Neljästä blogista kaksi on jo tosin loppunutkin.

Eloa Sveitsissä ja pohdintoja naimisiinmenosta

Viime tammikuussa aloitin Leben im Loft -blogin Sveitsin puolivuotista asumista varten. Kesäkuun blogissa ja Suomeen paluun myötä blogin päivitys loppui. On silti edelleen hienoa palata blogin kautta muistoihin: esimerkiksi 8. tammikuuta olimme jo pyöräileet 15 asteen kevätsäässä.

Toinen blogi alkoi keväällä häiden suunnittelun myötä. Olin jotenkin hämmentynyt siitä, millaisia hääblogit, -lehdet ja -ohjelmat yleensä olivat. Minulle naimisiinmeno oli myös juridinen päätös, eikä vain ihana romanttinen päivä” Kirjoitin tietysti esimerkiksi häämekon löytymisestä (Freiburgista kirpputorilta, 65 e), mutta halusin jakaa myös vähän toisenlaisia tunnelmia ja ajatuksia.

Muusasta morsian -blogi oli samalla testini Posterouksen maailmaan. Häiden jälkeen otin tämän blogin pois julkisesta levityksestä, sillä en halua jäädä nettiin roikkumaan häämietteissä.

Kissat herättävät tunteita

Kolmannen eli Kasitassu-blogin perustin talouteemme syksyllä saapuneille hoitokissoille.

Ennen uusia hoidokkeja piti lopettaa myös useamman vuoden toiminneen, Villi-kissn kuulumisten jakamiseen tarkoitettu blogi. Kyseinen hoitokatti nimittäin jouduttiin lopettamaan kesällä 18-vuotiaana. Tällöin blogiin tuli hämmentävän liikuttavia kommentteja, kuten esimerkiksi tämä:

“Kiitos, että olen saanut seurata tätä Villin (ja villiläisten) tarinaa. Kaverini kanssa tässä juuri pohdittiin, että tähän loppui myös meidän teini-ikä. Alettiin seurata tätä juttua joskus 13-vuotiaina, kun siitä koulussa kaverit vinkkas. Me saatiin vedätettyä aina äikän tunteja, kun opekin tykkäsi seurata tätä blogia heh. Mutta yllätys oli, että tästä muotoutuikin niin mielenkiintoinen kokonaisuus – sen karismaattisen kollin ympärillä tuntui tapahtuvan niin paljon. Ja meillekin tapahtui, vaikka seurasimme tätä kaikkee kaukaa sivusta. Kun me päästiin peruskoulusta pois, me sovittiin, että nähdään seuraavan kerran sit, kun Villi täyttäisi pyöreitä. No, nyt kävi näin, mutta silti sitten kun me tavataan uudestaan, mekin muistellaan Villiä, sillä se yhdisti meidät, se oli myös meidän juttu.”

Tuon kommentin jälkeen on turha tulla väittämään minulle, etteikö lemmikkiblogeillakin olisi arvoa!

Oikea ruokablogisti?

Vuoden neljäs blogi käynnistyi siis uuden työn myötä. Nyt saan työn puolesta mm. testailla hunajaisia ruokaseptejä ja kirjoittaa niistä sekä myös muuten tuoda esiin kaikkea hunajaan ja mehiläisiin liittyvää. Kuten pohtia, toimisiko tietynlainen kumppanuusmalli hunajan tuottajan ja kuluttajien välillä.

Tietysti tälle blogille on omat viestinnälliset tavoitteensa, joita oman elämän blogeille ei ole.

Saa nähdä, käynnistyykö tänä vuonna jokin uusi, henkilökohtaisempi blogi. Tämä Mari Koo elelee aika hiljaisesti, mutta ehkä välillä jotain tapahtuu. Kulutusjuhlan ylläpito sujuu vaivatta vuosien rutiinilla.

Ylipäätään siis tuntuu, että sellaista yleistä blogia en enää niin vain kirjoittele. Jaan arkeani enemmän Facebookissa. Sen sijaan näihin projektimaisiin tarkoituksiin blogi toimii edelleen.

Samalla muistutin, että välillä palautetta pitäisi antaa suoraan yrityksiin. Mielellään vaikka näppäimistön näpyttelyn sijaan ihan oma suu aukaisemalla. Kehut ilahduttavat kenen tahansa päivää.

Vieraskynäblogitekstit näyttävät ylipäätään nyt yleistyneen. Tuntuu, että aktiiviset kirjoittajat kirjoittavat pyynnöstä yhä yleisemmin muuallekin kuin vain omaan blogiinsa. Kyseessä on tietysti yleensä molemminpuolinen etu: vieraskynäily leviää lukijajoukolle, jota ei pelkästään omalla blogilla tavoittaisi, ja toisaalta vieraskynät vastaanottava saa todennäköisesti hyvää sisältöä.

Megaklinikan hammashoidossa hallitaan myös tietotekniikka

Hyvästä palautteesta mainittakoon eiliset kiitokseni. Kehuin Megaklinikan hammashoitopalveluita Kulutusjuhlan tekstissä. Vaikka varasin ajan vain hampaiden tarkistukseen, niin poistuin hoidosta kolmen paikan ja suuhygienistin tekemän hoidon jälkeen. Eli ei siis enää tarvitse ravata lääkärille.

Tämä ei olisi mahdollista ilman Megaklinikan toimiva järjestelmiä ja mietittyä konseptia, jossa esim. lääkärit vaihtavat huoneita (eivät potilaat) ja asiakkaalle voidaan varata niin paljon aikaa kuin hoitotilanne näyttää tarvitsevan.

