Eilen luin Ollilta, että Hesarilta on tulossa avustajasopimus allekirjoitettavaksi. Olli viittasi Journalistiliiton lausuntoon, jossa kehotetaan olemaan allekirjoittamatta sopimusta, jolla Sanoma News haluaa kaikki oikeudet teksteihini.

“Sanoma News-konsernin lehdet, kärjessä Helsingin Sanomat vaativat freelancereiltaan kaikkia taloudellisia tekijänoikeuksia. Näistä laajoista tekijänoikeuksista ei aiota maksaa mitään korvauksia.

Alan kauppatavan mukaan laajempien oikeuksien pitäisi näkyä myös korkeampina palkkioina.

- Freelancereille lähetetyn kirjeen mukaan kyse on alan vallitsevasta käytännöstä. Näin ei kuitenkaan ole. Useimmiten freet luovuttavat ensi- ja kertajulkaisuoikeuksia tai vapaata käyttöoikeutta, kertoo Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.”

Tänään tuo avustajasopimuspaperi tipahti myös minulle. Kirjeessä vedotaan mediamaailman muuttuneeseen toimintaympäristöön, jonka myötä oikeuksien tilanne on sekava ja kirjava.

“Aineiston joustava käyttö, oikeuksien valvonta luvatonta käyttöä tai suoranaista varastamista vastaan sekä menestyvän ja kestävän liiketoiminnan turvaaminen ovat niin avustajan kuin Helsingin Sanomien etu. Tarvitsemme työpanostasi ja haluaisimme turvata mahdollisuudet tarjoamiesi palveluiden käyttöön.”

Toivon, että Helsingin Sanomat kehittelee kestävän liiketoimintansa turvaamiseen vähän tehokkaampiakin käytäntöjä kuin sen, että meiltä freekirjoittajilta viedään kaikki oikeudet omiin tuotoksiin ilman mitään korvausta.

Kyllä minä olen valmis myymään oikeudet, mutta vain, jos hinnasta sovitaan.

Kävin lisäämässä omani nimeni nettiaddressiin (Hesari, näpit irti freelancerin tekijänoikeuksista). Sopimuspaperi sen sijaan jäi ilman allekirjoitustani.

Kävin tänään Sauna-elokuvan lehdistönäytöksessä. Sinällään tapahtumassa ei ole mitään suurta ja ihmeellistä, mutta kutsu näytökseen tuli tuotantoyhtiöltä, Bronson Clubilta, sähköpostitse ja alkoi seuraavasti:

“Moi Mari. Olen lueskellut blogiasi, viihtynyt ja haluaisin nyt vastaviihdytykseksi kutsua sinut Saunan lehdistönäytökseen katsomaan elokuvan etukäteen.”

Elikäs siis hienosti hoidettua blogien hyödyntämistä markkinoinnissa: minä en suinkaan ollut ainoa bloginpitäjä, joka kutsun sai.

Bronson Clubilla on myös aika hyvinhoidettu blogi.

Minulle ei juurikaan blogien vuoksi edelleenkään tule kutsuja tai tavaraa. Muotiblogipuolella näyttää toiminta olevan edelleen huomattavasti vilkkaampaa, ja ihan ymmärrettäväähän se on. Ja tietysti myös ruokablogeissa: Pastanjauhajat saivat juuri kokeiltavakseen Braunin monitoimisekoittimen.

Mielenkiintoista on havaita, miten blogeissa halutaan osoittaa riippumattomuus. Kuten tai-tai asian ilmaisee:

“** Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että vaikka mainitsen Ekolon suunnilleen joka toisessa postauksessani, minulla ei ole kyseiseen yritykseen muuta kuin asiakassuhde. En siis ole siellä töissä eikä minulle makseta firman mainostamisesta. Se vain sattuu olemaan suosikkikauppani, jossa asioin vähintään kerran viikossa ja ostan sieltä mm. pesuaineet, kosmetiikkatuotteet ja myös paljon ruokatarvikkeita.
Sama koskee kaikkia muitakin tässä blogissa mainittuja tuotemerkkejä – kerron vain omista kokemuksistani ja maksan kaikki testaamani tuotteet itse. Pidän blogia omaksi ilokseni enkä hyödy tästä taloudellisesti millään tavalla.”

