Cision on jo pidempään julkaissut TOP-listauksia eri aihealuiden blogeista. Toukokuussa kohteena olivat online-markkinointia ja -viestintää käsittelevät blogit.
Ykkösenä listalla on Tuija Aallon Tuhat sanaa ja kakkosena tämä minun Mari Koo -blogini. Kolmoseksi sijoittui Harto Pönkän Lehmätkin lentäis.

Listalta löytyy myös moni muu tuttu blogi: Gurumarkkinointi (joka tosin juuri ilmoitti lopettavansa), Anja Alasilta, Katleena Kortesuo, Vierityspalkki…

Kiitos vaan kunniasta ja onnittelut muille listoille päätyneille!

En siis tiedä, millä perusteella Cision on rankkauksensa tehnyt. Tätä blogia seuranneet ovat varmasti havainneet, etten ole ollut erityisen aktiivinen tämän vuoden puolella, vaan olen keskittynyt muihin blogeihin. Eli voisin olettaa, että listauksessa painaa blogihistoria: Mari Koo on suomalaiseksi blogiksi varsin iäkäs (arkistot ulottuvat vuoteen 2006), joten sen myötä blogi on ehtinyt linkittyä moniin muihin verkkosivuihin.

Muutama vuosi sitten harmittelin, miksi akateeminen maailma tuntui kokevan esimerkiksi blogikirjoittelun hankalaksi ja jopa uhkaavaksi. Tietysti myös moni yliopistossa vaikuttava vetosi perussyyhyn eli kiireeseen. Ei ole aikaa, on niin paljon muutakin kirjoitettavaa!

Ehkä yksi syy akateemisen ympyröiden haluttomuuteen nettiin on se, mitä Lauri Järvilehto taannoin blogissaan toi esiin arvioidessaan Katleena Kortesuon Tee itsestäsi brändi -kirjaa:

“Brändääminen synnyttää Porthanian käytävillä ja Fabianinkadun pimeillä kujilla vilunväristyksiä, jotka kuljettavat akateemikon mielen koluamaan Punavuoren ja Eiran hipster-hengessä sisustettujen mainostoimistojen nurkkia. Niiden kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä. Tutkijan asiantuntemus perustuu rautaiseen substanssiosaamiseen. Brändääminen kuuluu helppoheikeille.

Ja kuitenkin: brändäämisessä ei ole suinkaan kyse turkoosin ja neonvioletin trendikkäästä yhdistämisestä tai kvartaalin trendisloganien hokemisesta. Brändäämisessä on kyse siitä, mitä joka ikinen asiantuntija tarvitsisi substanssiosaamisensa jälkeen kaikkein eniten: viestin kiteyttämisestä.”

Siis suomalaisessa yliopistomaailmassa ei ole tapana suuresti “brändätä” itseään, ja blogikirjoittelu voidaan nähdä nimenomaan tällaisena pahamaineisena toimintana. Niitä, jotka näin tekevät, voidaan katsella hyvinkin happamasti.

Mutta onneksi siis nykyisin löytyy jo hyviä tutkijanalkuja ja tutkijoita, jotka pitävät monipuolisia ja kiinnostavia blogeja. He tuovat esiin omaa osaamistaan ja avaavat meille maallikoille myös tutkimuksiaan ja niiden taustoja.

Mainitsen nyt vain pari esimerkkiä, joiden kirjoittajat peräti tunnen myös muuten kuin netistä.

Ensinnäkin Heikki Kerkkäsen Ajattelemisen pensaita ja puistoja. Heikki on yhteiskuntatieteiden maisteri ja tutkija, joka kirjoittaa mm. maahanmuutosta. Kannattaa lukaista esimerkiksi teksti “Mitä turvapaikanhakijoiden vastaanotto maksaa“.

Toinen, aihealueeltaan ja tyyliltäänkin erilainen, on Turun yliopiston professorin Jaakko Suomisen kirjoittama Koneen kokemu(y)s. Jaakko on tällä hetkellä “työstövapaalla” ja toimii erikoistututkijana projektissa “Tietokoneen toiset elämät”.

