Kävin tiistaina puhumassa kuluttajavaikuttamisesta kemian alan viestijöiden viestintäpäivässä. Saavuin itse paikalle ehtiäkseni kuulemaan Vihreän Langan päätoimittajan Elina Grundströmin puheenvuoron. Grundström on myös valokuvaaja Yrjö Tuunasen kanssa tehnyt kirjan Alkuperämaa tuntematon vuonna 2002.

Puheenvuoro olikin täyttä asiaa, ja muutamia lausuntoja pistin muistiin.

Ensinnäkin kommentti siitä, että yksinkertainen “nippelitiedottaminen” kuluttajille eettis-ekologisista teemoista väistyy. Sen tilalle nousee arvokeskustelu.

Yritysten on miettitävä esimerkiksi sitä, onko vaikkapa kertakäyttöastioiden valmistaminen arvojen mukaista vai pitäisikö toiminta suunnata uudelleen. Luonnonvaroja ei ole loputtomiin, ja yritysten pitää pystyä moraalisesti perustelemaan oikeutensa niiden käyttöön.

Jalanjälkimittarit eivät ole yksiselitteisiä

Grundström kommentoi myös sitä, ettei hän usko jalanjälkimittareiden tuovan suurta ratkaisua. Ne eivät ole yksiselitteisiä tai yksinkertaisia.

Olen samaa mieltä: erilaisiin jalanjälkilaskelmiin liittyy paljon hankaluuksia, eikä niitä voi verrata esimerkiksi elintarvikkeiden energiasisältöihin (esim. viime viikolla uutisoitu Hesarin paperi- vs. nettilehti, jutun otsikointia kritisoi Vaiheinen ja jutun keskusteluosiossa laskelmia epäillään monista syistä).

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö tuotteiden ympäristökuormitusta pitäisi tutkia ja minimoida. Mutta esimerkiksi hiilijalanjälki on vain yksi ympäristövaikutusta mittaava taso, ja laskelmien teko hankalaa.

Peruslinjauksilla pääsee eteenpäin ilman merkintöjäkin

Esimerkiksi normaalilla päivittäistavarakauppareissulla toiminnan ja ostamisen yleislinjauksilla pääsee jo pitkälle oman hiilijalanjälkensä minimoimisessa. Siis näitä tuttuja: suosi kausi- ja kasvisruokaa, vähennä eläinperäisiä tuotteita, osta kasviksista ja juureksista erityisesti avomaalla kasvaneita, vältä pakasteita, mene kauppaan muuten kuin omalla autolla jne.

Tietysti kuluttajat sanovat haluavansa merkintöjä: kuulostaahan se houkuttelevalta ja ostamista helpottavalta. Mutta vaikuttaisivatko ne aidosti toivotulla tavalla? Ravintosisällöt ovat nykyisin pakkauksissa pakollista tietoa, mutta silti suomalaiset eivät syö terveellisesti.

Kuinka lasketaan ja mitä verrataan mihinkin – tuoteryhmän tuotteita keskenään vai esimerkiksi elintarvikkeiden koko skaalalla? Kuka tekee laskelmat ja määrittää kriteerit?

Elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä järjestettiin nyt toukokuussa MTT:n järjestämä työpaja. Minutkin oli sinne kutsuttu, mutta en sairastamisen vuoksi päässyt. Työpajan keskustelua ja ongelmia esitellään Ruokatiedon artikkelissa, ja työ merkintöjen miettimiseksi siis jatkuu.

- – -

Itse siis puhuin tiistaina kuluttajavaikuttamisesta ja Porkkanamafiasta. Esillä oli tietysti netti ja sen vaikutukset kuluttajien toimintaan sekä tietysti myös Porkkanamafian leviämiseen ja viestintään. Verkko levittää kuluttajien kokemuksia ja näkemyksiä –  totuuksia, tunteita, tietoja kuin harhaluuloja. Ennen minua puhui Marttojen edustaja: se tietysti sopi hyvin, sillä Martat ovat kuluttajaliikkeenä uranuurtajia ja myös minulle jo lapsuudesta asti tuttuja.

Jäi tosi hyvä fiilis tuosta tilaisuudesta, ja Otaniemestä kotiin oli kepeää fillaroida!