Lääkäri ja hoitaja näyttivät myös hallitsevan hyvin käyttämänsä tietotekniikan, joka on tietysti edellytys tällaiselle toiminnalle. Muutamalla klikkauksella sain esimerkiksi hinta-arvion.

“Yhtenä päivänä en jaksanut muotiblogaajan vaatepuffeja ja samassa oudossa asennossa patsastelua, ja etsin hieman toisenlaista blogia. No, eipä ollut ihan helppoa.

Itse asiassa useimpien naistenlehtien sivuilta löytyy täsmälleen identtisiä blogeja aina samoista aiheista.

Ei ole totta! Miksi meille tarjotaan naistenlehtien brändien alla vain tällaisia blogeja? Vastaus: koska niitä luetaan. Uusi kysymys: Emmekö me naiset todella muuta tahdo kuin olla irrallaan omasta arjestamme?

Kenties emme. Jos tarpeeksi moni vaatisi esimerkiksi mielenkiintoisesti kirjoitettua blogia omien rahojen budjetoinnista, sellainen alkaisi ilmestyä ensi viikolla.”

Tekstin kommentoijan kehottavat kirjoittajaa etsimään esimerkiksi Blogilistan kautta muuta luettavaa, koska sieltä kaikenlaista arkirealistista kirjoittelua löytyy runsaasti. Tosin ainakaan itse en ole törmännyt suomalaisiin, naisten pitämiin varsinaisiin oman rahan blogeihin (saa vinkata, jos joku tietää). Miehet sen sijaan kirjoittelevat rikastumisvinkkejä ja sijoitusneuvojaan sekä maailmantaloudellisia pohdintoja.

Mutta käsittääkseni tekstin perusteella haikailtiin nimenomaan medioiden ylläpitämille sivuille muitakin kuin lifestyle-blogeja.
Ja Koljonen tuo tekstissään esiin sen merkittävän syyn, miksi arjen talousblogia ei ole vielä ilmaantunut naistenlehtiin. Siis sen, ettei niillä saada samanlaista lukijamassaa kuin vaatteilla, sisustuksella ja ruualla.

Mutta vaikka oman talouden blogi ei hyppäisi kävijöillään kilpailemaan suosituimpien lifestyle-blogien rinnalle, niin voisiko se silti olla kiinnostava ja kerätä lukijoita? Kun puhutaan rahasta, niin puhutaan usein myös niistä vaatteista, kodista ja ruuasta.

Minä tietysti jaksan uskoa, että kiinnostavan oman talouden blogin voisi luoda. Tietysti uskon lisäksi, että nivomalla blogia ja printtiä yhteen voisi syntyä sekä hyviä juttuja lehteen että hyvää blogipohdintaa.

Luonnollisesti röyhistelen omaa rintaani ja väitän, että pystyisin tekemään sellaista sisältöä, joka ei olisi uuvuttavaa talousjorinaa tai pankkimaista säästä, sijoita, ota lainaa -viestintää.

Mutta realistisesti joudun tietysti miettimään, että onko Suomessa medioita, jotka ovat valmiita ostamaan tällaisen blogin ja maksamaan siitä kohtuullisen korvauksen.

Eli siis ensi viikon torstaina, 25. elokuuta, istun muiden kolmentoista kanssa kirjaamassa ylös, mitä Elonmerkissä puhutaan ja koetaan. Odotan innolla sekä tapahtumaa, jossa on paljon kiinnostavaaa ohjelmaa, että myös ihmisten tapaamista.

Ajattelin kirjata tekstini ensin avoimeen Google Docsiin ja vasta sitten siirtää niitä omaan blogiini. Eli tuo dokumentti on tietysti kaikille avoin koko ajan ja päivittyy sen mukaan kuin sinne kirjoitan. Hieman viilatummat tekstit laitan sitten blogiini sopivassa välissä.

Kiinnostavaa päästä kokeilemaan, miten kaikki toimii ja millainen kirja tapahtumasta syntyy. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut pyynnöstä kirjoihin pätkiä (esim. viime vuonna ilmestyi Sirpa Juutisen ja Maj-Lis Steinerin Strateginen yritysvastuu, jossa on tekstini Porkkanamafiasta), mutta onhan tämä blogikirja jotain hyvin toisenlaista.

- – -

Päivän blogilukuvinkkinä Pörrön kirjoitus siitä, miksi erilaiset listaukset eivät välttämättä tunnu kaikista netinkäyttäjistä kivoilta. Tai miksi kaltaisteni aktiivisten sosiaalisessa mediassa pörräävien kaikki toiminta ei muita miellytä, erityisesti, jos siitä puuttuu läsnäolon tuntu.

Jo melkein heti nauratti. Eihän ole pitkä aika siitä, kun Suomen Parhaat Verkkosivut -”kilpailun” järjestäjät uhkailivat oikeustoimilla minua ja pariakymmentä muuta, jotka olimme blogeissamme tai nettifoorumeilla kritisoineet kisaa. Se uhkailu ei johtanut lopulta mihinkään.

Mutta nyt siis verkkosivukisaamisessa on lähdetty kansainväliseen meininkiin. Sähköpostissa kerrottiin:

“Käynnistämme kesällä historian ensimmäisen Euroopan Parhaat Verkkosivut -kilpailun. Kilpailuun osallistuu www-sivuja 21:stä Euroopan maasta. Parhaat sivustot valitaan reaaliajassa näkyvällä äänestyksellä, joka on käynnissä koko kilpailun ajan.