Kolmantena vielä Annukka Bergin blogi, johon hän lähinnä kokoaa muualla julkaistuja kirjoituksiaan. Tämä tapa sopisi varmasti monelle muullekin akateemiselle, joista tuntuu, että kirjoitettavaa on niin paljon, ettei varsinaiselle aktiiviselle blogille jää aikaan.

Tällä hetkellä luen joka aamu paperilehteä. Paitsi sunnuntaisin, koska silloin Basler Zeitung ei kolahda postilaatikkoon. Kielitaidon vajavuus toki vaikeuttaa lehden syvällistä ymmärrystä, mutta siinä aamupuuron ohella siis selaillaan lehteä.

Kyseessä on kahden kuukauden ilmaisjakso, jonka saimme siitä hyvästä, että muutimme tänne. Lieneeköhän Suomessa lehdillä samanlaista käytäntöä uusien lukijoiden kalastelemiseksi?

“Se on oikeiston lehti”

Kerroin iloisena ilmaisjaksosta eräällä baselilaistaiteilijalle. Hän tuhahti, että kyseessähän on oikeistolainen lehti, josta ei kannattaisi oikeastaan vilkaista muuta kuin viikon listaus seudun tapahtumista.

Suomessa aina unohtuvat lehtien mahdolliset poliittiset kannat. Eikä oikeistolaisuus ainakaan omiin silmiini lehdestä pomppaa: Basler Zeitung on oikeastaan ainoa “maakuntalehti” täällä, joten vaikea olisi lukea muutakaan.

En ole Suomessa aikoihin lukenut paperilehteä päivittäin. Hesari on tälläkin hetkellä digimuotoisessa tilauksessa, mutta sen lukeminen on jäänyt täällä vähälle. Eli siis mediankulutuksen aika on rajallista, ja kun lukee saksaksi uutisia, niin se tuntuu riittävän. Sekä se, että klikkailee muiden linkkejä Suomi-uutisiin.

Lehti perjantaisin ilmaiseksi kaikille

Basler Zeitung ilmeisesti jaetaan ilmaiseksi joka perjantai kaikille. Lauantaisin tilaajat saavat myös aikakauslehtimäisemmän viikkoliitteen.

Vaikuttaa siis siltä, että paperilehden levikit halutaan täällä pitää pystyssä eri keinoin. Lehti-ilmoittelu näyttää silmiini aktiiviselta, ja kaikenlaiset rivi-ilmoituspalstat, asunnonvuokraukset ja muut vilkkailta.

Tosin tykkään vilkuilla myös Basler Zeitungenin nettisivuja. Käyn vilkaisemassa välillä esimerkiksi karttaa (rullaa sivua alaspäin), johon on merkitty alueen uutistapahtumia. Paikantaminen siis tuntuu tälläkin tavalla olevan nykypäivää. Erityisesti tietysti kiinnostaa, onko juuri meidän kotipaikan lähellä tapahtunut mitään.

Puhuttelutapa muuttaa nettikeskustelun sävyä

Viime viikolla hoksasin myös kiinnittää huomiota tuohon aina mieliä kuumottavaan aiheeseen eli nettilehtien keskustelupalstoihin. Tutkailin hälytyssireeneihin liittyvää tekstiä ja testiä, ja vilkaisin jutun alla olevaa keskustelua. Osallistuminen vaatii kirjautumisen, ja kommentoijien nimet näkyvät.

Moni kommentti alkoi tyyliin “Lieber Peter/Liebe Frau Meier”. Ainakin näin suomenkielisen silmiin tämä tuntui heti kohteliaalta ja koko keskustelun sävy toisenlaiselta kuin monilla palstoilla.

Myös hyviä blogeja

Basler Zeitungenilla on myös kiinnostavia blogeja, esimerkiksi Ikean sponsoroima “Sweet Home“. Lisäksi löytyy sivu, joka kokoaa alueella asuvien blogeja.

