Tänään suuntasin Luftiin kuulemaan Yritys 2.0 -kirjan porukan keskustelua. Itse en ole ollut mitenkään mukana tässä projektissa, lähinnä välillä vain vilkuillut, miten homma edistyy. Mutta nyt oli mahdollisuus nähdä ja kuulla Teemu Arinaa, jonka blogia olen kiinnostuksella seurannut.

Tein Luftissa muistiinpanoja, ja lupasin, että jotenkin jaan ne (valitettavasti en päässyt Lufitsta verkkoon, muuten olisin tietysti naputellut Jaikuun). Kun se sitten julkisesti kerrottiin koko porukalle, niin iski paineet, että pitäisi kirjoittaa jotenkin fiksumpaakin yhteenvetoa. Mutta onneksi oma blogi on oma blogi, joten teen kuten aina eli fiiliksellä menee tämäkin kirjoitus.

Lisäys 13.9. Teemun teksti ja esitysslidet löytyvät nyt hänen blogistaan.

Vuorovaikutuksesta syntyy suuria

Teemun esityksessä yhtenä pääkohtana ja keskustelun herättäjä oli hänen Organisaatio 2.0:n vertaaminen ihmiskehoon.

Tässä ajattelussa luusto on yhtä kuin infrastruktuuri (yritysten taloushallintajärjestelmät jne): näitä standardisoituja ratkaisuja tarvitaan sujuvaan toimintaan.
Mutta meidän pitää olla kyvykkäitä reagoimaan ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin: ihmiskehossa tätä edustavat aistit, ja webissä yhtä lailla pitää pörrätä tietääkseen, mitä siellä tapahtuu (sosiaalinen bookmarkkaus jne.)
Hermoverkko vastaa jakamista ja löytämistä, kuten syötteet.
Aivoja edustavat mm. wikit, tietojen yhdistäminen ja jakaminen, tägääminen.

Teemu korosti koko esityksessään kommunikaation tärkeyttä kaikessa toiminnassa. Tässä vertauksessa se vastaa verenkiertoa. “Hengen luo lopulta vuorovaikutus”, Teemu tiivisti.

Lisää luonnontieteellistä vertauskuvallisuutta tuli siitä, kun Teemu kertoi ajatuksen (kenen tämä oli, se jäi minulta merkitsemättä muistiin) siitä, että yritykset ovat kuin soluja, joissa solukalvon avulla pyrkivät pitämään tiukkaa rajaa muuhun maailmaan. Blogit kuitenkin puhkovat tähän kalvoon reikiä, ja yritykset voivat siitä myös hyötyä. Esimerkiksi yritys saa blogin avulla kasvot, jonka ansiosta se tulee asikkaille läheisemmäksi. On ikään kuin vaikeampaa vihata yritystä, joka viestii henkilöidyllä blogilla.

Fiksut ja vielä fiksummat käyttäjät

Kuluttajuuteen liittyen Teemu toki puhui myös open source -ratkaisuista ja niiden innokkaista kehittäjistä, crowdsourcingista ja ylipäätään asiakkaiden mukaanottamisesta. Ihmiset joka tapauksessa jakavat kokemuksiaan ja tietojaan netissä, niin miksipä sitä ei hyödynnettäisi esimerkiksi käyttöohjeiden laatimisessa. Toki tässäkin taas todettiin niitä vanhoja tuttuja asioita eli sitä, etteivät kuluttajat osaa välttämättä kertoa, mitä haluavat, koska oma kokemuspiirimme on rajallinen. Toisaalta käyttäjät kuitenkin saattavat löytää tuotteille sovelluksia, joita sen kehittäjä ei olisi itse osannut ajatella.

Teemu muistutti siitä, että teknologiat ovat “ruumiimme jatkeita”, kuten auto on jalkojen jatke. Teknologiat saavat näkemään asioita uudella tavalla, mutta ylipäätään pitää luoda prosesseja, sillä pelkkä tekniikkahan ei tietysti riitä.