Yhä useampi saa tuotetiedotteita ja myös mahdollisuuksia testata tuotteita bloginsa ansiosta. Valtaosa on tietysti tyytyväinen saadeessaan yritysten yhteydenottoja, ja ilmaistuotteet kelpaavat testattavaksi.

Kaikkia tämä ei kuitenkaan miellytä. Daily Ekon Daniela aikoo lopettaa bloginsa saatuaan tarpeekseen yritysten yhteydenotoista:

“Infolehtisiä yritysten viher(pesu?)tempauksista suorastaan tulvi sisään, eikä sähköpostiosoitteen poistaminen täältä auttanut yhtään.

Perustin blogin vuosi sitten kirjatakseni ylös ja tarkkaillakseni elämäntyyliäni sekä elämäntyylini muutosta, saadakseni apua eko-ongelmiin kommenttimuodossa ja niin edespäin. Jossain vaiheessa erinäiset yritykset alkoivat ottaa yhteyttä ja tarjota ekotuotteita testattavakseni. Alkuun se olikin kivaa, mutta kuten jo mainitsin, en oikein (enää) koe sitä mielekkääksi.

Olen toki kiitollinen kaikesta, mitä blogi on poikinut, mutta jatkuva mainontaan ja mainoksille al(t)istuminen on syönyt mielekkyyden tämän blogin ylläpitämisestä ihan täysin. Alkuperäinen into on kadonnut ja tarkoitusperä on vaihtunut joksikin ihan muuksi. Oli tarkoitus raportoida omia juttuja, ei suoranaisesti referoida muiden asioita.”

Blogien kautta tehtävä markkinointi kääntyy siis välillä ikävään suuntaan. Edelleen näyttäisi olevan tarvetta sille merkinnälle, jolla voisi kertoa blogissaan, onko halukas vastaanottamaan yhtään lehdistötiedotetta tai muuta materiaalia.

Viime viikolla uutisoitiin MTT:n tutkimus, jossa vertailtiin ruokavalioiden ilmastonmuutosvaikutuksista. MTT:n omissa tiedotteissa otsikkona oli “Ilmastonmuutos ei pysähdy vain syömällä“.

Muutama otsikkopoiminta mediasta:

Terveellinen ruokavalio säästää ilmastoa (Vihreä Lanka)

Ilmastoystävällinen kansa ryhtyisi fennovegaaneiksi (Ruokatieto)

Tutkimus: Kasvissyönti ei pelasta maailmaa (Aamulehti)

Tutkija: Kasvissyönti ei pelasta maailmaa (Iltalehti)

Riippuen siis siitä, mitä mediaa sattuu seuraamaan, niin otsikon perusteella saa hieman eri käsityksiä tutkimuksen tuloksesta. Ilmiö toki toistuu mediassa usein.

Tietysti näitä ruoka ja ilmastonmuutos -juttuja pohtineena on helppo älähtää parille alimmalle otsikolle. Että eihän kukaan kai ole väittänytkään, että pelkällä kasvissyönnillä pallo pelastuisi. Tai että tutkimuksessa laskettu kahdeksan prosentin vähennys suomalaisten kulutuksen kokonaispäästöistä tuntuu melko suurelta eli merkittävältä.

Journalistinen tasapuolisuusvaatimus luo myös tilaa skeptikoille

Pari viikkoa sitten olin käväisemässä eräässä tilaisuudessa puhumassa mm. toimittajan työstä sosiaalisen median aikakaudella. Siellä tuli esiin myös se, kuinka ihmiset etsivät netistä tietoa ja luottavat mitä erilaisimpiin lähteisiin, mutta eivät välttämättä asiantuntijoihin tai tutkijoihin. Esimerkiksi ilmastonmuutosta epäillään mitä erilaisimmilla perusteilla, samoin mainittiin Rokotusinfo.

Itse kyllä tässä hieman osoittelen myös median suuntaan. Tiedetoimittaja Pasi Toiviainen kirjoitti Ilmastonmuutos. Nyt -kirjassaan journalistisen tasapuolisuuden vaatimuksen haittapuolesta:

“Ilmastokeskustelussa tämä periaate johti siihen, että skeptikoiden saatua kerran äänensä kuuluviin oli muodostunut journalistinen ikiliikkuja. Ilmastonmuutoksesta puhuttaesa myös skeptikoita piti kuulla, tasapuolisuuden nimissä.”

