmalta. Ja kun en itse tätä nykyä käytä listaa aktiivisesti blogien seuraamiseen, vaan piipahtelen silloin tällöin mm. etsimässä tietyistä aiheista blogeja, niin hakemisto vaikutti nyt toimivammalta.  Samoin Listat ja tilastot -osio tuntuu kehittyneen kivemmaksi.

Ne käyttöehdot

tiistai 13. toukokuuta 2008 klo 7.28 kirjoittajana Mari Koo

Huom: tekstin loppuun tehty lisäyksiä päivän aikana.

Pörrön huomautus Blogilistan käyttöehdoista monien muiden listaan liittyneiden kommenttien joukossa meni minulta valitettavasti vähän ohi sunnuntaisella blogilukukierroksella. Hän kyseli samaa myös Jaikussa samana päivänä, mutta vastausta ei ole näkynyt.

Ja nyt asia on levinnyt blogeihin laajasti. Kuka saa käyttää, mitä ja miten? Ja entä kun on tullut Blogilistalle historiallisista syistä eli aikoinaan ei ole mitään sen kummempia käyttöehtoja hyväksynyt, vaan siirtyi listalle entisistä versioista kauppojen myötä?

Aiheesta lisää mm. Mertenin, pni:n, Virkanaisen, Jannen ja Haakanan kirjoittamana.

Käyttöehtojen kohua herättänyt osuus on siis 4.8:

”…Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.”

Omia blogejani en vielä ota pois Blogilistalta siinä toivossa, että tähän saadaan selitys ja myös muutos. Mutta jos käyttöehdot jäävät tuollaisiksi, niin en minäkään käyttäjänä pysyttele.

Lisäys klo 10.16:

Tuomas kommentoi Blogilistan Kehitysblogissa asiaa:

”Tuo kohta 4.8 on laadittu sitä varten, että blogilista voi halutessaan tarjota muille tahoille dataa esimerkiksi siitä, mistä blogeissa kirjoitetaan – sekä linkittää erilaisissa koosteissa erilaisiin blogisisältöihin. Sisältöjen käyttöön tai julkaisuun sellaisenaan ei blogilistalla luonnollisesti ole oikeutta.

Vanhalla blogilistalla ei käyttöehtoja ollut lainkaan, ainoastaan rekisteriseloste. Kohdan 4.8 muotoilua täytynee tarkistaa, jottei siitä saa väärää kuvaa, kuten nyt on käynyt. Eli blogien sisällöt ja niiden oikeudet kuuluvat luonnollisesti täysin bloggaajalle itselleen.”

Lisäys 21.10:

Käyttöehdot muuttuivat tänään, ja minun blogini pysyttelevät siis listalla tämän myötä.

Mutta toki Blogilistan harhailevissa meiningeissä on ne hyvätkin puolensa, kuten Teppo kirjoittaa. Ilmiselvästi moni on nyt opetellut esim. RSS-lukijan käytön.

Ja toisaalta Medis muistuttaa, että nettimaailman ilmaispalvelussa on normaalia, että säädettävää riittää.  Eikä Kaarelan Tiinakaan murehdi Blogilistan heikkouksia, vaan toivoo tapoja löytää helpommin parempaa luottavaa.

Miksei ne puhu meistä?

tiistai 6. toukokuuta 2008 klo 17.33 kirjoittajana Mari Koo

Jokin aika sitten juttelin suomalaisessa, kuluttajakauppaa käyvässä yrityksessä työskentelevän tuttavan kanssa. Hän mainitsi, että nyt on ilmassa pientä pettymystä siitä, kun netissä ihmiset eivät netissä kuitenkaan keskustele niin aktiivisesti.

Eli siis ensin arasteltiin nettiä: että mitä siellä nyt sitten tapahtuu, puhutaanko meistä pahaa, kannattaako siitä piitata? Ja kun nettikeskusteluja sitten suurin odotuksin ryhdytään seuraamaan, petytään, koska puhetta ei olekaan niin paljon.