Ihmisen evoluution seuraavana askeleena Teemu esitti verkottuneen ihmisen, Homo Contextus. Aivojen koko kasvaa virtuaalisesti: ihminen ylittää fyysisen vuorovaikutuksensa rajoitteet modernin teknologian avulla ja hajauttaa tietoisuuttaan. Näin voidaan myös ratkaista suurempia ongelmia kuin yksilöinä kykenisimme.

- – -

Teemun puheenvuoro nostatti kommentteja erityisesti ansaintaan ja tekemisen motiiveihin liittyen. Tätä keskusteluahan tietysti käydään nyt vähän kaikkialla. Lisäksi myös pohdittiin ylipäätään webin tulevaisuutta. Teemu totesi, että varovainen on toki syytä olla ja menneisyyttä pitää tuntea, vaikka tulevaisuutta rakennetaankin.

Tutkijat blogaamaan!

“Virallisemman” osuuden jälkeen jäin vielä rupattelemaan yleisesti. Teemun kanssa tuli vielä puheeksi sekin, etteivät Suomessa asiantuntijat vielä kovin merkittävästi blogaa. Ja yksi puutteellinen ryhmä ovat tutkijat, joita on ilmeisesti vaikea vakuuttaa siitä, että blogaaminen olisi hyödyllistä. Tieteellisessä maailmassa elää vahvana pelko siitä, että “joku varastaa” ideat ja ajatukset. Netissä kuitenkin on se hyvä puolensa, että jälkikäteen voi kohtuullisen helposti todistaa ilmaisseensa ajatuksen ensimmäisenä.

Ja itse tykkään tietysti myös siitä, että lähteet on helpompi löytää ja linkitysten kautta myös niiden julkituominen on vaivatonta.

Suomalaiset yritykset, siis erityisesti kuluttajakauppaa (b-to-c) käyvät, tuntuvat nyt todella heränneen siihen, että verkossa puhutaan heistä ja se vähän hämmentää. Toisaalta sitten nyt esiin noussut crowdsourcing saa toiset näkemään runsaasti mahdollisuuksia siitä, miten oma brändi kehittyy netin avulla.

Välillä tuntuu unohtuvan, että tuo tehokas viestintävälinen eli puskaradio (WOM, word of mouth) on ollut olemassa aina. Siis nyt vain tekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, että kommentteja voidaan levittää nopeammin ja laajemmin. Mutta ei se huono tuote (toivottavasti!) ennenkään ole pidemmän päälle kauppaansa tehnyt.

Monta välinettä, monta keinoa

Nyt siis vaan mennään nopeammin eteenpäin. Tähän liittyy myös medioiden päällekkäinen ja ristikkäinen käyttö. Kun televisiosta tulee mainos, kuluttaja voi samalla hakea netistä lisätietoja. MediaComin markkinointijohtaja Tuomas Teinilä kommentoikin, että jenkeissä ei enää samalla tavalla esitetä mainoksissa suoraa nettisivuosoitetta, vaan tarjotaan hakusana, jolla kampanjasivu on löydettävissä.

Jos keskustelupalstoilta ja blogeista löydetty teksti huokuu asiantuntemusta ja hyviä perusteluja, niin toki siihen luotetaan ennemmin kuin yrityksen markkinointiteksiin. Kulutusyhteiskunta on pullollaan tavaraa, joten kuka tahansa on vain helpottunut, jos joku toinen, erityisesi aika lailla itseään vastaava kuluttaja, pystyy auttamaan valinnan kanssa.

Yrityksillä tuntuu olevan kova huoli siitä, että heidän tuotteitaan haukutaan, mutta ei muisteta sitä toista puolta, että netissä esitetään myös runsaasti positiivisia arvioita. Tämähän tarjoaa hienoja mahdollisuuksia.

Brändien isännät

Tähän liittyy crowdsourcing: kun tietty brändi kiinnostaa myös positiivisessa mielessä, niin sitä voidaan fanittaa niin paljon, että lähdetään mukaan yhteisölliseen toimintaan. Sami Viitamäki eilen esitti Anne Zehrenin ajatuksen siitä, että markkinoijat ovat nyt brändien isäntiä, eivät niiden johtajia: ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua brändin rakentamiseen (Zehrenin mietteitä voi lukea lisää esimerkiksi Broadcasting & Cablen haastattelusta).