Otamme Suomesta kilpailuun mukaan tällä viikolla yhdeksän referenssiosallistaa, jotka olemme valikoineet tarkkaan yli 100 000 suomalaisen www-sivuston joukosta. Nämä yhdeksän referenssiosallistujaa pääsevät mukaan kilpailuun maksutta kahden kuukauden ajaksi.

Kutsumme sivustonne mukaan kilpailun yhdeksi Suomen edustajaksi. Kahden maksuttoman kuukauden jälkeen lähetämme teille -50% laskun normaaliosallistujahinnasta ( euroa + alv) ja maksamalla sen olette mukana kilpailussa koko v. 2011. Jos ette halua jatkaa ilmaista jaksoa pidemmälle, poistamme sivustonne elokuussa osallistujalistalta. Tässä tapauksessa teille ei koidu osallistumisesta mitään kuluja.

Osallistuminen tuo sivustollenne paljon kansainvälistä näkyvyyttä ja sivukävijöitä yli 20:stä eri maasta, ja lisäksi voitte olla taistelemassa arvokkaista palkinnoista muiden kilpailijoiden kanssa.

Voitte tutustua kilpailun sääntöihin ja osallistuviin maihin sivuilta:

www.europesbestwebsites.com

Otatteko referenssipaikan vastaan? Pyydämme nopeaa vastausta, koska 9 ensimmäistä Suomen osallistujaa julkaistaan sivuillamme jo maanantaina.”

Kuten arvata saattaa, niin en todellakaan osallistu.

Listalta löytyy myös moni muu tuttu blogi: Gurumarkkinointi (joka tosin juuri ilmoitti lopettavansa), Anja Alasilta, Katleena Kortesuo, Vierityspalkki…

Kiitos vaan kunniasta ja onnittelut muille listoille päätyneille!

En siis tiedä, millä perusteella Cision on rankkauksensa tehnyt. Tätä blogia seuranneet ovat varmasti havainneet, etten ole ollut erityisen aktiivinen tämän vuoden puolella, vaan olen keskittynyt muihin blogeihin. Eli voisin olettaa, että listauksessa painaa blogihistoria: Mari Koo on suomalaiseksi blogiksi varsin iäkäs (arkistot ulottuvat vuoteen 2006), joten sen myötä blogi on ehtinyt linkittyä moniin muihin verkkosivuihin.

Ehkä yksi syy akateemisen ympyröiden haluttomuuteen nettiin on se, mitä Lauri Järvilehto taannoin blogissaan toi esiin arvioidessaan Katleena Kortesuon Tee itsestäsi brändi -kirjaa:

“Brändääminen synnyttää Porthanian käytävillä ja Fabianinkadun pimeillä kujilla vilunväristyksiä, jotka kuljettavat akateemikon mielen koluamaan Punavuoren ja Eiran hipster-hengessä sisustettujen mainostoimistojen nurkkia. Niiden kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä. Tutkijan asiantuntemus perustuu rautaiseen substanssiosaamiseen. Brändääminen kuuluu helppoheikeille.

Ja kuitenkin: brändäämisessä ei ole suinkaan kyse turkoosin ja neonvioletin trendikkäästä yhdistämisestä tai kvartaalin trendisloganien hokemisesta. Brändäämisessä on kyse siitä, mitä joka ikinen asiantuntija tarvitsisi substanssiosaamisensa jälkeen kaikkein eniten: viestin kiteyttämisestä.”

Siis suomalaisessa yliopistomaailmassa ei ole tapana suuresti “brändätä” itseään, ja blogikirjoittelu voidaan nähdä nimenomaan tällaisena pahamaineisena toimintana. Niitä, jotka näin tekevät, voidaan katsella hyvinkin happamasti.

Mutta onneksi siis nykyisin löytyy jo hyviä tutkijanalkuja ja tutkijoita, jotka pitävät monipuolisia ja kiinnostavia blogeja. He tuovat esiin omaa osaamistaan ja avaavat meille maallikoille myös tutkimuksiaan ja niiden taustoja.

Mainitsen nyt vain pari esimerkkiä, joiden kirjoittajat peräti tunnen myös muuten kuin netistä.

Ensinnäkin Heikki Kerkkäsen Ajattelemisen pensaita ja puistoja. Heikki on yhteiskuntatieteiden maisteri ja tutkija, joka kirjoittaa mm. maahanmuutosta. Kannattaa lukaista esimerkiksi teksti “Mitä turvapaikanhakijoiden vastaanotto maksaa“.

Toinen, aihealueeltaan ja tyyliltäänkin erilainen, on Turun yliopiston professorin Jaakko Suomisen kirjoittama Koneen kokemu(y)s. Jaakko on tällä hetkellä “työstövapaalla” ja toimii erikoistututkijana projektissa “Tietokoneen toiset elämät”.

Kolmantena vielä Annukka Bergin blogi, johon hän lähinnä kokoaa muualla julkaistuja kirjoituksiaan. Tämä tapa sopisi varmasti monelle muullekin akateemiselle, joista tuntuu, että kirjoitettavaa on niin paljon, ettei varsinaiselle aktiiviselle blogille jää aikaan.

Kyseessä on kahden kuukauden ilmaisjakso, jonka saimme siitä hyvästä, että muutimme tänne. Lieneeköhän Suomessa lehdillä samanlaista käytäntöä uusien lukijoiden kalastelemiseksi?

“Se on oikeiston lehti”

Kerroin iloisena ilmaisjaksosta eräällä baselilaistaiteilijalle. Hän tuhahti, että kyseessähän on oikeistolainen lehti, josta ei kannattaisi oikeastaan vilkaista muuta kuin viikon listaus seudun tapahtumista.