Yrittäjänä toimimisen yksi vaikeimmista puolista on minulle myynti. Se, että tarttuu puhelimeen ja kauppaa ideaansa jollekin.

Koska se on vaikeaa, niin ajattelin kokeilla, jos blogistani olisi konkreettista apua ensi vuoden tekemisiäni ajatellen.

Olen siis muuttamassa tammi-kesäkuuksi Sveitsiin. Ruokarahat pitäisi tienata, ja jonkin verran juttuja on jo ideoituna. Mutta minulle tietysti sopisi erittäin hyvin se, että pitäisin blogia Sveitsin kokemuksistani jollekin yritykselle, medialle tai muulle taholle sovittua korvausta vastaan.

Onko Sveitsi luomun ja pyöräilyn edelläkävijä?

Erityisesti tietysti aion havainnoida kuluttajan elämää ja arkea: miten vähittäiskauppa toimii? Ovatko luomu- ja lähituotteet niin hyvin saatavilla kuin Suomeen asti väitetään? Kuinka kalliiksi eläminen Euroopan kalleimmaksi väitetyssä maassa tulee? Millaisia ovat Baselin palvelut? Löytyykö lempikahvila ja -leipomo? Miten Sveitsissä huomioidaan ympäristönäkökulmat?

Ja tietysti myös matkanteosta. Kun nyt kerran tuonne lähdetään, niin oletettavasti myös ajellaan junalla eri paikkoihin ja katsellaan ympäriinsä. Lisäksi Basel väittää olevansa yksi Euroopan parhaimpia pyöräilykaupunkeja, ja tietysti ihan fillaroinnin ilosta varmasti rullailen kaksipyöräisellä.

Epäilemättä elämään mahtuu myös taidetta. Olenhan lähdössä Sveitsiin kumppanin vuoksi ja hänen ansiostaan. Puolen vuoden ajan kotimme on siis ateljeesäätiön kautta taiteilijan saama residenssi Arlesheimissa, noin kymmenen kilometrin päässä Baselin keskustasta.

Ideoita ja vinkkejä, kiitos!

Nyt vain pitäisi saada blogi-idea myydyksi. Olen parilta aiemmista touhuista tutulta taholta kysäissyt, mutta heitä ei ymmärrettävistä syistä juuri tällainen kiinnosta.

Mutta haluan uskoa, että on joku sivusto tai yritys, jota kiinnostaisi, mutta jota en vain osaa lähestyä.

Joten siis: osaatko sinä ideoida, kenelle ideaani esittelisin? Vai edustatko jopa itse sellaista tahoa, jolle Sveitsi-blogini voisi tuottaa arvoa?

Ideoita saa esittää kommenttiosastolle, sanaa saa levittää ja lisää kysellä. Tietysti voi pistää myös sähköpostia (mari.koistinenATviestimieli.fi) tai soittaa (050-5526577).

Ja toki voi tiedustella ihan perusjuttujenkin kirjoittamista, mikäli Keski-Euroopan teemat kiinnostavat.

Oi niitä aikoja, kun suomiblogien joukko oli sellainen, että jokaisen Blogilistan uuden blogin ehti tsekata päivän mittaan!

Entäpä todellista historian havinaa, ne muinaiset Kuukkeli-palkinnot?

Silloin moni kirjoitteli anonyyminä. Eri puolilla piti selvittää, että blogi ei ole sama asia kuin nettipäiväkirja. Eikä kielitoimistokaan ollut vielä sanonut, että se on sitten bloggaamista kahdella g:llä. (Minä olen hangoitellut vastaan, koska sitten sana muistuttaa plokkaamista, joka on taas itselle tuttu ravintolamaailmasta, mutta nielen kiltisi kahden geen mallin).

Silloin joskus piti väittää, että en ole sairaalloisen narsistinen, vaikka kirjoitankin nettiin ja julkaisen jopa kuvia elämästäni.

Tai jos blogeista kirjoitettiin lehtijuttuja tai päädyttiin peräti televisioon, niin se oli jotain poikkeuksellista. Ensimmäistä kertaa itse olin blogien vuoksi julkisuudessa 16.3.2006 YLEn Aamu-tv:ssä, koska kirjoitin tuolloin Kulutusjuhlan edeltäjää eli henkilökohtaista kulutusblogia, ja se oli harvinaista siihen aikaan.