Eli ihmekös tuo, että ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta tai vähättelevät ruuan hiilidioksidipäästöjen merkitystä. Media osaltaan tekee otsikoita ja juttuja, joissa voidaan antaa samasta aiheesta hyvinkin erilainen kuva riippuen siitä, kuka pääsee ääneen ja miten sanat valitaan.

Auktoriteettiuskon rapiseminen voi olla myös hyväksi

Mutta samalla tämä on tietysti hyvä haaste meille toimittajille. Miten luoda sellaisia juttuja, joissa tieto saataisiin välittymään? Miten paljon annetaan millekin taholle mediatilaa?

Ja toisaalta: monien mielestä suomalaiset ovat kai olleet hyvin auktoriteettiuskoisia monii muihin kansoihin verrattuna. Ehkä on myös hyvä, että erilaiset näkemykset tulevat laajemmin julki netin avulla? Tällöin kai myös virallinen taho joutuu perustelemaan kantojaan yhä paremmin.

Tai toisaalta: ovatko erilaiset epäilijät oikeasti suuri ryhmä vai onko pieni joukko netissä näkyvä ja äänekkäs?

Viime vuoden puolella minua pyydettiin mukaan Stora Enson vastuullisuuteen liittyvään nettisivuprojektiin, ennen kaikkea Porkkanamafia-aktiivisuuteni vuoksi. Eli siis sivustolle haluttiin muiden ihmisten joukkoon vastuullisuudesta kiinnostunut kuluttaja.

Tänään tuo sivusto aukesi. Aiheelle on myös oma Facebook-sivu.

Myönnän, että tätä touhua piti harkita tavallista tarkemmin. Stora Enson maine vastuullisuusasioissa ei ole keikkunut kovin korkealla.

Toisaalta se oli yksi kimmoke suostua: koen paremmaksi sen, että firmat lähtevät netissä mukaan keskusteluun ja tätä avoimuutta on sinällään hyvä suosia.

Lisäksi tietysti asiaa piti harkita siksi, että nettiprojektissa esiinnytään videolla. Siis koko olemus lävähtää esiin, ei vain nimi.

Mutta myönnän, että oli myös kiehtovaa päästä kokeilemaan, miltä tuntuu pälättää videolle ja englanniksi. Käytännössä sain etukäteen kuluttajanäkökulmaisia kysymyksiä ja vastailin niihin vapaamuotoisesti. Lisäksi omaan esiintymisosuuteni kuului esittää sivustolla oleva testiin liittyvää aineistoa.

En siis osallistunut sen laajemmin sivuston suunnitteluun, vaan olin mukana omien esiintymisteni verran.

Nyt, kun sivustoa vilkaisin, niin onhan se aika isokokoinen projekti. Kuinkahan moni jaksaa kuunnella ja katsella noita osioita? Itse tykkään netissä lueskella ja edetä nopeasti silmäilemällä, ja videosisältöön painottuvalla sivustolla se ei onnistu tuttuun tapaan.

Kiinnostavin osio mielestäni on Greenpeacen Sini Harkin ja Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen keskustelu (“In the Spotlight”).

Nyt jään seurailemaan reaktioita. Millaista keskustelua ja kommentointia mahtaa herätä?

Entäs rapiseeko oma maineeni, kun tähän suostuin?

Koen, että yksilönäkin usein on parempi olla mukana meiningeissä ja pyrkiä vaikuttamaan sitä kautta: niinhän Porkkanamafiakin on pyörinyt eli hyvästä toiminnasta palkitaan yrityksiä. Stora Ensolla on varmasti toiminnassaan parantamisen varaa, mutta kuten sanottu, niin kannustan firmoja nettiavoimuuteen ja keskusteluun. Haluan uskoa, että sitä kautta yritysten on oikeasti yhä vakavammin ja läpinäkyvämmin pohdittava toimintansa vastuullisuutta ja tehtävä aiempaa parempia ratkaisuja.

Ja kyllä tästä minulle tietysti myös palkkio maksettiin, jos joku sitä jäi pohtimaan Mutta en nyt ihan vain rahan vuoksi hommaan kuitenkaan suostunut: olisin kieltäytynyt, jos minut olisi esimerkiksi pistetty pölisemään esimerkiksi sellaista mainoshenkistä puhetta, johon en todellakaan itse olisi voinut uskoa.

