Kolmisen vuotta sitten kirjoitin Mieto marinadi -blogiini, miten tapasin keskuspuistossa joogiksi esiintyneen harmaapäisen miehen. Hän mm. höpisi auroista ja pyrki siirtämään käsistä pitelemällä energiaa minuun. Mies tyrkytti numeroaan ja mieluusti olisi ottanut minunkin yhteystietoni jatkokeskusteluihin.

Minua tilanne lähinnä huvitti. Mutta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut tekstini ja aloin saada kommentteja, niin huvittuneisuus vaihtyi tyrmistykseen ja ärtymykseen. Kävi ilmi, että sama äijä on ladellut törkeyksiä ja saanut herkemmät ihmiset lähes pois tolaltaan.

Kirjoitin taas uuden tekstin ja omat varoitukseni sanat.

Monet “joogin” kohdanneet kirjoittivat, miten googletuksen kautta löysivät tekstini ja helpottuivat, kun eivät olleet ainoita, jotka tyyppi oli pysäyttänyt. Kommentteja on tipahdellut kolmen vuoden aikana kymmenittäin.

Ilmoitus poliisille lukuisten blogikommenttien perusteella

Kesäkuussa lähetin aiheesta viestiä IRC-Gallerian poliisina minulle tutuksi tulleelle Marko Forssille (FB:ssa ylikonstaapeli Fobba). Hän vastasi ilmoittavansa blogitekstini seksuaalirikosjaokselle.

Viime sunnuntaina Noora Mattila kirjoitti samasta joogista Hesarissa (teksti maksullisessa verkkolehdessä). Hän viittasi myös minun blogitekstiini, josta oli saanut tiedon Facebookissa.

“Joku linkitti kommenttiketjuun Mieto marinadi -nimisen blogin, jonka kirjoittaja oli myös joutunut selvänäkijän luennolle. Blogitekstin alla 23 naista ilmoittautui joogin uhreiksi. Yksi muisti tavanneensa tämän jo 90-luvun alussa.
Ei voi olla totta. Ukkohan on käynyt läpi kaikki Helsingin naiset!”

Fobba kommentoi blogiin viitaten esimerkiksi kunnianloukkaukseen

Mattilan jutun jälkeen blogitekstiini on viikon mittaan tullut yhä uusia kommentteja ja tietoja joogin häiriköinneistä. Pyysin sitten myös Forssilta, voisiko hän ottaa kantaa esimerkiksi mahdollisiin rikoksen tunnusmerkkeihin näissä tapauksissa. Hän jätti kommentin todeten mm. seuraavaa:

“Blogilla kirjoitetuissa tapauksissa ei ole ilmennyt sellaista, jotka äkkiseltään täyttäisivät jonkun seksuaalirikoksen tunnusmerkistön. Tosin törkypuheet ja suunsoitot voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Tekojen “lähin” seksuaalirikokseen viittava nimike voisi olla pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Seksuaalinen teko tarkoittaa sellaista seksuaalista tekoa jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja se on olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennainen. Rikosnimikkeen täyttymiseksi teon täytyy sisältää väkivaltaa tai uhkaamista. Eli tekijän täytyy “murtaa” kohteena olevan henkilön tahto väkivallalla tai uhkauksella.

Jos joku käy käsiksi yllättäen esimerkiksi rintoihin, voi se täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.”

Vertaistukea ja virallista tietoa netin kautta

Kokonaisuudessa tämä on tietysti esimerkki siitä, miten sosiaalinen media voi oikeasti levittää tietoa, joka ei ns. perinteisissä kanavissa samalla tavalla toimisi.

Samalla olen ilahtunut siitä, että poliisissa on tajuttu netin mahdollisuudet ja lähdetään keskusteluun mukaan. Fobban kommentti on erittäin hyvä lisäys muiden kyseisen blogitekstin kommenttien joukossa.

Mutta tärkeintä lienee se vertaistuki, jonka monet joogin kohdanneet ja tilanteesta ahdistuneet ovat saaneet, kun ovat löytäneet blogitekstin ja kommentit.

Kesä on ollut hieno. Sen myötä tauko tämän blogin kohdalla venähti pidemmäksi kuin kuvittelin.