Suomi on varsin pieni maa, eikä tällä kielellä nettiin avauduta niin suurin massoin. Lisäksi loppujen lopuksi lähellekään kaikki palvelut ja tuotteet eivät saa ihmisiä kommentoimaan aktiivisesti keskustelupalstoilla tai blogeissa. Ihmiset ovat kiinnostuneet jakamaan mielipiteitä monista asioista, mutta välttämättä kaikki arkiset kokemukset eivät aina ole niitä.

Vaarana seurannassa siis on se, että jokin yksittäinen heitto jonkun tuotteen kohdalla saa yllättäen kovin suuren painoarvon vain siksi, että se ainoa, joka haaviin tarttuu.

Mutta eiköhän sitä seurattavaa kerry lisää, kun mennään vielä vähän ajassa eteenpäin. Ainakin tutkimusyhtiö Gartner on kovasti sitä mieltä, että netin sosiaaliset verkostot houkuttavat yhä laajempia ikäryhmiä ja myös muuten laajempia joukkoja. Tämän vuoksi vähittäiskaupan tekijöiden pitäisi mennä myös toimimaan näissä verkostoissa.

Gartnerin lausunnossa todetaan mm. se, että sosiaalisissa verkoistoissa on valtavasti kuluttajatietoa, mutta vähittäismyyjien on vaikea saada sitä haltuunsa. Gartner ennustaa, että parissa vuodessa yksityisyydensuojaan liittyvät kysymykset nousevat esiin vielä voimakkaammin.

Mutta jotenkin tahtoisin vielä näinä sosiaalisen median hehkutuksen aikoina muistuttaa, että ne yritysten oman nettiasiakaspalautekanavat ovat edelleen tärkeitä. Taatusti moni mieluusti ottaa yhteyttä suoraan ja toivoo myös vastausta. Ainakin itse koen palautesivut helpoksi tavaksi esittää kysymyksiä.

Blogilista uudistui

Tänään Blogilista.fi meni muutamaksi tunniksi huoltotilaan ja palasi sitten uusin voimin. Itse olin jo aiemmin ollut beta-versiota testaamassa, joten sikäli tiesin, mitä on tulossa. Mutta sekaisinhan se lista julkistushetkellä oli, kuten Jaikussa heti havaittiin.

Toivottelen työniloa Sanoma Digitaliin ja toivottavasti listan ongelmat saadaan ratkottua. Nopeasti siellä ainakin reagoitiin siihen, etteivät vanhan listan suosikit näkyneet meillä kaikilla. Tätä varten sivuille ilmestyi painike suosikkien tuomista varten.

Omalta osaltani olen Blogilistaa tosin käyttänyt hävettävän vähän viime aikoina. Huomasin, että suosikkilistalla roikkuu blogeja, jotka eivät ole päivittyneet puoleen vuoteen, ja toisaalta en ole suosikeiksi merkannut niitä kaikkia blogeja, joita kuitenkin aktiivisesti seuraan rss:n kautta.

Ja senkin huomasin, että listan mukaan Kulutusjuhla-blogimme ei ole päivittynyt sitten huhtikuun alun. Pitää katsoa, jos syötteiden asettelut ratkaisisivat sitä ongelmaa, sillä kyseinen blogi on kuitenkin oikeasti ollut aktiivinen.

Twinglyn blogihausta beta-versio

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008 klo 19.55 kirjoittajana Mari Koo

Blogiaktiiveille tiedoksi: Twingly-blogihausta on avautunut beta-versio (via), johon 2 000 ensimmäistä saa välittömästi kutsun tiedot täyttämällä.

Testasin hakua sanoilla ”hullut päivät” ja näyttihän tuolta suomalaisia blogikirjoituksia viime päiviltä löytyvän. Teknisemmät bloginpitäjät voivat sitten analysoida lisää.

« vanhemmat kirjoitukset