Eli oletettavasti tällaiset julkilausumat tulevat lisääntymään, kun blogimarkkinointiin ja kirjoittajien rehellisyyteen kohdistuu yhä enemmän epäilyjä.

Lakua ja nimmari!

Jotkut ennustavat taas blogien kuolemaa (via Nick Jaikussa). Mutta onneksi kaikki eivät ole niin haudanvakavia: blogirintamalla ehdottomasti viikon hauskin tapaus oli Virpi Salmen Haloo, onko julkisuudessa? -blogissa julkistama kilpailu huippupalkintoineen: luvattiin mm. lakua ja Kari Haakanan nimmari kommentoijalle.

Pakkohan siihen oli osallistua kommentoimalla, ja sitten Virpi lupasi kaikille kommentoinneille Kari Haakanan valitsemat lakut ja nimmarit. Nyt blogiin ilmestyi kuvareportaasi ostotapahtumasta.

Ja tätä aihetta on käsitelty myös Jaikussa.

Eli blogit ja internetin kanssakäyminen on edelleen myös hauskaa: ei sitä niin ryppyotsaisen vakavasti tarvitse ottaa.  Kuten ei elämää ylipäätään.

Päivän Hesarin Hinta & laatu -sivuilla (D1, netissä maksullisen digilehden puolella) on virtuaalikulutusta käsittelevä juttuni.

Olen tietysti oman kiinnostuksen vuoksi pohtinut virtuaalikulutusta päässäni usein. Ehdotin juttuideaa Hintaan & laatuun, ja työstin jutun kesän aikana haastattelemalla tutkija Vili Lehdonvirtaa (hänestä olen kirjoittanut aiemminkin), Apajan Asmo Halista, Sulakkeen Juhani Lassilaa sekä Otto ja Osmo Koskeloa, nuoria habboilijoita. Kysyin myös kommentin kulutus- ja nuorisotutkija Minna Autiolta.

Virtuaalinen kuluttajuus kuuluu niihin aiheisiin, joista itse ymmärtää varsin hyvin, mutta jotka monissa herättävät ihmetystä: miksi ihmeessä kukaan ostaisi jonkun nettihuonekalun, jota ei voi hyödyntää missään muualla ja jota ei voi varsinaisesti käsin koskettaa? Tai onko järkeä antaa Facebookissa synttärilahjaksi biteistä tehty vaaleanpunainen donitsi?

Vili Lehdonvirta selittää tätä peruskulutuskäyttäytymisen kautta: kuluttaminen on sosiaalista toimintaa, jossa rakennetaan omaa identiteettiä ja kilpaillaan statuksesta. Vain pieni osa kulutuksesta on fyysisten tarpeiden tyydyttämistä.

“Ellei harrasta golfia, on vaikeaa ymmärtää, miksi siinä pitää pukeutua tietyllä tavalla tai hankkia muita lajia tukevia tuotteita. Samoin käy netissä: statusta osoittavien hankintojen merkitys ei aukene ryhmän ulkopuoliselle”, Lehdonvirta selittää.

Jutun kirjoittamisessa tosin huomasin sen hankaluuden, että aihealue ja termit olivat itselle hyvin tuttuja. Siis liian tuttua sitä kautta, että lukija, jolle virtuaalinen kulutus on hämmentävä ja uusi ilmiö, olisi tipahtanut kärryiltä, jos sanamuotoja ei olisi viilattu toimituksen kanssa selventävään suuntaan. Eli esimerkiksi tämän blogitekstin otsikko ei toimisi lehtijutussa (“mitkä virtuaalitavarat, mikä netti-identiteetti?”).

Jutun teko oli tietysti kokonaisuudessaan tosi mukavaa, kun tuollaiseen laajemman artikkelin aihepiiriin perehtyä tarkemmin. Tutun kautta haastatelvaksi löytyneiden Oton ja Osmon kanssa juttelu oli erityisen kiinnostavaa, fiksuja poikia kun olivat ja pystyivät hyvin esittelemään omaa Habbon käyttöään:

Virtuaalisen kuluttamisen mielekkyys mietityttää Ottoa:
“Se on ehkä vähän typerää, kun emme käytä Habbossa ostettuja tavaroita missään muualla. Mutta kaikkiallahan aina sanotaan, etteivät materia ja tavarat ei ole niin tärkeitä kuin kaverit ja muut. Sen hokeminen on vähän ärsyttävää. Ehkä just siksi, että tottahan se on.”