Tauko on hyvä päättää yhdellä lukuisista runoista, jotka luin kesän mittaan. Kai Nieminen on yksi suosikkirunoilijoistani, ja jotain oleellista on tässä kerrottu. Kun aika moni lomien jälkeen esimerkiksi muistelee salasanojaan, minäkin sain kesällä punkin kiinni nahkaani, helteen ohessa on saatu ihailla ukkosia ja nukkuminen on aina tärkeää:

“Elämä on muuttunut kovin jännittäväksi:
jos unohdat salasanasi, menetät yhteytesi todellisuuteen,
mutta muista vaihtaa salasana säännöllisin väliajoin,
älä avaa epäilyttäviä viestejä,
torju virukset,
pystytä palomuuri,
muista varmuuskopiot,
varo vakoojia,
muista ulkoilla ainakin neljänä päivänä viikossa
vähintään puoli tuntia kerrallaan,
jos tapaat lenkkipolulla karhun, vetäydy hitaasti selkä edellä,
mutta varmista ensin ettei sen pentu ole takanasi, suojaudu punkeilta,
ukkosen uhatessa irrota kaikki pistokkeet seinäkoskettimista,
nuku rauhassa, tarvitset kuusi tuntia yhtäjaksoista unta yössä,
valvo lastesi verkonkäyttöä, älä stressaannu, ei ole minun
vikani, jos elämä nykyisin omaksuu luettelon hahmon.

- Kai Nieminen

Yhä useampi saa tuotetiedotteita ja myös mahdollisuuksia testata tuotteita bloginsa ansiosta. Valtaosa on tietysti tyytyväinen saadeessaan yritysten yhteydenottoja, ja ilmaistuotteet kelpaavat testattavaksi.

Kaikkia tämä ei kuitenkaan miellytä. Daily Ekon Daniela aikoo lopettaa bloginsa saatuaan tarpeekseen yritysten yhteydenotoista:

“Infolehtisiä yritysten viher(pesu?)tempauksista suorastaan tulvi sisään, eikä sähköpostiosoitteen poistaminen täältä auttanut yhtään.

Perustin blogin vuosi sitten kirjatakseni ylös ja tarkkaillakseni elämäntyyliäni sekä elämäntyylini muutosta, saadakseni apua eko-ongelmiin kommenttimuodossa ja niin edespäin. Jossain vaiheessa erinäiset yritykset alkoivat ottaa yhteyttä ja tarjota ekotuotteita testattavakseni. Alkuun se olikin kivaa, mutta kuten jo mainitsin, en oikein (enää) koe sitä mielekkääksi.

Olen toki kiitollinen kaikesta, mitä blogi on poikinut, mutta jatkuva mainontaan ja mainoksille al(t)istuminen on syönyt mielekkyyden tämän blogin ylläpitämisestä ihan täysin. Alkuperäinen into on kadonnut ja tarkoitusperä on vaihtunut joksikin ihan muuksi. Oli tarkoitus raportoida omia juttuja, ei suoranaisesti referoida muiden asioita.”

Blogien kautta tehtävä markkinointi kääntyy siis välillä ikävään suuntaan. Edelleen näyttäisi olevan tarvetta sille merkinnälle, jolla voisi kertoa blogissaan, onko halukas vastaanottamaan yhtään lehdistötiedotetta tai muuta materiaalia.

Pastanjauhantaa-blogia pitävän oululaispariskunnan mukaan yritykset osaavat lähestyä markkinointimielessä varsin asiallisesti. Tämä kävi ilmi, kun he (bloginimiltään Rosmariini ja Pippurimylly) kertoilivat tänään Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman SRE:n toimittajille järjestämässä tilaisuudessa omasta blogistaan.

Tosin he totesivat myös sen, että ruokablogien lukijoita häiritsee hieman, kun sama ruoka-aines pompsahtaa esiin useissa blogeissa samaan aikaan markkinointitempausten myötä.

Eli siis viestinä ruokafirmoihin voisi olla se, että kannattaisi vielä tarkemmin kohdistaa markkinointia sen sijaan, että tuotenäytteitä lähetellään laajalle joukolle.

Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti?

Pastanjauhantaa-blogi on minullekin tuttu vuosien takaa, sillä se on perustettu 2005 ja silloinhan sentään vielä pystyi seuraamaan järjellisesti uusia blogeja. Sittemmin blogista on tullut hyvin suosittu, ja suunnitelmissa on kuulemma viedä toimintaa kaupallisempaan suuntaan mm. tuomalla mainostajat mukaan.

Tämä lienee yleistyvä suuntaus suomalaisissa blogeissa. Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti kuin joskus aiemmin. Lukijamäärien kasvun myötä toiminnalla voisi tienata enemmän kuin karkkirahoja, ja käytännössäkin lienee havaittu, etteivät kaupallisuus ja kriittisyys sulje toisiaan pois.

Tänään todettiin jälleen myös se, että blogikommentointi on pääasiallisesti asiallista ja kannustavaa: Pastanjauhajat eivät ole montaa kommenttia joutuneet poistamaan.

Tämähän on myös yksi lempipaasausaiheitani: se, että nettikeskustelua tunnutaan edelleen usein leimattavan anonyymien törkeäksi huuteluksi, ei todellakaan ole koko totuus.