Suomessa aina unohtuvat lehtien mahdolliset poliittiset kannat. Eikä oikeistolaisuus ainakaan omiin silmiini lehdestä pomppaa: Basler Zeitung on oikeastaan ainoa “maakuntalehti” täällä, joten vaikea olisi lukea muutakaan.

En ole Suomessa aikoihin lukenut paperilehteä päivittäin. Hesari on tälläkin hetkellä digimuotoisessa tilauksessa, mutta sen lukeminen on jäänyt täällä vähälle. Eli siis mediankulutuksen aika on rajallista, ja kun lukee saksaksi uutisia, niin se tuntuu riittävän. Sekä se, että klikkailee muiden linkkejä Suomi-uutisiin.

Lehti perjantaisin ilmaiseksi kaikille

Basler Zeitung ilmeisesti jaetaan ilmaiseksi joka perjantai kaikille. Lauantaisin tilaajat saavat myös aikakauslehtimäisemmän viikkoliitteen.

Vaikuttaa siis siltä, että paperilehden levikit halutaan täällä pitää pystyssä eri keinoin. Lehti-ilmoittelu näyttää silmiini aktiiviselta, ja kaikenlaiset rivi-ilmoituspalstat, asunnonvuokraukset ja muut vilkkailta.

Tosin tykkään vilkuilla myös Basler Zeitungenin nettisivuja. Käyn vilkaisemassa välillä esimerkiksi karttaa (rullaa sivua alaspäin), johon on merkitty alueen uutistapahtumia. Paikantaminen siis tuntuu tälläkin tavalla olevan nykypäivää. Erityisesti tietysti kiinnostaa, onko juuri meidän kotipaikan lähellä tapahtunut mitään.

Puhuttelutapa muuttaa nettikeskustelun sävyä

Viime viikolla hoksasin myös kiinnittää huomiota tuohon aina mieliä kuumottavaan aiheeseen eli nettilehtien keskustelupalstoihin. Tutkailin hälytyssireeneihin liittyvää tekstiä ja testiä, ja vilkaisin jutun alla olevaa keskustelua. Osallistuminen vaatii kirjautumisen, ja kommentoijien nimet näkyvät.

Moni kommentti alkoi tyyliin “Lieber Peter/Liebe Frau Meier”. Ainakin näin suomenkielisen silmiin tämä tuntui heti kohteliaalta ja koko keskustelun sävy toisenlaiselta kuin monilla palstoilla.

Myös hyviä blogeja

Basler Zeitungenilla on myös kiinnostavia blogeja, esimerkiksi Ikean sponsoroima “Sweet Home“. Lisäksi löytyy sivu, joka kokoaa alueella asuvien blogeja.

Koska se on vaikeaa, niin ajattelin kokeilla, jos blogistani olisi konkreettista apua ensi vuoden tekemisiäni ajatellen.

Olen siis muuttamassa tammi-kesäkuuksi Sveitsiin. Ruokarahat pitäisi tienata, ja jonkin verran juttuja on jo ideoituna. Mutta minulle tietysti sopisi erittäin hyvin se, että pitäisin blogia Sveitsin kokemuksistani jollekin yritykselle, medialle tai muulle taholle sovittua korvausta vastaan.

Onko Sveitsi luomun ja pyöräilyn edelläkävijä?

Erityisesti tietysti aion havainnoida kuluttajan elämää ja arkea: miten vähittäiskauppa toimii? Ovatko luomu- ja lähituotteet niin hyvin saatavilla kuin Suomeen asti väitetään? Kuinka kalliiksi eläminen Euroopan kalleimmaksi väitetyssä maassa tulee? Millaisia ovat Baselin palvelut? Löytyykö lempikahvila ja -leipomo? Miten Sveitsissä huomioidaan ympäristönäkökulmat?

Ja tietysti myös matkanteosta. Kun nyt kerran tuonne lähdetään, niin oletettavasti myös ajellaan junalla eri paikkoihin ja katsellaan ympäriinsä. Lisäksi Basel väittää olevansa yksi Euroopan parhaimpia pyöräilykaupunkeja, ja tietysti ihan fillaroinnin ilosta varmasti rullailen kaksipyöräisellä.

Epäilemättä elämään mahtuu myös taidetta. Olenhan lähdössä Sveitsiin kumppanin vuoksi ja hänen ansiostaan. Puolen vuoden ajan kotimme on siis ateljeesäätiön kautta taiteilijan saama residenssi Arlesheimissa, noin kymmenen kilometrin päässä Baselin keskustasta.

Ideoita ja vinkkejä, kiitos!

Nyt vain pitäisi saada blogi-idea myydyksi. Olen parilta aiemmista touhuista tutulta taholta kysäissyt, mutta heitä ei ymmärrettävistä syistä juuri tällainen kiinnosta.

Mutta haluan uskoa, että on joku sivusto tai yritys, jota kiinnostaisi, mutta jota en vain osaa lähestyä.

Joten siis: osaatko sinä ideoida, kenelle ideaani esittelisin? Vai edustatko jopa itse sellaista tahoa, jolle Sveitsi-blogini voisi tuottaa arvoa?

Ideoita saa esittää kommenttiosastolle, sanaa saa levittää ja lisää kysellä. Tietysti voi pistää myös sähköpostia (mari.koistinenATviestimieli.fi) tai soittaa (050-5526577).

Ja toki voi tiedustella ihan perusjuttujenkin kirjoittamista, mikäli Keski-Euroopan teemat kiinnostavat.

Entäpä todellista historian havinaa, ne muinaiset Kuukkeli-palkinnot?