Minullahan ei tietysti ollut mitään ansioita jutun graafikassa, muta aika hauska kokonaisuus sivun jutusta oli saatu aikaa kuvituksella.

Lisäys klo 12.42:

Tietoviikosta sattui silmiin uutinen Facebookin virtuaalilahjoista:

“Lightspeedin arvioiden mukaan yhden dollarin arvoisia virtuaalilahjoja myydään vuosittain vähintään 28,5 miljoonalla dollarilla ja korkeintaan 43,5 miljoonalla. Tämä tarkoittaisi, että lahjamyynti tekisi noin kymmenen prosenttia Facebookin koko liikevaihdosta.”

- – -

En oikein tiedä, miten mielekästä on esitellä omia lehtijuttujaan blogissa. Toisaalta olen kyllä kiinnostunut kanssatoimittajieni tekosista ja mielelläni luen esimerkiksi juttujen syntyprosesseista. Mutta jotenkin tässä kai pelkään, että menee omakehun puolelle tyyliin “hei kattokaas, tein tällaisenkin jutun!”.

Olen ajatellut, että nostan esiin erityisesti niitä juttujani, jotka liittyvä nettimaailmaan. Siksi virtuaalikulutusaihe tuntui luontevalta käsitellä myös täällä.

Ja toisaalta tämä blogi on myös osaamiseni markkinointia, joten kai sitä välillä on syytä muistutella, millaista jälkeä saan aikaan.

YLEllä työskentelevä Noora Vanhanen kummastelee medioiden välisiä viittauskäytäntöjä:

“Jostain syystä Helsingin Sanomat on saanut Suomessa lähes raamatullisen aseman ja valehtelisin jos sanoisin, ettei koskaan ole vituttanut (anteeksi, mutta sanan käyttö on tässä kohtaa perusteltua) se, että esimerkiksi entistä työpaikkaani, Kuningaskuluttajaa ei koskaan mainita Hesarin uutisten yhteydessä tai lähteenä. Koskaan ei kirjoiteta “Kuningaskuluttaja-ohjelmassa esille tuotu…” Vaan asia otetaan omaksi – aina. Pidetään muutaman viikon taukoa ohjelmamme ulostulosta ja sitten otetaan aihe otetaan omaksi. Eikä tämä koske ainoastaan Hesaria vaan myös iltapäivälehtiä. Se harmittaa minua toimittajana ihan hirveästi varsinkin, jos kyseessä on ollut skuuppimme.

Esimerkiksi pari viikkoa sitten Hesari uutisoi bukleemattoasiaa, jossa nainen syyttää maton pohjassa olevia kemikaaleja syyksi liukastumiseensa, joka johti työkyvyn menettämiseen. Kunkku kertoi tämän jo viime syyskuussa ja uskon Hesarin sen tietävän, mutta asiaa ei tuoda uutisessa esille mitenkään. – - – Tiedän, että niin iltapäivälehdet, kuin Hesari ja moni muu media, seuraavat ohjelmaa säännöllisesti ja imevät ideoitaan sieltä, mutta virallisesti Kuningaskuluttajaa ei noteerata. “

Aihe on varmasti tuttu monille toimittajille: esimerkiksi Jaikussa käsiteltiin keväällä tapausta, jossa aihe oli ensimmäiseksi esillä Tietokone-lehdessä ja muutama päivä myöhemmin MicroPC.netin sivuilla. Kun muut lähtivät aiheeseen mukaan, krediitit menivat MircoPC:lle, ei Tietokoneelle.

Alkuperäisten lähteiden mainitsemisen merkityksen ymmärrän täysin: blogeissahan viittaukset ovat arkipäivää, ja mieluusti vastaavan toiminnan näkisi olevat normaali käytäntö kaikkialla, myös medioiden välillä. Usein onneksi onkin, eli uutisissa kerrotaan, missä aihe oli ensimmäisenä tai kuka tämän tietolöydön teki.