Nettietiketissä lähteet tuodaan esiin

Yksi paikalla olleista toimittajista kiitteli Pastanjauhajia siitä, että he kertovat ruokaohjeiden lähteet, jos heillä ne ovat tiedossa. Mitään varsinaista pakkoahan tähän ei ole, sillä ruokaohjeilla ei ole tekijänoikeutta. Hyvään nettietikettiin se toki kuuluu.

Minä en tietysti malttanut olla kommentoimatta, että edelleen (meillä) toimittajilla olisi opittavaa lähteiden kertomisen suhteen. Yhtä lailla varmasti myös painettuihin julkaisuihin päätyy ohjeita tai muita juttuja, joihin vähintäänkin innoitus on saatu verkosta. Eli siis sinällään toimittajat voisivat toimia esimerkillisesti ja kertoa taustoja vielä nykyistä useammin.

SRE:n tilaisuudessa esiteltiin myös M-Brainin kartoittamaa suomalaista, ruokaa käsittelevää nettikeskustelua. Mitenkään yllättävää ei liene se, että ruuasta kirjoitetaan paljon ja terve elämä hallitsee ruokakeskustelujen arvoa. Hinta tai eettisyys ei sen sijaan noussut esiin merkittävästi.

“Me tiedostavat” vs. tavikset?

Itse olin päivän tilaisuudessa läsnä etenkin sen vuoksi, että Kulutusjuhla-blogimme sai viime vuonna SRE:n Kuukauden blogi -tunnustuksen. Kuten jo silloin kirjoitin, niin SRE:ltä tämä palkitseminen on hyvä tapa saada näkyvyyttä ruuasta kiinnostuneiden netinkäyttäjien silmissä ja ruualla on erityinen merkitys kuluttajan elämässä, siis Kaj Ilmosen (2007) sanoin: “Ruoka on keskeinen biologisten, psykologisten ja sosiaalisten prosessien välittäjä elämässämme”.

Pöydässämme oli ylipäätään hyvää keskustelua Pastanjauhjien ja muiden pöytäseuralaisteni kanssa mm. ruuan hiilijalanjälkien mittauksesta, ruokaharrastuneisuudesta, maataloustukijärjestelmistä, luomusta, raaka-aineiden saatavuudesta ja kaltaistemme “ruokatiedostavien” kenties vääristyneestä mielikuvasta siitä, miten ihmiset ajattelevat ruokaansa.

Ruoka puhuttaa, mutta meneekö keskustelu välillä sitten liian “elitistiseksi” ja karkaa arjen ulottumattomiin?

Että hyvähän se on täältä Hakaniemen hallin ja runsaiden erikoiskauppojen nurkilta kertoilla, miten kiva on kokeilla kaikenlaista, vaikka sitten eettis-ekologista sapuskaa, kun on mahdollisuus ostaa monenlaisia raaka-aineita.

Ja kun minunkaan ei tarvitse kokata kuin itselleni (ja välillä vapaaehtoisesti ystäville), niin onhan se toista kuin huolehtia esimerkiksi lapsiperheen arjen ruokapyörityksestä.

Lisäys seuraavana päivänä:

SRE:n tiedote Ruokapuhe elää netissä – ihmiset hakevat reseptejä ja vertaistukea

Pastanjauhajien blogikirjoitus päivän kokemuksista: Nettiruokaa

Viime viikolla seurailin YLEn webinaaria (videotallenne Areenassa, raporttia Qaikussa), jossa käsiteltiin mm. eettis-ekologisuuteen keskittyvää Uusi musta -konseptia.

Tarinatalon ja YLEn yhteisprojekti Uusi Musta käynnistyi jokin aika sitten blogivetoisella nettisivulla ja kevään mittaan ohjelmaa kuullaan radiossa. Taustalla on Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail, joka on kerännyt sankan kävijäjoukon ja vilkasta keskustelua viimeisen parin vuoden aikana.

Lauantaina Kemikaalikimaran Anja Nystén nosti kyseiset nettisivustot esiin journalistisesta näkökulmasta, ja siellä kommenttiosastolla käydään vilkasta keskustelua (tosin yleläisiä ei käsittääkseni vielä ole näkynyt mukana keskustelussa):

“Kemikaalicocktail-blogi on tuottaja/toimittaja Noora Shinglerin henkilökohtainen – tai ainakin oli Uuden Mustan syntymiseen asti.  Toisaalta Shingler on blogissaan alusta asti tuonut selkeästi esille yleläisyytensä sekä asiatoimittajuutensa. Onko blogi nykyisin YLE:n, koska sen juttuja on Uuden Mustan sivustolla? Vastaako YLE blogin sisällöstä, koska Uuden Mustan alareunassa on YLE:n tiedot? Kuka ylipäänsä vastaa, kun toimittaja tekee mediataloon asiajuttuja ja käsittelee samaa aiheetta omassa blogissaan? Mikä on asiajuttua, mikä mielipidettä? Onko YLE Olotilassa, Uudessa Mustassa ja Kemikaalicocktalissa samat pelisäännöt?”