Silloin moni kirjoitteli anonyyminä. Eri puolilla piti selvittää, että blogi ei ole sama asia kuin nettipäiväkirja. Eikä kielitoimistokaan ollut vielä sanonut, että se on sitten bloggaamista kahdella g:llä. (Minä olen hangoitellut vastaan, koska sitten sana muistuttaa plokkaamista, joka on taas itselle tuttu ravintolamaailmasta, mutta nielen kiltisi kahden geen mallin).

Silloin joskus piti väittää, että en ole sairaalloisen narsistinen, vaikka kirjoitankin nettiin ja julkaisen jopa kuvia elämästäni.

Tai jos blogeista kirjoitettiin lehtijuttuja tai päädyttiin peräti televisioon, niin se oli jotain poikkeuksellista. Ensimmäistä kertaa itse olin blogien vuoksi julkisuudessa 16.3.2006 YLEn Aamu-tv:ssä, koska kirjoitin tuolloin Kulutusjuhlan edeltäjää eli henkilökohtaista kulutusblogia, ja se oli harvinaista siihen aikaan.

Blogi ei enää ole mitään erikoista, vaan kuuluu myös asiantuntijan nettielämään

Tämänpäiväinen Hill&Knowltonin järjestämä Blogipaneeli (#blogipaneeli) sai aikaan taas muistelua omaan blogihistoriaani. Nykyään suomalainen blogimaailma on niin toisenlaista kuin muutama vuosi sitten: tällä hetkellä oman blogin kirjoittaminen on monelle itsestäänselvyys ja keino näyttää omaa osaamistaan.

Päivän paneelissa olivat mukana Jenni – Pupulandia (joka työskentelee Indiedaysin markkinoinnissa ja viestinnässä) , Stella Harasek – Paras aika vuodesta, Leo Stranius – Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja Terhi Aho – SoMe – rekrytointi ja työnantajakuva.

Keskustelu osoitti, että muutamassa vuodessa on tapahtunut iso harppaus: harrastelukirjoittamisesta on tullut toimintaa, joka kiinnostaa niin markkinoinnin kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona.

Blogimarkkinointi kasvaa jatkossakin

Koska paneelissa puhuttiin paljon juuri blogien markkinoinnista ja tietysti erityisesti tyyliblogeja koskien, niin kaivelin omista blogiarkistoistani, mitä olen muotiblogeista kirjoittanut. Silloin vanhoina hyvinä aikoina (tämä on siis ironiaa, varmistan nyt vielä) minäkin ehdin seurata, mitä kyseisten blogien piirissä tapahtuu.

30.3.2007 olen kirjoittanut tekstin “Muotia ja trendejä suomiblogeissa“. ”

Viimeisen puolen vuoden aikana blogeja on tuntunut putkahtavan Blogilistalle yhä kiihtyvää tahtia. Samalla myös kulutukseen kiinteämmin kytkeytyvät muoti-, trendi-, design- ja vastaavat blogit ovat lisääntyneet selvästi.

Vielä viime syksynä ehdin ilahtuneena tsekkailla muotiblogeja, mutta nyt tulva on jo liian suuri. Blogilistan hakemistosta sanoilla muoti tai trendit löytyy kymmeniä blogeja, ja varmasti näitä on muuallakin kuin listalla.”

Pari vuotta myöhemmin (17.2.2009) havainnoin, että “Muotiblogit valtaavat lisäalaa myös markkinoinnillisesti” (tällöin esimerkiksi Stella oli ilmoittanut siirtävänsä bloginsa Oliviaan):

“Näistäkin kommenteista näkyvät ne avoimuuden ja luottamuksen vaatimukset, jotka blogeihin kohdistuvat ja joista olen tainnut paasata kerran jos toisenkin. Eivätkä blogejaan harrastuksenaan kirjoittavat sentään ihan noin vain hihku riemuissaan kaikkien mahdollisten yhteistyöehdotusten vuoksi.”

Blogimarkkinointia olen pohtinut vuosien mittaan lukuisia kertoja. Esimerkiksi viime vuonna “Merkityksellisyyden tarve ja sosiaalisen median markkinointi” -tekstini (3.7.2009) on näköjään vankkaa itsetilitystä sen jälkeen, kun olin ollut Nokian isännöimässä tilaisuudessa:

“Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.”

Leo oli tänään omassa tekstissään hienosti kirjannut auki näkemyksiään blogien tulevaisuudesta. Allekirjoitan ajatukset, ja totean, että minulle blogit ovat tuoneet elämään paljon enemmän kuin silloin muutama vuosi sitten olisin osannut kuvitella.

Se tuntuu hyvältä.

Samoin kuin hetkittäiset nostalgiaryöpyt ja paluu vanhoihin, omiin blogiteksteihin. Kyllä blogia näköjään kannattaa pitää myös siksi, että jää omia merkintöjä eri aiheista ja ajanjaksoista.

Minua tilanne lähinnä huvitti. Mutta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut tekstini ja aloin saada kommentteja, niin huvittuneisuus vaihtyi tyrmistykseen ja ärtymykseen. Kävi ilmi, että sama äijä on ladellut törkeyksiä ja saanut herkemmät ihmiset lähes pois tolaltaan.

Kirjoitin taas uuden tekstin ja omat varoitukseni sanat.

Monet “joogin” kohdanneet kirjoittivat, miten googletuksen kautta löysivät tekstini ja helpottuivat, kun eivät olleet ainoita, jotka tyyppi oli pysäyttänyt. Kommentteja on tipahdellut kolmen vuoden aikana kymmenittäin.