Mutta toisaalta on myös niin, että samat aiheet ovat pinnalla eri paikoissa. Tällöin on vaikea sanoa, varastiko kukaan ideaa toiselta vai ei. Myönnän, etten itse ole erityisen aktiivinen seuraamaan suomalaista mediakenttää koko laajuudessaan, kun televisiota en katso ja moni lehti jää lukematta. Niinpä voi käydä, että jonkun mielestä olen varastanut hänen juttuideansa, vaikka en koskaan ole kyseistä juttua nähnytkään.

Lisäksi olen tietysti itse poissa arkisesta jutuntekoruljanssista, kun en ole minkään tietyn median palkkalistoilla.

Ylipäätään omissa jutuissani on vaikeaa sanoa, mistä idea on alunperin tullut. Seurailen nettiä, mediaa ja tuttavien kokemuksia, ja niistä riittää ammennettavaa kuluttaja-aiheisiin.

Mutta toivottavasti osaan antaa kiitosta niille, joille se kuuluu, ainakin välillä.

Hesarin Uutispöytälaatikko-blogi ilmoitti tänään lopettavansa. Harmi, sillä olen tykännyt Uutispöytälaatikon esiinnostamista havainnoista ja journalistisen työn esittelystä. Mutta kiva, että näinkin pitkään toimittajat jaksoivat: mikäli oikein olen saamistani tiedoista ymmärtänyt, niin HS.fi -blogien pidosta ei toimittajille ole mitään erillistä korvausta maksettu, vaan blogeja on pidetty muun työn ohessa.

Samaan aikaan hakukoneoptimoinnista kirjoittava Lasse toteaa, että hänen bloginsa on hiljentynyt melkoisesti, kun tietyt tavoitteet ovat täyttyneet.

Aika usein törmään kysymykseen, mikä olisi oikea tahti päivittää blogia. Mahdotonhan siihen on antaa yhtä vastausta: riippu blogista ja sen tavoitteista. Jos päivittää vain päivittämisen vuoksi, sisältö todennäköisesti kärsii.

Kuten Lassen kirjoituksesta on aistittavissa, niin moni kirjoittaa aktiivisesti alkuvaiheessa. Silloin on intoa ja ideoita. Lisäksi blogin lukijakunnan löytämiseksi alun tiivis päivitystahti on varmasti hyvä asia. Samalla blogiin kertyy sitä sisältöä, joka saa lukijoita tipahtelemaan myös hakukoneiden kautta ajan myötä.

Mutta kun aikaa kuluu, tahti helposti hiipuu. Toisaalta ei minusta blogista välittömästi tule huono, jos sinne ilmestyy esimerkiksi teksti kerran kuussa, jos se teksti on sen arvoinen. Näinä rss-lukijoiden aikoina ei ole mitään tarvetta käydä tutkailemassa, onko joku blogi päivittynyt, vaan päivitys tipahtaa omaan lukijaan ja siitä ilahtuu.

Kun on saavuttanut tietyn aseman ja roolin blogien joukossa, ei päivitystahti enää ole niin oleellista: epäilyttävää sen sijaan on se, jos blogi on esimerkiksi vuoden aikana päivittynyt vain muutaman kerran.
Lisäksi ainakin itselläni on sen verran paljon blogeja tilauksessa, että jos jokainen niistä päivittäisi useita kertoja viikossa, olisin vielä pahemmassa ähkyssä lukutulvan keskellä. Sikäli siis parempi, etteivät kaikki ole niin aktiivisia, vaan kirjoittavat silloin, kun on oikeasti asiaa.

Tämä blogi ehti nyt olla viikon päivittämättä. Minun piti kyllä kirjoittaa jostain ihan muusta jo aiemmin, mutta kissanpureman aiheuttama tulehdus ja oikean käden vajaakuntoisuus pakotti priorisoimaan tietokoneella tehtävät toimenpiteet. Mutta tuskin kovin moni ehti kaivata tekstejä nimenomaan tähän blogiin: kesäaika tuntuu jo muutenkin hiljentäneen myös blogeja.

Lomalle lähtiessä lienee ihan paikallaan ilmoitella, että blogi on myös tauolla. Minun kohdallani kesä hiljentää varmasti kaikkia blogejani, mutta en tietysti malta pysytellä kokonaan poissa