Blogit kiinnostavat näkökulmien vuoksi

Itse seuraan lukuisia blogeja, joita pidän kiinnostavina, mutta joiden tulkitsen viestivän nimenomaan omasta näkökulmastaan. Samaan tapaan voi tehdä johonkin asiaan omistautunut lehti tai tv-ohjelma.

Ne antavat osaltaan ajattelemisen aihetta, tiedonjyviä tai viestivät teemoista, jotka ovat nousemassa laajemminkin pinnalle esim. kulutuskeskusteluista. Yksiselitteisiä “totuuden torvia” ne eivät tietenkään ole, ja saatan suhtautua joihinkin esiinnostettuihin aiheisiin tai väitteisiin hyvinkin kyseenalaistaen, mutta silti blogi voi olla mielestäni kiinnostava.

Tällaiseksi “näkökulmablogiksi” olen mieltänyt myös Kemikaalicocktailin. Sen myötä myös Uusi Musta on asemoitunut samaan kategoriaan. Noora on vauhdikas persoona ja tuo sanottavansa äänekkäästi esiin. Tietysti osa siitä tykkää, osa ei.

Mutta ymmärrän Nysténin esiintuomat kysymykset journalismin rajasta tässä tapauksessa vallan mainiosti. Myös suhtautuminen kommentoijiin on yksi alue, joka näyttää Nysténin blogitekstin ja sen kommenttien perusteella kummeksuttavan osaa Kemikaalicocktailin ja Uuden Mustan seuraajista.

En itse tohdi väittää olevani merkittävä kulutuksen asiantuntija, saati tuovani blogeissani julki suuria totuuksia: katson maailmaa tietystä näkökulmasta ja se näkyy blogiteksteissäni. Kuten se ajatus, että me  yksinkertaisesti käytämme liikaa luonnonvaroja, eikä se parane vain sillä, että ostamme kirpputoreilta tai käytämme luonnonkosmetiikkaa.

Tärkeintä siis olisi muuttaa suhdetta tavaraan ja omistamiseen: pärjäämme paljon vähemmällä ja sen myötä esimerkiksi kemikaalien määrä vähentyisi.

Muokkaus 25.2.: Kirjoitusvirheiden korjailua, kiitos Maria

Lisäys 25.2.
Noora Shingler kommentoi aihetta Kemikaalicocktailissa todeten mm. seuraavaa:

“Siinä missä Uutta Mustaa ylläpitää useampi henkilö, on Kemikaalicocktail yhä vain minun ääneni ja asenteeni, ärhäkkyyteni ja hippeilyni blogin muodossa, aivan kuten tähänkin saakka. Ja minä olen aivan yhtä kriittinen ja äkkipikainen kuten aikaisemminkin. YLEssä tilaaja on tiennyt millainen tyylini on eikä ole sen linjan suhteen esittänyt muutostoiveita.

Kemikaalicocktailissa toimin bloggaajana, Uudessa Mustassa työskentelen tuottajana ja toimittajana. [- - -]

Mutta siinä missä vaikka tv-toimittaja haastattelee yhteen juttuun eri tahoja ja mielipiteitä, voi blogissa edetä vähitellen ja julkaista samasta asiasta eri mieltä olevien tahojen kommentit omissa postauksissaan, tavallaan pitkittää jutun eloa verkossa, ja kehittää keskustelua vähitellen (esim. asetaldehydikeskustelu).

Siinä missä vaikka uutisjuttu on tehty valmiiksi ja esitetään valmiina tv:ssä, blogijuttu vasta aloittaa elämäänsä kun eka postaus on saatu ilmoille.”

Lisäys 27.2.

YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tuija Aalto nostaa esiin tämän kirjoittelun ja kommentoi osaltaan:

“Journalistin roolia verkossa tässäkin blogissa paljon pohtineena olen sitä mieltä, että toimittajalla on aina erityinen vastuu yleisölleen välittämänsä tiedon oikeellisuudesta, esiintyipä hän toimittajaroolissaan sitten yle.fi-sivustolla tai muissa yhteyksissä. Sosiaaliseen mediaan laajentuvan verkkoläsnäolon kautta toimittajuus ei rajaudu mediatalon omiin välineisiin.

Se, miten vahvalla asenteella tieto tarjoillaan, on eri asia ja siinä vapauksia voi ottaa vaikka kuinka paljon.”