Ilmoitus poliisille lukuisten blogikommenttien perusteella

Kesäkuussa lähetin aiheesta viestiä IRC-Gallerian poliisina minulle tutuksi tulleelle Marko Forssille (FB:ssa ylikonstaapeli Fobba). Hän vastasi ilmoittavansa blogitekstini seksuaalirikosjaokselle.

Viime sunnuntaina Noora Mattila kirjoitti samasta joogista Hesarissa (teksti maksullisessa verkkolehdessä). Hän viittasi myös minun blogitekstiini, josta oli saanut tiedon Facebookissa.

“Joku linkitti kommenttiketjuun Mieto marinadi -nimisen blogin, jonka kirjoittaja oli myös joutunut selvänäkijän luennolle. Blogitekstin alla 23 naista ilmoittautui joogin uhreiksi. Yksi muisti tavanneensa tämän jo 90-luvun alussa.
Ei voi olla totta. Ukkohan on käynyt läpi kaikki Helsingin naiset!”

Fobba kommentoi blogiin viitaten esimerkiksi kunnianloukkaukseen

Mattilan jutun jälkeen blogitekstiini on viikon mittaan tullut yhä uusia kommentteja ja tietoja joogin häiriköinneistä. Pyysin sitten myös Forssilta, voisiko hän ottaa kantaa esimerkiksi mahdollisiin rikoksen tunnusmerkkeihin näissä tapauksissa. Hän jätti kommentin todeten mm. seuraavaa:

“Blogilla kirjoitetuissa tapauksissa ei ole ilmennyt sellaista, jotka äkkiseltään täyttäisivät jonkun seksuaalirikoksen tunnusmerkistön. Tosin törkypuheet ja suunsoitot voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Tekojen “lähin” seksuaalirikokseen viittava nimike voisi olla pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Seksuaalinen teko tarkoittaa sellaista seksuaalista tekoa jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja se on olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennainen. Rikosnimikkeen täyttymiseksi teon täytyy sisältää väkivaltaa tai uhkaamista. Eli tekijän täytyy “murtaa” kohteena olevan henkilön tahto väkivallalla tai uhkauksella.

Jos joku käy käsiksi yllättäen esimerkiksi rintoihin, voi se täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.”

Vertaistukea ja virallista tietoa netin kautta

Kokonaisuudessa tämä on tietysti esimerkki siitä, miten sosiaalinen media voi oikeasti levittää tietoa, joka ei ns. perinteisissä kanavissa samalla tavalla toimisi.

Samalla olen ilahtunut siitä, että poliisissa on tajuttu netin mahdollisuudet ja lähdetään keskusteluun mukaan. Fobban kommentti on erittäin hyvä lisäys muiden kyseisen blogitekstin kommenttien joukossa.

Mutta tärkeintä lienee se vertaistuki, jonka monet joogin kohdanneet ja tilanteesta ahdistuneet ovat saaneet, kun ovat löytäneet blogitekstin ja kommentit.

Tauko on hyvä päättää yhdellä lukuisista runoista, jotka luin kesän mittaan. Kai Nieminen on yksi suosikkirunoilijoistani, ja jotain oleellista on tässä kerrottu. Kun aika moni lomien jälkeen esimerkiksi muistelee salasanojaan, minäkin sain kesällä punkin kiinni nahkaani, helteen ohessa on saatu ihailla ukkosia ja nukkuminen on aina tärkeää:

“Elämä on muuttunut kovin jännittäväksi:
jos unohdat salasanasi, menetät yhteytesi todellisuuteen,
mutta muista vaihtaa salasana säännöllisin väliajoin,
älä avaa epäilyttäviä viestejä,
torju virukset,
pystytä palomuuri,
muista varmuuskopiot,
varo vakoojia,
muista ulkoilla ainakin neljänä päivänä viikossa
vähintään puoli tuntia kerrallaan,
jos tapaat lenkkipolulla karhun, vetäydy hitaasti selkä edellä,
mutta varmista ensin ettei sen pentu ole takanasi, suojaudu punkeilta,
ukkosen uhatessa irrota kaikki pistokkeet seinäkoskettimista,
nuku rauhassa, tarvitset kuusi tuntia yhtäjaksoista unta yössä,
valvo lastesi verkonkäyttöä, älä stressaannu, ei ole minun
vikani, jos elämä nykyisin omaksuu luettelon hahmon.

- Kai Nieminen

Kaikkia tämä ei kuitenkaan miellytä. Daily Ekon Daniela aikoo lopettaa bloginsa saatuaan tarpeekseen yritysten yhteydenotoista:

“Infolehtisiä yritysten viher(pesu?)tempauksista suorastaan tulvi sisään, eikä sähköpostiosoitteen poistaminen täältä auttanut yhtään.

Perustin blogin vuosi sitten kirjatakseni ylös ja tarkkaillakseni elämäntyyliäni sekä elämäntyylini muutosta, saadakseni apua eko-ongelmiin kommenttimuodossa ja niin edespäin. Jossain vaiheessa erinäiset yritykset alkoivat ottaa yhteyttä ja tarjota ekotuotteita testattavakseni. Alkuun se olikin kivaa, mutta kuten jo mainitsin, en oikein (enää) koe sitä mielekkääksi.

Olen toki kiitollinen kaikesta, mitä blogi on poikinut, mutta jatkuva mainontaan ja mainoksille al(t)istuminen on syönyt mielekkyyden tämän blogin ylläpitämisestä ihan täysin. Alkuperäinen into on kadonnut ja tarkoitusperä on vaihtunut joksikin ihan muuksi. Oli tarkoitus raportoida omia juttuja, ei suoranaisesti referoida muiden asioita.”