Miten tätä sitten markkinoijan pitäisi käytännössä tehdä? Sami sanoi näppärästi:

“Triviaali hömppä ei kiinnosta ketään, vaan pitää olla mahdollisuus parantaa elämää. On ruokittava ihmisten sisäistä motivaatiota.”

Ei siis todellakaan riitä, että kuluttajille lyödään eteen nettisivu ajatuksella “Hei, tee meille mainos”. Työkalujen on oltava kunnolliset ja toimivat. Jos asiakkaalle tulee fiilis, että en osannut tätä käyttää, niin mielikuva rapisee heti. Jokaisen klikkauksen on johdettava johonkin, Sami tiivisti netin käytettävyyden.

Aitoutta tuskin on enää tarvetta korostaa. Feikkaus havaitaan netissä nopeasti ja seuraukset ovat sen mukaiset. Toisaalta kuluttajat eivät kuitenkaan tee kaikkea ja vain pieni joukko osallistuu sisältöjen tekemiseen.

Kuluttaja vastaa toisin kuin toimii

Lisäksi kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi ovat siis edelleen monimutkaisia. Netissä puhutaan paljon, mutta suuri osa siitä hukkuu hälyyn.

Eikä jokainen suomalainen ole netissä koko ajan tai hae sieltä tietoa kaikkiin hankintoihin. En minäkään. On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä.

Jos puolet kuluttajista sanoo, että blogin tai keskustelupalstan kirjoitus on vaikuttanut päätökseen (kuten MediaComin viime syksynä teettämästä kyselystä kävi ilmi), niin minusta luku on aika realistinen. Puolet on siis edelleen sitä mieltä, etteivät ole netissä pörränneet tai antaneet muiden käyttäjien lausuntojen vaikuttaa mihinkään.

Aika moni varmasti väittää edelleen sitäkin, etteivät mainokset vaikuta hänen päätöksiinsä.

Eli toki kuluttajalta voi kysyä ja hän vastaa niin kuin parhaaksi näkee. Mutta mikä on totuus ja mikä mihinkin vaikuttaa, niin se onkin vaikeampi selvitettävä.

Vietin eilen todellisen sosiaalisen netin päivän: aamupäivällä kävin kuuntelemassa VTT:n raporttiin “Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja” (raportin pdf ja tiedote) liittyneen tiedotustilaisuuden . Iltapäivällä istuin DiViAn Digitaaliset kanavat ja kuluttajan käyttäytyminen -seminaarissa.

Koska asiaa jäi päähän muhimaan enemmän kuin yhden blogipostauksen verran, niin käsittelen päivä annin nyt osissa. Ja ensimmäisen osan aiheena on Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa.

Kuten VTT:n raporttikin osoittaa, sosiaalisen webin liiketoiminnilla ei vielä suuria summia laajemmin tienata, mutta jostain rahaa on tietysti tultava jatkossakin.

“VTT:n mukaan tulevaisuuden uusia liiketoimintamahdollisuuksia voivat olla esimerkiksi sisällön tuottamisesta maksaminen, taustateknologioiden kehittäminen, sosiaalisen median työkalujen käyttö ammattisovelluksissa ja tulojen jako erilaisissa yhdistelmäpalveluissa. Ensimmäisiä esimerkkejä tällaisista palveluista on jo olemassa.”

Lompakko virtuaaliselle kuluttajaidentiteetilleni

Minua kiinnostaa eniten tuo sisällön tuottamisesta maksaminen. Sitähän toki jo tapahtuu muussakin mediassa, eli esimerkiksi media palkitsee ihmisiä parhaista tuote- tai uutisvinkeistä tai kännykkäkuvista.