Mutta tiedän, että monen mielestä osallistumiseni sivustolle on vähintään arveluttavaa. Olihan se myös minulle tiukan harkinnan paikka.

Tiistai-ilta kului siis Tampereella ja parituntisessa YLEn A2-lähetyksessä keskustelemassa tuotantoeläinten kohtelusta. Lähetys on toistaiseksi katsottavissa YLE Areenalta.

Moni tuttu on kommentoinut, että kohtuullisen hyvä keskustelu tuolla saatiin aikaan, eikä mennyt edes huuteluksi. Ohjelman ensimmäisellä jaksolla katsojia oli keskimäärin 498 000 ja toisella jaksollakin lähes 330 000. Näin televisiottomana ihmisenä nuo katsojaluvut tuntuvat aina niin suurilta.

Jälleen tutuilta on tipahdellut positiivisia kommentteja esiintymisestäni. Kiitos vaan kaikille niistä!

Taustatyötä tein pienien tiedonhakujen lisäksi kauppamatkan verran, eli kävin katsomassa, mitä lihatuotteet maksavat.

Broilerin koipireidet maksavat 2,15 e/kg, luomuporkkanat 2,40 e/kg

Kuten ohjelmassa sanoin, niin kuluttajana on vaikea käsittää, miten broilerin koipireidet voivat olla niin halpoja, reilut pari euroa kilo. Kyllähän hinta kertoo omaa kieltään eläinperäisten tuotteiden tuotannosta ja niiden arvostuksesta. Tietysti elintarvikkeiden hinnanmuodostus on monen tekijän summa, ja voimakas tekijä on tukijärjestelmä.

Valitettavasti ohjelmassa ei käsitelty juuri lainkaan luomutuotantoa. Ei sekään eläintuotannolle varmasti aina mikään taivas ole, mutta esimerkiksi luomulihan ekologinen kuormitus on selvästi pienempi kuin tehotuotetun lihan.

Uudet ruokatavat opetteluun – ituhippeily ei ole niin vaikeaa kuin voisi kuvitella

Ohjelman loppuvaiheessa pääsin ylpeilemään urheilusaavutuksillani eli puolimaratonilla. Kasvisruokavaliosta voi saada ihan tarpeeksi ravintoaineita liikkumiseen. Tietysti se vaatii opettelua verrattuna suomalaiseen perusravintoympyrään, mutta ei ole mitenkään mahdotonta. Olen viime aikoina mm. onnistuneesti idättänyt papuja ja linssejä proteiininlähteeksi.

Syön myös lihaa silloin tällöin, jos sitä eteeni ilmaantuu tai liha päätyisi muuten roskiin. Mutta en siis osta lihaa kotiini, ja olen vähentänyt myös mm. maitotuotteita. Viimeisin maistiainen oli poron kieli, tätä ennen broilerin sydän. Nämä ovat sellaisia eläinten osia, joita ei välttämättä aina edes ihmisravinnoksi käytetä. Kokonaisvaltainen ruhon hyödyntäminen ihmisravinnoksi olisi tietysti tärkeää.

Televisiokeskustelussa sivuttiin myös hevosenlihan käyttöön. Hevosten teurastukseen liittyvistä ongelmista oli juttu eilisessä Hesarissa (“Hevosenlihaa haaskataan madonruuaksi“, €). Perehdytyksen aiheeseen saa myös Hevosjalostusliiton  sivuilla olevasta tiivistelmästä Eettinen ja turvallinen -keskustelutilaisuudesta viime syksyltä.

Myös luomulihan kohdalla teurastus ja eläinten kuljetus teurastamoihin on ongelma. Luomulihan teurastuslupa on nyt 12 teurastamolla, kun Eviralta saamieni tietojen mukaan teurastustoimintaa harjoittaa kokonaisuudessaan vajaa sata laitosta. Luomulihan teurastussäännöt ovat kohtuullisen tiukat, joten teurastamoilla on esimerkiksi tietyt päivät luomueläimille.

Lihaa lähes 80 kiloa, kasviksia ja hedelmiä 103 kiloa vuodessa

Lihantuotannon vähentäminen olisi sekä eettistä että ekologista. Samalla se olisi myös terveellistä.