Blogi ei enää ole mitään erikoista, vaan kuuluu myös asiantuntijan nettielämään

Tämänpäiväinen Hill&Knowltonin järjestämä Blogipaneeli (#blogipaneeli) sai aikaan taas muistelua omaan blogihistoriaani. Nykyään suomalainen blogimaailma on niin toisenlaista kuin muutama vuosi sitten: tällä hetkellä oman blogin kirjoittaminen on monelle itsestäänselvyys ja keino näyttää omaa osaamistaan.

Päivän paneelissa olivat mukana Jenni – Pupulandia (joka työskentelee Indiedaysin markkinoinnissa ja viestinnässä) , Stella Harasek – Paras aika vuodesta, Leo Stranius – Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja Terhi Aho – SoMe – rekrytointi ja työnantajakuva.

Keskustelu osoitti, että muutamassa vuodessa on tapahtunut iso harppaus: harrastelukirjoittamisesta on tullut toimintaa, joka kiinnostaa niin markkinoinnin kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona.

Blogimarkkinointi kasvaa jatkossakin

Koska paneelissa puhuttiin paljon juuri blogien markkinoinnista ja tietysti erityisesti tyyliblogeja koskien, niin kaivelin omista blogiarkistoistani, mitä olen muotiblogeista kirjoittanut. Silloin vanhoina hyvinä aikoina (tämä on siis ironiaa, varmistan nyt vielä) minäkin ehdin seurata, mitä kyseisten blogien piirissä tapahtuu.

30.3.2007 olen kirjoittanut tekstin “Muotia ja trendejä suomiblogeissa“. ”

Viimeisen puolen vuoden aikana blogeja on tuntunut putkahtavan Blogilistalle yhä kiihtyvää tahtia. Samalla myös kulutukseen kiinteämmin kytkeytyvät muoti-, trendi-, design- ja vastaavat blogit ovat lisääntyneet selvästi.

Vielä viime syksynä ehdin ilahtuneena tsekkailla muotiblogeja, mutta nyt tulva on jo liian suuri. Blogilistan hakemistosta sanoilla muoti tai trendit löytyy kymmeniä blogeja, ja varmasti näitä on muuallakin kuin listalla.”

Pari vuotta myöhemmin (17.2.2009) havainnoin, että “Muotiblogit valtaavat lisäalaa myös markkinoinnillisesti” (tällöin esimerkiksi Stella oli ilmoittanut siirtävänsä bloginsa Oliviaan):

“Näistäkin kommenteista näkyvät ne avoimuuden ja luottamuksen vaatimukset, jotka blogeihin kohdistuvat ja joista olen tainnut paasata kerran jos toisenkin. Eivätkä blogejaan harrastuksenaan kirjoittavat sentään ihan noin vain hihku riemuissaan kaikkien mahdollisten yhteistyöehdotusten vuoksi.”

Blogimarkkinointia olen pohtinut vuosien mittaan lukuisia kertoja. Esimerkiksi viime vuonna “Merkityksellisyyden tarve ja sosiaalisen median markkinointi” -tekstini (3.7.2009) on näköjään vankkaa itsetilitystä sen jälkeen, kun olin ollut Nokian isännöimässä tilaisuudessa:

“Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.”

Leo oli tänään omassa tekstissään hienosti kirjannut auki näkemyksiään blogien tulevaisuudesta. Allekirjoitan ajatukset, ja totean, että minulle blogit ovat tuoneet elämään paljon enemmän kuin silloin muutama vuosi sitten olisin osannut kuvitella.

Se tuntuu hyvältä.

Samoin kuin hetkittäiset nostalgiaryöpyt ja paluu vanhoihin, omiin blogiteksteihin. Kyllä blogia näköjään kannattaa pitää myös siksi, että jää omia merkintöjä eri aiheista ja ajanjaksoista.