Mutta mikä tässä mielestäni on tulevaisuuden mahdollisuus, on se, että sosiaalisen verkoston jäsenet maksavat toisilleen. Ongelma vain on toimivan maksujärjestelmän, “virtuaalirahan” puute. Mieluusti liittäisin netti-identiteettiini jonkinlaisen lompakon, josta voisin kilautella vaikka kymmenen sentin arvoisen summan esimerkiksi toisen blogaajan tai musiikintekijän hyvästä tuotoksesta. Vastaavasti joku toinen voisi sitten pistää jotain minulle, jos kokisi minun sen ansaitsevan. Siis kuten linkittäminen, “diggaaminen” ym. vastaavat toimet kertovat nyt “arvostuksesta”, niin toiminta laajenisi myös konkreettisemmaksi.

Samoin olisin valmis maksamaan pieniä summia esimerkiksi täydentävistä tiedoista jne. monissa asioissa, mutta yhtenäisen maksukäytännön puuttuessa tämä on vaikeaa.

Kyllähän näitä tietysti kehitellään ja tunnettuna esimerkkinä Habbo Hotelissa maksetaan virtuaalista tavaroistakin, joten kenties saan pian käyttöön oman lompakon virtuaali-identiteeteilleni. Kaikki eivät tietysti maksaisi koskaan mitään, mutta osa varmasti jostain jotain.

Osta musaa, sijoita artistiin

Kyllähän esimerkiksi suomireggaen esittäjä Jukka Poika jatkaa biisien myymistä vapaaehtoisperusteella: nyt voi ostaa mm. Pläski-kappaleen:

“Voit ostaa kappaleen lataamalla sen koneellesi ja maksamalla 1€ (sis.alv22%) tilillemme 405510-2252601 (Jenkkarekka äänite). Jos biisin ladattuasi päätät ettet pidäkään kappaleesta, voit tehdä asiakaspalautuksen poistamalla sen saman tien kovalevyltäsi (silloin ei tietenkään tarvitse maksaa).
terv. Jukka”

Miten paljon helpompaa olisikaan, jos voisin vain klikata virtuaalikukkarostani rahat Jukka Pojalle kulkematta pankin kautta? Toki tässä on ne omat, tunnetut ongelmat, mutta kehittyköön tekniikka käyttäjäystävälliseksi.

Sami Viitamäki esitti Diviassa crowdsourcingista puhuessaan kiinnostavan Sellaband.com -yhteisön eli eräänlaisen virtuaalisen levy-yhtiön. Sivun avulla musiikintekijät voivat pistää julki tuotoksiaan ja yhteisön jäsenet, “believersit”, voivat sijoittaa fanittamiinsa yhtyeisiin tai artisteihin rahaa. Kun riittävä summa (50 000 dollaria) on koossa, yhtye/artisti astelee levytysstudioon ja tekee pitkäsoittonsa. Mainontaa ja markkinointia hoitavat tietysti omalta osaltaan believersit. He sitten saavat oman osuutensa, jos levyllä tienataan. (“How it works”- sivu)

Levymyynti tippui viidenneksen USA:ssa

Musiikkituotanto elää tietysti tällä hetkellä melkoista myllerrystä. Jenkeissä vuoden ensimmäisellä kolmanneksella on myyty 20 prosenttia vähemmän cd-levyjä kuin vuotta aiemmin, paljastuu The Wall Street Journalista. Vaikka digitaalisen musiikin myynti on kasvanut roimasti, ovat cd-levyjen osuus silti vielä yli 80 prosenttia kaikesta myydystää musiikista. Näin ollen siis “maksetun musiikin” osuus on vähentynyt noin 10 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, ja musiikki pörrää netissä laittomasti.

Eli uusia malleja, kuten Sellaband tai Jukka Pojan “maksa jos tykkäät”, tarvitaan tällä puolella kipeästi, jotta raha liikkuu.

Päädyin Springwise-sivujen kautta tutkailemaan pari sosiaalisen netin ajatuksia hyödyntäviä, shoppailuun liittyviä jenkkisivustoja: Crowdstorm, ThisNext ja Stylehive.