Vuonna 2008 suomalainen söi lihaa 78 kiloa, ja näin suurelle määrälle ei ole ravitsemuksellisia perusteita: puoletkin riittäisi. Kasviksia kului 67 kiloa ja hedelmiä 36 kiloa. Sokeriakin meni noin 30 kiloa, nestemäisiä maitotuotteita 183 litraa.

Eli lihalauantai tai pyhäpihvi olisi tervetullut muutos nykytilaan, jossa lihaa popsitaan päivittäin runsaasti. Ylipäätään ruokasuhde pitäisi saada sellaiseksi, että lautasellemme päätyviä tuotteita osattaisiin aidosti arvostaa.

Perusongelma on tietysti sama kuin kulutuskulttuurissamme ylipäätään. Olemme ahneita ja haluamme kaikenlaista. Sen myötä kulutamme liikaa luonnonvaroja.

Kaupunkilainen ja maalainen kohtaavat

Eläintuotanto ei ole vain Suomea koskettava ongelma, vaan globaalisti merkittävä aihe. Siksi minäkin jaksan siitä paasata täällä netissä ja muualla, jos pyydetään.

Kiinnostavaa on ollut havaita, miten eri tahoihin vaikuttaa se, kuinka paljon he tietävät taustoistani. Jos maataloustuottajalle mainitsen, että olen itäsuomalaisen siemenviljelijätalon tytär, maaseudulla kasvanut, porkkanapenkkejä kitkenyt ja traktoria ajanut, niin minuun suhtaudutaan myönteisemmin, kuin jos  tiedetään vain se, että olen helsinkiläinen kuluttajaekonomisti.

Tietysti lapsuus on vaikuttanut ajatuksiini. Sen myötä esimerkiksi broilerintuotanto kymmenientuhansien yksilöiden hallissa tuntuu niin suuresti siipikarjan luontaisen toiminnan vastaiselta.

Lapsuudessani tilallamme nimittäin oli sellainen 10-15 tavallisen kanan parvi ja kukko, jotka elelivät vanhan navetan yhdessä huoneessa: nukkuivat orsilla ja pöyhivät pehkuja lattialla, munivat pesiin ja kesällä pääsivät pihahäkkiin. Syksymmällä kanaparvi tepasteli myös vapaasti pihalla, kun pihapiirissä ei enää ollut mitään sellaista kasvamassa, jota linnut toiminnallaan olisivat voineet haitata. Mukana menossa oli yleensä myös pari ankkaa, jotka vaeltelivat koko kesän vapaana pihalla.

On mahdotonta kuvitella, että tiukalla nokkimisjärjestyksellä elävät, hormoneilla bodatut ja kauas peruskanasta jalostetut broilerit voisivat niissä suuryksiköissä kovinkaan hyvin, vaikka olisi ruokaa ja lämpöä. Toki odotan niitä normaaliin suomalaiseen broilerihalliin asetettuja nettikameroita, joista voisi käydä katsomassa, kuinka linnut oikeasti elävät.

Olen myös nähnyt lapsuudessa, kuinka vanhalta kanalta katkaistaan kaula. Siipikarjan teurastuksesta saamani tiedot kuulostavat sen verran epäeettisiltä, että broilerin syöminen ei kiehdo senkään vuoksi. Mutta ei se kaulankatkaisu aiheuttanut myöskään traumoja: vanha lintu oli parempi lopettaa kuin pitää heikkokuntoisena muun joukon nokittavana.

Ruuantuotantoa on muutettava jo ennen keinolihan tuloa

Mutta ihan taatusti kaupunkilainenkin voi ymmärtää eläintuotantoa. Tuottajat ja teollisuus eivät ainakaan paranna mainettaan sillä, että tuhahtelevat kuluttajista, jotka eivät koskaan ole navetassa käyneetkään eivätkä siksi voi käsittää eläinten hyvinvointia. Kuten ei myöskään auta se, että syytetään äänekkäästi suomalaisia viljelijöitä.

Minulle kyse on siitä, että toivoisin tällä pallolla olevan pitkälle tulevaisuuteen mahdollisuudet elämiseen niin ihmisillä kuin eläimillä. Keinoliha varmaankin tulee yleistymään jossain vaiheessa, mutta jo sitä ennen olisi syytä muuttaa länsimaista ruuantuotantoa ja -kulutusta.