Blogien kautta tehtävä markkinointi kääntyy siis välillä ikävään suuntaan. Edelleen näyttäisi olevan tarvetta sille merkinnälle, jolla voisi kertoa blogissaan, onko halukas vastaanottamaan yhtään lehdistötiedotetta tai muuta materiaalia.

Tosin he totesivat myös sen, että ruokablogien lukijoita häiritsee hieman, kun sama ruoka-aines pompsahtaa esiin useissa blogeissa samaan aikaan markkinointitempausten myötä.

Eli siis viestinä ruokafirmoihin voisi olla se, että kannattaisi vielä tarkemmin kohdistaa markkinointia sen sijaan, että tuotenäytteitä lähetellään laajalle joukolle.

Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti?

Pastanjauhantaa-blogi on minullekin tuttu vuosien takaa, sillä se on perustettu 2005 ja silloinhan sentään vielä pystyi seuraamaan järjellisesti uusia blogeja. Sittemmin blogista on tullut hyvin suosittu, ja suunnitelmissa on kuulemma viedä toimintaa kaupallisempaan suuntaan mm. tuomalla mainostajat mukaan.

Tämä lienee yleistyvä suuntaus suomalaisissa blogeissa. Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti kuin joskus aiemmin. Lukijamäärien kasvun myötä toiminnalla voisi tienata enemmän kuin karkkirahoja, ja käytännössäkin lienee havaittu, etteivät kaupallisuus ja kriittisyys sulje toisiaan pois.

Tänään todettiin jälleen myös se, että blogikommentointi on pääasiallisesti asiallista ja kannustavaa: Pastanjauhajat eivät ole montaa kommenttia joutuneet poistamaan.

Tämähän on myös yksi lempipaasausaiheitani: se, että nettikeskustelua tunnutaan edelleen usein leimattavan anonyymien törkeäksi huuteluksi, ei todellakaan ole koko totuus.

Nettietiketissä lähteet tuodaan esiin

Yksi paikalla olleista toimittajista kiitteli Pastanjauhajia siitä, että he kertovat ruokaohjeiden lähteet, jos heillä ne ovat tiedossa. Mitään varsinaista pakkoahan tähän ei ole, sillä ruokaohjeilla ei ole tekijänoikeutta. Hyvään nettietikettiin se toki kuuluu.

Minä en tietysti malttanut olla kommentoimatta, että edelleen (meillä) toimittajilla olisi opittavaa lähteiden kertomisen suhteen. Yhtä lailla varmasti myös painettuihin julkaisuihin päätyy ohjeita tai muita juttuja, joihin vähintäänkin innoitus on saatu verkosta. Eli siis sinällään toimittajat voisivat toimia esimerkillisesti ja kertoa taustoja vielä nykyistä useammin.

SRE:n tilaisuudessa esiteltiin myös M-Brainin kartoittamaa suomalaista, ruokaa käsittelevää nettikeskustelua. Mitenkään yllättävää ei liene se, että ruuasta kirjoitetaan paljon ja terve elämä hallitsee ruokakeskustelujen arvoa. Hinta tai eettisyys ei sen sijaan noussut esiin merkittävästi.

“Me tiedostavat” vs. tavikset?

Itse olin päivän tilaisuudessa läsnä etenkin sen vuoksi, että Kulutusjuhla-blogimme sai viime vuonna SRE:n Kuukauden blogi -tunnustuksen. Kuten jo silloin kirjoitin, niin SRE:ltä tämä palkitseminen on hyvä tapa saada näkyvyyttä ruuasta kiinnostuneiden netinkäyttäjien silmissä ja ruualla on erityinen merkitys kuluttajan elämässä, siis Kaj Ilmosen (2007) sanoin: “Ruoka on keskeinen biologisten, psykologisten ja sosiaalisten prosessien välittäjä elämässämme”.

Pöydässämme oli ylipäätään hyvää keskustelua Pastanjauhjien ja muiden pöytäseuralaisteni kanssa mm. ruuan hiilijalanjälkien mittauksesta, ruokaharrastuneisuudesta, maataloustukijärjestelmistä, luomusta, raaka-aineiden saatavuudesta ja kaltaistemme “ruokatiedostavien” kenties vääristyneestä mielikuvasta siitä, miten ihmiset ajattelevat ruokaansa.

Ruoka puhuttaa, mutta meneekö keskustelu välillä sitten liian “elitistiseksi” ja karkaa arjen ulottumattomiin?

Että hyvähän se on täältä Hakaniemen hallin ja runsaiden erikoiskauppojen nurkilta kertoilla, miten kiva on kokeilla kaikenlaista, vaikka sitten eettis-ekologista sapuskaa, kun on mahdollisuus ostaa monenlaisia raaka-aineita.

Ja kun minunkaan ei tarvitse kokata kuin itselleni (ja välillä vapaaehtoisesti ystäville), niin onhan se toista kuin huolehtia esimerkiksi lapsiperheen arjen ruokapyörityksestä.

Lisäys seuraavana päivänä:

SRE:n tiedote Ruokapuhe elää netissä – ihmiset hakevat reseptejä ja vertaistukea

Pastanjauhajien blogikirjoitus päivän kokemuksista: Nettiruokaa

Tarinatalon ja YLEn yhteisprojekti Uusi Musta käynnistyi jokin aika sitten blogivetoisella nettisivulla ja kevään mittaan ohjelmaa kuullaan radiossa. Taustalla on Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail, joka on kerännyt sankan kävijäjoukon ja vilkasta keskustelua viimeisen parin vuoden aikana.