Crowdstorm-sivuilla kuluttajan valintaa halutaan helpottaa tuotteiden netissä aiheuttaman “hälinän” (buzz) perusteella. “Hälinä” arvioidaan tuotteet herättämän aktiivisuuden perusteella: kuinka monta kertaa tuotetta on katsottu, kuinka moni blogaaja on siitä kirjoittanut ja kuinka moni Crowdstormin käyttäjä on siitä kirjoittanut. Näin määrittyvät parhaat tuotteet, jotka menevät viikon top-listalle, ja heikoimmat katoavat. Tässä käytetään siis samaa ideaa kuin uutisia jaottelevassa Digg.comissa.

Lisäksi käyttäjät voivat nimetä toisiaan ystäviksi. Tulevaisuuden laajennuksina lupaillaan mm. top-listalla ylimmiksi arvioiduiksi käyttäjille mahdollisuutta päästä testaamaan isojen brändien uusia tuotteita.

Stylesive- ja ThisNext -palveluissa käyttäjä voi nostaa esiin pitämiään tuotteita ja suositella niitä. Käyttäjät voivat lokeroida itsensä miten haluavat, vaikka juhlakenkien tai kahvikuppien ryhmiin. ThisNext mahdollistaa liittää blogiinsa pieniä bannereita fanittamistaan tavaroista. Varsinainen toivelistan (“Tässä on tuotteet, joista pidän”) lähettäminen vaikkapa kaverille kuulostaa ainakin omiinn suomalaiskuluttajan korviini vielä hiukkasen vieraalta.

Trysumerit tietävät ja kuluttavat

Trendwatch-sivuilta sattui silmiin kiinnostavaa tekstiä (PDF) Trysumers-termillä nimitetystä nykyajan kuluttajajoukkiosta.

“TRYSUMERS are transient, experienced consumers who are becoming more daring in how and what they consume, thanks to a wide range of societal and technological changes.”

Siis tätä Kuluttaja 2.0 -joukkiota: tietoisuutta ja uskallusta ja teknologian mahdollistamaa tiedon jakamista (yllä mainitut sivustot ovat tietysti osa tätä). Trendwatch esittelee lisää sivustoja, tuotteita ja palveluita, joissa trysumers’it ovat esillä. Mutta kuten artikkelissa muistutetaan, jokainen kuluttaja ei ole tällainen ja roolit vaihtelevat itse kullakin tilanteesta toiseen.

Tanskalaislehdessä arvioidaan, kommentoidaan ja blogataan

Journalismin puolella päädyin jotakin kautta tanskalaisen Nyhedavisenin sivuille, joissa käyttäjälähtöisyyttä on hyödynnetty eri tavoin: artikkeleita voi arvostella ja kommentoida ja käyttäjät voivat kirjata niistä omat blogitekstinsä, joihin jutusta on linkki.

Eli samaa sarjaa, josta tänään esimerkiksi Lintulahden Matti kirjoittaa.

Väliin vähän blogilinkkivinkkejä tuolta mainosmaailman näkövinkkelistä katsottuna:

DigiTalikossa Sami Salmenkivi kirjoittaa crowdsourcingista. Hän käy myös läpi suomalaisia mainoskampanjoita, joissa on haluttu saada kuluttajia mukaan sisällöntuotantoon.

“Miksi kuluttajat luovat sisältöä?

Yksinkertaistettuna, netissä sisällön tuottamiselle mielekkyyden luo kiinnostus aihetta kohtaan (brändi?) ja yleisön olemassaolo – kilpailuissa myös palkinnot.”

Aihetta käsitteli myös Antti toisen Antin innoittamana Mainonta on syvältä II:ssa.

“Se, mikä toimii, riippuu tietysti kohderyhmästä. On päivänselvää, että aikuisempikin väestö on oppimiskykyistä. Uudet kommunikointimallit, yhteisöllisuus ja tapa jäsentää tietoa leviävät väistämättä. Parrasvaloihin pärähtävä viides valtiomahti on melkoinen.”