Lauantaina Kemikaalikimaran Anja Nystén nosti kyseiset nettisivustot esiin journalistisesta näkökulmasta, ja siellä kommenttiosastolla käydään vilkasta keskustelua (tosin yleläisiä ei käsittääkseni vielä ole näkynyt mukana keskustelussa):

“Kemikaalicocktail-blogi on tuottaja/toimittaja Noora Shinglerin henkilökohtainen – tai ainakin oli Uuden Mustan syntymiseen asti.  Toisaalta Shingler on blogissaan alusta asti tuonut selkeästi esille yleläisyytensä sekä asiatoimittajuutensa. Onko blogi nykyisin YLE:n, koska sen juttuja on Uuden Mustan sivustolla? Vastaako YLE blogin sisällöstä, koska Uuden Mustan alareunassa on YLE:n tiedot? Kuka ylipäänsä vastaa, kun toimittaja tekee mediataloon asiajuttuja ja käsittelee samaa aiheetta omassa blogissaan? Mikä on asiajuttua, mikä mielipidettä? Onko YLE Olotilassa, Uudessa Mustassa ja Kemikaalicocktalissa samat pelisäännöt?”

Blogit kiinnostavat näkökulmien vuoksi

Itse seuraan lukuisia blogeja, joita pidän kiinnostavina, mutta joiden tulkitsen viestivän nimenomaan omasta näkökulmastaan. Samaan tapaan voi tehdä johonkin asiaan omistautunut lehti tai tv-ohjelma.

Ne antavat osaltaan ajattelemisen aihetta, tiedonjyviä tai viestivät teemoista, jotka ovat nousemassa laajemminkin pinnalle esim. kulutuskeskusteluista. Yksiselitteisiä “totuuden torvia” ne eivät tietenkään ole, ja saatan suhtautua joihinkin esiinnostettuihin aiheisiin tai väitteisiin hyvinkin kyseenalaistaen, mutta silti blogi voi olla mielestäni kiinnostava.

Tällaiseksi “näkökulmablogiksi” olen mieltänyt myös Kemikaalicocktailin. Sen myötä myös Uusi Musta on asemoitunut samaan kategoriaan. Noora on vauhdikas persoona ja tuo sanottavansa äänekkäästi esiin. Tietysti osa siitä tykkää, osa ei.

Mutta ymmärrän Nysténin esiintuomat kysymykset journalismin rajasta tässä tapauksessa vallan mainiosti. Myös suhtautuminen kommentoijiin on yksi alue, joka näyttää Nysténin blogitekstin ja sen kommenttien perusteella kummeksuttavan osaa Kemikaalicocktailin ja Uuden Mustan seuraajista.

En itse tohdi väittää olevani merkittävä kulutuksen asiantuntija, saati tuovani blogeissani julki suuria totuuksia: katson maailmaa tietystä näkökulmasta ja se näkyy blogiteksteissäni. Kuten se ajatus, että me  yksinkertaisesti käytämme liikaa luonnonvaroja, eikä se parane vain sillä, että ostamme kirpputoreilta tai käytämme luonnonkosmetiikkaa.

Tärkeintä siis olisi muuttaa suhdetta tavaraan ja omistamiseen: pärjäämme paljon vähemmällä ja sen myötä esimerkiksi kemikaalien määrä vähentyisi.

Muokkaus 25.2.: Kirjoitusvirheiden korjailua, kiitos Maria

Lisäys 25.2.
Noora Shingler kommentoi aihetta Kemikaalicocktailissa todeten mm. seuraavaa:

“Siinä missä Uutta Mustaa ylläpitää useampi henkilö, on Kemikaalicocktail yhä vain minun ääneni ja asenteeni, ärhäkkyyteni ja hippeilyni blogin muodossa, aivan kuten tähänkin saakka. Ja minä olen aivan yhtä kriittinen ja äkkipikainen kuten aikaisemminkin. YLEssä tilaaja on tiennyt millainen tyylini on eikä ole sen linjan suhteen esittänyt muutostoiveita.

Kemikaalicocktailissa toimin bloggaajana, Uudessa Mustassa työskentelen tuottajana ja toimittajana. [- - -]

Mutta siinä missä vaikka tv-toimittaja haastattelee yhteen juttuun eri tahoja ja mielipiteitä, voi blogissa edetä vähitellen ja julkaista samasta asiasta eri mieltä olevien tahojen kommentit omissa postauksissaan, tavallaan pitkittää jutun eloa verkossa, ja kehittää keskustelua vähitellen (esim. asetaldehydikeskustelu).

Siinä missä vaikka uutisjuttu on tehty valmiiksi ja esitetään valmiina tv:ssä, blogijuttu vasta aloittaa elämäänsä kun eka postaus on saatu ilmoille.”

Lisäys 27.2.

YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tuija Aalto nostaa esiin tämän kirjoittelun ja kommentoi osaltaan:

“Journalistin roolia verkossa tässäkin blogissa paljon pohtineena olen sitä mieltä, että toimittajalla on aina erityinen vastuu yleisölleen välittämänsä tiedon oikeellisuudesta, esiintyipä hän toimittajaroolissaan sitten yle.fi-sivustolla tai muissa yhteyksissä. Sosiaaliseen mediaan laajentuvan verkkoläsnäolon kautta toimittajuus ei rajaudu mediatalon omiin välineisiin.

Se, miten vahvalla asenteella tieto tarjoillaan, on eri asia ja siinä vapauksia voi ottaa vaikka kuinka paljon.”